Hevoskärryt etenevät hitaasti auringon hellimää pälkäneläistä perinnemaisemaa. Ne tuovat vihdoin kauan kaivatut pääkallot kotiin.
Ristinmuotoiset arkut nostetaan kärryistä. Niitä on kolme puusta rakennettua arkkua, käsin tehtyjä neljän miehen voimin Pälkäneellä. Nyt ne kannetaan rauniokirkkoon.
– Kallot ovat olleet ennenkin täällä kirkossa, Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen muistuttaa arkkujen ääressä.
Joskus kallojen omistajat ovat olleet eläviä ihmisiä. He ovat käyneet messussa Pälkäneen rauniokirkossa, jossa silloin vielä oli katto. Ehkä heidät on kastettu siellä. Ehkä jotkut ovat tulleet Pälkäneelle muualta.
Jossain vaiheessa he ovat päätyneet hautaan kirkon penkkien alle. Kemppainen kertoo, että 1600–1700-luvuilla taloilla oli omat penkit kirkossa, ja niiden alle suku laskettiin lepoon jumalanpalveluksen yhteydessä. Rauniokirkko on rakennettu 1400–1500-lukujen taitteessa.
1873 arvostettu ruotsalainen antropologi Gustaf Retzius ryhmineen kaivoi kallot maasta ja vei tutkittavaksi Tukholmaan Karoliiniseen instituuttiin. Tarkoitus oli kallojen mittasuhteiden pohjalta selvittää, mikä oli suomalaisten alkuperä ja mitä rotua me olimme.
– Meitä yritettiin todistaa alempiarvoisiksi, tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala painottaa muistopuheessaan rauniokirkossa ja muistuttaa, että Suomen nykyhallitus on sitoutunut rasismin vastaiseen toimintaan.
– Mutta aivan yhtä tärkeää on se, miten jokainen meistä toimii omassa arjessaan, Multala sitoo kallojen tarinan opetuksen nykyaikaan: kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
Kallot viipyivät Ruotsissa 150 vuotta. Sinä aikana tiedekin kehittyi ja todettiin, ettei kallon mittasuhteista voi päätellä mitään ihmisen persoonasta.
Pälkäneen seurakunnan kirkkoneuvosto hyväksyi tammikuussa 2019 aloitteen kallojen palauttamisesta kotiin. Alkoi pitkä prosessi, jonka päätteeksi 81 kalloa palautettiin Suomeen. Niistä 45 tunnistettiin pälkäneläisiksi kalloihin tehtyjen merkintöjen ja Retziuksen muistiinpanojen perusteella.
RAUNIOKIRKON KUTSUVIERASPENKISSÄ istuu pälkäneläisiä sukuja. Kallojen joukossa on ehkä heidän esi-isiään.
– Taisivat nämäkin maat olla alkujaan meidän, muuan suvun jäsen tuumii.
Sukuyhteydet kalloihin selvinnevät ehkä Tampereen Vapriikin museon dna-tutkimusten myötä. Ainakin niistä selviää, mistä nämä edesmenneet ovat Pälkäneelle tulleet.
– Täydestä ihmisarvostahan tässä on kysymys. Irrotetut luut ovat osa ihmistä, jolla oli oma tarinansa, kotiseutunsa, omat rakkaansa, piispa Matti Repo sanoo saattopuheessaan.
Ihminen on kokonaisuus, ruumis ja sielu. Siksi Revon mukaan ihmisellä on luontainen halu pitää edesmenneiden jäännökset yhdessä ja samassa paikassa, ei hajallaan pitkin maailmaa.
Hämeen reserviläissoittokunta soittaa Suomalaisen rukouksen. Sen tahdissa arkut kannetaan rauniokirkon pihaan sakastin oven eteen ja lasketaan maahan päällekkäin.
Pälkäneläiset tarttuvat lapioihin. Multaa lentää hautaan. Kallot pääsevät viimein omaan maahan.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä