Kontrollin koura ei ylettynyt lahden yli

Entinen oppilaani vuosikymmenten takaa soitti äskettäin. Kertoi palanneensa puolisoineen eläkepäiviksi Suomeen ja asettuneensa Ouluun, lähelle syntymäseutuaan. Puhuimme ainakin puoli tuntia, menneestä, nykyisestä ja tulevasta.

Olin tavannut entisen oppilaani kesäisenä päivänä Oulun kauppatorilla seitsemänkymmentäluvulla. Kumpikin olimme tuolloin kotipuolessa lomalla, hän Ruotsista ja minä Helsingistä. Hän kertoi muuttaneensa ensin Ouluun ja jatkaneensa parin vuoden kuluttua Pohjanlahden yli. Muutto Ruotsiin oli ollut pakenemista.

Hänen lapsuudenkotinsa oli vanhoillislestadiolainen. Kansakoulun päätettyään ja armeijan aikoihin hän oli liikkunut lestadiolaisnuorten parissa. Ouluun muuton jälkeen rauhanyhdistyksellä käynnit olivat alkaneet harventua ja loppuneet viimein kokonaan. Kontrolli oli toiminut, ja viesti loittonemisesta oli kulkenut kotikylälle. Paikalliset nokkamiehet olivat hätistelleet äitiä – isä oli jo kuollut – pitämään poikaansa kurissa ja herrannuhteessa. 

Istuessamme kahvipöydässä torikahvilaksi kuiville nostetun Hailuoto-laivan kupeessa hän kertoi halunneensa Ruotsiin muutolla karistaa siteet lestadiolaisuuteen pysyvästi. Yhteisö ja alituinen silmälläpito olivat käyneet hänelle yhä ahdistavammaksi. Asettumisen uuteen elämänympäristöön hän kertoi kokeneensa vapauttavana. Ulkopuolinen kontrollointi oli loppunut.

Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella joku kopautti olkapäähän Setan diskossa: entinen oppilaani. Hän oli kesälomalla ja matkalla pohjoiseen.

Keskustelussamme kävi ilmi, että edellisen kerran tavatessamme perimmäinen syy muuttoon lahden yli oli jäänyt kertomatta. Joku lestadiolaisnuorista oli saanut vihiä hänen homoudestaan, ja kohta juoru oli kulovalkeana levinnyt nuorisoporukkaan. Seurauksena oli väistelyä, tervehtimättä jättämistä ja tuomitsemista. Jos et tee parannusta, ei ole pelastusta, vaan joudut helvettiin. Hän oli saanut kutsun rauhanyhdistyksen nuorisotoiminnan vetäjien puhuteltavaksi, mutta oli jättänyt menemättä.

Puhelussamme muistelimme näitä tapaamisiamme ja myös aikaa, jona olin kyläkoulun opettajana  Oulun lähikunnassa. Nykyään se on Oulun kaupunkia. Hän kertoi eläneensä parisuhteessa yli neljännesvuosisadan. Puoliso on ikätoveri, hänkin taustaltaan vanhoillislestadiolainen, pohjoisesta Ruotsiin muuttanut. Naimisiin he menivät pian sen jälkeen, kun avioliittolaki Ruotsissa muuttui koskemaan myös naispareja ja miespareja. 

Kipeimpänä muistonaan hän kokee sen, miten lestadiolaiset aikoinaan kiikuttivat juorun hänen homoudestaan hänen kotiväelleen. Hän olisi halunnut sopivan tilaisuuden tullen itse kertoa asian äidilleen ja sisaruksilleen. Vaikka varsinkin äiti koki asian raskaasti, yhteydet kotiväkeen säilyivät. Hän kertoi olevansa erittäin iloinen siitä, että suhteet sekä hänen että puolison sisarusten perheisiin ovat pitkään olleet niin läheiset, että sisarusten lapsia ja lastenlapsia on käynyt vieraisilla heidän luonaan Ruotsissa. 

Kutsu on kahville, kun käyn Oulussa.

Entisen oppilaani kokemukset ovat vuosikymmenien takaa. Miten on tänään? Olisiko hänen nyt helpompaa elää homona yhtenä vanhoillislestadiolaisista nuorista? Vai onko kaikki entisellään: väistelyä, tervehtimättä jättämistä, puhuteltavaksi joutumista, pelottelua jäämisestä pelastuksen ulkopuolelle ja joutumisesta helvettiin, ellei tee parannusta (ryhdy teeskentelemään heteroa)? 

  1. Toivottavasti paavin vierailu antaa lisää potkua Palestiinan valtion tunnustamiseksi. Sen tunnustaminen USA mukaanluettuna on käytännössä ainoa tie rauhaan lähi-idässä. Sen merkitys olisi voisi sanoa käsittämätön tässä elämän lisääntyvässä sotimisessa.

    Se myös edellyttää Israelin ja Palestiinan keskinäistä tunnustamista ja Israelin pysymistä nykyisellä alueellaan ja sotatoimien lopettamista toiselta osapuolelta.

    Tämä lienee ainoa rauhan mahdollisuus 1948 alkaneesta sotatilanteesta.

  2. Reino

    Niin kauan kuin muutamien arabimaiden perustuslaeissa on maininta siitä että Israelin olemassaolo on laitonta, niin ongelmat jatkuvat.

    Israelilla on kansainvälisesti tunnustettuna valtiona oikeus puolustautua sitä vastaan suunnattuihin hyökkäyksiin.

    Ongelmia on myös tiedotuksessa. Kuinka monessa suomalaisessa tiedotusvälineessä kerrottiin kesän aikaisesta yli 3000 ohjuksen ampumisesta Gazan alueelta muun Israelin puolelle, noin 1500 ennen kuin Israel aloitti hyökkäyksensä.

    Edelleen kuinka monessa suomalaisessa tiedotusvälineessä on puhuttu Hamasin tunneleista israelilaisten kaupunkien alle, joista oli tarkoitus hyökätä näihin suurena juutalaisena juhlana.

    Jos tiedotus olisi tasapuolisempaa, niin myös ihmisten kannanotot voisivat olla tasapuolisempia.

Kirjoittaja