Blogiin sain paljon ajatuksia kun LFF :n toiminnanjohtajan
Stig-Erik Enqvist oli vieraaana STI :ssä . LFF kuuluu kirkkokansa – liikkeeseen muutamien muiden herätysliikkeiden kanssa . Engvistin puhe kuullostaa hyvin suoraviivaiselta ja erottuu selvästi muiden herätysliikejohtajien puheista , siinä kaikuu selvä suunta ja asiat tuodaan selvästi esille . Tilanne on siellä ruotsinkielisellä alueella varsin erikoinen , siihen nyt puuttumatta , eikä myöskään teologisiin asioihin liittyen rukoushuoneseurakuntiin mitä siellä rannikolla on . Engvistin puheessa on mielestäni raamatullinen aspekti että katsotaan mitä Herra tekee ja näinpäin se aina toimii kun tahdotaan ensin pysyä Jumalan sanassa .
On paljon väärää tulokulma mielestäni kun vaikkapa ihmiset kysyvät onko tämä oikeaa , onko herätystä teillä tai teillä pitäisi olla pietismiä neuvotaan muita tai sitä ja tuota ja osataan arvostella toisia kirkkokuntia ja liikkeitä ja niitä sitten vertaillaan ja pyritään löytämään se oikea oppi ja kirkko ja tavat miten tulee toimia . Kuten nämä kirkkokansa herätysliikkeet pohtivat mitä perinnettä pitää säilyttää ja miten saadaan sopiva cocktail aikaiseksi ja ihmisjärjen ja oman historiansa kautta yritetään ohjailla oikeaa miten itse näkee ja usein ollaan menneisyyden vankeja sen oman historiansa kanssa .
Mutta näinhän ei Herra toimi tai sana opeta , vaan ajatus on että Herra huoneen rakentaa ja psalmin sanoin :
Tulkaa, katsokaa Herran töitä, hänen, joka tekee hämmästyttäviä tekoja maan päällä.”
Eli ei yksikään kirkko eikä liike voi määritellä tai nähdä lopulta sitä Herran työtä kuin vasta kun sen voi nähdä ja kokea miltä se näyttää näyttää ajattelen että Jumalan näkökulmasta asian olevan paljon yksinkertaisempi kun vain tahdotaan pysyä Kristuksessa toisinsanoen Jumalan sanassa ja elää siitä . Taloa ulkoapäin katsoen ei voi tietää mitä sen sisällä on ja miten onnellisia tai onnettomia ihmisiä siellä asuu . Siis yksikään kirkko ei ole keksinyt mitään oppia vaan kun se tahtoo pysyä Jumalan sanassa se rakentuu yksin Jumalasta , tyylejä ja ehdonvallan asioita on tietysti paljon ja traditioon suhtautumisessa eroja paljonkin . Oppi on myös elettävä ja sitten vasta tulee se kokemuksellisuus ja sydämeen uskossa omistettavaksi Kristuksen ruumiin osallisuus ja yhteys joka täytyy kokea sisäisesti . Siis ei voida ulkoapäin sanoa mitä joku kirkko on eikä sen sisällä olevat ole mitään itse tajunneet , vaan ratkaisevaa on että halutaan seurata apostolista uskoa , joka antaa nähdä asiat .
Engvist sanoi että heistä on tullut luterilaisempia ja on ymmärrettävissä kun Jumalan armoteoista eletään sanan ja sakramenttien kautta se tuo apostolisen käsityksen seurakunnasta ja samalla luterilaisen käsityksen jonka perusta on apostolien opetuksissa .
Se ei ole paluuta lopulta mielestäni johonkin 50-60 luvun suomen luterilaisuuteen ja lopulta sitä ei olla edes koskaan Suomessa ollut monelle ihmiselle tarjolla , vaikka sitäkin Suomessa on ollut . Uskon että monet tulevat löytämään luterilaisuuden sieltä 1500-1600 luvun opetuksista joiden elämisen seurauksina se vasta näyttäytyy . Miksi näin kirjoitan ? Siksi että monet ovat löytäneet luterilaisuuden esim. omassa kirkossa ( lhpk) , vaikka ovat olleet luterilainen nimikkeen alla ikänsä ja yhdyn täysin minäkin siihen . Uskon että elämä sanan ja sakramenttien kautta , kun paimenet tahtovat saarnata ja opettaa Jumalan sanan mukaan johtaa ihmiset näkemään apostolisen uskon juuret .
Eräs kommentoija kyseli tuossa sti lähetyksessä että onko herätystä siellä Pohjanmaalla , joka kielii siitä ihmisen vaatimuksesta tai kaipuusta jotain aikoja kohtaan ja luultavasti vahvojen omien kokemusten kautta . Siellä on enemmän kuin herätystä kun ihmiset kokoontuu Kristuksen palveltaviksi ja aina Herra lähettää myös uskosta osattomia , joka saa ihmetellä että siihen on vaikuttanut vain PyhäHenki jonka kutsumana ne ne saavat kuulla hyvän paimen ääntä . Herätyksiä Jumala antaa myös monelaisia ja hiljaisia ja näkyttömiä . USA Bill Graham suurten herätysten jälkeen tehtiin vuoden päästä tutkimus ja se oli surullinen tulis kun niitä ihmisiä ei ollut sen alueen seurakunnissa kuin vain vähän jotka kertoivat uskoontulosta . Kristuksen osallisuus on elämää hänen ruumiinsa osallisuudessa ja saada opetusta , joka usein puuttuu näiltä herätysjulistajilta . On taas selviä tutkimuksia kuinka ne jotka käyvät messussa ja Herran pyhällä ehtoollisella ovat uskollisesti vuodesta toiseen kirkossa . Kirkon jäsenmäärä lasketaan paikalla olijoista ei jäseneekisteristä ja voi sanoa että kansankirkko ei lopulta iso monellakaan paikkakunnalla , vaikka se voi tosin tehdä muuta työtäkin paikkakunnalla kuin tahtoa ihmisiä sitoutumaan Kristuksen kirkkoon.
