Seurakunta ei ole yksi, ”monoliittinen” kokonaisuus, vaan sen sisällä on erilaisia ihmisiä. Eri alueiden asukkaiden tavat ja tottumukset, jopa arvot voivat jossain määrin vaihdella.
Kylät ja niiden hengellinenkin elämä ovat erilaisia. Erot eivät ole suuria, mutta selvästi todettavia.
Seurakunnan sisällä saattaa väestön luonne esimerkiksi elinkeinorakenteesta, muuttoliikkeestä tai muusta historiasta johtuen poiketa toisistaan. Jossain voi olla vahva herätysliiketausta.
Kylät voivat pieni maaseutukyliä, teollisuuspaikkakuntia tai muulla tavalla profiloituneita. Voi olla muuttovoittoa tai muuttotappiota.
Kotiseurakuntaan muodostettiin jo väestömääränkin vuoksi 2000-luvun alussa kolme kirkkopiiriä. Siitä lähtien on keskusteltu siitä, voiko kirkkopiirien toiminta poiketa toisistaan.
Tuota eroa ei seurakunnan hallinnossa aina tunnusteta, vaan halutaan seurakuntaa johtaa ja kehittää yhden ja saman muotin mukaan. Perusteita on monia: ”Jeesus on yksi, niin myös seurakunta.” ”Seurakunnassa kaikki ansaitsevat samat palvelut.” ”Säästetään, kun toistetaan samaa mallia kaikissa kylissä.”
Totta on, että Kristus on yksi. Totta sekin, että hänen seuraajansa ovat jakaantuneet moniin kirkkokuntiin ja niiden sisäisiin nurkkakuntiin. Monta polkua vie samaan maaliin.
Luottamushenkilöiden perehdyttämisen perusteisiin vaalien jälkeen kuuluu, että ”toiminnan johtaminen on operatiivista johtamista”, mistä seurakuntalaisten tulee pysyä kaukana. Sitä harjoittavat vain papit ja muuta työntekijät. Seurakuntalaisten vallan pitäisi näkyä ”strategisessa johtamisessa”. Rajan vetäminen ei aina ole helppoa.
Voidaan kuitenkin kysyä, onko työntekijöillä riittävästi oikeaa tietoa siitä, mitä seurakuntalaiset haluavat, tarvitsevat tai odottavat seurakunnan toimintaa pyörittäviltä työntekijöiltä?
Aluejakoa saattavat vierastaa luottamushenkilötkin. Varsinkin herätysliikkeissä ja konservatiivisemmissa piireissä saatetaan ajatella, että on vain yksi oikea tapa viettää seurakuntaelämää.
Alueiden ääniä ei välttämättä haluta kuunnella tai edes kysyä, saati kuulla. ”Gallupit eivät anna oikeaa tietoa.”
Kyse olla myös vallasta. Vallassa oleva pitää vallan keskittämistä parhaana tapana. Alueellinen toiminta ja päättäminen hajottaa. Samasta syystä ilmeisesti vastustetaan nuorten ottamista läsnäolo- ja puheoikeudella mukaan päättäviin elimiin.
”Nuoret eivät vielä tiedä, miten asioita on tapana hoitaa”, ajattelevat nuorten osallistamisen epäilijät.
Uskoa eletään todeksi eri tavoin. Hengellisen elämän harjoittaminen myös muuttuu ajan myötä. Yhteiskunta on monella tavalla erilainen kuin kirkon syntyaikoina 2000 vuotta siten tai keskiajalla tai vielä 1900-luvullakin. Kieli muuttuu, tietomme muuttuvat. Uskon ydin eivät kuitenkaan ole sen harjoittamisen ulkoiset muodot.
Seurakunta on monta
Seurakunnan työalat muodostavat ”polun”, jota kuljemme vauvasta – vaariin. Kullekkin ikävaiheelle on tarjolla omaa toimintaa, Tärkeää olisi myös luoda tapahtumia, joissa kaikki ikäluokat voisi olla heille hyvllä tavalla yhdessä.
Tämä tarve tulee esiin etenkin ns.ruuhkavuosien aikana. Jolloin pienet lapset vievät vanhempien kaiken ajan. Samaan tapahtumaan tarvitaan lastehoitajia, ohjelmaa junioreille ja nuorille, sekä aikuisille. Isätkin pääsisivät mukaan.
Nyt isät jäävät kotiin, kun äiti lähtee seurakunnan tilaisuuteen,
Pekka P. Suomessa on seurakuntia ja herätysliikeyhteisöjä, jotka toimivat niin, että kaikki ikäpolvet voivat olla yhdessä.
Se isoin haaste ei kuitenkaan taida olla se, onko seurakunnan toiminta organisoitu työaloittain, ikäryhmittäin tai alueellisesti. Se isoin haaste on siinä, että kristillisestä uskosta tarpeeksi vieraantuneet ja siitä luopuneet eivät tietenkään koe tarpeelliseksi tulla mukaan seurakunnan toimintaan. Omassakin seurakunnassa olemme havainneet, että satunnaisesti kirkossa käyvät ovat vähentyneet, mutta ne, jotka käyvät, käyvät useammin. Varsinkin silloin, kun on pyhäkoulu lapsille. Silloin käy aika usein niin, että äidit lähtevät lasten kanssa pyhäkouluun ja isät jäävät kirkon penkkiin.
Hienoa kuulla tuo. Kiitos Marko.
Minä kun olen tämmöinen idealisti, niin aina jotain erikoista nousee mieleen. Enää en mene työntekijöille mitää uudistuksia ehdottelemaan. Ainakin harvemmin, kuin ennen. Näistä mietteistä on kuitenkin mukava kirjoittaa.
Kirkosta vieraantuneet ja heidän tarpeensa minua kiinnostaa. Voisiko kirkko olla tarjoamassa jotain sellaista, joka saisi juuri näitä tulemaan seurakunnan tapahtumiin. Yhtenä puuteena näen sen, että kirkossa on hyvin vähän sellaista toimintaa, joka on suunnattu vieraantuneille. Tiedotus suuntautuu siihen pieneen aktiivisten joukkoon. Muilla on hyvin vähän tietoa siitä mitä kirkon tapahtumissa oikeasti tapahtuu.
Kirkon kynnys on tuunetusti korkea.
Oletuksena on se, että kaikki tietää ja tuntee sen miten kussakin tilanteessa toimitaan. Vieraantuneet eivät tiedä ja joidenkin kohdalla se on jo este. Yleensä tapahtumista ilmoitetaan aika ja pari työntekijän nimeä. Siitä huolimatta että monipuoliseen ja yksityiskohtaiseen tiedottamiseen antaisi netti erinomaiset mahdollisuudet.
Parkkipaikoista lähtien voisi polun viitoittaa oikealle ovelle vieraantuneille. Tarvitsisi vain asettua vieraantuneen asemaan ja tarkastella tiedotusta sen valossa. Mitä itse haluaisi tietää jos ensi kerran tulisi mukaan. Suppea tiedotus kertoo minulle siitä ettei niitä vieraantuneita oikeasti edes kaivata.