Koti Jutut Sivu 183

Jutut

Kolumni: Omenapuu ja muumiotauti

Omenapuu istutettiin uuden omakotitalon pihaan, talon länsipuolelle, puoleen väliin talon seinästä tontinrajalle, pyykkinarujen viereen. Sitten se jatkoi kasvamistaan siinä paikassa.

Piispa Ivan Laptev: Vuoden takaisen pappisvihkimyksen Suomessa aiheuttama kohu oli yllättävä ja ihmeellinen

Suomen ja Inkerin kirkkojen suhteet ovat Laptevin mukaan kaikesta huolimatta asialliset. Kirkot ovat hänen mukaansa historiallisesti ja hengellisesti sukulaisia, mutta niiden teologinen kehitys eroaa toisistaan.

Ilmapiiri kirkon ympärillä kriisiytyi 1960-luvulla kirkkolakia uudistettaessa – silloin Martti Simojoki piti yllättävän puheen

Arkkipiispan puhe osui maaliinsa. Myös eduskunnassa ilmapiiri tasaantui välittömästi.

Kirkko ja minä: Ossi Tammisto pääsi ripille Sauvon kirkossa ja otti vakavasti konfirmaatiolupauksen

Olen ollut neljä kesää Sauvon kirkon oppaana. Haluan välittää historiatietoa. Samalla annan kirkon puhua ja kerron, mitä sanomaa se viestittää.

Essee: Suomen kirkon kohtalonkysymys – kirkko muodostuu seurakunnista, mutta ytimessä ei ole talous eikä hallinto

Ja mikä sitten on seurakunta? Sitä voi kuvata monella eri tavalla. Seurakunta oli Suomessa paikallinen, koko maan kattava hallintoyksikkö yli 1800-luvun puolivälin.

Luonto puhuu: Linnun siipi on etevä lentolaite – linnut saattavat lentää muuttomatkoillaan useiden kilometrien korkeudessa

Osa linnuista räpyttelee siipiään vimmatusti, kuten kolibrit, osa vain liitää, kuten albatrossi. Siivet voivat olla kapeita tai leveitä ja kuperia.

Helsingin keskustassa kirkkohistoriallinen kulkue – Ortodoksit ja katolilaiset juhlistivat yhdessä Neitsyt Marian syntymäpäivää

Historiallinen ortodoksis-katolinen tapahtuma alkoi sunnuntaina Uspenskin täpötäydessä ja helteen kuumentamassa kirkossa rukouspalveluksella.

Kallot ovat kotona – Sunnuntaina Pälkäneen rauniokirkolle kokoonnuttiin saattamaan 150 vuotta sitten viedyt jäänteet vihdoin kotiin

1873 arvostettu ruotsalainen antropologi Gustaf Retzius ryhmineen kaivoi kallot maasta ja vei tutkittavaksi Tukholmaan Karoliiniseen instituuttiin.

Paakkilan pappila Haapavedellä sai uuden elämän – historiallisesti arvokas rakennus ehti olla kylmillään parikymmentä vuotta

Pappila itsessään ja sen ympärillä oleva puutarha ovat kirkkoherra Mauno Sorosen mukaan Haapaveden kauneinta miljöötä.

Mysteerikuva: Ketkä seisovat suuren teltan edustalla – ja missä?

Syyskuulle jatkuneen kesän innoittamana mysteerikuvana on tällä kertaa kesäinen kuva.