Jumala johtaa ja tekee ja näyttää ensin ja on kysymys siis suunnasta , ei niin että ihmiset määrittelevät oikean ja väärän ja tuovat omia ajatuksia ja vaateita . Ensin hän rakentaa ja sitten saamme katsella hänen töitänsä . Engqvist/ LFF on kenties kirkkokansalle se suunnannäyttäjä ja tienraivaaja mihin se kirkkokansa nyt sitten meneekin ja miten yhtenäisenä . Focus on niissä ihmisissä joita varten työtä tehdään ja pappien tehtävä on kilvoitella että harhaopit ei pääse seurakuntiin . Tilanne on tietysti monimutkainen kansankirkossa , mutta kuullosti hyvin suoraselkäiseltä ja kiihottomalta tuo Engvistin esitys . Tulevaisuus näyttää mitä polkuja kukin kulkee ja toivottavasti ei katsota sivuille , ei menneisyyteen eikä toisiin kirkkokuntiin vaan Kristukseen joka avautuu Jumalan sanasta . Tietä ei nää usein mutta sana jos on jalkaimme lamppu se antaa siunauksen kirkolle , liikkeille ja ennenkaikkea ihmisllle seurakunnissa . Uudet sukupolvet myös boostaavat ja osin pakottavat näitä liikkeitä toimimaan ja oli hienoa kuulla kun Engvist sanoi että panostetaan nuorten toimintaan lisää . En tunne liikettä sen enemmän että en ole asiantuntija arvioimaan eikä mielestäni tarvii , vaan toivottaa heillekin suuntaan vapauteen Kristuksessa enenevässä määrin ja uskon että se vapauden kaipuu kasvaa , vaikka esim. siellä Luodossa taitaa olla tavallista pienemmät kansankirkolliset painot .
Tutkimuksesta B.G herätys
kirkonkasvututkija Win Arn (Institute for American Church Growth). Hän tutki evankelista Billy Grahamin vuoden 1976 Seattlen herätyskokoussarjaa (Seattle Crusade) ja julkaisi seurantatutkimuksen tulokset vuotta myöhemmin eli vuoden 1977 lopulla/vuoden 1978 alussa.
The Washington Post
+2
Tutkimus sai laajaa huomiota, ja siitä uutisoivat näyttävästi muun muassa The Washington Post ja TIME-lehti tammikuussa 1978.
Tutkimuksen keskeiset havainnot siitä, mitä kokouksissa ”ratkaisun tehneille” (came forward) kuului vuoden päästä, olivat seuraavat:
Suurin osa oli jo valmiiksi kristittyjä: Seattlen kokouksissa eteen astui noin 18 000 ihmistä. Tutkimus paljasti, että heistä 54 % oli uskovia, jotka tulivat vain ”uudistamaan uskoaan” (rededication), eivätkä uusia uskoontulijoita.
Time Magazine
Korttien päätyminen seurakuntiin: Billy Grahamin organisaatio jakoi paikallisille seurakunnille 8 400 yhteydenottokorttia sellaisten ihmisten osalta, jotka vaikuttivat uusilta uskoontulijoilta tai halusivat liittyä kirkkoon.
Time Magazine
Aktiiviseksi jääneiden määrä vuoden päästä: Win Arnin seurantatutkimus osoitti, että vuoden kuluttua näistä 8 400 henkilöstä vain 1 285 (noin 15 %) oli päätynyt paikallisten seurakuntien aktiivisiksi jäseniksi. Suhteutettuna kaikkiin eteen tulleeseen 18 000 ihmiseen, vain noin 6–7 % oli uusia, aktiivisia seurakuntalaisia vuoden kuluttua.
Olen kuullut vuosikymmenien aikana paljon ja nähnytkin herätysten seurauksia . Eräällä paikkakunnalla oli iso telttakokous sarja ja siellä kerrottiin 40 tulleen uskoon ja hetken päästä pienellä paikkakunnalla kyseltiin että missä ne ihmiset on kun missään seurakunnassa ei näy niitä . Suurin osa joka tuossa turkimuksessakin tuli esille että suurin osa oli jo uskovaisia . Tämä selittyy taas opilla jossa tunteilla on määrittävä tekijä ja Jkmalan sanaa ei tunneta. Kun opetetaan että synti jää taakse viimeistään sinne kastealtaaseen ja ihmisen sydän todistaa synnin olemassa olosta niin sitten käsi pystyyn ja eteen ja se joko uskoontuleminen tai uudistuminen . Parannus jää yhdeksi kun opetus on väärää . Näitä suuria evankelistoja kaikkia leimaa paimenuuden merkityksen opettamisen puuttuminen kokonaan . Tarinat kiehtovat ihmisiä ja saavat vahvoja tunnetiloja koettua , mutta kun arki tulee ja pitäisi elää jokapäiväisessä parannuksessa ja tietoisuudessa Jumalan rakkaudesta johon kuuluu jokapäiväinen syntientunnustaminen ja kilvoittelu Jumalan sanan mukaan , niin opetus puuttuu . Ei se ihan niin helppoa ole että sanotaan : lue raamattua ja rukoile , jos ei ole opettajaa .
Se olisi samanlainen kaaos kuin maahanmuutossa täysin erilaisesta kultuurista ja uskonnosta , jos niitä tulee yhtäkkiä satoja tuhansia . kuten , kuin seurakuntaan tulisi satoja ihmisiä yhtäaikaa pystymetsästä , se olisi ihan sekaisin se Srk .
Stig-Erik Enqvist on rehellinen ja miellyttävä puhuja. Luterilaisuuteen on sisäänrakennettu mahdollisuus rakentaa aina uusi ”kirkko” aina ja kaikkialla tarpeen vaatiessa. Näitä luterilaisuudessa onkin perustettu ja tullaan perustamaan. On luterilainen kirkko, sitten on oikeampi luterilainen kirkko ja vielä aidompi luterilainen kirkko jne…
Eikä tässä vielä kaikki. On herätysliikkeet, on viideskolonna, on heränneet, uusheränneet, Hedberiläiset ja nyt kirkkokansa uutena yhteysliikkeenä + lukematon joukko. Kyllä on sekaisin ja sekaisemmaksi näyttää menevän. Paras ratkaisu olisi palata alkuperäiseen kirkkoon joka kristittyjen äiti.
