TV7 ja sairauden sanoma

Katselen joskus öisin TV7-kanavaa. Muinainen kaimani tapasi niin ikään yöllä Jeesuksen (Joh 3:1-21), joten voisi olettaa minunkin kohtaavan. Säädän aina telkkarista äänet pois, etten herättäisi koko taloa.

Kanavan tarjonta antaa varmaan aika hyvän kokonaiskuvan Suomen kristillisyyden konservatiivisen siiven kiinnostuksen kohteista. Tietenkin siihen vaikuttavat kanavan omistajien omat korostukset, mutta tarjonta vastannee kysyntää.

Kaksi aihetta on ylitse muiden. Sairaiden parantaminen ja Israel. Onhan siellä vähän muutakin, mutta nämä aiheet nousevat tarjonnasta selvästi esiin. Sitten on sellaisia yhden julistajan esiintymisiä valtavissa halleissa Amerikassa. Ne muistuttavat stand up –koomikoita, joita on öisin muilla kanavilla. Sananjulistaja kävelee edestakaisin lavalla ja rytmittää puheensa niin, että naurulle ja taputuksille on säännöllisin hetkin tauot.

Viime yönä tuli myös Leif Nummelan Café Raamattu. Sitäkin voi seurata usein ilman ääntä, koska Nummelan vieraat ovat ulkomaalaisia ja ohjelmissa on tekstitys. Viimeöinen vieras oli Uuden testamentin tutkija, ja keskustelu hyvin mielenkiintoista.

Mutta asiaan. Ruumiin parantuminen näyttää nousseen sielun pelastumisen kanssa tasaveroiseksi asiaksi. Etten jopa sanoisi, että ohittanut. Lausetta ”Jeesus pelastaa” ei sanota ilman jatkoa ”ja parantaa”. Monet ovat varmaan tottuneet siihen, mutta minua tuo hätkähdyttää.

Kun pelastus ja paraneminen sulautuvat lähes samaksi asiaksi, voi herätä vaikeuksia uskoa siihen pelastumiseen, jos ei parane sairauksistaan. Jos Matti ei parane, mahtaako pelastuakaan, jos paraneminen ja pelastuminen ovat yhtä ja samaa Jeesuksen toimintaa?

Mistä johtuu niin suuri kiinnostus parantamiseen ja paranemiseen? Eikö tavanomainen kristillisyys, jossa uskotaan ja kilvoitellaan, ole enää mitään ilman paranemisosiota?

Ovatko erot kristillisen ja uuspakanallisten parantamisilmiöiden välillä vain hiuksenhienoja? Kristillisessä puhutaan tietenkin Jumalasta ja varsinkin Pyhästä Hengestä, mutta maailmankuva ja näkemys elämästä on hyvin samanlainen.

Ongelma onkin paranemisjulistuksen ohut ja yksipuolinen kuva Jumalasta. Sen mukaan Jumalankin on vaikea sietää sairaita ihmisiä ja heidän sairauksiaan. Sellaiseen moderniin muotiajatteluun, jossa terveys, nuoruus, kauneus ja rikkaus ovat korkeimpia elämän arvoja, liitetään Jumalakin. Julistajille ei näytä tulevan mieleenkään, että sairaudella voisi olla sanoma.

Nyt moni lukija saattaa arvioida, ettei blogisti usko Jumalan mahdollisuuksiin. Siitä ei ole kysymys, vaan haluan sen sijaan lukijani pohtivan, millaiseen Jumalaan hän itse uskoo.

Jumalakuva ei toki saa olla toisinkaan päin yksipuolinen. Seurakunta ei tee väärin, kun se rukoilee sairaiden puolesta, eivätkä väärin tee ne sairaat, jotka tuovat esirukouspyyntöjään yhteiseen messuun. Jumala on varmasti parantanut Raamatun aikojen jälkeenkin epänormaalilla tavalla. Olen itsekin pappina rukoillut sairaiden puolesta ja kerran jättänyt pyynnön omasta puolestani, kun olin menossa silmäleikkaukseen, jota jännitin.

