Katselen joskus öisin TV7-kanavaa. Muinainen kaimani tapasi niin ikään yöllä Jeesuksen (Joh 3:1-21), joten voisi olettaa minunkin kohtaavan. Säädän aina telkkarista äänet pois, etten herättäisi koko taloa.
Kanavan tarjonta antaa varmaan aika hyvän kokonaiskuvan Suomen kristillisyyden konservatiivisen siiven kiinnostuksen kohteista. Tietenkin siihen vaikuttavat kanavan omistajien omat korostukset, mutta tarjonta vastannee kysyntää.
Kaksi aihetta on ylitse muiden. Sairaiden parantaminen ja Israel. Onhan siellä vähän muutakin, mutta nämä aiheet nousevat tarjonnasta selvästi esiin. Sitten on sellaisia yhden julistajan esiintymisiä valtavissa halleissa Amerikassa. Ne muistuttavat stand up –koomikoita, joita on öisin muilla kanavilla. Sananjulistaja kävelee edestakaisin lavalla ja rytmittää puheensa niin, että naurulle ja taputuksille on säännöllisin hetkin tauot.
Viime yönä tuli myös Leif Nummelan Café Raamattu. Sitäkin voi seurata usein ilman ääntä, koska Nummelan vieraat ovat ulkomaalaisia ja ohjelmissa on tekstitys. Viimeöinen vieras oli Uuden testamentin tutkija, ja keskustelu hyvin mielenkiintoista.
Mutta asiaan. Ruumiin parantuminen näyttää nousseen sielun pelastumisen kanssa tasaveroiseksi asiaksi. Etten jopa sanoisi, että ohittanut. Lausetta ”Jeesus pelastaa” ei sanota ilman jatkoa ”ja parantaa”. Monet ovat varmaan tottuneet siihen, mutta minua tuo hätkähdyttää.
Kun pelastus ja paraneminen sulautuvat lähes samaksi asiaksi, voi herätä vaikeuksia uskoa siihen pelastumiseen, jos ei parane sairauksistaan. Jos Matti ei parane, mahtaako pelastuakaan, jos paraneminen ja pelastuminen ovat yhtä ja samaa Jeesuksen toimintaa?
Mistä johtuu niin suuri kiinnostus parantamiseen ja paranemiseen? Eikö tavanomainen kristillisyys, jossa uskotaan ja kilvoitellaan, ole enää mitään ilman paranemisosiota?
Ovatko erot kristillisen ja uuspakanallisten parantamisilmiöiden välillä vain hiuksenhienoja? Kristillisessä puhutaan tietenkin Jumalasta ja varsinkin Pyhästä Hengestä, mutta maailmankuva ja näkemys elämästä on hyvin samanlainen.
Ongelma onkin paranemisjulistuksen ohut ja yksipuolinen kuva Jumalasta. Sen mukaan Jumalankin on vaikea sietää sairaita ihmisiä ja heidän sairauksiaan. Sellaiseen moderniin muotiajatteluun, jossa terveys, nuoruus, kauneus ja rikkaus ovat korkeimpia elämän arvoja, liitetään Jumalakin. Julistajille ei näytä tulevan mieleenkään, että sairaudella voisi olla sanoma.
Nyt moni lukija saattaa arvioida, ettei blogisti usko Jumalan mahdollisuuksiin. Siitä ei ole kysymys, vaan haluan sen sijaan lukijani pohtivan, millaiseen Jumalaan hän itse uskoo.
Jumalakuva ei toki saa olla toisinkaan päin yksipuolinen. Seurakunta ei tee väärin, kun se rukoilee sairaiden puolesta, eivätkä väärin tee ne sairaat, jotka tuovat esirukouspyyntöjään yhteiseen messuun. Jumala on varmasti parantanut Raamatun aikojen jälkeenkin epänormaalilla tavalla. Olen itsekin pappina rukoillut sairaiden puolesta ja kerran jättänyt pyynnön omasta puolestani, kun olin menossa silmäleikkaukseen, jota jännitin.
