Vastaus Timo Eskolan blogitekstiin ”Homoseksuaalisuus ja Raamattu”
Timo Eskola kuvaa 5.11. julkaistussa blogitekstissään sitä, mitä Raamattu ”varsinaisesti” sanoo homoseksuaalisuudesta. Eskolan teksti kaipaa kuitenkin täsmennyksiä ja tarkennuksia. Eskola kirjoittaa:
”Ensinnäkin on syytä todeta, että Uuden testamentin tutkijat koulukunnasta ja näkemyksistä riippumatta ovat varsin yksimielisiä siitä, että Raamatun mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä. Kyseessä on perustavaa laatua oleva luomiskäsitykseen ja ihmiskäsitykseen liittyvä näkemys.”
Perusteluksi Eskola lainaa Heikki Räisäsen tekstiä, jonka mukaan ”homoseksualistilla ei ole olemassaolon oikeutta sen enempää Jahven valitussa kansassa kuin uuden liiton Jumalan valtakunnassa”. Eskolan esityksen ongelma kuitenkin on, että teksti puhuu ”olemassaolon oikeudesta”. Johtopäätösten vetäminen ”olemassaolon oikeudesta” tämän päivän kirkkojen ja yhteiskunnan suhtautumiseen homoseksuaalisuuteen vaatii pitkän ajatusloikan eksegetiikasta hermeneutiikkaan.
Eskola jättää huomiomatta sen, että myös eksegetiikkaa tehdään ajassa ja paikassa. Räisänen, Kuula, Eskola ja Hynynen eivät tulkitse Raamattuaan tyhjiössä, vaan oman aikansa ja kulttuurinsa keskellä. Eri käsitteiden liittyminen toisiinsa on nähdäkseni kulttuurisidonnaisempaa, kuin mitä Eskola tekstissään haluaa esittää.
Omassa uunituoreessa väitöskirjassani kuvaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon viimeaikaisten kannanottojen opillisia ja raamatullisia perusteita. Kirkon kannanotoissa ei esimerkiksi ole itsestään selvää, mitkä raamatunkohdat käsittelevät homoseksuaalisuutta ja mitkä eivät. Totean (s. 115), että kirjoittajista riippuen Tuomarien kirjan 19. luvun kertomus voi liittyä homoseksuaalisuuteen tai sitten ei. Yhteys raamatuntekstin, kirkon opetuksen ja käsiteltävän kysymyksen välillä riippuu siitä, millaisia yhteyksiä toimielimen jäsenten enemmistö näkee tai ei näe. Tätä kuvaan laajemmin varsinaisessa analyysiluvussa, s. 180-181.
On muistettava, että Heikki Räisäsen vuonna 1986 kirjoittama teos on oman aikakautensa tuote, kirjoitettu vain viisi vuotta sen jälkeen, kun homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa sairausluokituksesta. Jos Räisänen olisi edelleen keskuudessamme, olisi mielenkiintoista lukea, mitä hän tänä päivänä asiasta kirjoittaisi.
Toiseksi Eskola vetoaa Kari Kuulan eksegeettisiin johtopäätöksiin kirjoituksessa Eksegetiikasta hermeneutiikkaan vuodelta 2007, Antti Saarelman toimittamassa teoksessa Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Harmillista kuitenkin, että Eskola sivuuttaa Kuulan eksegeettisiä johtopäätöksiä seuraavan hermeneuttisen työskentelyn (s. 27-32) muutamalla lauseella, jotka vaikuttavat lähinnä ivallisilta.
Sivuutettuaan Kuulan hermeneuttisen työskentelyn Eskola ei pitäydy toteamaan eksegetiikan johtopäätöksiä, vaan tuo omalla hermeneuttisella lähestymistavallaan keskustelun tähän aikaan ja päivään. Keskusteluun, johon myös Päivi Räsänen on puheenvuoronsa tarkoittanut. Eskola kirjoittaa:
"Kristillinen käsitys korostaa puolestaan puhtautta ja siveellisyyttä. Näihin liittyvät luomistyön perusajatukset naisen ja miehen välisestä luonnollisesta rakkaudesta ja yhteydestä. Seksuaalisuus on kyllä Jumalan lahja, mutta sen toteuttaminen kuuluu sitoutuneeseen ja uskolliseen avioelämään. Siksi rajan veto muihin seksuaalisuuden toteuttamisen muotoihin on selvä. Tässäkin kohden jännite suomalaisen yhteiskunnan laajalti omaksumien moraalisten näkemysten kanssa on ilmeinen. Nykyään siveettömyyttä puolustellaan usein seksuaalisen vapauden nimissä."
