Hengellinen elämä. Se värittää tätä vuottani ja työarkeani. Aloitin vuoden alussa uuden työn Espoon ev.lut. seurakuntien palveluksessa, jonne siirryin Helsingin seurakuntien palkkalistoilta. Vuoden mittaisessa pestissäni pohdin yhdessä seurakuntien kanssa, miten hengellistä elämää voisi Espoon seurakunnissa kehittää siten, että se puhuttelisi millenniaalisukupolven ihmisiä. Paljon pohdittavaa ja isoja kysymyksiä. En tee työtä onneksi yksin. Uusi innostaa, jännittää, kauhistuttaa, haastaa ja inspiroi.
Välillä pohdin, miksi juuri minä. Miten olen päätynyt tähän. Tai uskon kiellä, miksi Jumala on johdattanut minut tähän. Olen koulutukseltani teologi, mutta en koskaan kuvitellut päätyväni kirkkoon töihin. Täällä sitä kuitenkin ollaan ja se tuntuu oikealta.
Olen itse milleniaalisukupolvea ja ajattelen kirkon elävän kohtalon vuosia. Monelle ikäiselleni ja nuoremmalle kirkko tai uskonto ei ole elämässä keskeisessä roolissa. Se on jotain outoa, elämästä erillistä, jäykkää ja etäistä. Ongelma tuntuu olevan, että kirkon kieli ja arvomaailma nähdään ristiriidassa oman arvomaailman kanssa. Millenniaali on moderni, kirkkoon vanhanaikainen. Jos kirkko ei kiinnosta, siihen ei haluta kuulua. Ja jollei kirkkoon kuulu ihmisiä, kirkko kuihtuu. Kirkko on yhteisö, ei instituutio, ja mikäli yhteisö kuihtuu, traditio katkeaa. Tätä en tahtoisi nähdä tai kokea. Siksi tahdon palvella kirkkoa ja siksi olen nykyisessä työssäni. Taistelemassa kirkon säilymisen puolesta, avaamassa sen sanomaa ja olemusta oman sukupolveni kielelle ja kokemusmaailmalle. Samalla kenties myös muokkaamassa asenteita kirkon sisällä ja avaamassa silmiä sille, että monen asian on muututtava, jos haluamme tulevien sukupolvien löytävän tiensä kirkkoon.
Näen, että keskeistä kirkon tulevaisuuden kannalta on kristinuskon sanoman, olemuksen ja sisällön sanoittaminen ja eläminen siten, että se koskettaa ja puhuttelee. Elämän isojen kysymysten kanssa kipuilu ja hengellinen etsintä on monelle totista totta. Vastauksia kysymyksiin ei vain haeta tai osata hakea kirkosta, armon ja rakkauden yhteisöstä. Tämän vuoden aikana pohdin, kuinka osaisimme avata kirkon oveen kolkuttavalle millenniaalille tien yhteisöön, jossa etsivä löytää vastauksia, tukea, rakkautta ja lohtua elämäänsä. Sekä kokemuksen pyhästä, jota Jumalaksi voi nimittää. En juuri nyt keksi hienompaa ja nöyremmäksi tekevää työtehtävää. Olen kiitollinen tästä uudesta alusta.
Uudesta työstäni innostuneena päätin aktivoida tämän blogin, jonka fokus on pitkään ollut etsinnässä. En ole kirjoittanut, koska en ole tiennyt, mitä kirjoittaa tai kenelle. Vuoden alussa päätin, että kirjoitan ennen kaikkea itselleni ja muille kaltaisilleni kirkon liepeillä, kirkossa tai kirkosta etäällä oleville hengellisille pohtijoille ja etsijöille.
Oma hengellisyyteni on aika arkipäiväistä. Koen pyhiä hetkieä monesti ennemmin kahvikupin kuin raamatunjakeiden äärellä. Pyhä on arjessa ja sen kokemisen sanoittaminen on itselleni tärkeää. Samalla tulen kenties antaneeksi äänen monille sukupolveni ihmisille, joille ihmisyyden kirjo ja hengelliset teemat ovat tärkeitä, mutta niitä ei ehkä osata sanoittaa tai löytää. Ehkä pyhyys löytyy muillekin arjesta ja blogini voi auttaa sen näkemisessä.
Tämän pitkän pohjustuksen loppuun eilen kasteeni vuosipäivänä kirjoittamani ajatussikermä uskon merkityksestä ja näkymisestä elämässäni.
” Tasan 35 vuotta sitten sain nimen Laura ja kasteen kristillisen kirkon jäseneksi. Molemmat rakkaita asioita. Nimen ja kasteen vuosipäivässä arki ja pyhä kietoutuvat yhteen. Sen kunniaksi muutamia ajatuksia niiden ääreltä.
- Usko on mysteeri. Sitä ei voi järjellä selittää. En usko pyhyyteen tai Jumalaan koska se on älykästä. Uskon, koska muutakaan en osaa.
- Kirkko on jatkuva yhteisö ja itselleni hienointa on kristittynä olla osa vuosituhantista tradition ketjua. Kun saan ehtoollisen tai rukoilen Isä meidän, liityn miljoonien ennen minua eläneiden kristittyjen joukkoon. Vetää hiljaiseksi.
- Tarvitsen rituaaleja mutta en usko Jumalan tarvitsevan niitä minulta. Tästä voi teologisesti varmasti olla montaa mieltä, mutta näin koen.
- Aina en jaksa uskoa. Jumala tuntuu kaukaiselta enkä löydä Häntä. Ja sitten lumihiutale tippuu kasvoille ja selittämätön rauha valtaa mielen. Siinä Hän taas on.
- Pyhyys on mulle eniten läsnä arjen pienissä hetkissä, lähimmäisissä, lapsissa ja luonnon ihmeellisyydessä.
- Jumalassa hienointa on, että koskaan emme voi selittää häntä tyhjentävästi. Epätietoisuus on lohdullista.
- Kirkossa, kirjastossa ja pubissa viskilasin tai oluttuopin äärellä koen olevani eniten kotonani. Kaikissa on jotain pyhää, arkista ja aitoa.
Perussuomalaisten lempilause vaalikansan äänten kalastelussa on ”Missä EU – siellä ongelma.” Kun tunnen pankkikokemukseni vuoksi vähän myös finanssimaailmaa, en pidä EU:ta enkä euroa ongelmien syynä, vaan puoluepoliittista ahneutta, jossa ei ole haluttu edes neuvoa- antavien kansanäänestysten avulla todella kuunnella ”kansaa, jolle valta kuuluu”.
EU:n todellinen ongelma on mielestäni sen puoluepoliittisten edustajien maalliseen mammonaan kohdistuva kyltymätön ahneus, josta arvostamani Erkki Toivanen kirjoitti Uusi Suomi –verkkolehden blogissa 26.11.2007 nimittämällä sitä ”yhteiseksi häpeäksemme”, joka on
EU:n kirjanpito.
EU:n tilintarkastustuomioistuin oli päättänyt hylätä EU:n komission budjetin varainhoitovuodelta 2006. Kielteinen lausunto annettiin ja salattiin tuolloin suomalaisilta jo kolmannentoista kerran peräkkäin eikä tuomioistuin ollut voinut hyväksyä tilejä yhtenäkään vuonna, jolloin Suomi oli ollut EU:n jäsen.
Toivasen mukaan EU olisi liikeyrityksenä pantu konkurssiin vuosia sitten, ja sen johto istuisi telkien takana, ja että väärinkäytökset jatkuvat vuosikymmenestä toiseen niin kauan kuin se tapahtuu jäsenmaiden hallitusten ja viranomaisten tieten.
Soinin, kuten muidenkin poliitikkojen, pitää katsoa peliin. Siihen heitä opastaa parhaiten Jaakobin kirje 1:23-24. ”Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piirteitä. Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on.”
Kyllähän sieltä Jaakobin kirjeestä kieltämättä löytyy varmastikin paljon hyviä ohjeita myöskin vaikka politiikassa toimiville, jos joku heistä sattuu olemaan halukas niitä käytäntöön soveltamaan. En nyt nimeä ketään tiettyä kellekä nämä erityisesti sopisivat. Sopisivat tietysti kaikille ja myöskin kaikille politiikan ulkopuolisille. Siitä ”Perkeleen vastustamis” lauseesta vain tuli mieleeni. 🙂 🙂
Ohessa esim. sen 3. luvussa olevia: ”Pitäkää kielenne kurissa
1 Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin……… 5 Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! 6 Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. 7 Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, 8 mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.”
” 9 Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. 10 Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! 11 Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. 12 Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.”
