Tapahtui teologisessa tiedekunnassa ym.

Eräs Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opettaja sanoi meille opiskelijoille, että nykyään voi tehdä teologisessa väitöskirjan vaikka aiheesta Eläimiin sekaantuminen 1700-luvun Suomessa. Sama opettaja alkoi lauleskelemaan kurssin viimeisen tunnin lopussa laulua ”Tyttöni, tyttöni mun, olethan sinä mun.” Häivyin silloin heti paikalta! Eräs kaunis naisteologi häipyi sieltä muutamaa sekuntia aikaisemin! Kaikki muut taisivat jäädä ainakin joksikin aikaa luentosaliin. En tiedä mitä sitten tapahtui. Sillä naisteologilla ja minulla ei tietenkään ollut treffejä, koska hän käsittääkseni oli jo naimisissa tai ainakin kihloissa. Mutta harmittaa hiukan, koska ehkä olisi pitänyt koettaa tutustua paremmin teologisessa johonkin naisopiskelijaan. Pastori Timo Laato taas sanoi minulla ehkä olevan naimattomuuden armolahja. Siihen taas Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma sanoi, ettei sekään välttämättä ole helppo osa. Se lauleskelija muuten oli ehkä dosentti Esko Laine, mutta hänen nimestään en ole aivan varma. Vielä eräs teologisen opettaja muistaakseni nimeltään Pekka Lund vähän ärähti minulle, kun kerroin luokassa kaikille ministeri Toimi Kankaanniemen poistaneen aikoinaan Salmiakki-kossun Alkosta.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Onko muuten historian tukimuksella varmuutta mistä syystä ” kaunis naisopiskelija poistui luennolta” lähtikö kahville? Lähtikö pissalle? Oliko herne nenässä? Lähtikö muuten vaan?

      Olikohan tämä tavatonta Ylio-opiston historiassa? Onkohan jo leppynyt?

    • Niin, vaikea sanoa, kokiko hän opettajan lauleskelevan juuri hänelle ja halusi siksi poistua nopeasti paikalta. Tunti oli lopussa ja minäkin halusin heti lähteä, koska opettajan ”epävirallinen” toiminta ei kiinnostanut yhtään.

    • Eikö tällaiset joutaisi upottaa unohduksen mereen aina jokaisen lukukauden lopussa?

      Oliko tämä vuodelta 1985?

  1. Kerron kuitenkin vähän lisää. Professori Raija Sollamo kysyi eräällä luennolla joiltakin uskovaisilta, mitä te luulette tällä teologialla saavuttavanne? Yksi vastasi: Iankaikkisen elämän. Jollakin luennolla opiskelijat pyysivät erästä opettajaa aluksi rukoilemaan. Hän vastasi, että esittäkäämme rukousta. Eräs opettaja, Ahti Hakamies, kyllä piti jonkin aikaa pienen hartauden luentojen aluksi, mutta hän sai nuhteet siitä tiedekunnan dekaanilta, Pentti Laasoselta, koska dekaanin mielestä sellainen toiminta ei sovi yliopistomaailmaan ja tieteen tekemiseen.

    • Tiede näyttää olevan tiedettä, tottakai sen pitää niin olla? Herätyksen kautta, tai uskonsa kasteen jälkeen säilyttäneet teologian opiskelijat ovat ihmeissään tiedekuntansa luennoilla? Rukous tai hartaus luennon aluksi ei ole soveliasta teologista tiedettä opiskeleville?

      Kirkko on kansan kirkko, joka ei hartauksia tai rukouksia tarvitse?

    • Suomen Teologinen Instituutti STI perustettiin juuri siksi, että opiskelijoiden hengellinen elämä saisi siellä Raamattuun perustuvaa hoitoa ja rakentumista. Eräänlaiseksi vastapainoksi ja täydennykseksi teologiselle tiedekunnalle. Kävin toiminnan alkupuolella ja myöhemminkin aika paljon siellä. Osa sen opettajista on toiminut sekä tiedekunnassa että STISSÄ.

      Eräs opettaja tiedekunnassa, Hannu Sorri, kyllä luki tunnin aluksi Päivän Tunnussanaa.

    • Mika Rantanen:
      ”Eräs opettaja, Ahti Hakamies, kyllä piti jonkin aikaa pienen hartauden luentojen aluksi, mutta hän sai nuhteet siitä tiedekunnan dekaanilta, Pentti Laasoselta, koska dekaanin mielestä sellainen toiminta ei sovi yliopistomaailmaan ja tieteen tekemiseen.”