Eskola kuvaa kirjoituksessaan ”luonnollista rakkautta ja yhteyttä”, ikään kuin asia olisi kovin yksinkertainen ja yksiselitteinen. Trygve Cederberg on osoittanut tutkielmassaan vuonna 1994 Homoseksuaalisuus ja etiikka, että luterilaisissa yhteyksissä ei ole lainkaan selvää, miten ”luonnollinen” on ymmärrettävä (ks. väitöskirjani s. 32). Omassa väitöskirjassani nostan esille luterilaisen luonnollisen moraalilain perinteen monia tulkintoja: yhtäältä on esitetty, että luterilaisen käsityksen mukaan Jumala on asettanut luomisessa kultaisen säännön ihmisen sydämeen (s. 42-43), toisaalta kirkon asiakirjoissa miehen ja naisen avioliiton korostus luonnollisena järjestyksenä näyttää liittyvän lähinnä samaa sukupuolta olevien parisuhteiden suhteiden torjuntaan (s. 194-195).
Käsite ”luonnollinen rakkaus ja yhteys” on tulkintani mukaan lähinnä homoseksuaalisuutta koskevaan poleemiseen keskusteluun luotu käsite, jolla on kovin vähän positiivisia käyttöjä kirkon teologiassa ja avioliitto-opetuksessa. Esimerkiksi piispojen puheenvuorossa Rakkauden lahja vuodelta 2008 sanaa ”luonnollinen” käytetään miehen ja naisen suhdetta kuvattaessa ainoastaan viittaamaan suvunjatkamisen ja lasten kasvattamisen tehtävään (s. 60). Henkisemmästä rakkaudesta ja yhteydestä ei puhuta "luonnollisena" tai "luonnottomana", vaikka Rakkauden lahja kuvaa monenlaisia parisuhteiden ja perhe-elämän kriisejä.
Raamatussa mainitaan viisaan vaimon olevan Herran lahja, mutta seksuaalisuutta ei muistaakseni missään kohdassa Raamattua mainita Jumalan lahjana. En ole eri mieltä siitä, etteikö seksuaalisuutta tulisi nykypäivänä kuvata Jumalan lahjana. Kyse on kuitenkin siitä, että käsitteiden ”lahja” ja ”seksuaalisuus” yhdistäminen toisiinsa on uudempaa perua kuin Raamatun tekstit. Ilmaisulla "seksuaalisuus on Jumalan lahja" on pyritty argumentoimaan sellaisia käsityksiä vastaan, joissa kristinuskoa pidetään seksuaalisuuskielteisenä.
Keskeinen puute Eskolan tekstissä on mielestäni se, että hän hyppää eksegeettisestä keskustelusta suoraan omaan hermeneuttiseen tulkintaansa.