Ymmärrettävää ja luonnollistahan se on, että ihmiset haluaisivat olla terveitä. Kun saa tiedon vakavasta sairaudesta, menee maailma nurin. Kun Uudessa testamentissa kerrotaan Jeesuksen parantaneen sairaita, ei ihmeiden ainoa tarkoitus ollut olla vain tunnustekoja. Jeesus paransi sairaita myös siksi, että hän oli empaattinen näiden kärsimyksiin. Mutta itse hän suostui kärsimyksiin ja kuolevaisuuteen. Siinä on esikuvaa meillekin.
Jeesus kantoi meidän sairautemme. Siksi saamme turvallisin mielin sairastaa. Sairautemme takia meitä ei Jumala hylkää.
Inhimillinen elämä ei ole täydellistä. Tähän maailmaan kuuluvat epäonnistumiset ja pettymykset. Unelmien kartanon sijasta saakin hometalon, lahjakkaiden lasten sijaan ongelmanuoria. Raitistumisyritykset valuvat viemäriin, puoliso on kuin painajaisunista. Nuori ja kaunis vie kypsältä ja kokeneelta viran nenän edestä. Harmiton kysta paljastuukin pahanlaatuiseksi kasvaimeksi. Öiset pelkotilat eivät väisty, tuskat hellitä ja kamppailu katkeroitumista vastaan ei pääse edes alkuun. Toinen jalka klenkkaa, selkäkivut pahenevat, migreeni ei hellitä, vauvaa ei tule, opiskelupaikka ei avaudu useankaan yrittämisen jälkeen. Lapset eivät soita ja seurakunnassa on huono ilmapiiri, eikä kumpikaan pappi usko Jumalaan.
Jeesus ei pelasta meitä elämän epätäydellisyydeltä, vaan sen keskellä ja sen kautta. Tekisikö joku tästä aiheesta ohjelmasarjan TV7:ään?
Minusta olisikin ollut hyvä, jos Radio Dei olisi laajentanut televisiotoimintaan.
Eiköhän TV/:n tärkein tehtävä ilmene kuvaruudun alareunassa jatkuvasti juoksevissa rahastusideoissa. Soita, tekstaa, anna rahaa…
TV7 on kanava kanavien joukossa: sieltä tulee hyvää ja huonoa ohjelmaa, eikä kenenkään ole pakko sitä katsoa. Sairaiden puolesta rukoilemiseen meillä on raamatussa kehotus (Jaak.5). Pelastuminen ei ole yhtä kuin parantuminen ja päinvastoin. Täällä on toisessa keskusteluketjussa rukouspalvelu ikävällä tavalla leimattu puoskaroinniksi. Tervehenkisessä sellaisessa ei luvata parantumista, se on hengellinen tapahtuma ja palveltavalle ilmaista tapahtuen seurakunnan valvonnan alla.
Näiden sairaus ja parannus juttujen taustalla elää kaikesta huolimatta fundamentalistisissa piireissä viljelty ajatus siitä , että sairauden sanoma on synti.
He katsovat, että sairaus on synnin tai ainakin syntiinlankeemuksen seurausta. Sairauden voittaminen ja parantaminen on siinnä ajattelussa synnin voittamista.
Sairaudella on myöskin yhteisöllinen ja profetaallinen sanomansa. Sairaudet voivat olla merkkejä ja oireita siitä, että olemme laiminlyönneet lähimmäisen rakkauden vaatimukset ja omaa etsiessämme saatamme lähimmäisen epätoivoon ja sairauteen.
Siinä mielessä sairaudet huutavat meitä ihmisiä parannuksen tekoon eikä suinkaan jumaliseen aioihin puuttumiseen.
Varsinkin mielen sairauksissa on yhteisöllinen panos , tai sen panoksen puuttuminen,suuri joka on sairautta aiheuttavaa ja/tai sitä parantavana tekijänä.