      Kari Paukkunen:
      ”Tiede näyttää olevan tiedettä, tottakai sen pitää niin olla? Herätyksen kautta, tai uskonsa kasteen jälkeen säilyttäneet teologian opiskelijat ovat ihmeissään tiedekuntansa luennoilla? Rukous tai hartaus luennon aluksi ei ole soveliasta teologista tiedettä opiskeleville?”

      Noihin ylläoleviin kommentteihin: Uskontotiede ja uskonnollisuus eivät ole sama asia. Teologia tieteenalana ei ole uskonnon harjoittamista, vaan uskontoa, erityisesti kristinuskoa, uskomuksia ja uskonnollisuutta tutkiva oppiala.

      Alla ote Hgin yliopiston tiedekunnan sivulta:
      ”Teologisessa tiedekunnassa maisterivaiheen opetuksen järjestää teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma.
      Ohjelman tehtävänä on harjoittaa korkeatasoista akateemista tutkimusta ja opetusta uskontoon ja teologiaan liittyvissä historiallisissa, käsitteellisissä ja kulttuurisissa kysymyksissä. Koulutusohjelmassa tutkitaan uskontojen yksilöllistä, kulttuurista ja sosiaalista merkitystä historiasta nykypäivään. Tutkittu, syvällinen tieto auttaa ymmärtämään merkittäviä Euroopan ja koko maailmanlaajuisia muutoksia, kuten monikulttuurisuutta, uskonnollisia ääri-ilmiöitä, uskontojen välisiä suhteita, moniarvoisuutta ja hyvinvoinnin tulevaisuutta.”

      Jos esim. tutkija uskoo Raamatun olevan tismalleen sanasta sanaan totta ja hän tekee tutkimusta vaikkapa naispappeudesta, niin silloinhan hän mieluusti käyttää lähteitä, jotka tukevat hänen omaa uskomustaan. Tällaisen tutkijan ja tutkimuksen arvo on tietysti vähäinen, tutkijan oma
      arvomaailma ei saa estää avoimmuutta ja kriittisyyttä.

    • Varmasti on myös sellaista tutkimusta, että käyttää lähteenä vain sellaisia tutkimuksia, jotka pyrkivät osoittamaan esim. naispappeuden Raamatun mukaiseksi. Jos käyttää vain Raamattua itseään lähteenä, naispappeudelle ei löydy perusteita. Esim. apostoli Paavali sanoo sen kirjeissään aivan suoraan. Jeesuksen valitsemien kahdentoista apostolin joukossa ei ollut naisia. Eivätkä Jeesus ja Paavali silti todellakaan olleet mitään naistenvihaajia, vaikka ainakin Paavalista jotkut ovat niin väittäneet.

      Mutta varsinkin tiedekunnan ateistit ja ”nimikristityt” kai kokevat pienenkin hengellisyyden mukaan tuomisen loukkauksena heidän omaa vakaumustaan kohtaan. Jos joku tutkija ja opettaja, haluaa hiukan tuoda hengellisyyttä mukaan, onko hän pelkästään sillä perusteellä vähemmän pätevä tutkija ja tiedekunnan opettaja?

      Pelkkää uskontotiedettä opiskellaan eri tiedekunnassa. Siellä ei esim. tarvitse käsittääkseni välttämättä opiskella lainkaan Raamatun alkukieliä ja latinaa. Ainakin sieltä voi valmistua vähemmillä kieliopinnoilla kuin teologisesta.

    • Leeni Luukko, ”Jos esim. tutkija uskoo Raamatun olevan tismalleen sanasta sanaan totta ja hän tekee tutkimusta vaikkapa naispappeudesta, niin silloinhan hän mieluusti käyttää lähteitä, jotka tukevat hänen omaa uskomustaan. Tällaisen tutkijan ja tutkimuksen arvo on tietysti vähäinen, tutkijan oma arvomaailma ei saa estää avoimmuutta ja kriittisyyttä.”(ote Hgin yliopiston tiedekunnan sivulta, Leenin näkemys naispappeuden tulkinnasta)

      Leeni Luukko, Miten löydät Raamatusta perustelut naispappeudelle? Naispappeuden puolustaja myös ”mieluusti käyttää lähteitä, jotka tukevat hänen omaa uskomustaan. Tällaisen tutkijan ja tutkimuksen arvo on tietysti vähäinen, tutkijan oma arvomaailma ei saa estää avoimmuutta ja kriittisyyttä.”(ote Hgin yliopiston tiedekunnan sivulta, minun näkemys naispappeuden tulkinnasta).