Eskolalla olisi Räisäsen akateemisen tutkimuksen ja Kuulan puoliakateemisen kirkollisen puheenvuoron lisäksi ollut käytettävissään myös kirkon omaa teologiaa. Piispainkokouksen mietintö 2/2010 ”Parisuhdelain seuraukset kirkossa” on harvinainen kappale kirkon omaa raamatuntulkintaa, joka ei ole syntynyt akateemisessa maailmassa. Tässä piispainkokouksen hyväksymässä asiakirjassa kuvataan kahta Raamatun homoseksuaalisuutta koskevien kohtien erilaista tulkintalinjaa ja hermeneuttista prosessia (s. 13-33). Johtopäätöksissä ei todeta yhtä tulkintalinjaa oikeaksi ja toista vääräksi, eikä toisaalta molempia oikeiksi:
"Osa piispainkokouksen jäsenistä katsoo, että rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen on teologisesti mahdollista. Osa on sillä kannalla, että siunaamiselle ei ole kirkon uskonkäsityksestä nousevia perusteita. Molempien käsitysten edustajat haluavat olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle, mutta päätyvät tulkinnoissaan eri lopputulokseen." (Parisuhdelain seuraukset kirkossa, s. 76)
Eskolan blogi ei suoraan liity Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon vaan suomalaiseen luterilaisuuteen laajemmin. Hypätessään eksegetiikasta omaan hermeneutiikkaansa Eskolan olisi mielestäni kuitenkin kannattanut kuvata kirkon raamatuntulkintaa tältä osin. Väitöskirjani toivottavasti avaa kirkon raamatuntulkintaa ja opetuksen problemaattisuutta. Kuvaan kirkon opetuksen käsitteellistä sekamelskaa ja sitä, missä määrin homoseksuaalisuus on kirkossa opillinen kysymys väitöskirjani sivuilla 119-123. Vaikken väitöskirjassani tätä suoraan ilmaise, tulkitsen, että kirkon yhteisten toimielinten asiakirjoissa on alettu korostaa avioliittoa miehen ja naisen välisenä hengellisenä järjestyksenä vasta vuodesta 2010 eteenpäin, asian muututtua kiistanalaiseksi.
Keskeinen muutos kirkon homoseksuaalisuutta koskevassa opetuksessa on tapahtunut kirkolliskokouksen perustevaliokunnan kahden mietinnön välissä. Vuonna 2003 perustevaliokunnan mietintö 2/2003 osoitti, että kirkon avioliittokäsityksellä ja rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen torjumisella on yhteys. Siunaamisen kaavan torjuminen oli siis seurausta kirkon avioliittokäsityksestä. Vuonna 2010 perustevaliokunnan mietintö ei tällaista kirkon opetuksen ja siunaamisen kaavan torjumisen yhteyttä osoita, vaan toteaa, ettei siunaamiselle löydy riittävää yksimielisyyttä kirkkomme sisällä ja kesken. Viitteet ja lainaukset löytyvät väitöskirjani sivuilta 117-119.
Molempiin mainittuihin perustevaliokunnan mietintöihin on jätetty eriävä mielipide, jossa on korostettu homoseksuaalisuuden synnillisyyttä. Kuitenkin vuoden 2010 jälkeen Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa on nähdäkseni ollut kaksi hyväksyttyä raamatuntulkintalinjaa, ei vain yksi. Kumpaakaan tulkintalinjaa ei ole ”julistettu vääräksi”. Eskolan edustamaa tulkintalinjaa ei missään virallisessa asiakirjassa ole kumottu. Siksi Eskola edustaa aivan pätevää tulkintalinjaa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, mutta vain yhtä kahdesta.
- - -
Eskola voi blogitekstissään kertoa, miten ”tunnustavan kristityn” oikeus puolustaa näkemyksiään on uhattu. Hän voi kertoa, että ”Johtopäätös raamatuntutkimuksen ehdoilla tehdystä analyysistä on yksinkertainen.” Kuitenkin odottaisin, että ammattitutkijaksi tekstissä itseään tituleeraava kirjoittaja osoittaisi edes jonkinlaista ymmärrystä kahdelle tulkintalinjalle, eikä kirjoittaisi kuin olisi itse vapaa hermeneutiikan haasteista.