Ei voi kieltää kaikkea mitä Sami kirjoittaa luterilaisuudesta , mutta sanoitus että aina parempi uusi kirkko perustetaan ei ole mielestäni oikea ilmaisu , vaan kysymys on mielestäni Jumalan johdatuksesta että evankeliumin , hyvän paimenen ääni kuuluu ja tähän samalla liittyy ihmisten kaipaus ja etsintä ja siihen Jumala antaa vastauksen . Kirkkojen tulee huolehtia omasta suunnasta eikä etsiä naapurista vikoja vaan siunata heitä vaikka ei olisi yhteyttä edes , Srk itsessään on yksikkö kuten kirkon tulee olla joka ”sulattaa” ja tuo ruumiin jösenyyden ja tietoisuuden kuulumisesta siihen mutta eri kirkkojen välille tätä ei tarvitse yrittää luoda opillisissa kysymyksissä , muutakuin ihmisten arjen tasolla vaan pysyä siinä mitä on opittu ja tiedetään keltä se on opittu. Ehdottamasti hyvä olisi perehtyä toisiin kristillisiin kirkkoihin ja heidän opetuksiin kuitenkin .
Kai uskomme kuitenkin Jumalan johdatukseen ? Miten ajattelet Sami että kun ihmiset ovat eläneet tietyssä kirkollisessa todellisuudessa ja huomanneet ettei se tyydytä niitä tarpeita ja se näyttää sotivat sitä uskoa vastaan joka ihmisillä on ja he rukoilevat apua Jumalalta niin miksi Jumala ei johdata niitä samaan kirkkoon ? Ojentuvatko ne harhaopettajien luo kun eivät kokoonnu saman kirkon suojaan ? Se yhtenäisyys repesi jo 1000 luvulla ja sitä jakaantumista on tapahtunut . Luterilainen voi ajatella aivan vapaasti olevansa se oikea katolilainen jossa oppi on kokenut uskonpuhdistuksen . Usko on ainut tie Jumalan luo se vaan näyttäytyy hyvin hajanaiselta tämä kristikunta , olipa meillä ihanteita tai ei . Vanhoilla kirkkoilla on myös hajaannuksia ollut ja on nytkin iso repeämä mutta siellä ei ripusteta uutta kylttiä katolle vaikka ollaan selvästi eri leirissä . Kristus on ainoa yhdistävä tekijä ja vaikka hän tahtoo koota yhteen jo täällä ajassa niin se ei toteudu , haluan katsoa sitä seurakunnallisesta kontekstista käsin että siellä keskitytään elämään Kristus elämää .
Hiukan vierastan omissa käsityksissä tuota Hedbergiläisyyden liimaamista , kun Hedberg ei ollut pietisti vaan selvästi erottautui siitä . Ei hän olisi hyväksynyt pietististä kirkkokäsitystä ja vertaus näitä liikkeitä Hedbergiläisyyteen ei osu maaliin monessakaan suhteessa . Perustan ajatukseni siihen kun olen kymmeniä vuosia lukenut Hedbergin tekstejä ja vaikka sieltä vapaa armo ja autuuden ilo samaistuu niin en nää käytännön opetusten välillä yhteyksiä riittävästi että voitas nämä herätysliikkeet samaistaa
Timo, esim lähetyshiippakunta on perustettu pettymyksestä Sleyhyn ja kirkoon. On haluttu puhua oikean opin varjelemisesta, siks iperustettiin luther-säätiö. Sen voi myös sanoittaa kuten teet; ” hyvän paimenen ääni kuuluu ja tähän samalla liittyy ihmisten kaipaus ja etsintä ja siihen Jumala antaa vastauksen ”, asia on kuitenkin sama.
Kirkot ovat aina verranneet opillisia asioita, kuten luther. Tässä on koko kirkon teologia ja pihvi.
Timo kirjoitat; ” kristillisten kirkkojen tai suuntausten välille ei tulisi pyrkiä luomaan ykseyttä opillisissa kysymyksissä. Sen sijaan tulee pysyä siinä opissa, jonka on itse oppinut ja jonka alkuperän tietää.” Näinhän se ei tietenkään ole. Kristuksen ylimmäispapillinen rukous kumoaa tämän.
Timo kysyt; ”…miksi Jumala ei johdata niitä samaan kirkkoon ? Hengellinen harha on niin vahva myrkky ihmisen sielussa, että siitä on kovin vaikea irtautua. Tosin on niitä jotka irtautuvat. Ihmisellä on vapaa tahto valita.
Timo kirjoitat; ” Hiukan vierastan omissa käsityksissä tuota Hedbergiläisyyden liimaamista , kun Hedberg ei ollut pietisti vaan selvästi erottautui siitä ” Tästä olen samaa mieltä. 1900 luvun alussa asia oli näin. Mutta ei myöhemmässä evankelisuudessa. Tässä on kuitenkin tärkeä erottaa toisistaan Hedbergin oma teologia ja myöhemmän hedbergiläisyyden muotoutuminen.
Asian voi ilmaista tietysti pettymyksen kautta joka on totta mutta focus on ollut rukoillen pyytää Jumalan johdatusta ja se ei ole sivuille katsomista siinä tilanteessa , kun lukee historian tapahtumia ja ihminen on katsonut muualle ja varsinkin menneeseen ihmisen on vallannut epävarmuus ja tämäkin on näkynyt myös lhpk synnyn historiassa . Usko on luja luottamus joka ojentuu sanan mukaan eikä katso taakse tai sivuille . Oppien vertaaminen tyynessä ja silloin on eri asia kuin myrskyn keskellä , jolloin ei mietitä mitähän se naapuri tekisi vaan yritetään pelastautua ja muuta ei ole neuvoksi kuin Jumalan sana ja tarttautuminen siihen ja pyytää johdatusta ja viisautta . Ei totuuden etsimistä tarvitse nähdä vihollisuutena toisia kohtaan vaan uskon mukaan elämisenä , ei luterilaisuus halua lausua tuomion sanoja toisille vaikka päätyisivät toiseen ratkaisuun .
