Quo vadis? -kysymys tulee vanhasta legendasta. Keisari Neron aikana 60-luvun alussa kristittyjä vainottiin Roomassa. Pietari, joka silloin asui Roomassa, päätti paeta vainoa ja lähti kaupungista. Tiellä hän näki ilmestyksen, jossa Jeesus tuli häntä vastaan. Pietari lankesi polvilleen ja kysyi: Quo vadis, Domine? Minne menet, Herra? Jeesus vastasi: – Menen Roomaan uudelleen ristiinnaulittavaksi.
Pietari ymmärsi, että hänen paikkansa on Roomassa yhdessä toisten kristittyjen kanssa, vaikka vainojenkin keskellä. Pietari oli luvannut seurata Jeesusta, eikä tämä ollut kääntänyt selkäänsä vainolle ja kärsimykselle. Jeesuskin siis kysyi Pietarilta, mihin tämä oli menossa.
Otettu eräästä rippikoulukirjasta nimeltaan Quo vadis?
Uskon luonteeseen kuuluu taistelu ja urheus saatanan valtakuntaa vastaan. Kun se on elävä ja väkevä, se kuljettaa kristittyä hänen iloissaan ja itkuissaan. Luther kirjoittaa uskon ihmeellisestä luonteesta näin: ”Uskolla on sellainen tapa, että se kulkee kautta elämän ja kuoleman, kunnian ja häpeän, rikkauden ja köyhyyden ja voi sanoa Jumalalle: Sinä olet voimallinen ja voit säilyttää minut elävänä kuolemassakin, koska sinulla on kylliksi ja koska sinä elät ikuisesti, niin täytyy minunkin elää ikuisesti ja minullakin olla kylliksi.” Ja isä Luther puhuu ”uskolla on tytär, toivo, ja kun usko alkaa väsyä taistelussaan, rohkaisee tytär, toivo, sitä ja innostaa yhä urheampaan taisteluun ja voiton riemuun.”
Kalle Jokinen, Lohduttakaa, lohduttakaa, s. 13, Concordia, 1999.
Vaikka Jeesus hiilivalkealla puhui Pietarille tulevasta Pietarin kohtalosta , niin siinä on kuvausta myös monen Jumalan lapsen elämästä :
21:18 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.”
Perimätiedon mukaan Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin. Hän ei katsonut olevansa arvollinen tulla ristiinnaulittavaksi samalla tavalla kuin Jeesus. Näin muistelisin.
Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 54:10.
Juha Vähäsarja, Joka päivä Jumalan kämmenellä, tämän päivän teksti, SLEY, 2005.
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1813387773320217&set=a.770809430911395
Kalle Jokinen, Minä tulen tykönne, Lohduttakaa, lohduttakaa, Concordia, 1999:
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1813434793315515&set=a.770809430911395
Pyhä Henki tekee monesta lihasta ja monesta ruumiista yhden lihan ja yhden ruumiin – sillä nähdessämme, kuinka suuren armon olemme saaneet Kristukselta, sydämemme iloitsee siitä, että meillä on edes joku, jolle voimme Kristuksen esikuvan mukaisesti tehdä hyvää.
F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 69, SLEY, 1986.
Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus. Apt. 13:38.
Jos nyt tämä on varmaa ja totta, että meillä syntisillä, sinulla ja minulla, on syntien anteeksiantamus Kristuksen veren kautta, kuinka synnit sitten voivat kadottaa meidät? Jos ne on sovitettu ja anteeksi annettu, niin eihän niitä enää oteta ensinkään lukuun, aivan kuin niitä ei enää olisikaan, ei taivaassa eikä maan päällä. Niin, sanot, mutta minulla on syntejä tänäkin hetkenä? Vastaus: varmasti kyllä, se on totta, mutta sinulla on myös syntien anteeksiantamus vielä tänäkin hetkenä ja joka hetki.
Fredrik Gabriel Hedberg (1811-1893), ARMOA ARMOSTA, s. 10 -11, SLEY, 1966. Ks. Uskonoppi Autuuteen, s. 55-56, SLEY, 1986.
Mika
Kiitos blogistasi
Elämässä tilanteet vaihtelevat. Toisinaan oosuhteet ovat helpompia, toisinaan vaarallisempia. Joissakin tilanteissa on turvallista ilman mitään erikoista varautumistakin, toisinaan taas pitää harkita mitä ja miten tekee.
Kun riskejä pitää ottaa, niin silloin on viisainta harkita riskien luonne ja niiden voima.
Monet pastorit aloittavat saarnansa pyytämällä Herraa ”pyhittämään” kansansa sanan totuudessa. John Kleinig. Jeesus todella itsekin rukoilee: Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Joh. 17:17.
Mika,
Uskon, että tuo ”pyhittää” kr. hagiazo- merkitystä on syytä korostaa. Sen olennainen merkitys selittyy, olla erossa epäpyhästä/ maallisesta/katoavasta ja omistautua Jumalalliseen/taivaalliseen eli siihen mikä ei näy.
Toinen kappale on nimeltään ”Hengen yhteys”. Kristillinen usko pyrkii näet yhdistämään sydämet toisiinsa, että ne olisivat täysin yksimielisiä ja tahtoisivat vain samaa … Hengen yhteydestä puhuu myös pyhä Paavali usein kirjeissään (Room. 12,6; 1 Kor. 12,4 s.; Ef. 4,3). Erityisesti hän neuvoo meitä tähän viimeksimainitussa kohdassa, kun hän kehottaa meitä vaeltamaan niin, että pyrkisimme säilyttämään ”hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä”. Tällaisen yhteyden saavuttaminen ei voi kuitenkaan olla mahdollista muutoin kuin uskon kautta.
Martti Luther, En minä kuole-vaan elän, s. ?, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016, WA 10, I, 1, 132.