Patmos edistää demokratian alasajoa

Patmos radio paljasti liikkeen poliittisen agendan.
Se tuli ilmi pitkässä ja paatoksellisessa esitelmässä maanantaina 21.5.19 n. klo 18.30.

Siinä lytättiin vallalla ollut maltillinen ja rakentava kehityspyrkimys EU:ssa monin seikkaperäisin ja propagandistisin sanakääntein, mainitsematta Euroopan viimevuosikymmenten kehityksestä yhtään positiivista asiaa.

Sen sijaan ohjelmassa ihannoitiin nationalistisia, populistisia ja äärioikeistolaisia liikkeitä ja puolueita ”todellisen Euroopan” puolustajiksi. Urbanin Unkaria ja Puolan Vapaus ja Oikeus puoluetta ylistettiin kestävien eurooppalaisten arvojen ajamisesta mainiten perinteiset kristilliset perhearvot moneen kertaan.

Perinteiset perhearvot, eivät ole itse asiassa ollenkaan kristillisiä. Niitä ovat miehen ehdoton ylivalta ja naisen alistaminen niin, että hän ei voi äänestää, määrätä tekemisistään, omaisuudestaan eikä edes ruumiistaan. Perinteisten perhearvojen mukaan vaimon raiskaaminenkaan avioliitossa ei ole rikos.

Perinteisiin arvoihin kuuluu myös, lasten laiton fyysinen kurittaminen, mikä on todettu monin tavoin haitalliseksi.  Ainoa perinteinen kristillinen perhearvo on avioliiton kunnioittaminen ja siihen sisältyvä aviouskollisuus.

Puhe oli kaikkineen niin propagandistinen, päällekäyvä, yksipuolinen ja vääristelevä, että on vaikea uskoa, että edes äärikonservatiivisen Patmoksen kuuntelijoiden järkevämpi osa voisi suhtautua siihen vakavasti.

Valistunut ja aikaansa seuraava tietää, että ohjelman ylistämässä Unkarissa ja Puolassa demokratiaa, tasa-arvoa, ilmaisuvapautta, kansalaisoikeuksia ja kansalaisyhteiskuntaa sekä oikeusvaltiota ajetaan alas vallanpitäjien toimesta törkeästi ja monin keinoin. Siksi niistä muuttaakin pois koko ajan paljon ihmisiä.

Demokratia on vaikea ja herkkä laji, joka kristinuskon arvojen tukemana on korruptiovapaana vähitellen vahvistunut vain joissakin alkujaan kristillisissä maissa.
Hyvin toimiva, tasa-arvoinen, korruptoitumaton ja läpinäkyvä demokratia ja kansalaisyhteiskunta on paras systeemi vähäväkisten etujen puolustamiseksi, joiden asialla kristittyjen tulisi olla.
Yksinvaltaa ajavien, korruptiota hyväksikäyttävien, valeuutisia levittävien ja epäjärjestystä lietsovien vallanpitäjien toimesta demokratia on kuitenkin rampautettavissa melko lyhyessä ajassa kuten, kuten on käymässä muutamissa äärinationalistien ja populistien nyt hallitsemissa Itä-Euroopan maissa.

On suuri häpeä, että Suomessa kristilliseksi järjestöksi itseään kutsuvalla organisaatiolla näyttää olevan selvästi enemmän kiinnostusta Euroopan poliittisen hajaannuksen edistämiseen Venäjän apurina, Israel innostuksen lietsomiseen ja testamenttien ”kalasteluun” kuin kristinuskon edistämiseen.

  1. Olen kuunnellut usein Patmos-radiota ja usein voin lähes pahoin. Tämä eetteerikerjäykseen keskittynyt kanava manipuloi monesti monista ’Mouhijärven Miinoistaan’ (kaikki kunnia näille ’Miinoille’)koostuvia kuulijoitaan, yrittää saada heidät tekemään testamentteja itselleen ja lähettää useita kertoja joka päivä lahjoituspyntöjä kuulijakunnalleen.
    Teologinen sanatulvia syöksevä manipulointi perustuu , ei aina siihen, mitä sanotaan – vaan usein siihen mitä jätetään sanomatta.

    • Mitä tarkoitat uskovilla? Muslimeja, Jehovan todistajia, luterilaisia…?

      Ut varoittaa antikristillisyydestä. Selkeästi on Johanneksen kirjeistä luettavissa, miten antikristillinen teologia syrjäytti apostolien opin. Sama teema toistuu Paavalin kirjeissä.

      Kreikan anti tarkoittaa ”olla samanlainen kuin originaali, tulla tilalle, syrjäyttää alkuperäinen”. Ulkopäin antikristillisyys näyttää samalta kuin originaali, mutta sillä on negatiivinen varaus, kuten fysiikassa. Originaalissa varaus on positiivinen. Asian voi siis sanoa myös niin, että puun tuntee hedelmästään.

      Minusta Patmos on tyylipuhtaasti antikristillinen liike. Olen seurannut sitä 70-luvun lopusta asti. Ensimmäinen kokemus oli hämmentävä. Leo Meller ja Patmos levitti okkultistista kristillisyyttä. Eräs syy tähän on se, että Meller sai koulutuksensa Valloissa ja oli David Wilkersonin kanssa hyvissä väleissä. Wilkerson oli väärä profeetta ja jos joku on tästä eri mieltä, niin mielelläni esitän todisteet. Tuskin ketään luterilaisuudessa Wilkerson jaksaa kiinnostaa, vaikka karismaattisuudessa hänellä oli ja on edelleen fanaattinen kannattajakunta.

