Pelastavaan uskoon kuuluu tieto, suostumus ja luottamus. Latinaksi nämä sanat ovat notitia, assentia ja fiducia… Minä tiedän keneen uskon… Minä tiedän lunastajani elävän. Job 19:25… Usko on suostumusta: ihmisen tulee taipua tunnustamaan, että tässä on syntinen, kadotettu ihminen. Näin suostutaan sanomaan vain, kun uskalletaan jäädä Jumalan sanan totuuden alle. Usko on suostumusta: ihminen taipuu sanomaan, että tällaisena tahdon olla Jeesuksen oma, tällaisena tahdon uskoa syntien anteeksiantamuksen hyvään sanomaan. ”Ei mulla muuta neuvoa kuin luottaa anteeksantohon!”
”Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen”
Usko on luottamusta. Hebrealaiskirjeestä muistamme uskon määritelmän: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” (Hebr. 11:1). Ihmeellistä, saan luottaa Taivaan Isän hyvään huolenpitoon kaikissa tilanteissa. Pääni hiuksetkin ovat luetut. Näin Jeesus vakuuttaa, ja Hän vastaa sanastaan.
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, s. 83-85, SLEY, 1982.
Mutta evankeliumi ei ole muuta kuin saarna ja sanoma Jumalan armosta ja laupiudesta, jonka Herra Kristus on kuolemallaan ansainnut ja hankkinut.
Martti Luther, Valituille muukalaisille, Pietarin kirjeiden selitys, johdanto s. 3, Sortavala 1931.
Evankeliumi ei ole mitään muuta kuin saarna siitä ainoasta, Kristuksesta. Siellä täällä on tosin kirjoitettu moniaita kirjoja ja pidetty paljon saarnoja moninaisista ihmisistä, niin pakanoista kuin kristityistäkin, vieläpä Jumalan äidistäkin, pyhästä Pietarista, enkeleistä ja monista pyhimyksistä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään evankeliumeja. Ainoa tosi evankeliumi on se, joka näyttää meille Kristuksen ja opettaa, mitä hyvää meillä on häneltä odotettavana.
Sillä Jumala on tahtonut päättää, että kaikkien ihmisten on oltava tämän yhden ihmisen, Kristuksen varassa, pantava häneen toivonsa. Vanhassa Testamentissa kehotetaan usein panemaan toivo Herraan ja hänen laupeuteensa, sanoihinsa, oikeuteensa ja käsivarteensa ja tarttumaan häneen kiinni, jos mielivät pelastua. Heidän ei pidä tietää kenestäkään muusta kuin Kristuksesta, jonka ainoan “Jumala on asettanut armoistuimeksi”, kuten pyhä Paavali sanoo (Room. 3:25).
F. G. Hedberg, Ainoa Autuuden Tie, s. 36–37, SLEY-Kirjat Oy, 1987.
Aamen ja ensin on Jumala rakastanut meitä ja aina hänen rakkautensa ja armonsa kulkee ennen meidän ymmärrystä . Uskossa voimme hänen rakkaudessa ja totuudessa ymmärtää syvemmin hänen rakkautta , mutta koskaan ei Kristus eikä hänen ristinsovitustyö jää taka- alalle vaan kirkastuu päivä päivältä . Hedberg ampuu opetuksissaan suoraan ytimeen .
Armoistuin tarkoittaa syntien sovituspaikkaa. ”Tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu” (1 Tim. 6:12).
Matteuksen evankeliumi:
12:21 Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa.
Psalmit:
33:18 Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa,
147:11 Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.
Jesaja:
51:5 Lähellä on minun vanhurskauteni, minun autuuteni ilmestyy, minun käsivarteni tuomitsevat kansat; minua odottavat merensaaret ja panevat toivonsa minun käsivarteeni.
Mika
Kiitos Reijon ja Martin teksteistä
Kiitos , että jaat kanssamme näitä nasevia otteita