Yhteisvastuun puuttuminen on sairautta luova ja ylläpitävä tekijä. Samoin sen yhteisvastuun tunteen löytäminen on perantava voima. Esimerikisi tietyissä vähemmän teollisissa yhteiskunnissa mielen sairaudet ja ongelmat katsotaan koko perheen ja joskus koko suvun yhteiseksi ongelmiksi. Hoitoajat noissa yhteisöissä ovat olleet huomattavan lyhyitä.
Vaikea masennus panee ympäristön käymään läpi yhteisöllisiä tapahtumia ja kysymään sitä mikä voisi laukaista sairauden. Rituaalisten toimien kautta luodaan parantumiselle parannuksen aseteittaiset toipumisen tikapuut. Lopulta sairas voi palata yhteisöön. Tämäkin prosessi on häviämässä globaalisen teollistumisen myötä ,kun usko yhteisön parantavaan voimaan on väistymässä ”valistuksen” kautta tapahtuneen siirtymisestä lääkkeiden käyttöön.
Ehkä nuo heeling- kokoukset ovat kaukainen muisto ajasta jolloin yhteisö osasi valjastaa voimansa yhteisön terveydestä huolehtimiseen.
Minulle on edelleen kysymysmerkki, miksi nykyisten perustajien luotsaama kristillinen TV-kanava ei kelpaa vaan esim. Radio Dein perustama kristillinen TV-kanava olisi parempi.
Mutta jos Jumala ei ole ollenkaan johdattanut Rostamoita perustamaan tv-kanavaa vaan vain radiokanavan, niin silloin heidän ei kannata alkaa toimia ihmisvoimin ja perustaa jotain, mitä Jumala ei ole johdattanut tekemään.
Ja kun Jumala on päivänselvästi johdattanut Ojarekset perustamaan kristillisen tv-kanavan ja Jumala on sitä siunannut monin tavoin, niin ainakin minä iloitsen molemmista kanavista ja siunaan niiden perustajia ja työntekijöitä.
Työ ei ole helppoa liberaalissa nyky Suomessa. Monessa kommentissa täälläkin laitetaan mielellään kapuloita rattaisiin mieluummin kuin annettaisiin tunnustusta toiminnalle, joka on kuin kirkas valo pimeässä yössä.
Ajattelin aivan samaa. Samoin jatkuvasti väitetään liberaalikristillisyyden ja Raamatusta vieraantumisen kirkon piirissä kasvavan ja voivan hyvin. Ovatko nekin siis Jumalan siunaamia ilmiöitä?
Miten tiedetään, mikä ajatus tai idea on Jumalan johdatuksesta syntynyt ja mikä on ihmisten oma ajatus tai idea? Kertovatko aina menestys, suuret ihmismäärät ja/tai hyvä fiilis Jumalan siunauksesta tai Pyhän Hengen läsnäolosta?
Minun ymmärrykseni mukaan myös huonot hankkeet ja Jumalan vastainen toiminta voi menestyä ja kasvaa, kun taas hyvä hengellinen työ näyttää joskus hyvin pieneltä ja kituliaalta. Mielestäni johdatusta tai siunausta ei voi mitata sillä, miten toiminta menestyy.
(Huomasin että viimeisestä lauseesta puuttui ratkaiseva sana ”ei”. Lisäsin sen sinne ja samalla kun tarkoitus oli muokata, painoin vahingossa myös sitä asiattomaksi ilmoitusta. Se ilmoita asiattomaksi -nappi tarvitsisi vielä vaiheen, jossa ilmoitus vahvistetaan.)
Jumalan siunausta ei voi mitata sillä onko toiminta suurta tai pientä. Usein ajatellaan, että mitä pienempää ja kituliaampaa niin sen siunatumpaa. Erityisesti körtit taitavat ajatella näin.