On siis helppo sanoa mitä pitäs tehdä vaikka herätysliikkeiden , kun elävät nyt siinä todellisuudessa missä ovat . Ja suorastaan ne debaatit mitä kuunnellut aikaisemmin ei ole kyllä antanut mitään suuntaa kun halutaan ja ei haluta ja kuitenkin johtajien on se suunta annettava ja siksi tämä Engvistin viestintä antoi selvää suuntaa siihen todellisuuteen missä elävät ja hienosti on ollut myös Srk mukana . Aina voi etsiä kirkkollisia järjestyksellisiä asioita ja niiden tapojen rikkomisia , mutta piispat ovat sen jo romuttaneet .
Katsoin Euroopan luterilaisten kirkkojen tilannetta ja niiden jäsenkadon tuloksia ja kaikissa uuden liberaalien käsitysten kautta kaikissa niissä kirkoissa on käynnissä voimakas ja kiihtyvä jäsenkato . Samaasukupuolta olevien vihmiset ei toisaalta ole syy vaan seuraus ja toisaalta se on lakipiste joka tolppana näyttää katkaisee jonkun kaulan . Aina on tullut piikki kirkosta eroamisen suhteen kun kirkko on sen ilmoittanut . Suomessa herätysliikkeet toimii samalla myös jarruna ja hidasteena kirkosta eroamisessa kun useat ns konservatiivit papit ilmoittavat ettei kirkosta tulisi erota . Hiukan hämmästyttävää oli Timo Junkaalsn lausunto ”jos kirkossa aletaan samaasukupuolta olevia vihkimään” niin se korvassa kolahti että sehän on todellisuutta jo nyt . Engvistin kaltaisia miehiä tarvitaan suunnan näyttäjänä jotka samalla nöyryydessä uskovat Jumalan huolenpitoon vaikka tietoisuus rakenteista olisi vaikeaa hahmottaa .
Kaikki Jumala tahtoo pelastaa olipa ne minkä kirkon tai liikkeiden tai jopa niiden ulkopuolella olevia jäseniä , kun vaan kaikki löytäisi kodin jossa Kristus antaa kaikkea sitä mitä me tarvitaan että päästään perille ja perheemme ja läheiset ja saadaan rakastaa toisia Kristukselle .
Pohjanmaan ruotsinkielisen lestadiolaisuuden tilanne ei kaikilta osin vertaudu tilanteeseen muualla Suomessa.
Kaksi Risöhällin rukoushuoneessa toimivaa saarnaajaa ja yksi Flynängenin saarnaajaa ovat Inkerin kirkon – nykyään Venäjän luterilaisen kirkon – pappisdiakoneja. Porvoon hiippakunnan piispa B-G Åstrand on antanut heidän paikallisseurakunnan kirkkoherran luvalla toimittaa messuja rukoushuoneissa sekä kirkollisia toimituksia tietyissä rajoissa. Kaikki LFF:n 9 rukoushuoneyhdistystä ovat itsenäisiä ja läheskään kaikki eivät ole olleet erityisen innokkaita vihkimään itselleen pastoreita. Kirkosta eronneita ei ole missään ollut mitään erityisen suurta joukkoa.
Risöhällin viime keväiset tapahtumat ovat todellisuudessa herättäneet suurta hämmennystä ja myös kritiikkiä herätysliikeväen taholla. Keskeinen syy tähän hämmennykseen oli Risöhällin kahden pappisdiakonin installaatio pastoreiksi. Installaatiota johtanut saarnaaja sanoi nimen omaan, että ”nyt teillä on oikeus kantaa stolaa niskan ympärillä”. Itse installaation taustasta on olemassa kaksi erilaista versiota, jotka kumpikin ovat peräisin rukoushuoneen sisältä.
Tapahtunutta on kyllä perusteltu kansankirkkoon kuulumattomien tai siitä eronneiden tarpeella saada kirkollisia palveluita. Lisäksi on annettu myös selkeästi ymmärtää, että pastorit palvelevat KOKO rukoushuoneseurakuntaa, jonka jäsenistä ylivoimainen enemmistö kuitenkin on Luodon seurakunnan eli kansankirkon jäseniä. Seurakunnan luottamushenkilöiden enemmistö on kauan kuulunut LFF:n rukoushuoneisiin, seurakunnassa ei toimiteta spn-vihkimisiä eikä siellä ole naispappeja. Osa seurakunnan työntekijöistä on LFF-taustaisia. Seurakunnassa järjestetään joka toinen vuosi LFF:n kesäseurat, jotka ovat koko Porvoon hiippakunnan ylivoimaisesti suurin hengellinen tapahtuma. Yhteistyö herätysliikkeen kolmen eri rukoushuoneen ja paikallisseurakunnan välillä on ollut hyvää. Kumpikin pappisdiakoni/pastori on myös ollut pitkäaikainen ehtoollisavustaja seurakunnan messuissa. Seurakunnassamme EI ole myöskään havaittu mitään laaja-alaista kirkosta eroamisen aaltoa tai piikkiä viime vuosina.