Loppukaneetiksi sopinee lainaus Kari Kuulan verkkojulkaisusta vuodelta 2005:
"Koska homoseksuaalisuusteemaa on tutkittu erityisesti kristillisen keskustelun tarpeita silmälläpitäen, monet tutkimukset ovat samalla kannanottoja. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että tutkimuksen objektiivisuus kärsisi. Tosiasia kuitenkin on, että - etenkin kun olemme tekemisissä niin pienen tekstiaineiston kanssa – on vaikea välttyä näkemästä joidenkin tutkijoiden teksteissä tiettyä tarkoitushakuisuutta." (Raamattu ja homoseksuaalisuus, s. 3)
Linkit tekstissä mainittuihin verkkojulkaisuihin:
Alkuperäinen Timo Eskolan blogiteksti: https://timoeskola.wordpress.com/2019/11/05/homoseksuaalisuus-ja-raamattu/
Väitöskirjani, pdf-tiedosto löytyy kun kelaa tarpeeksi pitkälle: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/305630
Piispainkokouksen mietintö 2/2010 Parisuhdelain seuraukset kirkossa: http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/8055b7c73c38f56dc22571540045bfe2/eab73dbde4b89ab1c225770e00255f2d/$FILE/PARISUHDESELVITYS-10-2-2010.pdf
Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 ja siihen liittyvä eriävä mielipide: http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/c7f32a5129224528c2256dba002d78f0/3ebe011f240e3e51c22577d7002d4031?OpenDocument
Piispojen puheenvuoro Rakkauden lahja: https://evl.fi/documents/1327140/36333525/Rakkauden_lahja_piispojen_puheenvuoro_2008/520a9e43-73d9-8647-311b-ad9302bc3cbf
Kuula: Homoseksuaalisuus ja Raamattu https://asiakas.kotisivukone.com/files/karikuula.kotisivukone.com/tiedostot/raamattu_ja_homoseksuaalisuus.pdf
159 kommenttia
Gideaa kuvataan pahuuden pesänä. Tuomarien kirjassa 19: 14-29, kuvataan vanhan miehen vieraanvaraisuutta jossa samalla tulee esille patriarkaalisen yhteiskunnan tavat. Miehen katsotaan omistavan tyttärensä, jotka hän on valmis luovuttamaan raiskattavaksi jottei hänen vierastaan pahoinpideltäisi. Leeviläinen joutuu myös antamaan sivuvaimonsa pahoinpitelijälle.
Kertomuksen tarkoitus on tähdentää sitä, kuinka leeviläisen papin vaimo häväistään julmasti. Leeviläinen pitää jatkosa huolen siitä, että tapahtuma tulee koko Israelin kansan tietoon. Joissakin lähi-idän kultuureissa miehet myös raiskattiin osana sotaa, tämä oli kai alkuperäinen tarkoitus. Oliko kysymys homoseksuaaleista, siihen tarina ei vastaa.
Tuomas, se on tietenkin ihan ok, että näkökulmasi on tuo vieraanvaraisuus. Raamatusta ei kuitenkaan löydy yhtään kohtaa, jossa osoitettaisiin hyväksyntää homoseksuaaliselle elämänmuodolle millään tavalla, kuten myös professori emerita Raija Sollamo on todennut.
Viittaat tuohon ”absurdiuteen”, jolla talon isäntä suojelee tuota leeviläistä. Mutta jospa onkin niin, että homoseksuaalisuutta pidettiin vielä pahempana syntinä, kuin sitä, että vanhus oli valmis antamaan oman tyttärensä ja miehen sivuvaimon ”Belialin poikien” käsiin ennemmin kuin tuon leeviläisen. Ainostaan siten tulee ymmärrettäväksi satoja vuosia myöhemmin profeetta Hoosean voimakkaat sanat Gibean miesten synnistä.(10:9): Gibean päivistä asti sinä olet syntiä tehnyt, Israel. Sanotaako kenties näin, Israel sinun syntisi on, ettet ole ollut vieraanvarainen? Ei tunnu uskottavalta. Mielestäni.
Mitä mahtaa tarkoittaa homoseksuaalisuus ”sanan nykyisessä merkityksessä”? Käytännössä se näyttää merkitsevän evlut.kirkon mukautumista ”yleisen mielipiteen” mukaan. Sen hyväksymistä, minkä Raamattu yksiselitteisesti kieltää. Tehtäköön nyt selväksi, että otan kantaa ainoastaan siihen opetukseen, johon evlut.kirkko on taipumassa tässä asiassa.
Paavalin suorin tuomio homoseksualismia kohtaan on Room 1.Hän katsoo ,että varsinainen synti on sulkea silmänsä Jumalan tuntemukselle, sille joka jokaisessa ihmisessä on . Tästä seuraa se ,että Jumala hylkää ihmiset himojensa valtaan . Ihmisten sokeus on palvoa luotua ,mikä tässä yhteydessä tarkoittaa antautumista lihassa olevan luodun himon hallitsemattomaan käyttäytymiseen. Himo on Paavalille selvästikin luonnollinen kehossa oleva voima , siis biologiaa.
