Hengellinen elämä

Sunnuntain evankeliumi: Kärsivällinen kasvu

Pyhän aiheena on kahdenlainen kylvö. Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo vertauksen taivasten valtakunnasta.

Sunnuntain evankeliumi: Lupa lähteä rauhassa annettu – Jeesuksen lupaukset pelastuksesta täyttyvät

Tänään sunnuntaina vietetään kynttilänpäivää. Pohjolassa valo on helmikuussa voittamassa pimeästä.

Luomakunta -sarjassa kerrotaan hippiäisestä: ”Pienet elämän liekit ympärillämme”

Luomakunta-sarja kertoo tällä kertaa salaperäisen hippiäisen kautta Luojan suuruudesta.

Sunnuntain evankeliumi: Esimerkkinä upseerin luja usko

Sunnuntain evankeliumi käsittelee yksinkertaista, pelastavaa uskoa Jeesukseen.

Hartaus: Olemisesta syntyvät ajatukset, oleminen on luovaa toimimattomuutta

Kuntoilun ja aktiviteettien sijaan Freija Özcanin uudenvuodenlupaukseen kuuluu enemmän oleilua.

Sunnuntain evankeliumi: Tästä se lähtee

Kuten Johannes kirjoittaa, oli veden muuttaminen laadukkaaksi viiniksi Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko, jolla hän ilmaisi kirkkautensa.

Tuhat merkkiä taivaasta: Kaukaiset rannat ikävöivät ja tyhjiin käyvät vastaukset

Kaukaiset rannat ikävöivät Hänen opetustaan. Näin sanoo Jesaja. Siitä ei voi olla varma, mitkä rannat olivat Jesajan näkökulmasta kaukaisia.

Sunnuntain evankeliumi: Miksi Jumalan Poika halusi Johannekselta kasteen?

Raamatunselittäjät ovat kautta aikojen olleet aika pienellä paikalla pohtiessaan otsikon kysymystä.

Katso tästä jumalanpalvelustiedot sekä radio- ja tv-hartaudet joulunpyhistä loppiaiseen saakka

Jouluaatto on aiheeltaan ”Lupaukset täyttyvät”. Tekstit: Jes. 60:2, Ps. 36:6–10, Jes. 9:1, Jes. 11:1–5, Ap. t. 13:16–26, Luuk. 2:1–14. Liturginen väri on valkoinen. Alttarilla on neljä kynttilää. Kolehti...

Evankeliumi: Hento helkyntä vahvistuu iloksi

Maria on nainen, joka ei ole subjekti, hän on objekti. Siis, ihminen, joka ei tee, vaan ihminen, jolle tapahtuu. On raskaana, tulisi häpäistyksi. Vaikka Joosef kuvataan ajattelevaiseksi ja rehdiksi mieheksi, tekstikohta ei kyseenalaista rooleja lainkaan.