Vähimmässä väärä tai uskollinen, on sitä paljossakin, Luuk16:10.

Tämä täsmentyy lisää 11. jakeessa, 

11 Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on?

Totuus ei lievenny pienissä asioissa eikä valhe poistu vesisangon uurteisiin. 

Totuudessa vaeltaminen on voimakysymys  ja valheessa vaellus on taitokysmys.  

Voimakysymys siksi, että mitään ikuista, taivaallista ei ihmisen omassa olemisessa ole. Se, minkä Jumala loi ihmiseksi, oli ja on maata ja eläimellisiä kykyjä, haluja ja tuntemuksia. Ikuisuusolento ihmisestä tuli, kun Jumala puhalsi ihmiseen oman Henkensä.  Tällä ”asteella” ennen Jumalan henkeä on kyky hoitaa tätä maailmaa. Tähän inhimilliseen kykyyn Saatana vetosi ja siitä lähtien on Saatanalla ollut tartuntapinta ihmiseen. Tämän kontaktipinnan kautta tihkuu edelleenkin sielunvihollisen kysymys, joka kuulostaa kuin se sisältäisi vastauksenkin, eli: ”onko Jumala todella sanonut?”  Tähän retoriseen kysymykseen ei oletettu vastaus ole, että kielletään Jumalan olemassaolo, vaan parannellaan, lisätään ja poistetaan epäsopivia sanoja ja muotoillaan dialogin avulla uusi, sopivampi ”diili”. Eli tämä alkaa hurskaalla totemuksella, että etsitään mitä on yhteistä eikä puututa erottaviin asioihin. Eli tulkitaan, esimerkiksi pelastusopppi, kaikille sopivaksi, mikä esimerkiksi onnistuu pelkällä epi-pronominin vaihtamisella en-pronominiksi. 

Gal. 5:

7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?

8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.

9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.