Mutta minä en tarkoita nyt rahavaroja, en ihmismassoja, en selkään taputtelua enkä myöskään vastustajien paljoutta vaan yksinkertaisesti siunausta, mikä tulee Jumalalta ihan käytännön asioissa ja juuri oikealla hetkellä kun jokin ovi avautuu ja mahdollistaa vaikkapa toiminnan laajenemisen ulkomaille. Kaikki tuo jatkuvan rukouksen ja Jumalan edessä viipymisen seurauksena.
En edelleenkään ymmärrä, mistä sen siunauksen tunnistaa.
Tulee mieleen keskustelut eräällä irc-kanavalla. Seurakunnassa X oli ongelmia. Seurakunnan jäsenet olivat sitä mieltä, että kyllä tässä meidän seurakunnassamme täytyy olla suuri Jumalan siunaus, kun Saatana näin hyökkää vaikeuksilla meidän seurakuntaamme kohtaan. Ei Saatana meidän seurakuntaamme näin kurittaisi, jos ei se vastustaisi Jumalan siunausta meidän seurakunnassamme.
Myös seurakunnassa Y oli ongelmia – ja seurakunta Y oli aivan toisenlainen opiltaan kuin X. Seurakunnan X jäsenet kertoivat mielipiteenään, että seurakunnan Y ongelmat osoittavat, että sieltä puuttuu Jumalan siunaus. Ei siellä tuollaisia ongelmia olisi, jos Jumala sitä siunaisi.
Hyvin helposti siunausta tai sen puuttumista nähdään sen mukaan, mikä omasta mielestä on hyvää tai huonoa toimintaa. En nyt väitä, että juuri tässä ketjussa on tehty niin – mutta siksi olisi kiinnostava kuulla, mistä sen Jumalan siunauksen tai sen puuttumisen tunnistaa.
Tämä menee vähän ohi varsinaisen aiheen, mutta vastaan mielelläni.
Kysymys on laadusta. RD:ssä on hyvin toimitettuja ohjelmia ja hyviä toimittajia. Esimerkiksi Ariel Neulaniemi ja nykyään muualla vaikuttava Tuukka Rantanen. Aiheet ovat kotoisia ja kiinnostavia sekä ajankohtaisia. Monipuolisia, eikä sitä yhtä ja samaa. Ja mikä tärkeintä, esittämistapa sopii suomalaiselle kuulijalle. RD ei hyökkää eikä manipuloi ja propagoi. Se antaa kuuntelijalle tilaa ajatella ja hengittää. Sinne voi soittaa ja keskustella ajankohtaisista asioista. RD:tä kuuntelevat monet sellaisetkin, jotka karttavat liian kohtikäyvää hengellisyyttä.
RD:n kustannetustakin eli järjestöjen tuottamasta ohjelmasta tietää, ketkä ovat niiden takana. Siellä sanotaan selvästi, että seuraavan ohjelman on tuottanut Pihtiputaan helluntaiseurakunta tai Seinäjoen (evl) seurakuntayhtymä. Se on rehellistä ja luotettavaa. TV7:llä monet ohjelmat on tuottanut jokin yhden miehen tai naisen yritys John Johnson ministeries. Julistajat esitellään ylisanoin. Kotimaisistakin julistajista kiistellään, että kuuluvatko mihinkään seurakuntaan = eivät nauti minkään seurakunnan luottamusta. TV7:llä on hyvin vähän vanhojen luotettaviksi tunnettujen herätysliikkeiden ohjelmaa. Vanhoihin luen myös viidesläisyyden ja KRS:n. Minusta sekin kertoo jotain.
Mutta kun arvostelee, niin pitää ehdottaa parempaa tilalle. Esimerkiksi saksalainen Evangeliums Rundfunk ERF, on hyvin toteutettu kristillinen tv-kanava. On ollut sitä jo 1980-luvulta.
Evangeliums Rundfunk linkki.