Maallinen ja taivaallinen viisaus”
”13 Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. 14 Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. 15 Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. 16 Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. 17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. 18 Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat. ”
Tai vaikkapa 1. luvusta: ”26 Jos joku mielestään noudattaa jotakin palvontamuotoa eikä kuitenkaan pidä kieltään kurissa, vaan pettää edelleen omaa sydäntään, niin hänen palvontamuotonsa on turha. 27 Palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta”
Tai mikseipä vaikka 4. luvusta: ”4 Mistä ovat peräisin sodat ja mistä taistelut teidän keskuudessanne? Eivätkö tästä: teidän aistillisen nautinnon haluistanne, jotka sotivat ruumiinjäsenissänne? 2 Te haluatte, eikä teillä kuitenkaan ole. Te murhaatte ja himoitsette jatkuvasti ettekä kuitenkaan voi saada. Te taistelette ja käytte sotaa jatkuvasti. Teillä ei ole, koska ette pyydä. 3 Te pyydätte ettekä kuitenkaan saa, koska te pyydätte väärään tarkoitukseen, kuluttaaksenne sen aistillisen nautinnon haluissanne.
4 Avionrikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi”
Timo Soini kirjoittaa blogissaan: ”Päätän jäädä Suomeeen. Vastustakaa Perkelettä, niin se teistä pakenee. Myönnän, että kiusaus olla mukana oli suuri.”
Ihan oikeinhan se on pyrkiä sitä ”Perkelettä vstustamaan, mutta eikös niistä Uuden testamentin teksteistä käy ilmi, että se ns. ”nykyinen maailma ja maailmanaika” ovat sen Jumalan vastustajan Saatanan/Perkeleen/Paholaisen/Panettelijan hallinnossa ja ohjauksessa? Kuitenkin pyrkii pääsemään sen hallitustehtäviin, vai tulkitseeko hän asian niin, ettei Suomi niminen kansallisvaltio kuulu siihen Jeesuksen ja uuden testamentin kuvaamaan ”nykyiseen maailmaan”? 🙂 🙂 ”Älkää olko osa maailmasta”, minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” ja muuta vastaavaa totesi Jeesus opetuksissaan.
Kaikki esivalta on Jumalalta, joten se ei voi olla Perkeleestä. Maailmasta pakeneminen on hengellinen asia, muutenhan pitäisi mennä saaristomerelle autiolle saarelle yksin hytisemään katajapensaan alle….Joulupäivänäkin työtä tehden…. 🙂
Jorma Ojala kirjoittaa: ”Kaikki esivalta on Jumalalta, joten se ei voi olla Perkeleestä. Maailmasta pakeneminen on hengellinen asia, muutenhan pitäisi mennä saaristomerelle autiolle saarelle yksin hytisemään katajapensaan alle”
Se on totta, että Roomalaiskirje kuvaa ”esivaltoja Jumalan asettamiksi.” Siksipä kristittyjen tulee noudattaa niiden lakeja ja hoitaa sitä kohtaan velvoitteensa niin pitkälle kun ne eivät ole ristiriidassa korkeimpien Jumalan lakien kanssa.
Jeesus kuitenkin antoi opetuksissaan kristityille tehtäväksi Jumalan valtakunnan evankeliumin (´= hyvän uutisen) saarnaamis- ja opetustyön suorittamisen maailmanlaajuisesti, kunnes ”tulee loppu” (= maailmanaikojen muutos, ihmishallitutusten ajan loppuminen, taivaallisen Jumalan valtakuntahallinnon aika). Sanoi myös opetuksissaan mm., että ”hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta”, kieltäytyi hänelle tarjotusta maallisen kuninkaan tehtävästä ( todennäköisesti asettumista keulakuvaksi juutalaisten pyrkimyksille erottautua Rooman vallan alaisuudest, jota tälle tarjottiin maineensa vuoksi) jne.
Muualla Raamatussa taas varoitetaan asettamista toivoaan ja luottamustaan ihmisyksilöihin ja ihmishallituksiin. Niinpä maallisen historian lähteet kertovat, etteivät ensimmäisen vuosisadan alkukristityt osallistuneet aikansa poliittisiin tai sotilaallisiin kiistoihin.
Soini tekee uskostaan politiikkaa. Kirkot ovat yleisesti tuominneet rasismin, mutta Soini ei ole vielä kertaakaan suoraan esittänyt poistettavaksi puolueessaan olevia puhtaita rasisteja….
