Tyhjä hauta – etsit Jeesusta väärästä paikasta!

Ylösnoussut

Seppälän Olli kävi videokameran kanssa siinä maailman ainoassa paikassa, josta Vapahtajaa ei voi löytää.  Hauta on tyhjä. Tai, ihan rehellisesti sanottuna, se on tätä nykyä täynnä turisteja. Vaan eipä Jeesus jäänyt seimeen sen paremmin kuin ristillekään. Elävät kun eivät pruukaa haudoissa lepäillä. Ylösnousseella Jeesuksella on parempaakin tekemistä.

Jeesuksen ylösnousemus ei ole vain ristin lunastustyön sinetti, jonkinlainen piste i:n päällä, vaan se juuri tekee tuon pelastustyön täydelliseksi. Jumala on Jeesuksen ristissä täyttänyt syntien anteeksiantamuksen, ihmiskunnan lunastuksen, sovituksen ja vanhurskauttamisen. Ylösnousemususko on pelastavaa uskoa.

Kristitylle jokainen armon päivä on täynnä erilaisia pieniä tai suurempia ihmeitä, mutta todellisia  Ihmeitten ihmeitä on tasan kaksi: Jumalan Pojan tuleminen ihmiseksi ja ristiinnaulitun Jeesuksen ylösnousemus kuolleista. Kumpaakaan ei voi eikä tarvitsekaan edes yrittää selittää järjellä. Ei meidän tarvitse  turhaan kysellä, miksi Jumala on toiminut niin kuin on toiminut. Usko riittää, usko siihen, että Jumala rakasti tätä meidän ihmisten maailmaa niin paljon, että lähetti ainokaisen Poikansa, ettei kukaan häneen uskova joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ylösnousemuselämä on ennakoivasti todellista jo nyt, pyhästä kasteestamme alkaen.  Me olemme jo nyt – Kristukseen kastettuina ja häneen uskovina - hänen ylösnousemusruumiinsa jäseniä, eivätkä tästä jäsenyydestä meitä pysty erottamaan sen paremmin vapaa-ajattelijat kuin ajallinen kuolemakaan.

Pääsiäinen ei ole vain kerran kirkkovuodessa, vaan joka sunnuntai on Herran päivä, Jeesuksen ylösnousemuksen riemullinen juhla. Jeesus tuli kerran veljeksemme keskellemme, hän tuli meidän ihmisten nahkoihin. Tai niin kuin muuan supersankareita fanittanut pikkuinen poika  totesi: Sana tuli lihaksiin! Noilla taivaallisilla muskeleilla meidän kristittyjen on tarkoitus palvella Jumalaa (uskossa) ja lähimmäisiämme (rakkaudessa).

superpapit

Sana tuli lihaksiin...

 

Tässä Ollin video:  https://www.kotimaa.fi/artikkeli/oletko-kaynyt-jeesuksen-haudassa-katso-video/

 

15 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Hannu, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Minäkin olen käynyt katsomassa tyhjää hautaa. Tyhjä se oli.

    Enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: ”Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut. (Matt. 28:5-6)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Toden totta, Juha: Onhan siinä ihan selkeä kutsu tyhjälle haudalle. En vain ole koskaan tuota kohtaa lukiessani ajatellut visiittimahdollisuutta muutoin kuin Jeesuksen aikalaisille tarkoitetuksi… 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Kun kävin Hoorebilla, niin näin ”palavan pensaan” (tai niin opas kertoi), mutta ei Jeesus ollut siellä, kuten oli silloin kun Mooses siellä kävi. (vert. 2. Moos. 3)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiitos ytimeen osuvasta blogista.

    Minä olen käynyt yhden kerran Israelissa ja siitä on aikaa. Silloin oli lehtimajajuhlan aika ja Isot juhlat, joihin tuli paljon kansainvälistä väkeä. Olin osan aikaa juhlilla, mutta halusin nähdä myös ne ns. Jeesuksen aikaiset historialliset paikat kun ajattelin, etten ehkä mene uudelleen Israeliin. Mielestäni kannattaa käydä yhden kerran, sillä Raamatun tapahtumat erityisesti Jeesusta koskien tulevat jotenkin konkreettisemmiksi. En kannata sellaista matkailua, että käydään kymmeniä ellei satoja kertoja turistimatkoilla esim. Israelissa. Matkarahat voi käyttää hyödyllisemminkin, mielestäni. Mutta ”kukin taapalatkoon tyylillään”.

