Jeesus vertaa taivasten valtakuntaa isäntään, joka palkkaa työntekijöitä viinitarhaansa. Hän sopii aamulla tulleiden kanssa yhden denaarin päiväpalkasta, mutta palkkaa pitkin päivää uusia työntekijöitä. Isäntä lupaa: ”minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa”.

Kun palkanmaksun aika koittaa, ensiksi palkatut työntekijät olettavat saavansa enemmän, mutta he saavatkin vain denaarin, kuten muutkin. He valittavat isännälle, että viimeksi tulleet saavat saman palkkion, vaikka nämä ovat tehneet työtä vain yhden tunnin. Isäntä puolustautuu: hän ei tee kenellekään vääryyttä, sillä he ovat sopineet denaarista.

Sadonkorjuuaikaan lisätyövoimaa saattoi tarvita myös kesken päivän, jos oli vaikkapa sateen uhka. Yhdennellätoista tunnilla, juuri ennen päivän päättymistä, tuskin oli tarvetta lisäkäsille. Toimettomien ottaminen töihin vain hetkeksi kokonaisen päiväpalkan edestä on taloudellisesti epäviisasta, mutta antaa näille huono-onnisille kuitenkin päivän toimeentulon.

Aamusta asti ahertaneiden kokema epäoikeudenmukaisuus on kuitenkin perusteltu. Vain tunnin työskennelleet saivat kohtuuttoman edun. Tälle isännälle ei tee mieli tulla toiste töihin – miksi raataa päivä, jos saman palkan saa viimeisestä tunnista?

Isännän toiminta kääntää odotuksemme ylösalaisin. Ansiota ei määritä oman työn määrä. Kaikkia koskee sama lupaus: ”Minä maksan sen, mitä kuuluu maksaa.” Kenenkään ei tarvitse pettyä.

Voisiko isännän anteliaisuus ohjata katsomaan sitä, kuka antaa – ei sitä, kuka saa ja miten paljon. Jumalan armo ei kulu, vaikka se jaetaan täytenä kaikille.

Pohdittavaksi: Jumala kysyy: katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?

3. sunnuntai ennen paastonaikaa: Ansaitsematon armo

Tekstit: Ps. 18:2–7, Jer. 9:22–23, 1. Kor. 9:24–27, Matt. 20:1–16

Liturginen väri on vihreä.

Alttarilla on kaksi kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.