”Soini ei ole vielä kertaakaan suoraan esittänyt poistettavaksi puolueessaan olevia puhtaita rasisteja….”
Kun esittää tuollaisen vihjailevan väitteen, tulisi kertoa myös nimet, että lukijat voisivat arvioida, ovatko he rasisteja vai eivät.
Salme sinun ei tarvitse avata kuin Google ja etsiä.
Sillä ajalla jota uhraat valittamiseen että anna nimet että lukijat voisivat etsiä monet ovat jo varmasti etsineet. Eli nyt ihan turhaa täällä olet vaatimassa listauksia.
Hiiri käteen ja selaajasta google auki ja näppiskällä valittuja sanoja pistät hakuun sitten vain klick klick ja sieltähän tulee ihan julkista tietoa.
Albert, no, minua ei todellakaan kiinnosta ihmisten jaoetteleminen rasisteihin ja muihin.
Oikeastaan jonkun leimaaminen rasistiksi on toisen kunniaa loukkaava nimitys.
Salme miksi suljet silmät etkä näe mitä poliittiselka kentällä tapahtuu? On aika strutsimaista pistää pää piiloon ja todeta ”ei todellakaan kiinnosta ihmisten jaoetteleminen rasisteihin ja muihin.”
Ei tarvitse jaotella, kun osa on selvästi jo tehnyt jaottelut valmiiksi ja se tulee esille heidän lausunnoistaan siitä miten tuovat esiin sen millä pohjalla he rakentaisivat yhteiskuntaamme.
En todellakaan pistä päätä pensaaseen vaan koetan kunnioittaa kaikkia ihmisiä leimaamatta heitä rasisteiksi tai muiksi. Tuollainen leimaaminen alkaa olla jo ”maan tapa” milloin missäkin tilanteissa.
Ei siinä ole mustaamista jos mainitsee totuuden.
Pitääkö vain kumartaa ja olla hiljaa ja niellä kaikki se sonta mitä valta osa persuista laukoo?
Kiitos Laura, blogisi puhutteli minua. Siinä on jotain hyvin raikasta ja rehellistä.
Minä alan olla jo vanhahtava ihminen, ikää 63. Kysymyksiä kirkosta, Kristuksesta, elämäntavastani kristittynä ja yhä enemmän myös maallisen elämän jälkeistä olotilaa pähkäilen päivittäin.
Minussa on jotain hyvin ankaraa itseäni kohtaan. En tahdo oikein millään antaa lupaa itselleni armossa olemiseen ja samaa ankaruutta pääsee minussa aika ajoin ulos toisia kohtaan. Kadun sitä usein. Tunnen olevani jollain lailla epäihminen. Ehkä se on osasyynä krooniseen ahdistukseeni ja masennukseeni. Olen kuitenkin jaksanut työssä pappina, uskonnon, psykologian ja filosofian opettajana sekä opinto-ohjaajana kymmeniä vuosia, vieläkin teen kolmen päivän viikkoa täällä Hangossa.
Toivon sinulle sydämestäni menestystä ja rikkaita hetkiä uudessa työssäsi.
Kiitos! Työssäni ei sinällään olla täysin uuden äärellä, mutta näen pohtimasani teemassa paljon sellaista, jossa kirkko joutuu oikeasti miettimään, miten kristinusko sanoitetaan uudelleen, jotta sisältö aukeaa omalle sukupolvelleni (joka kirkon on jättänyt tai jättämässä). Katsotaan, mitä vuoden aikana tapahtuu. Valoa talveen ja kevääseen sinulle!
Kannattaisi katsoa Jumalanpalveluskeskusajatusta kun siihen vaaditaan tarrautumaan seurakunnan työntekijänä.
Näin kokemuksella on merkitystä. Aikanaan kun itse edellistä katsoin kirjallisesti yhden vastaajan muisto hymyssäsuin puhuvasta papista oli hyvä. Kuulijalle oli jäänyt hyvä muisto.
Näin kokemuksellisuus yhdessä kielen kanssa mitä pitäisi ymmärtää huomatessaan on tärkeää.
Laura, olen 30 vuotta vanhempi kuin sinä. Odotan mielenkiinnolla, mitä seuraavan vuoden aikana kirjoitat blogiisi.
