Väärä käännös, vai ymmärtämättömyys paljastunut!
On kysymys paavi Fransiskuksesta ja hänen lausunnostaan 6. joulukuuta, Italiassa, alunperin katolisella Tv2000 kanavalla. Mainitun ohjelman selostus on lehdissä alkuperäisessä muodossa:
Papa Francesco corregge il Padre Nostro. "La traduzione è sbagliata"
Paavi iImoittaa Isämeidän rukouksen kohdan “äläkä saata meitä kiusaukseen” olevan väärä käännös, ja perustelu on se, että eihän kukaan maallinenkaan isä johdata lastaan kiusaukseen vaan estää lankeamasta.
Tässä paavin ideassa on karkea virhe, joka selittyy Hebr. 4:2:
“Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.”
Jumala ei johdata ketään kiusauksiin, vaan niihin johdattaa ihmisen oma halu, kuten Jaak. 1:
13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
Siksi Daavidkin rukoilee, Ps. 139:
23 Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.
Isämeidän rukous rukoillaan ennenkuin kiusaus on läsnä. Rukoillaan, ettei meidän omat halumme ja himomme kehittelisi tilanteita, joissa ikäänkuin halutaan “nähdä mihin se pallo pyörii”. Kiusaukset eivät tule kuin “kuhmu otsaan”, vaan niitä edeltää sisäinen hengellinen lankeemus. Siksi Jeesus opetti rukoilemaan “äläkä saata meitä kiusaukseen”.
Sen sijaan, että rukoiltaisiin, että varjeltuisimme kiusauksilta, asetutaan näennäisen passiivisesti lihaa miellyttäviin tilanteisiin ja ikäänkuin siirretään kiusaus “kaitselmuksen” tulokseksi, joka johdattaa lankeamiseen, ellei isä toimi vastoin meidän halujamme ja estä sitä.
84 kommenttia
Olisiko kuitenkin niin, että suomenkieli sopii parhaiten suomalaisten enemmistölle?
Jeesus sanoi, että lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta? Hän kutsui tykönsä lapsen. Kuinkahan montaa kieltä se lapsi osasi, osasiko lukea ollenkaan? Taidetaan laittaa ymmärykselle ja tiedolle se paikka, jossa uskon pitäisi olla?
Minun Raamatussani lukee myös, ettäJeesus vietiin erämaahan kasteen jälkeen perkeleen kiusattavaksi. Koska Hän on kaikessa kiusattu niinkuin mekin kuitenkin ilman syntiä, hän voi meitä kiusattuja auttaa.
Kun sanon jotakin lapsenkaltaisesta uskosta, se ei vaadi koko kirkkolaitoksen laittamista sitä vastaan. Kyllä kirkoissakin ja muissa liikkeissä voi olla lapsenomaista uskoa ja viisaille täytyy sanoa: Älkää vietelkö pieniä ja yksinkertaisia tämän maailman viisaudella siitä uskosta pois pelkkään tietämiseen.
Koettelemuksista voi säästyä, mutta uskoa myös koetellaan ja kiusaaminen on vähän ontuva käsite Raamatun sanan kokonaisuuden kannalta. Voimme tosin kokea Jumalan kiusaavan meitä, kun ei suostu pyyntöihimme, mutta juuri tuo on sen kaltaista kiusaamista, jonka meidän omat himomme saavat aikaan. Ei Jumala kerätään kiusaa, mutta koettelemisesta en olisi niinkään varma. Jumalan edessä kestämistä on juuri Pojassa pysyminen, eikä omissa mahdollisuukissa. Lopun aikaan kestävyyttä myös Jeesus puheessaan peräänkuuluttaa. (Luuk.21:36)
Voidaan kysyä aiheeseen liittyen kumpaa saatana teki Jeesukselle erämaassa; koetteliko vai kiusasiko saatana Jeesusta. Joka tapauksessa, saatana hyökkäsi vetoamalla kirjoituksiin.
Näinhän ”vastustaja” tekee vielä tänäpäivänäkin kaiken aikaa Kristityille. Siinä on koettelemusten kestävyys tärkeää. Kun järkeen vedotaan, niin juuri Jumalan Voima vakuuttaa ja vahvistaa Totuuden Kristuksessa. Järki on tosin hyvä, mutta vain Rakkauden palveluksessa.
Reijo
Mielestäni jo aivan alussa oleva tekstisi on tahallaan paavin varsinaista tavoitetta välttelevä. Mielestäni hän pyrkii luomaan sellaista keskustelua missä ihmiset voivat paremmin ymmärtää Isä meidän rukouksen varsinaisen hengen. Sen sijaan että aloitetaan keskustelu tyyliin: ”Periaatteesta hanttiin”, pitäisi päästä keskusteluun, missä kaikki tuovat oman ratkaisuyrityksensä varsinaisen tavoitteen saavuttamiseksi eli että Isä meidän rukouksen valtavan syvä viisaus tuli mahdollisimman selkeästi esille silloin, kun käytämme Jeesuksen opettamaa rukousta.
