Luottamushenkilö Pyhärannasta: ”Kaikilla päätöksillä on oltava kristillinen perusta”

Varsinais-Suomen maakunnassa sijaitsevan Pyhärannan seurakunnan kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Jorma Mäkinen, 68, haluaa tehtävässään toimia kristillisten arvojen pohjalta.

– Ne ovat kaiken ydin. Kun seurakunnassa tehdään päätöksiä, niillä on oltava vankka kristillinen perusta, Mäkinen sanoo.

Neljännen kauden luottamushenkilö ei katso hyvällä tuoretta lakia tasa-arvoisesta avioliitosta.

– Se ei ole missään nimessä hyvä asia. Maailman meno tuntuu nyt olevan melkoisen vauhdikasta. Toivoisin perinteisten kristillisten arvojen olevan enemmän vallalla.

– Uusi laki on puhuttanut paljon myös seurakuntalaisten parissa. Asiasta ollaan montaa mieltä, Mäkinen toteaa.

Mäkinen on murheissaan politiikan vahvasta läsnäolosta seurakunnan päätöksenteossa.

– Seurakuntavaaleissa ei tarvittaisi puoluesidonnaisia listoja, ne tuovat väistämättä politiikan mukaan kuvioon. Meilläkin politiikka näkyy päätöksenteossa, olemme silti kyenneet hoitamaan asiat sopuisasti, Mäkinen kertoo.

Takana suuret investoinnit

Pienen, alle 2 000 jäsenen, Pyhärannan seurakunnan taloustilanne on Mäkisen mukaan kohtuullisen vakaalla pohjalla. Muutama edellinen vuosi on kuitenkin ollut talouden kiinnikuromista, sillä takana on isoja investointeja.

– Suurin menoerä oli vuonna 1909 valmistuneen kivikirkkomme mittava ulkoremontti. Samassa yhteydessä uusittiin myös kirkon katto.

– Iso menoerä oli myös vuonna 2015 toteutettu leirikeskuksen kunnostus, missä muun muassa jätevesipuoli saatettiin uutteen uskoon.

Tulevaisuuden osalta Pyhärannan seurakunta aikoo jatkaa itsenäisenä, mikäli kuntaliitosta ei tapahdu.

– Sellaista ei ole ainakaan akuutisti näköpiirissä. Asiasta tullaan kuitenkin varmasti keskustelemaan, sillä Pyhäranta on pieni paikkakunta.

”Yhteisöllinen vapaaehtoisten rakennusprojekti loi hyvää henkeä”

Kuusi vuotta sitten eläkkeelle katsastusmiehen tehtävistä jäänyt Mäkinen on mukana monissa seurakunnan vapaaehtoistehtävissä. Lähinnä miehen sydäntä on kirkkokuorotoiminta.

– Olen ollut mukana kuorotoiminnassa siitä lähtien kun muutin Pyhärantaan vuonna 1996. Jo sitä ennen lauloin kymmenkunta vuotta Rauman seurakunnan kirkkokuorossa.

Mäkinen on myös ollut mukana rakentamassa seurakunnan leirikeskuksen kotaa. Hän muistelee tapahtumaa lämmöllä.

– Mukana oli paljon seurakuntalaisia sekä mökkiläisiä. Kyseessä oli todella hyvähenkinen projekti, mikä toi mukanaan vahvan yhteisöllisyyden tunteen. Mielestäni tällaisia tempauksia kaivataan lisää, ne lähentävät ihmisiä ja seurakuntaa entisestään.

Itse tehdyllä puuveneellä kalaan

Vapaa-aikaansa kirkollisvaikuttaja viettää mielellään kalastuksen parissa. Kesäisin hän suuntaa usein merelle itse tehdyllä puuveneellä.

– Olin pitkään haaveillut veneestä, ja lopulta päätin rakentaa sen itse eräällä kurssilla. Kalastuksen osalta suurin saalis on muutaman kilon painoinen hauki, eli ruokapöytäänkin on ollut tuomisia, Mäkinen hymyilee.

Pyhärantaan saapuvia hän kehottaa tutustumaan seurakunnan kirkkoon ja sen ympäristöön.

– Kyseessä on todella kaunis paikka, mistä avautuu näköala merelle. Suosittelen sitä lämpimästi.

Kuva: Jorma Mäkisen kotialbumi

Edellinen artikkeliPalvelevan puhelimen numerot muuttuivat – puhelut halpenevat
Seuraava artikkeliFöljyssä seurakunnan tuki tulee lapsiperheen kotiin

Ei näytettäviä viestejä