Roomalaiskirje
.
34 kommenttia
Erkko Järvinen: ”Kaikkein murheellisinta on se, että näen tulevan päivän, jolloin homoseksuaalit eivät enää etsi apua kirkolta.”
Se päivä on jo mennyt. Luterilaiset kirkot olivat polvillaan natsiaatteen edessä. Kirkot eivät puolustaneet homoja, joten heitä tapettiin keskitysleireissä samoin kuin juutalaisia.
”Muistomerkki holokaustissa kuolleiden homoseksuaalien muistolle paljastettiin Tel Avivissa perjantaina 10. tammikuuta 2014. Kivestä tehdyn muistomerkin ulkomuodon taustalla on vaaleanpunainen kolmio. Homoseksuaalisuuden vuoksi keskitysleirille joutuneet joutuivat kantamaan tunnuksenaan vaaleanpunaista kolmiota rinnassaan. Muistomerkin yhteydessä lukee englannin, heprean ja saksan kielillä ”natsihallinnon vainon kohteeksi seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä vuoksi joutuneiden muistoksi”.”
Erkko Järvisen kommentit ovat kaikuja 1930-luvun kirkosta. Kirkolle historia on opettanut jotain ja se on tehnyt parannuksen. Kirkon parannuksen saarna ei näytä tehoavan kaikkiin, vaan he haikailevat takaisin 1930-lukua.
Tapio Tuomaala. Tämän keskustelun pitäisi keskittyä ainoastaan kirkon suhtautumiseen Raamatun sanomaan, eikä natsi- saksan tekemisiin eri kansanryhmiin. Ongelmana kirkolla onkin miten toteuttaa kirkollinen vihkiminen samaasukupuolisten vihkimiseen, viitaten Raamatun sanaan Room.1:26–32. Mat.19:1–12. Raamattu puhuu myöskin siitä, että uskova ihminen on kuin ”Pyhän Hengen temppeli”. 1Kor.6:19-20. Meidän pitäisi elää niin, että kirkastaisimme kaikessa kanssakäymisissä Herraa.
//”Yhtäkkiä ilman minkäänlaista kielellistä ilmaisua näkökulma apostolilla vaihtuukin päinvastaiseksi?”//
Tarkennan vielä: tosiasiassa kaikkien jakeiden (18-32) kuvaus sopii luonnolliseen tai ns. vanhaan ihmiseen, joka on synnin orja. Paavali nimittäin käsittelee ko. jakeissa ihmiskunnan syyllisyyttä. Mikä on suurin ihmiskuntaa kohtaava vaara? (jae 18) Miksi ihmiskunta on syyllinen Jumalan edessä? (jakeet 18-23) Ja mitkä ovat ihmiskunnan syyllisyyden traagiset seuraukset Jumalan edessä? (jakeet 24-32) Paavalin kirjoittamat sanat antavat näihin kysymyksiin selkeät vastaukset.
Temppeliprostituution kytkeminen jakeisiin 26 ja 27 on puhtaasti oman mielikuvituksesi tuotetta.
Juha Lehtinen: ”Jakeista 26 eteenpäin kuvaus sopii luonnolliseen tai ns. vanhaan ihmiseen, joka on synnin orja.”
Yhtäkkiä ilman minkäänlaista kielellistä ilmaisua näkökulma apostolilla vaihtuukin päinvastaiseksi? Harvoin kuulee yhtä epäloogista selitystä. Hatusta vedetään kaikkea, mitä mielikuvitus vain keksii. Helluntailaisuudessa käsketäänkin jättämään aivot narikkaan, joten selitykset ovat sen mukaisia.
Ilmoita asiaton kommentti