Paavali ymmärtää siis, että homoseksuaalisuus asuu kaikissa ihmisissä ,mutta että se on normaalisti piirre jonka ihminen, joka ei antaudu himojen valtaan , voi hallita. Mutta nyt palvottaessa luotua enemmän kun Luojaa , Jumala ottaa suojelevan kätensä heidän päältään jolloin himo saa ylivallan ja saa henkilöt harrastamaan homoseksiä keskenään.
Toisin sanoen, uskoessaan Jumalaan , ihmisillä on valinnanvapaus käyttäytymisensä suhteen , mutta epäuskoisella ei sitä ole , vaan he ovat himojensa (biologiansa) vallassa.
Himoja seuraava käyttäytyminen on siis oire siitä ,että asianomaisella ei ole uskoa, vaan hänet on tuomittu kadotukseen.
Paavali uskoo siis homoseksuaalisen vietein asuvan ihmisissä , mutta niin kauan kun se on kurissa ja uskon suojassa , se ei merkitse sinäänsä kadotusta. Paavali katsoo selvästikin että homovietti koskee kaikkia eikä suinkaan vain homorakkauteen antautuneita. Koska hän ei tee eroa homojen ja heterojen välillä , niin hänellä ei ole myöskään ohjeita siitä miten voittopuolisesti homojen tulisi hoitaa rakkauselämäänsä.
Monet kristityt, jotka vastustavat homoseksuaalista rakkauselämää ,ovat samoilla linjoilla Paavalin kanssa ja tarjoavat selibaattia ratkaisuksi. Ongelma on se, että selibaatti ei ole ratkaisu heidän rakkauselämälleen. Kysymys on toisin sanoen auki siitä mitä kirkko voi suositella elämäntyyliksi homoille.
Markku Hirn kuvaa hyvin sitä, että meidän pitää olla tuomitsematta ja jättää tuomio Jumalalle.
Tapio Tuomaalan kanssa on vaikea keskustella, koska hänellä on The oma raamatunkäännös, jota kukaan ei ole tarkastanut. Lisäksi Tapion negatiivinen, kireä, vihaa täynnä oleva kirjoitustyyli karkottaa.
Tuomas, ”Esimerkiksi kommentissasi kerrot, että “Kirkon pitkä jatkumo on ollut luonnollisen rakkauden, naisen ja miehen puolesta.”
Blogissani haluan haastaa juuri tällaisen lauseen. Nimittäin ilmaisua “luonnollinen rakkaus” ei kirkossa juurikaan käytetä muuhun kuin homoseksuaalisuuden torjumiseen.
Ajatus varmasti tulee juuri Rm:stä ja sinänsä oikea, oikean suuntainen, ei mielestäni epätarkka. Vai onko mielessä esimerkkejä? Vastaavuutta löytyy Paavalin puheessa suhteessa epäjumaliin, verbiä ”vaihtaa” apostoli käyttää myös siitä, että ihmiset ovat vaihtaneet Jumalan kirkkauden ihmisten ja eläinten kuviin (j.23) eli Jumalan totuuden valheeseen (j.25): he ovat kunnioittaneet luotua Luojan asemesta. Tämä on yhtä luonnotonta kuin homoseksuaalisuus. Käsittääkseni Paavalin ajatus on juuri siinä, että ihminen on poikennut, langennut Jumalan yhteydestä.
”Luonnottomuudella” on paljon laajempi kuvakulma kuin homoseksuaalisuus, silti sitä voidaan käyttää kuten Paavali, kuvaamaan juuri homoseksuaalisuutta, homosekuaalista aktia.
” Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.” ( 2. Piet 1:4). Himoja ja luonnottomuutta pääsee karkuun vain se joka on osallinen toisesta jumalallisesta luonnosta.
Kirkossahan luodaan kieltä ja sanoitetaan uudelleen ja uudelleen ( esim virsirunoudessa) . Onko mainitsemasi niin oleellista, en tiedä? ” Siksi väitän, ettei “luonnollisen rakkauden” korostus ole kirkolle mitenkään keskeinen opetus, vaan osa tulkintaperinnettä, jolla vastustetaan homoseksuaalisuutta”
Ilmoita asiaton kommentti