Koti Jutut Sivu 1055

Jutut

Guardian: Paavi Franciscus vapautti Vatileaks-paljastuksista tuomitun papin

Vatikaanin vangitsema, salaisia asiakirjoja toimittajille vuotanut espanjalaispappi pääsi ehdonalaiseen vapauteen tiistaina paavi Franciscuksen määräyksestä, kertoo brittilehti The Guardian . ...

Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola jää eläkkeelle marraskuussa 2017

Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.11.2017, kertoo Kirkon tiedotuskeskus tiedotteessaan. Askola aloitti Helsingin piispana kuusi vuotta sitten vuonna 2010. Hän...

Englannin kirkko nimitti toisen mustan piispansa – edellinen vihittiin 20 vuotta sitten

Englannin kirkkoon on nimitetty musta piispa ensi kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Asiasta uutisoi muun muassa brittilehti The Guardian . Britannian hallitus...

Jouluevankeliumi Stadin slangiksi – katso video

Murrebuumiin myötä 2000-luvun alussa jouluevankeliumi ilmestyi monilla eri murteilla. Myös Stadin slangiksi. Tekstin on slangintanut Kotimaan julkaisupäällikkö Olli Seppälä. Hän myös lukee sen oheisella videolla....

Utsjoen seurakunnassa talouskatastrofi: Pyytää päästä Inarin kappeliseurakunnaksi

Suomen ainoa saamelaisenemmistöinen seurakunta eli Utsjoen seurakunta on jo pitkään kärsinyt suurista taloudellisista vaikeuksista. Nyt seurakunta on ajautunut vararikkoon. Utsjoen seurakunnan kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan 15.12....

Hannu Taanila lukee vanhan jouluvirren – Katso video

Vanhoissa virsissä on voimaa. Katso videolta, kuinka Hannu Taanila lukee Hemminki Maskulaisen (1550–1619) jouluvirren ja saa vanhan kielen elämään. Videon alussa Taanila kertoo...

Piispa Tapio Luoma vihki uusia pappeja ja diakoneja Espoon hiippakuntaan

Piispa Tapio Luoma avustajineen vihki neljäntenä adventtisunnuntaina 18.12.2016 Espoon tuomiokirkossa messussa uusia pappeja ja diakoneja. Papeiksi vihittiin seuraavin viranhoitomääräyksin: ...

Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 15.12.2017 Viranhoitomääräykset · pastori Mimosa Mäkinen on määrätty Kauniaisten suomalaisen seurakunnan vt. kirkkoherraksi...

Jediusko ei saanut uskonnon statusta Britanniassa

Star Wars -elokuvista innoituksensa saaneen jedismin kannattajat eivät onnistuneet vakuuttamaan viranomaisia siitä, että he edustavat uskonnollista järjestöä, kertoo...

Berliinin suomalaispappi: Turvattomuuden tunne Saksassa lisääntyy

Itäisen Saksan alueen suomalainen pappi Päivi Lukkari arvioi, että myöhään eilen Berliinissä tehty terrori-isku lisää Saksassa turvattomuuden tunnetta. Lukkari ei muuten halua tässä vaiheessa ottaa...