Tätä taustaa vasten VOISI kysyä, miksi ihmeessä juuri
Larsmossa on ollut tarpeellista tehdä tällainen ilmeinen irtiotto yhdessä sovituista pelisäännöistä. Varsinainen syy kun EI ole voinut olla tarve kirkosta eronneiden kirkollinen palvelemiseen tai se, että paikallisseurakunta olisi yhtäkkiä muuttanut suhtautumistaan torjuvaksi herätysliikettä kohtaan. Ilmeinen syy onkin ollut antaa pontta suuressa osassa herätysliikkeen saarnaajia ja jäsenkuntaa vallitsevalle pyrkimykselle yhdistyspohjaisen vapaakirkon muodostamiseksi. Sen teologisesta profiilista kenelläkään ei näytä olevan erityisen selkeää kuvaa. Lähinnä on kyse matalakirkollisesta luterilaisuudesta. Koska herätysliikkeellä ei myöskään ole varsinaista keskusjohtoa ja LFF on tosiasiassa teologisesti varsin hajanainen, hanketta on tietenkin ajettava niin, että jotain tulosta syntyy, mutta että
epäilevät ja vastahakoiset voidaan pitää mukana.
Kiitos asian esiintuomasta laajasta kontekstista Marko ! Jotenkin samansuuntaisen kuvan on saanut tilanteesta , ettei olla tavallaan mitään vastaan suoraan vaan tahdotaan elää kristillistä vapautta. Tässä nähdään monisäikeisyyttä ja monia ristiriitoilta näyttäviä tilanteita , joiden ratkaisemiseen ei piispakunta tahdo osallistua ihmisten parhaaksi . Varmasti Jumala johdattaa ja aina hajaannusta tulee , mutta mitä pitempään ihmiset saisivat kokea sitä todellista seurakunnallista yhteyttä se toisi sitoumista . Ajattelen että tämä helpompaa juuri siellä LFF piirissä ja aluella , koska yhteisöllisyys on koettua jo lapsena kasvaen suuremmissa perheissä ja seurakunnallinen tilanne on erilainen kun keskimäärin evlut kansankirkon seurakunnissa . Mutta tämä voisi toimia mallina vaikka ei tiedä mihin kokonaisuuteen se voisi liittyä ?
Marko selvennys oli hyvä. Kiitos.
Timo ja Sami. Pitää myös muistaa, että ruotsinkielinen lestadiolaisuus on ollut hyvin kauan jakautunutta suhteessaan kansankirkkoon ja papistoon (sekä toisiin herätysliikkeisiin). Osa herätysliikkeen väestä on ollut kirkollista kun taas osa on ollut tietoisesti kirkkokriittistä. Tämä on tarkoittanut suurin piirtein, että pappeja on varottu ja vieroksuttu sekä pidetty lähinnä välttämättömänä pahana. Jopa teologian opiskelusta on varoitettu. Tässä pitää huomata, että suhtautumistapa on vaihdellut paitsi rukoushuoneittain myös rukoushuoneiden sisällä. Nyt herätysliikkeen parissa arvostetut pitkäaikaiset kirkkoherrat ovat eläkkeellä ja pakon edessä taloussyistä tapahtuneet seurakuntaliitokset ovat saaneet aikaan mielipahaa. Piispa Åstrandia kohtaan suhtauduttiin herätysliikkeessä jo hänen toimiessaan Pietarsaaren kirkkoherrana kielteisesti sekä hänen yhä liberaalimpien teologisten näkemystensä että seurakuntaliitoksia tavoitelleen toimintansa vuoksi. Porvoon hiippakunnan viime piispanvaalissa muistaakseni nelisenkymmentä valitsijaa äänesti protestina tyhjää vaalin toisella kierroksella.
Kun sitten Pedersören kirkkoherraksi valittiin suurella ääntenenemmistöllä nainen, eräissä osissa Pedersöreä ja Ähtävää syntyi lestadiolaisten kirkostaeroaalto ja nämä ihmiset kääntyivät monissa tapauksissa rukoushuoneiden puoleen esimerkiksi kasteiden järjestämiseksi. Koko prosessissa on siis kyse monien tekijöiden summasta: täydellisestä epäluottamuksesta hiippakunnan johtoa kohtaan, todellisesta teologisesta huolesta ja vastuun kannosta mutta todennäköisesti myös tunnereaktioista. Siellä ja täällä on esiintynyt myös aktiivista pyrkimystä saada mahdollisimman monet herätysliikkeen jäsenet ”ymmärtämään”, että kirkosta olisi syytä päästä mahdollisimman etäälle. Valitettavasti tähän hankkeeseen kriittisesti suhtautuvia on myös yritetty vaientaa, vaikka täsmällisiä lukuja on mahdoton antaa.
Yhtälö on joka tapauksessa hankala. Viime vuosina luterilainen ymmärrys opillisista asioista on lisääntynyt. Mielenkiintoinen tosiasia on, että 4 – 5 teologikoulutettua on hakeutunut joko Lähetyshiippakunnan palvelukseen tai sitä lähelle sen sijaan että heidät olisi kiinnitetty herätysliikkeen palvelukseen. Herätysliikkeen nykyinen johto – sikäli kuin tätä sanaa siis voidaan käyttää – näyttää suuntautuvan Kirkkokansaan ja STI:hin, enemmistö jäsenistöstä pysyttelee kaikesta päätellen kansankirkossa ja jotkut hakeutuvat LHPK:aan tai vapaisiin suuntiin muutamissa rukoushuoneissa.
Hyvin helppo uskoa tuo Markon kuvaus ja varmaan asiat on juuri kuten Marko kuvaa ja myös tietää paikallisena asiat .
Timo. Täällä päin elää sanonta: Österbotten är landet annorlunda – suurin piirtein: Pohjanmaa on eri maata. LFF toimii maantieteellisesti selväpiirteisesti rajatulla ja muusta maasta kielellisesti eroavalla (vahvasti ruotsinkielisellä) alueella. Tästä seuraa yksistään sosiologisesti omaleimaisuutta.