Itse olen miettinyt sitä, teemmekö uskosta liian monimutkaisen asian.
Seurakuntien toiminnassa taas ajatus on vähän päinvastainen: onko toiminta liian monitouhuista? Riittäisikö jokin yksinkertaisempi malli? Ja voisivatko seurakuntalaiset enemmän toimia itsenäisesti, tarvitaanko kaikkeen palkattu työntekijä? Juu, olen kuullut moneen kertaan selitykset siitä, kuinka teologisen, toiminnallisen ja ties minkä turvallisuuden kannalta vastuun pitää olla työntekijällä, mutta silti esitän myös viimeisen kysymykseni.
Kyllä, ei ole vapaaehtoisasiaa missä pappia ei tarvittaisi työstä vastaavaksi.
Sitten on kyllä nykyiset työsuojelulliset asiat mitkä hyvin rajoittavat maallikkoutta, esimerkiksi saunassa käynti seurakunnan tiloissa.
Yhteisen iltapalan valmistaminen kokoontujille kaatuu myös hygienia määräyksiin.
Näin voi hyvin kuvitella ja huomata mitä yhteisöllisyydellä tarkoitetaan, ja mitä asia mahdollistaa.
Aatellaanpa sitten pappia joka moiseen suostuu. Hän on vahingon sattuessa työstä vastaavana osallistumassa selvitykseen.
Nykyisin on muotia sanoa ”pyhäksi” lähes kaikkea, joten pyhyys käsitteenä on latistunut ja menettänyt merkityksensä. Mutta pohjat tuli tässä : pubi viski- ja olutlaseineen (kotoisa pyhä). Miksi ihmiset siis menisivät kirkkoon ”pyhyyttä” kohtaamaan, kun voi astella lähipubiin ? Ja aika kalliiksi se pyhyys tulee kapakassa verrattuna kirkonpenkkiin. Monissa perheissä kärsitään siitä, että isän tai äidin kotipyhyys on vaihtunut kapakkapyhyyteen.
Minä näen pyhyyden aika moninanaisesti ja itse asiassa pyhän voisi korvata sanalla Jumalla, sillä näen hänet monissa yllättävissäkin paikoissa, myös olutlasillisen äärellä. Tämä Jaakko heiimäen ja Hilkka Olkinuoran sitaatti kuvaa suhdettani pyhään oivallisesti:
”Pyhää etsivä näkee pyhää siellä, missä välinpitämättömälle on pelkkää arkea.” – Hilkka Olkinuora & Jaakko Heinimäki
Kiitos kirjoituksestasi. Blogisi myötä heräsi Espoolainen muisto tähän vuosikymmenten takaa. Groovy -yhtyeen kanssa pidimme rautalankamessuja Espoon kirkossa ainakin vuosina. Muistikuva liittyy toteamukseesi, että ”itselleni hienointa on kristittynä olla osa vuosituhantista tradition ketjua”. Groovyn pojat olivat ehdottomasti sillä kannalla, että kovaa soitetaan ja messun perusosat Kyrie, Gloria, Sanctus ja Agnus Dei lauletaan latinaksi! Omin sävelin ne tietenkin vedettiin sen ajan tavan mukaan kolmen kitaran ja rumpujen kokoonpanolla. Kirkkoherra Yrjö Salakalta lienee kysytty, että mikähän jytke kirkossa nyt on. Hän tulikin kerran rautalankamessuumme. Myhäili vain hiljaisen ystävälliseen tapaansa.
Olemme omalla tavallamme osa pitkää ja moni-ilmeistä jatkumoa. Mutta perusosat ovat edelleenkin olemassa!
Kiitos itsellesi hauskasta tarinasta! Kyllä, peruosat ovat edelleen olemassam mutta kaikki muu muuttuu aikojen saatossa. Tässä ajassa onkin keskeistä nähdäkseni pohtia, mikä on kirkossa sitä perustaa, joka pysyy ja mikä sellaista, jonka voimme unohtaa, päivittää tai tehdä kokonaan uudelleen. Perinne ja moderni kulkevat minusta monessa käsikädessä, olemmehan aiempien sukupolvien ketjun jatkumoa. Tälle ajalle keskistä on löytää perinne ehkä uudella tavalla tai ainakin sanoittaa se uudelleen. Tässä työssä olen ilolla seuraavan vuoden mukana. 🙂