      Pappi vai pappi? Leeni tietää perustelut? Uusia perusteluja on tullut jo ennen vuotta 1986. Raamatusta ne eivät löydy.

  2. (Jeesus) katsoi ylös taivaaseen. Mark. 6:41

    Kun teet Jumalan työtä, katso ensin taivaaseen. Tämä on hyvä järjestys. Yhä uudelleen meidän Herramme Jeesus Kristus katsoi taivaaseen ja sanoi ”Isä.” Jäljittele häntä; vaikka olet maan päällä, voit keskustella taivaan kanssa. Kun tahdot ruokkia maailmaa, kun tahdot olla siunauksena hengellisen hädän ja nälän keskellä, nosta ennen uloslähtöä katseesi taivaaseen. Silloin kasvosi loistavat, vaatteesikin tuoksuvat mirhalta ja aloelta ja suitsukkeelta, jotka ovat peräisin Jumalan ja Vapahtajan hohtavista palatseista. Silloin sinuun on painettu korkeimman Jumalan palveluksen sinetti.

    McNeil

  3. Veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä. 3. Moos. 17:11.

    Suhteemme Jeesuksen vereen ratkaisee iäisen onnemme tai onnettomuutemme. Omistaa tai hyljätä osallisuutensa tähän vereen on samaa kuin olla iäisesti pelastettu tai iäisesti kadotettu. Mitä sanoo Johannes? “Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1. Joh. 1:7, sulku allekirjoittaneen lisäys) AUTTAAKO se meitä tulemaan puhtaiksi? Ei, se PUHDISTAA meidät. Kehottaako se meitä puhdistumaan? Ei, itse veri PUHDISTAA meidät. Puhdistaako se meidät synnin himosta? Ei niin, veri puhdistaa meidät SYNNISTÄ. Niin kyllä, hengellisen uneliaisuuden ja hitauden synnistä? Ei, käyttäkää vain silmiänne: KAIKESTA SYNNISTÄ. Verikö? Niin, niin veri. Te luulette, että Kristuksen HUOLENPITO tekee meidät puhtaiksi. Mutta apostoli Johannes on toista mieltä. Te saarnaatte, että juuri Kristuksen OPPI tekee puhtaaksi. Ei, Johannes sanoo, että hänen VERENSÄ puhdistaa meidät synneistämme. Te sanotte: “Kristuksen seuraaminen.” Ei, hänen verensä, hänen verensä. Ja tälle verelle, teidän kaikkien on se myönnettävä, uskovaisten ja uskottomien, verta kammoavien ja verellä vihmottujen, tälle verelle tunnustetaan tässä voima voida PUHDISTAA, kokonaan PUHDISTAA KAIKESTA SYNNISTÄ.

    Friedrich Wilhelm Krummacher (1796-1868), ARMOA ARMOSTA, s. 341-342, Sley, 1966.

  4. Kylmän sodan ajan vitsi

    Ronald Reagan ja Leonid Breznev tapasivat eräässä puolueettomassa maassa. Kun oli neuvottelut käyty, he jäivät vielä kahden kesken juttelemaan. Neuvotteluhuoneessa oli kaksi ovea, joissa kummassakin oli punaiset napit.

    Breznev sanoi Reaganille osoittaen toista ovea, että siitä napista ei saa missään nimessä painaa. Reagania kuitenkin kiinnosti tietää, mitä napista painamalla oikein tapahtuu. Reagan painoi nappia, ovi avautui ja kaksi gorillaa astui ulos mukiloiden Reaganin pahanpäiväisesti.

    Sitten Reagan osoitti toisen oven nappia. Hän sanoi, ettei tuonkaan oven nappia saa missään nimessä painaa. Uteliaisuus voitti Breznevinkin ja hän painoi punaista nappia. Mitään ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan. Sitten Breznev sanoi, että täytyy tästä palata kotiin Moskovaan. Siihen Reagan sanoi, “jaa mihin Moskovaan?”

Kirjoittaja

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.