Ymmärrettävää ja luonnollistahan se on, että ihmiset haluaisivat olla terveitä. Kun saa tiedon vakavasta sairaudesta, menee maailma nurin. Kun Uudessa testamentissa kerrotaan Jeesuksen parantaneen sairaita, ei ihmeiden ainoa tarkoitus ollut olla vain tunnustekoja. Jeesus paransi sairaita myös siksi, että hän oli empaattinen näiden kärsimyksiin. Mutta itse hän suostui kärsimyksiin ja kuolevaisuuteen. Siinä on esikuvaa meillekin.

Jeesus kantoi meidän sairautemme. Siksi saamme turvallisin mielin sairastaa. Sairautemme takia meitä ei Jumala hylkää.

Inhimillinen elämä ei ole täydellistä. Tähän maailmaan kuuluvat epäonnistumiset ja pettymykset. Unelmien kartanon sijasta saakin hometalon, lahjakkaiden lasten sijaan ongelmanuoria. Raitistumisyritykset valuvat viemäriin, puoliso on kuin painajaisunista. Nuori ja kaunis vie kypsältä ja kokeneelta viran nenän edestä. Harmiton kysta paljastuukin pahanlaatuiseksi kasvaimeksi. Öiset pelkotilat eivät väisty, tuskat hellitä ja kamppailu katkeroitumista vastaan ei pääse edes alkuun. Toinen jalka klenkkaa, selkäkivut pahenevat, migreeni ei hellitä, vauvaa ei tule, opiskelupaikka ei avaudu useankaan yrittämisen jälkeen. Lapset eivät soita ja seurakunnassa on huono ilmapiiri, eikä kumpikaan pappi usko Jumalaan.

Jeesus ei pelasta meitä elämän epätäydellisyydeltä, vaan sen keskellä ja sen kautta. Tekisikö joku tästä aiheesta ohjelmasarjan TV7:ään?

  1. Taidan olla vähän yksinkertainen vanha ukki, mutta en ole mistään lukenut, että Jumala olisi näitä TV- tai radiokanavia perustanut. Pikemminkin Hän uskonee edelleenkin tähän ihmiseltä ihmiselle- hommaan. Ainakin m inun Vapahtajani Jeesus uskoi semmoiseen enemmän kuin televiissioon. Lestadiolaiset eivät edes katso sellaisia. Saattaapihan se olla, että Jumala joitakin TV-ohjelmienvastuuhenkilöitä johdattellee, mutta kuka senkin todistaa?

  2. TV7:n ongelma lienee tietty kirjavuus: siellä on ohjelmia oikein hyvistä lievästi arveluttaviin, ja kaikkea siltä väliltä. Siitä johtunee, ettei mikään suurempi hengellinen liike ole lähtenyt täysin rinnoin mukaan lähetystoimintaan. Luterilainen kirkko ja monet sen järjestöt selvästi vierastavat sitä. Samoin vapaista suunnista esimerkiksi helluntaiherätyksessä koetaan, että joidenkin ohjelmien oppi ja tyyli on ristiriidassa helluntaiherätyksen opin ja käytäntöjen kanssa, ja siksi helluntailaisten suhtautuminen on lievästi pidättyväistä suhteessa kanavaan. Siksi kai helluntaiherätyksessä on puuhailtu omaa kristillistä kanavaa, kun on haluttu kristillistä ohjelmaa, joka olisi helluntailaisen tunnustuksen mukaista.

    Edellä todetusta huolimatta tiedän, että monet ihmiset ovat saaneet avun elämäänsä TV7:n kautta. Tunnen ja tiedän sellaisia ihmisiä. Itsekin olen pitänyt monista ohjelmista, mutta minä en juuri katsokaan John Johnson Ministriesiä.

  3. >>He katsovat, että sairaus on synnin tai ainakin syntiinlankeemuksen seurausta. Sairauden voittaminen ja parantaminen on siinnä ajattelussa synnin voittamista.>>>> M.Hirn

    Mitähän ne fundamentalistit ovat?
    Mitähän fundamentalistit ovat, jotka ajattelevat näin, mitä Hirn tuossa kirjoittaa?
    En ole mokomia kuuna päivänä tavannut, niin konservatiivi ja herätyskristittyjen ystävä kun olenkin!!!