LFF on pitkään toiminut periaatteella, jossa kyläsaarnaajat ja vierailevat puhujat pitävät seuroja, säännöllisin väliajoin isompia seuroja ja herätysliikkeen pitää koossa evankeliumi sekä sosiaaliset suhteet omasta laulukirjasta Sions Sånger puhumattakaan. Joissakin rukoushuoneissa on ollut hyvinkin konservatiivinen vähemmistö (ei tarkoita vain teologiaa vaan tapakulttuuria siitä, mikä on uskovaiselle sopivaa). LFF:lle on ollut leimallista se, että kaikkea keskusjohtoisuutta ja jopa organisoitumista on haluttu välttää 1930-luvun hajaannuksen ja sodanjälkeisten sovintoyritysten kariuduttua (vanhoillislestadiolaisuuden hajaannus kulki täällä lähes täysin kielirajaa pitkin).Toisaalta oppi on ollut lähinnä vanhoillislestadiolaista, mutta puhtaaksi viljelemätöntä,mikä on tuonut tiettyä opillista monimuotoisuutta. Nyt on viimeisten ehkä 10 – 15 vuoden aikana tapahtunut muutosta, jonka on sysännyt liikkeelle mm. kiinnostusta teologian opiskeluun, havahduttanut hengellisen johtajuuden tarpeeseen ja syvän huolen siitä, että kansankirkolle pitäisi saada vaihtoehto. Toiminnanjohtaja Enkvist murjaisi vuosia sitten jossain kahvipöytäkeskustelussa ongelman yhden ytimen: Meillä on 6000 jäsentä ja 4000 mielipidettä. Eli vaikka viestinnässä mieluusti korostetaan yhteistä kantaa, herätysliikkeessä on omien arvioideni mukaan ainakin 3-4 erilaista käsitystapaa suhteesta kansankirkkoon, kahta erilaista opetusta kasteesta, kolmea eri käsitystä saarnavirasta ja ainakin kolmea erilaista luterilaisuuden ymmärtämistä. Jopa uskon käsitteestä huomaan löytyvän ainakin kahta korostusta. Yleisilme on toki teologisesti hyvin konservatiivinen.
No on jotain koskeutuspintaa suomenruotsalaisiin ja siellä asuviin ihmisiin , että siellä on erilaista elämänmenoa .
Muutama asia nousi mieleen kommentistasi Marko ; nuo erilaiset mielipiteet eivät ole itsessään huono asia , vaan se miten niitä käsitellään , minä usein kaipaan sellaisia keskustelutilanteita , joissa voisi tulla erilaisia mielipiteitä esille ja voisi yhdessä pohtia mikä paras suunta ja kristillisyydessä sitä ohjaa Jumalan sana ja siitä nousevat pyrkimykset tai ainakin pitäisi olla niin. Aina ei tarvitse kokoontua päättämään asioista vaan keskustelemaan ja rukoilemaan asioiden puolesta Vastakohta tälle on huonosti esitellyt asiat ja päätös on sidottu heti tehtäväksi . Informaatio ja keskustelu on tärkeä asia yhteisöissä aina ja hyvä keskustelukulttuuri . Itseasiassa yritysmaailmassa varsinkin suurissa toimitaan juuri samalla tavalla , ei suurissa yrityksissä vaikeiden asioiden edessä päätetä että tiistaina tai pidetä puhelinpalaveria jolloin kokous ja siellä lyödään lukkoon asiat vaan asioista keskustellaan ja tuodaan erilaisia näkökulmia esille että päätös olisi hyvin punnittu . Sen myös aistii hyvin kun asiasta informoidaan suunnasta ja pyrkimyksistä minkälailla se on syntynyt kun se tuodaan esille .
Pohjanmaa- käsite usein mieletään maantieteellisesti etelä- Pohjanmaahan , ehkä siellä on tietty itseis- korostus sille ja taas ”rannalla ” ajatellaan Pohjanmaan olevan juuri sitä rannikkoa Vaasasta ylös ja alaspäin . Onhan se vähän hullua että Taivalkoski on vielä Pohjois-Pohjanmaata joka on Kuusamon vieressä .
Uskon sen ilmapiirin syntyvän tietystä suomenruotsalaisesta ( vaikka siellä asuu ihan suomenkielisiäkin) kultuuriperinnöstä jossa yhteisöllisyys on ollut tärkeä osa elämänmenoa ja siihen yhdistyy tietty lestadiolainen perinne joka myös on yhteisöllisyyttä . Olen liikkunut aikanani pitkin suomea työasioissa ja nähnyt Suomessa paljon erilaisia elämäntapoja ja ajatteluja paikallisesti . Kristillisyys on varmaan yhdessä sotien kanssa suurimpia vaikuttajia tähän . Ja tietysti sotien aikana vauraus muutti ihmisten identtiteettiä ja siihen vaikutti pitkälti viljelysmaiden koot .
Hengellinen tilanne kansankirkon osalta näyttäytyy suhteessa herätysliikkeisiin selvältä siinä mielessä että piispakunta on lopulta hyvin yhtenäinen , siellä vallitsee tietty ryhmäkuri ja se linja näyttää selvältä . Nyt myös siellä piispakunnassa mietitään mitä sille Luodolle pitäisi tehdä ? Se kun on hyvin erilainen tapaus jossa ei ole ollut sellaisia jänniteitä kuten näillä muilla herätysliikkeillä ja se toiminta on jo ollut itsenäisempää . Nyt arkkipiispa ei ehkä tiedä itsekkään mitä pitäs tehdä ? Ja jos ajateltaisi suurempaa muutosta niin voisi ajatella että juuri LFF toimisi hyvänä esimerkkinä , kun ns . pelintekijänä ei voisi olla kuin Sley lisäksi ja siellä on pyrkimys tasapainoilla tilanteen kanssa . Mielestäni kaikista hienoin asia on LFF kohdalla että pyrkimys ja focus on niille seurakuntalaisille tarjota koti , joka täytyisi olla se tärkein päämäärä , koska silloin ollaan sanantekijöitä . Tuo huoli paimenista on myös selvä merkki niistä pyrkimyksistä . Nuoret sitoutuneet teologit haluaa selvän paimenpaikan itselleen ja uskon että teologinen tuntemus apostolisesta uskosta , seurakunnasta ja paimenuudesta on kasvanut Suomessa paljon kautta linjan ja mitä enemmän syntyy elämää seurakuntiin jossa eletään Kristuksen täytetystä työstä ja turvataan hänen armotekoihinsa niin sitä enemmän vahvistuu Kristuksen ruumis . En henkilökohtaisesti nää tänä päivänä huonona luterilaisuuden tulevaisuutta Suomessa ja se synkkyys mikä ollut luterilaisuuden yllä vuosikymmeniä on poistunut mielestäni . Herätysliikejohtajilla on suuri vastuu ja heidän puolestaan kuten pappien puolesta pitäisi olla jatkuvasti rukouksia ka kehoittaa ihmisiä siihen ja unohtamatta pappien puolisoita ja perhettä .