    Olen käynyt myös Turkissa, siellä Efesoksessa jne. ja sieltäkin löytyi paljon paikkoja, joista Raamatussa kerrotaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kiitos kiittämisestä, Salme. Oli aivan pakko tuon kärsimysaiheen päälle kirjoittaa siitä, mikä Kristus-uskossa on kaikkein upeinta: Viimeinen sana ei ole kuoleman, vaan se kuuluu Kristukselle, kuoleman kukistajalle, iäisen elämän antajalle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Olen siunannut hautaan satoja ihmisiä. Vainaja on aika hiljainen henkilö. 20 vuoden kuluttua on vain joku luunsirunen jäljellä. Siksi ylösnousemususko onkin niin valtava ihme. ”Uskon ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuo kuoleman voittaminen on minulle kristinuskossa Se Juttu. Kristuksen seuraajana uskon vahvasti, että minullekin käy niin kuin Mestarilleni: Nousen kuolonuneen nukahdettuani ylös ilman herätyskellon soittoa, sillä Jeesus herättää minut.

      Monille ruumiin ylösnouseminen on ajatuksena kova luu. Vaan eihän asiaa olekaan tarkoitus järjellä vaan uskolla ottaa vastaan. Mitä älykästä me voisimme siitä sanoa, kun emme ole sitä (vielä) itse kokeneet eikä kukaan ole tullut takaisin siitä kertomaan.

      Katri-Helenan Taivaan tiestä (kirja ja levy) en tiedä mitään…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Peltonen sanoo:

    Niin, Hannu, tyhjännaurajia emme ole..!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Osmo, emme noin niin kuin yleisesti ottaen ole tyhjännaurajia vaan räkänokkia, mutta tässä pääsiäisasiassa meillä on paljon ilon, riemun, naurun ja laulun aihetta tyhjästä: Jeesuksen tyhjä hauta, tyhjä risti, tyhjä seimi. Sielunvihollisen viekkaat juonet on tehty tyhjiksi. Ja kun me kristityt omia aikojamme ns. potkaisemme tyhjää, niin siitähän se todellinen juhlariemu vasta repeääkin, kun usko muuttuu näkemiseksi!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Annikki Salo sanoo:

    Kiitos, Hannu Kiuru, hyvästä ja elämänmakuisesta kirjoituksesta! Olen käynyt Israelissa ”pyhillä paikoilla” ja iloinnut siitä, että Jeesus on tullut historiaammekin, Kuitenkin suurinta on elää Hänen ylösnousemususkossaan ja -voimassaan joka päivä. Jumalan Sana ravitsee päivittäin ja sydämessäni esirukoillen saan kulkea ihmisten parissa. Tämä uskonelämä Jeesuksessa on todella sisäisesti yltäkylläistä elämää!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Kova paikka nuo ”vapaa-ajattelijat”. Kaikkihan ovat vapaa-ajattelijoita, uskovatkin. Kuka tai mikä ajattelun vangitsisi. Ajattelu on siitä hienoa, että se ei loukkaa toista. Voi ajatella seksiä, kun kuuntelee typerää saarnaa.

    Israel on hullu maa, missä näkee mitä erilaiset ”jumalat” (vapaan ajattelun tuloksena) tekevät ihmiselle. Se on estradi, jossa on pakko kieltää ”jumalat”.

    On narsistista haluta elää ”ikuisesti”. Se tuntuu jopa rangaistukselta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Charlotta Lindfors :”On narsistista haluta elää “ikuisesti”. Se tuntuu jopa rangaistukselta.”

    No enpä tiedä. Yhtä ”kerettiläistä” ajattelijaa siteeraten: ”Mitä toukka kutsuu kuolemaksi, sitä Mestari kutsuu perhoseksi.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121