Hengellinen elämä

Sunnuntain evankeliumi: Tavallisesta maalaistytöstä tulee Messiaan äiti

Maria kutsuttiin profeetalliseen tehtävään: kantamaan, synnyttämään ja kasvattamaan Jeesus. Luukas ei kuitenkaan ylistä Mariaa äitinä vaan antaa tälle paljon tärkeämmän roolin mallikristittynä.

Sunnuntain evankeliumi: Usko, joka ei anna periksi

Evankeliumiteksti kanaanilaisnaisesta muistuttaa meitä siitä, miltä usko, toivo, rukous ja rakkaus näyttävät.

Hartaus: Muuten minä hukun

Jumala ei päästänyt Jobia helpolla. Oikeastaan Jobin kirja tuntuu kaikin puolin epäoikeudenmukaiselta, ja varsinkin nuorempana se hämmensi minua suuresti.

Tuhat merkkiä taivaasta: Paratiisin käärme sihisee yhä

Käärme sihisee nytkin epävarmaa maailman tilannetta huutavien uutisotsikoiden takana ja paistattelee päivää kiihtyneiden ihmismielien hehkuvassa energiassa.

Sunnuntain evankeliumi: Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää

Ensimmäisen paastonajan sunnuntain evankeliumiteksti ei jätä ketään kylmäksi.

Sunnuntain evankeliumi: Rakkaus kohtaa kärsimyksen

Jeesus kertoo opetuslapsilleen, että hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan, hän kärsii ja kuolee. Opetuslasten oli mahdotonta ymmärtää tätä. He odottivat Messiaan saapuvan voittoisana...

Sunnuntain evankeliumi: Kasvun salaisuus on juurissa, ei siinä, mikä näkyy pinnalla

Siemen, joka ei pääse juurtumaan, kuivuu ja kuolee. Jumalan sana tarvitsee tilaa kasvaa syvälle.

Hartaus: Olisivatko kosmoksen äänettömät kiiturit viimeinen muisto ihmisestä – Miten käytimme aikamme?

Laajenevan kosmoksen valtavuutta ja kaiken loppumista on vaikeaa ymmärtää. Viimeiset tapahtumat ovat kuitenkin osa Jumalan ilmoitusta meille.

Sunnuntain evankeliumi: Kärsivällinen kasvu

Voisiko isännän anteliaisuus ohjata katsomaan sitä, kuka antaa – ei sitä, kuka saa ja miten paljon. Jumalan armo ei kulu, vaikka se jaetaan täytenä kaikille.

Tuhat merkkiä taivaasta: Kapinastako on kysymys?

En ole latistamassa ilmiötä kapinaksi tai vähättelemässä kenenkään uskoa, mutta ajatusleikki on mielestäni huvittavalla tavalla osuva: eikö ristin pitäisikin edustaa kapinaa?