Vielä tuosta teologisesta ymmärryksestä LFF :ssä , miten eritavalla ajatellaan luterilaisuudesta , niin ajattelen että se on ihan normaalia ja littyy ja kuuluu jopa pietistiseen kirkkokäsitykseen . Ilman opetusta ja sen elämistä todeksi ei ole yhtenäisyyttä kaikissa opin kysymyksissä . Usko ei ole siis oppia kirjaimessa vain , vaan myös elämässä . Ja saarnastuolin saarnat opetukset ja alttariyhteys sulattaa ihmiset yhteiseen uskoon ja myös oppikäsitykset yhdentyvät . Sen voi sanoittaa että löytyy Kristuksen ruumiin merkityksen osallisuus jossa on myös apostolien opetuksien mukainen paimen tai sen voi sanoittaa subjektiivisesti että tullaan luterilaisiksi , joka ei ole rajattu sellaiseksi kun se tahdotaan usein kuvata ja sitä ei ole määritelty tiukaksi toimintamalliksi , vaan sanan tuomista apostolien opetuksista . En paljon keskittyisi siihen ongelmana että menetetäänkö jotain perinteistä tärkeää jos yhdistyisi isompi joukko kirkoksi tai miksi sitä voisi sitten nimittää tässä kontekstissa . Olen nähnyt tämän lhpk :ssa jossa on varmaan lähes kaikista suunnista tulleita ja myös ulkopuolelta minkään kristillisyyden piiristä ,niin Srk on tietyllä tavalla ”sulatusuuni” sen oman elämänsä kautta , että ihmiset voivat elää sen todeksi . Seurakunnat on aina erilaisia ja silti heillä on sama usko ja päämäärä ja tietysti käytännöt muotoutuvat lähinnä messusta samaksi sen ymmärryksen mukaan mitä ajatellaan Kristuksen palvelemisesta ja traditiosta , mutta muuten Srk- elämä voi olla hyvinkin laajaa ja erilaista eri seurakunnissa. Pappiskoulutus on yksi isompia haasteita ja tärkeimpiä asioita tässä yhteydessä
Timo G. Itse muistutan mielelläni siitä, että luterilaisuudessa mennään tai pitäisi mennä ”oppi edellä” samalla kun jumalanpalvelustavat ja -käytännöt saavat olla erilaisia. Juuri LFF:n piirissä opillisuus on pitkälti rajoittunut tiettyihin pietistisen luterilaisuuden korostuksiin ja lestadiolaiseen armonjärjestykseen sekä tiettyihin perinteisiin käytäntöihin: usko tulee kuulosta ja uudesti synnytään ennen uskomassa olleiden julistaman äänellisen synninpäästön kautta seurakunnan keskellä. Tähän on tullut muutosta mutta sitä ei ole herätysliikkeen sisällä ole otettu vain myönteisesti vastaan. Yhden vähän ilkeän sisäpiiritermin mukaan lestadiolaiset ovat laumaeläimiä: sinne mennään minne muutkin. Toki aina löytyy itsenäisempiä ajattelijoita. (Itse olen kokenut itseni aina jotenkin yksinäiseksi ja toisinajattelijaksi monessa hengellisessä yhteydessä).
Koska pappeja nimenomaan on usein vierastettu ja lähinnä siedetty, kurssin muutos kohti selkeämpää paimenuutta ja jopa teologista koulutusta ei ole helppo. On selvää, että ennemmin tai myöhemmin yhdessä Pietarsaaren seudun rukoushuoneista toimitetaan pappisvihkimys ja silloin ollaan lopullisesti uuden tilanteen edessä. Eihän voi olla niin, että keskinäistä yhteyttä korostava herätysliike jatkaa entisellään, jos yhdessä rukoushuoneessa on omat, kansankirkon järjestyksestä täysin riippumattomat pastorit ja joku toinen rukoushuone kysyy luvan messun toimittamiselle paikalliselta kirkkoherralta (tämä ei siis täällä ole ollut mikään ongelma ainakaan toistaiseksi). Ja sitten pitäisi kokoontua yhteisiin kesäseuroihin, joiden ehtoollisen vietto perinteisesti on tapahtunut kansankirkon järjestyksen mukaan. Johdonmukaisuus ei ainakaan minun mielestäni ole aina ollut kovin suurta täällä päin.
Olen samaa mieltä että oppi on sisältö ja ohjuri ja se vaatii tietysti tiettyä kirkollista rakennetta ja paimenien yhteistä näkyä siitä seurakuntaopista ja mitkä on paimenet tehtävät ja miten Srk elää vapaudessa ja yhteydessä. Olla riippuvainen ja silti täysin itsenäinen seurakunnassa on mielestäni kuva myös kolmiyhteisestä Jumalasta persoonien osalla .
