Quo vadis? -kysymys tulee vanhasta legendasta. Keisari Neron aikana 60-luvun alussa kristittyjä vainottiin Roomassa. Pietari, joka silloin asui Roomassa, päätti paeta vainoa ja lähti kaupungista. Tiellä hän näki ilmestyksen, jossa Jeesus tuli häntä vastaan. Pietari lankesi polvilleen ja kysyi: Quo vadis, Domine? Minne menet, Herra? Jeesus vastasi: – Menen Roomaan uudelleen ristiinnaulittavaksi.
Pietari ymmärsi, että hänen paikkansa on Roomassa yhdessä toisten kristittyjen kanssa, vaikka vainojenkin keskellä. Pietari oli luvannut seurata Jeesusta, eikä tämä ollut kääntänyt selkäänsä vainolle ja kärsimykselle. Jeesuskin siis kysyi Pietarilta, mihin tämä oli menossa.
Otettu eräästä rippikoulukirjasta nimeltaan Quo vadis?
Jeesus, pyhän nimes tähden, Vuoksi kalliin veresi Valtakuntas työhön lähden Apuun lähimmäisteni. Kerron heille armostasi, Rakkautes työtä teen. Kärsivien taakkaa kannan, Kuivaan tuskan kyyneleen.
Koraalivirsikirja, 673:4, painettu vuonna 1976.
Niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää (siirsi, Biblia) meidän syntimme. Ps. 103:11-12
Korkealla kuin taivas maasta. Kaukana kuin itä lännestä. Äärettömän etäisyyden päässä! Niin kauas hän siirsi syyttävät syntisi.
Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 75, Symbolum Oy, 2024. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
Tämä on toteutunut Golgatalla!
Päivö Parviaisen rukous:
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1820613849264276&set=a.770809430911395
Laitan teille kaikille tällaisen viestin:
Tehkää parannus ennakkoluuloistanne mielenterveyskuntoutujia kohtaan!
Mika,
Ennakkoluulojen aiheuttajia, jos niitä on, on pääsääntöisesti kuntouttajat.
Juha Vähäsarja kirjoittaa rohkaisevaa tekstiä masentuneelle kirjassaan Joka päivä elävää vettä, tämän päivän teksti:
https://www.facebook.com/photo?fbid=1821697122489282&set=a.770809430911395
Kalle Jokinen, Lohduttakaa, lohduttakaa, Etsikää Herraa!:
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1822447282414266&set=a.770809430911395
Evankeliumi ei ole mitään muuta kuin saarna siitä ainoasta, Kristuksesta. Siellä täällä on tosin kirjoitettu moniaita kirjoja ja pidetty paljon saarnoja moninaisista ihmisistä, niin pakanoista kuin kristityistäkin, vieläpä Jumalan äidistäkin, pyhästä Pietarista, enkeleistä ja monista pyhimyksistä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään evankeliumeja. Ainoa tosi evankeliumi on se, joka näyttää meille Kristuksen ja opettaa, mitä hyvää meillä on häneltä odotettavana.
Sillä Jumala on tahtonut päättää, että kaikkien ihmisten on oltava tämän yhden ihmisen, Kristuksen varassa, pantava häneen toivonsa. Vanhassa Testamentissa kehotetaan usein panemaan toivo Herraan ja hänen laupeuteensa, sanoihinsa, oikeuteensa ja käsivarteensa ja tarttumaan häneen kiinni, jos mielivät pelastua. Heidän ei pidä tietää kenestäkään muusta kuin Kristuksesta, jonka ainoan “Jumala on asettanut armoistuimeksi”, kuten pyhä Paavali sanoo (Room. 3:25).
F. G. Hedberg, Ainoa Autuuden Tie, s. 36–37, SLEY-Kirjat Oy, 1987.
Pelastavaan uskoon kuuluu tieto, suostumus ja luottamus. Latinaksi nämä sanat ovat notitia, assentia ja fiducia… Minä tiedän keneen uskon… Minä tiedän lunastajani elävän. Job 19:25… Usko on suostumusta: ihmisen tulee taipua tunnustamaan, että tässä on syntinen, kadotettu ihminen. Näin suostutaan sanomaan vain, kun uskalletaan jäädä Jumalan sanan totuuden alle. Usko on suostumusta: ihminen taipuu sanomaan, että tällaisena tahdon olla Jeesuksen oma, tällaisena tahdon uskoa syntien anteeksiantamuksen hyvään sanomaan. ”Ei mulla muuta neuvoa kuin luottaa anteeksantohon!”
”Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen”
Usko on luottamusta. Hebrealaiskirjeestä muistamme uskon määritelmän: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hebr. 11:1). Ihmeellistä, saan luottaa Taivaan Isän hyvään huolenpitoon kaikissa tilanteissa. Pääni hiuksetkin ovat luetut. Näin Jeesus vakuuttaa, ja Hän vastaa sanastaan.
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, s. 83-85, SLEY, 1982.