Koti Jutut Sivu 242

Jutut

THL:n erityisasiantuntija Anneli Portman: Ulossulkeminen voi ajaa kohti ääriajattelua

Väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä voidaan parhaiten torjua ennalta ehkäisevällä työllä. Myös yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla on tässä työssä merkitystä.

Lukijoilta: Hallitus kurittaa jo kuolemastakin

Entistä suurempi osa kirkon perustoimintaan tarkoitetusta kirkollisverosta tulee ohjautumaan muualle.

Pääkirjoitus: Hallituksen kannattaisi muistaa omakin kuolevaisuutensa

Väistämätöntä on, että meillä kuollaan ja kirkkomaan helmaan pitäisi jollain hinnalla päästä. Nyt valtio leikkaa kirkolle antamaansa rahoitusta 20 miljoonalla.

Tuhat merkkiä taivaasta: Se, mille olemme uskollisia, kertoo lopulta meistä itsestämme

Tänä yksilöllisyyttä korostavana aikana, muuttuvien mielipiteiden ja nopeiden ihmissuhteiden kiihkeässä syklissä, uskollisuudesta puhutaan melko vähän.

Muusikko Jaakko Löytty: ”Nyky-gospelista uupuvat yhteiskunnalliset näkökulmat”

Jaakko Löytty esiintyy monen muun gospel-artistin kanssa Tampereen Nokia-Areenalla lauantaina 23.8. järjestettävillä Glow-festivaaleilla.

Mysteerikuva: Lentokentällä ollaan vastassa mutta keitä ja miksi?

Kotimaan valokuva-arkistosta löytyy monta laatikollista kuvia, joista ei käy ilmi ainakaan kunnolla keitä kuvassa, eikä missä ja milloin se on otettu. Arkistonhoitaja pyytää Kotimaan lukijoiden apua kuvien tietojen selvittämisessä.

Vieraskynä: Ihminen on identiteetiltään alati kehittyvä, ortodoksinen traditio kuitenkin katsoo, ettei biologista luontoa hylätä

Voiko ihminen kolmiyhteisen Jumalan kuvana purkaa vanhatestamentillisen binäärisen ihmiskäsityksen, pohtii Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo.

Sunnuntain evankeliumi: En mää täs syylissi kaippa yhtikäs

Kärsimys voi olla täysin selittämätöntä ja sattumanvaraista ilman että kukaan on siihen syyllinen, todetaan Anni Pesosen kirjoittamassa evankeliumitekstin selityksessä.

Kärsimystie-katunäytelmä äänestettiin Lahden Keskustateoksi ­- sai lähes puolet kaikista annetuista äänistä

Kärsimystie palasi kahdeksan vuoden tauon jälkeen Lahden keskustaan. Esitykset keräsivät 10 000 hengen yleisön.

Papeista ryhdytään kouluttamaan myös ”life coacheja” – kirkollisia toimituksia päivitetään pian

Tuleva koulutussysteemi tulee olemaan kolmen jakson pituinen erityiskoulutus, jossa kirkollisia toimituksia lähestytään myös elämäntaitovalmennuksen näkökulmasta.