    Syntiä ihmisessä riittää ilman sairauttakin, enkä ole koskaan kuullut, että sairaus käsitettäisiin tuollaiseksi Jumalan rangaistukeksi. Sehän menee täysin perinteistä uskonkäsitystä vastaan.

    Syntinlaankeemuksen seuraus on kaiketi kaikki paha, kuolemakin.
    Eikö se ole aivan selvä asia?

  4. Raimo Turusen kanssa samoilla linjoilla. Meillä asuu vain vaimo minun lisäkseni, eikä hän osaa edes hakea TV seiskaa. Hän katselee vain lähinnä kolmea ensimmäistä kanavaa ja joskus Yle teemaa, mistä tulee hyviä ohjelmia. Itse en juuri telkkaria katsele paitsi uutisia. Eilenkin kuuntelin koko illan radiota, mistä tuli Tappara-Ässät. Se oli paljon mielenkiintoismpaa. Ässät voitti kolmannella jatko-ajalla.

  5. Tv7:n ohjelmisto on monipuolista, tasokasta Jumalan Sanalle uskollista. Kiitän Kaikkivaltiasta Jumalaa, että Hän on kanavan Suomeen synnyttänyt ja siunannut ja siunaa edelleen. Kiitän Martti ja Mirja Ojaresta uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta Jumalan tahdolle ja johdatukselle. Runsaasti Jumalan siunausta ja varjelua toivotan edelleen Tv7:lle ja sen henkilökunnalle. Kiitos!

  6. Se on minusta väärin, että maallikkliikkeet pyrkivät muodostamaan teologiaa ilman teologista koulutusta ja vaadittavia perustaitoja. Toisaalta on nähty, jos kuuluu johonkin lahkoon, koulutus ei muuta ihmistä miksikään, vaan sama hutunkeittäminen jatkuu. Seurauksena ovat juuri nämä pitkät rukousjonot, missä moni luulosairas tai ahdistusneurootikko roikkuu vuosikymmenestä toiseen eivätkä saa mitään hoitoa pyykevaivaan tai masennukseensa. Tässä tulee mieleen, miten meitä huijataan ja joku rikastuu toisten kustannuksella. Sitten ihmettelee, miten joillakin on otsaa esiintyä ns. parantajana. Minusta se on lähinnä ylilyönti. Onhan se nähty, miten raakoja kanamunia joissakin amerikkalaisessa seurakunnassa lätkitään ihmisten päähän ja alkaa jenki sätkimään.

  7. Lainaus kommentista: ”Seurauksena ovat juuri nämä pitkät rukousjonot, missä moni luulosairas tai ahdistusneurootikko roikkuu vuosikymmenestä toiseen eivätkä saa mitään hoitoa pyykevaivaan tai masennukseensa.”

    Suomessa vallitsee seuraava tilanne mielenterveyden hoidossa:

    ”Seurauksena ovat juuri nämä pitkät terveyskeskusten hoitojonot, missä moni masentunut tai ahdistusneurootikko roikkuu vuosikymmenestä toiseen eivätkä saa mitään hoitoa psyykevaivaan tai masennukseensa.”

    Joten on todella hyvä, että edes kristityt haluavat kohdata näitä ahdistuneita ja masentuneita ihmisiä. Ja aivan ilmaiseksi.
    Julkinen terveydenhoito menee usein resurssipulan vuoksi siitä, missä aita on matalin eli syöttää vahvoja lääkkeitä, niin että ihmisistä tulee lähes zombeja.
    Kärsivä ihminen tarvitsee rinnalleen kuulijan, toisen ihmisen, joka kohtaa hänet kasvoista kasvoihin, ei puhelimessa läkärin puhelintunnilla.

    Myös fyysinen ruoka-apu alkaa olla kristittyjen kontolla
    http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/3329/ruoka-apu_on_paaasiassa_kirkon_ja_kristillisten_jarjestojen_vastuulla