Seurakuntien kirkko

Nyt kun kirkon strategityöskentelyssä on kaikki Ovet auki, käytän tilaisuutta hyväksi. Ovet ovat auki myös uusille ajatuksille, ja ehdotan seuraavan strategiakauden valmistelulle työnimeksi Seurakuntien kirkko. Se tarkoittaisi muun muassa sitä, että varsinaisen/-sten strategian/ioiden laatiminen vyörytettäsiin tehtäväksi seurakunnissa. Kirkon keskushallinnon ja hiippakuntien tehtäväksi jäisi toimintaympäristön yms. muutosten analyysien tuottaminen sekä muulla tavalla seurakunnissa tapahtuvan suunnittelun tukeminen.

Muutama näkökohta perusteluksi. Seurakuntaa pidetään yleisesti kirkon perusyksikkönä, vaikka sen yhteyttä kansalliseen kirkkoon voidaan myös korostaa. Kirkon strategioista Läsnäolon kirkko toteaa, että ”kirkon toiminnan ja hallinnon painopiste on seurakunnissa” ja Meidän kirkon mukaan ”paikallisseurakunta ja sen jumalanpalvelus on kirkon toiminnan keskeinen ja kantava sisällöllinen ydin”. Kohtaamisen kirkossa "maailmanlaajuinen kirkko elää jäsenissä ja paikallisseurakunnissa." Terhi Kaira kuvaa kirkon strategiatyöskentelyä koskevassa väitöskirjassaan seurakuntaa ”kirkon rakenteen sydämeksi”. Miksi ei kuultaisi kirkon sydämen ääntä?

Kirkkohallituksella ja koko kirkon keskushallinnolla on lähitulevaisuudessa käden täynnä muuta tärkeää työtä. Aivan mutu-tuntumalla isot lakisääteiset tehtävät pitävät kiireisinä, eikä siihen lähivuosinakaan mahdu aikaa uuden strategian miettimiseen. Kirkkolain uudistamisen saaminen maaliin, avioliittoon vihkimisen asiassa olisi välttämättä saatava ratkaisu aikaan, vastuu kirkon keskusrahastosta eläkerahastoineen ja kirkon virka- ja työehtosopimusjärjestelmästä, vain muutaman mainitakseni juoksevien asioiden listalta. Ovet auki -asiakirja haastoi strategisten tarkistusten tekemiseen, tässä yksi ehdotus sitä varten.

Kolmanneksi sanon mielipteeni vaihtoehdosta. Ellei löydy jotakin kokonaan uutta mielikuvaa, olemassa oleva ja pitkään hyvin palvellut kansankirkko-ajattelu pysyy ja säilyy, vaikka heikkenevänäkin, aina luonnolliseen kuolemaansa asti. Eikä tiedä miten paljon muuta se vetäisi mukanaan. Yksi kirkkohallituksen perinteisistä tehtävistä on kirkon yhteiskuntasuhteiden hoitaminen. Olen huomannut, että tästä tehtävästä on tullut viime vuosien aikana yhä merkittävämpi, johtuen ei vähiten taloudellisista tekijöistä. Vaikka kehitystä ei kukaan sillä tavalla kuvaa, on kansankirkostamme tulossa vähitellen yhteiskuntakirkko, kaikella kunnioituksella. Niin monissa asioissa yhteiskuntasuhteet ovat nousseet esiin. Puhutaan sitten surakunnan työntekijöiden ydinosaamisalueista kuin esim. vapaaehtoistoiminnan malleista. Miksi ei uskallettaisi katsoa mitä sieltä alhaalta kasvaa?

Miltä kuulostaa ja mitä lisäisit?

47 kommenttia

  • Hannu Paavola sanoo:

    Tarmo, luulen että päättävistä elimistä tai ihmisistä ei taida tässä tilanteessa/asiassa olla apua. Luitko Marja-Sisko Aallon äskeisen blogin? Tuli erikoiseen aikaan, tuntuu johdatukselta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Tarmo, jos sinä et vie ajatustasi eteenpäin, ei sitä kukaan muukaan tee. Tässä on herrojen kanssa päänsä puhkoneita riittävästi E ole olemassa sitä ” joku muu”. On vain sinä ja minä ja ehkä vähän Hannukinö

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Metsässä sahan tankkaus tauolla niin tulee noita kirjvirheitä Anteeksi!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarmo Ahonen sanoo:

    Hyvä tietää, että tällainen on kirkon käytäntö.

    Tämä uusluostariajatus ei jätä minua rauhaan.

    Olen valmis olemaan mukana. Ketä muita ilmoittautuu?

    Sitten vaan suunnittelemaan, rahoituspohjaa kartoittamaan, paikkaa ensimmäiselle uusluostarille etsimään ja ei muuta kuin homma käyntiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kirkon tarjoama saarnakoulutus ei auta, kirkkoherrojen ja kirkkohallituksen eläkevirat eivät auta, eikä näytä auttavan hyvää tarkoittavat puheet julkisuudessa kirkon yhteisöllisyydestä seurakuntalaisilleen.

    Määräaikaisuudet kierrossa voisivat auttaa kuin innostaa, ja ehkä voisi auttaa joskus hymyilevän papin kohtaaminen.

    No, ei sentään, kun on tahtonut, tunnustanut, ja luvannut pitää asia tietysti vakavana. Rippikoululaiset tekevät lähes saman mutta työtä saati elämässä harjoitettavaa uskonnollisuutta syntyy vähemmän ja harvemmille.

    Mutta tarvittaisiinko papin asiaan välttämättä näin raskasta koulutusta?

    Kirkkoihin tarvittaisiin myös kilpailua todistuksessa; näin kerran kuukauteen saisi puheenvuoron maallikko menisi sitten syteen tai saveen. Tämän uskoisi kirkastavan viran harmautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarmo Ahonen sanoo:

    Tästä se lähtee. Olisiko hyvä perustaa ryhmä someen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarmo Ahonen sanoo:

    Hannu ja Jouko

    Perustanko Facebookiin ryhmän nimellä Uusluostarit?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Me ei olla facessa. Soita niin tuumitaan .p. 0405686259.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petteri Maunu sanoo:

    Blogissa puhutaan ylevästi seurakunnasta. Jaa-a. Kuulun srk:aan, joka on pistetty pystyyn kolmesta pakolla yhdistetystä. Lähikirkossani olen vuosien ajan istunut penkissä samojen ihmisten kanssa, joiden etunimiä edes en tiedä. Ovatko he tai kaikki työntekijät sitoutuneet uskontunnustukseen, en tiedä. Pastoreista korkeintaan kolme tuntee minut nimeltä. Edestä johdetaan ja urut pauhaavat. Sen jälkeen hätäinen kirkkokahvi keskustelulla ”ilmoja pitelee.” Tämä ei ole minun ajatukseni seurakunnasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Kävin eilen hierojalla ja sain kokea siinä hyvää seurakuntayhteyttä. Se ei haitannut , että kuulumme täysin eri ”kirkkokuntiin”. Seurakuntayhteyttä olen alkanut etsimään uskovien välisistä ystävyys suhteista ja näiden suhteiden jatkuvasta hoitamisesta. Löytyisiköhän siitä tie myös siihen pieneen seurakuntaihanteeseen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Paavola

    Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.