Mielestäni katolisille pitää antaa tunnustus siitä, että he ovat omalta osaltaan hoitaneet maailman evankelioinnin niin hyvin että heidän työnsä hedelmänä jo runsas puolet kaikista maailman Kristukseen uskovista on katolisia. Tästä meidän kannattaa ihailla heitä ja itse kunkin omalta osaltaan kilvoitella uskon elämässään, jotta jokainen meistä voisi omalla paikallaan mukana koko maailman laajuisessa eli siis yhteisessä eli siis katolisessa kristikunnassa rohkeasti toimia yhteisen uskomme julistamisessa kaikkialla maailmassa.
Matias, vielä lisää:
Katolisuus hoitaa kiusauksiin lankeamiset katumusharjoituksilla, rukouksilla, jotka eivät nouse Jumalalle, koska ne edustavat sitä mistä Jeesus varoitti, ”Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.”
Toisaalta Jumala ei kuule kuin omia lapsiaan. Siitä on Jeesus hyvinkin selkeästi ilmaissut. Myös Sananlaskuissa puhutaan jumalattoman uhreista, ”Jumalattomien uhri on kauhistus; saati sitten, jos se tuodaan ilkityön edestä!”
Konstantinus alkoi ’tehdä’ kristittyjä muuttumattomalla sydämellä. Tästä syystä vierastan yleistä ilmaisua ”kristityt”. Tänä päivänä, tämä Konstanttinuksesta alkanut traditio toimii ja siksi on toista miljardia katolista ynnä muutama kymmenen miljoonaa luterilaista ja anglikaania. Niin idän kuin lännen katolisuudet ovat vielä tänään suurin vastustaja apostoliselle pohjalle perustetulle Seurakunnalle. Tämä ei ole huitaisu, vaan tätä päivää ja minulla on henkilökohtaista kontaktointia mm. entisen Neuvostoliiton alueella, Kiinassa, Intiassa ja monessa maassa missä nk. helluntaiseurakunnat on syntynyt.
RKK:n vaikutus parhaimmillaan on yhteiskunnallista, eli sama kuin YK:n, lähes kaikkien maiden hallitusten, punaisen ristin, puolikuun, lääkärit ilman rajoja jne. En vastusta kenenkään hyvän tekemistä.
Jos ajattelemme Pietarin kokemusta, kun hän kielsi Jeesuksen kolmesti, niin voimme suhtautua asiaan kahdella eri tavalla. Joko ajattelemme, että Pietari on meille esimerkkinä kuinka meidän tulee välttää vannomista ja samaan tilanteeseen ajautumista. Voimme nähdä asian myös siltä kannalta, että Pietari oli inhimillinen ihminen, joka oppi kärsimyksen kautta kuuliaisuutta ja Armon todellisuutta oman heikkoutensa tähden. Jeesus ei siis hyljännyt Pietaria, vaikka hän toimi inhimillisesti ja ajautui omassa uskossaan konkurssiin ja itki katkerasti.
Oliko kokemus Pietarille liian kova uskon koetus vai oliko se tärkein opetus uskon merkityksestä, nimittäin siitä, että Pelastus Kristuksessa on meidän ulkopuolella, eikä niinkään sisäpuolella? Jumalan Pojan uskossa meidät on pelastettu, ei omassa uskossamme. Onko todellinen koetin juuri siinä, että pysymme Jumalan Pojan uskossa? Eikö syyttäjä (saatana) pyri kääntämään katseemme juuri omaan uskoomme ja siten horjuttaa meidät pois Kristuksen Armosta takaisin lain ja sitä mukaa myös tuomion alle?
Itse olen oppinut ajattelemaan, että omassa uskossani en voi pelastua.
Ihmettelen tuota kansankirkon mitätöintiä. Kansankirkon olemassaolo on ratkaisevan tärkeää, jotta kaikella muullakin hengellisellä elämällä on pysyvät toimintamahdollisuudet. kansankirkon katoaminen merkitsisi kaikille kristillisille seurakunnille suuria vaikeuksia. Niiden toimintaa ryhdyttäisiin rajoittamaan hyvin pian kansankirkon katoamisen jälkeen.
Kirjoittaja
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.
Peirasmos- kikkailu, nostaa mieleeni sanat : Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa. Tuo keskustelu antaa minulle henkilökohtaista iloa siitä, etten voi olla osallisena tuossa. Enhän tunne alkukieliä. Huomaan vaan sen miten oppineet voivat jäädä ikään kuin jumiin noihin kikkailuihin. Joku voi olla hyvin perillä oikeasta sanamuodosta ja merkityksestä, mutta itse hengellinen elämä voikin jäädä täysin sivuun. Jos olisin päässyt teologiseen, niin varmasti olisin nyt innolla kikkailemssa kanssanne.
Ilmoita asiaton kommentti