Herätysliiketaustoista , perinteistä ja kansankirkollisesta kuvasta on monelle muotoutunut vahvoja mielikuvia ja ne lukitsee ajattelua että jotakin vastustetaan ja jotakin kannatetaan . Olen jotenkin kokenut vapautta kun ajattelen seurakunnan olevan paikka jonne iloisesti voi mennä sellaisena kun on ilman jännitteitä ja vaatimuksia ja jokainen saa olla oma itsensä ja kohdata rennosti ihmisiä . Ja sitten uskoa siihen että esim. messuissa paimen opettaa ja muutoinkin Srk tilaisuuksissa että se tuottaa yhtenäisyyttä ja sitä oppia elämäksi . Keskustelut seurakuntalaisten kesken ei sitä tuota samalla tavalla kuin julistettu sana vaan se elämä ja siksi ajattelen että saarnastuolin ja ehtoolisen merkitys on niitä joiden kautta syntyy yhtenäisyys ja yhteinen usko ja käsitykset . Olen nähnyt sulautuvan hyvin erilaisista piireistä ihmisiä seurakuntaan ja sitä ei ole ihmiset tehneet eikä ole edes tarkoitusta vaan Jumala tekee ihmeitä . Tietysti peilaan tätä lhpk aan jossa koen pappiskoulutuksen olevan erittäin merkittävä asia opin ja yhtenäisyyden kannalta . Pappiskoulutus on ensimmäinen asia joka tulisi järjästää , kun Srk oppi on tärkein asia ja siinäkin on paljon persoonallisia tapoja hoitaa , mutta tietty Kristus – keskeisyys on se avain ymmärrykseen luterilaiseennoppiin ja elämään . Srk voi elää vapaudessa kun sille annetaan oikeat suuntamerkit ja se voi pitää sisällään erilaisia teologisia käsityksiä ja se lopulta murtaa ennakkokäsityksiä kun eletään yhteydessä ja papin tehtävä on paljon olla myös sivusta seuraajana . Ruumis tulisi hengittää ja siihen kuuluu kaikenlaista mutta suunta on tärkeintä , liian radikaaleja muutoksia ei voi tehdä ihmisen ajatuksiin hetkessä vaan uskon juuri sanan tekevän tehtävän sen ja ne on lopulta hienoja kokomuksia kun voi vanhana kokea jotain jota Herra tekee ja kirkastaa syntisille ihmisille että saadaan katsoa vaan sitä kuinka Herra toimii . Aina on kun ihmisiä on tekemisissä on myös joskus haasteita mutta yhä uudelleen syntien tunnustamisen ja parannukseen kutsu vie oikeille urille . En voi uskoa että herätysliikepapit voisivat vaan nimeten ruveta paimeniksi kun oppi voi siinä kirkossa tai yhteisössä olla aika kirjava . Ja ehdottamasti seurakunnan koko ei tulisi olla sataa vaan mielellään max 60 ihmistä . Vuosia sitten tapasin nuoren miehen joka oli valmistautumassa papiksi ja hän sanoi että ei tiedä onko hänestä siihen tehtävään ja sanoin että jos luulet että kykenet sen hoitamaan niin et ehkä ole sopiva mutta jos tunnet että et pysty siihen niin varmaan Jumala on siihen kutsunut . Se riittää Jumalalle kun kutsun jälkeen antaa itsensä ja haluaa valmistella saarnat joiden kautta pappikin itse saa ja loppu on persoonallista toimintaa ilman että tarvis johonkin kaavoihin mennä tai johonkin housuihin hypätä .
Ajattelen että lestadiolaispiireissä yhteisöllisyys koetaan myös erilailla , jossakin herätysliikepiireissä voidaan kokea yhteisöllisyys liian tunkeilevana ja vaativana että vapaus viedään vaikka Srk tehtävä on antaa suoja ja turva ja se on lopulta vapautta , mutta lestadiolaispiireissä on totuttu yhdessä toimimaan ja elämään ja nään sen helpompana muutoksena . Kun vaan papit jaksaa opettaa ja saarnata ja hyvä jos siitä muodostuu myös jotain dialogia että pappi voi saarnojen jälkeen antaa kysyjille raamatullisia teologisia vastauksia . Meillä on eri seurakunnissa joskus tapana keskustella ja voi kysyä saarnasta . Joskus voi teologi pitää päivänselvänä asioita ja siksi opetusta tulisi jakaa eri tilanteissa käytännön tasolla ymmärrettävästi . Kipein ja vaikein asia on tuo pappiskoulutus ja voi olla hyvin pappeja joille paimenkysymys ja siihen liittyvät tehtävät on hyvin selviä . Ja en tahdo aliarvioida pappeja herätysliikkeistä , mutta toimenkuva on aika erilainen olla Srk pappina lauman keskellä ja hyvin voisi uskoa Srk- papin olettaa asiat ymmärtää paremmin , mutta on tietysti eri asia kun samat ihmiset ja välillä tulee uusia siihen laumaan joihin tutustuu paremmin kuin olla 1000 hengen seurakunnassa ja kävijät vaihtelee ja yhteys on ohutta . Hyvin monenlaisia persoonia on pappeina ja erilaisia lahjoja , kuten seurakuntalaisissakin ja se on lopulta rikkautta ja se ajatus häviää kuten herätysliikkeissä että joku on hyvä puhuja jne . Se on kuuluu mielestäni siihen suurempaan ymmärrykseen että Jumala on meille lähettänyt ja antanut juuri tämän paimenen . Jos ammattivalmentajat osaa kasata joukkueen ja valita juuri oikeat pelaajat oikeaan paikkaan niin kuinka paljon paremmin Jumala sen osaa ja kaikki kirkon papit ovat yhteisiä ja voi ajatella myös laajemmin hiukan eri kontekstissa .
Lopulta pappi on yksi seurakuntalainen ja koko ruumis kasvaa yhteen ja sitä ei tarvitse yrittää tai luoda vaan se yhteys ja luottamus syntyy pikkuhiljaa papin ja seurakuntalaisten kesken . Toivottavasti et Marko koe että yritän sinua pappina opettaa , en siihen pysty , mutta kerron vain omakohtaisia kokemuksia .
Timo, onhan lähetyshiippakuntakin oma luterilainen vapaakirkko. Oma kirkko joka on perustettu vähän aikaa sitten. Se on myös kummajainen, jossa kaksoisjäsenyys on sallittu. Tuleeko mieleen muuta ”kirkkoa” jossa kaksoisjäsenyys on sallittu.