      Wilkerson levitti profeetallista tulkintaa, joka johtaa edelleen amerikkalaista oikeistokristillisyyttä, sitä samaa liikettä, joka nosti Trumpin valtaan. Tästä yhtälöstä kumpuaa edelleen Patmoksen ideologia. Ja monen mutkan kautta se johtaa perussuomalaisiin, jotka loppujen lopuksi ovat pelkkiä marionetteja suuressa kuviossa.

    • Tuomaala. ”Wilkerson oli väärä profeetta ja jos joku on tästä eri mieltä, niin mielelläni esitän todisteet”.
      Minä olen eri mieltä. Esitä todisteet.

    • Hämäläinen: ”Minä olen eri mieltä. Esitä todisteet.”

      Kirjoitukseni vuosien takaa.

      Maanantai 9.4.2012

      Väärät profeetat, väärät voidellut

      Vapaamuurarien perustama ja liikkeen ihanteita korostava Amerikka nostaa vääriä profeettoja ja lähettää Suomeen asti. Niin Nokia Missiossa kuin helluntailaisuudessa käyneet profeetat täyttävät selkeästi väärien profeettojen tuntomerkit. Osa heistä on tolkuttomia satusetiä, joiden jutut ja näyt ovat kuin juopuneiden.

      Eräs merkittävimmistä eksyttäjistä on edesmennyt David Wilkerson, jonka päässä puhui Jeesukseksi itseään nimittävä ilmiö. Samankaltainen Jeesus puhui myös Yhdysvaltojen presidentti George W. Bushille ja kehotti Irakin sotaan. Kyse ei kuitenkaan voi olla Raamatun ilmoittamasta Jeesuksesta. Tilanne on periaatteessa yksinkertainen. Mikäli Wilkersonille, kuten muillekin samoja väitteitä esittäneille, puhui Raamatun Jeesus, niin apostolien kirjeet ovat väärässä.

      Wilkersonin profeetan maineen viittana pidetään Näky kirjaa. Muistan, kuinka 70-luvun lopussa luin Wilkersonin teoksen. Hämmästys oli melkoinen, kun Wilkerson toisti samoja teemoja kuin okkultistinen tai sitä läheltä liippaavaa kirjallisuus, joka oli minulle tuttua. Eroja oli mahdoton huomata. Vaikka Näky kirjan fanittajat edelleen palvovat kirjan sanomaa, niin kukaan heistä ei ole pystynyt nostamaan kirjasta esiin yhtäkään täsmällistä, toteutunutta profetiaa. Kyse on lähinnä arvauksista, jotka perustuvat melko hyvään politiikan, talouden ja tieteen tuntemiseen.

      Otetaan esimerkki, joka osoittaa, miten Wilkerson jatkuvasti suorastaan nolasi ne, jotka uskoivat hänen sanomiinsa, tehden heistä maailman silmissä narreja. Wilkerson oli selkeästi jonkin eksyttävän hengen vallassa, sillä eivät muuten järjettömät sanomat ole selitettävissä.

      Yli 3 vuotta sitten levisi matkapuhelimien ja muiden pikaviestimien kautta seuraava tulipalo viesti, joka sai varsinkin helluntailaiset kuolaamaan (lyhennettynä, lihavoinnit blogistin):

      ”Kiireellinen sanoma David Wilkersonilta seurakunnille 7.3.2009

      Koen voimakasta Pyhän Hengen kehotusta lähettää kiireellisen viestin postituslistallemme, sekä ystävillä ja seurakuntien johtajille, joita olemme tavanneet ympäri maailmaa.

      JÄRKYTTÄVÄ KATASTROFI ON TAPAHTUMAISILLAAN.

      SE TULEE OLEMAAN NIIN PELOTTAVA, ETTÄ SEN TÄHDEN KAIKKI, JOPA KAIKKEIN HURSKAIMMAT KESKUUDESSAMME, TULEVAT VAPISEMAAN.

      Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten.

      Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä—mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa…

      Mitä vanhurskaiden tulee tehdä? Entä Herran kansan?

      Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon.

      Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani—luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä.

      Huom! En tiedä milloin nämä asiat tulevat tapahtumaan, mutta tiedän että se hetki ei ole kaukana. Olen vuodattanut sydämeni teille. Tehkää tälle sanomalle kuten parhaaksi näette.

      Herra siunatkoon ja varjelkoon teitä.

      Kristuksessa, 7.3.2009

      DAVID WILKERSON”

      Profetia on ristiriidassa Raamatun kanssa eikä voi olla aito, minkä toin saman tien esiin siitä kuullessani. Mikäli profetia on Jumalalta, niin ei se voi olla ristiriidassa Hänen sanansa kanssa.

      ”Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?” (Mat.6:25-26)

      Mikäli Wilkerson uskovaiset menivät tyhjentämään kauppojen hyllyjä, niin he todistivat luottavansa enemmän profeettaan kuin kirjoituksiin. Mikäli eivät hamstranneet, niin pitivät Wilkersonia vääränä profeettana, jonka sanaan ei voinut luottaa.

      Mikäli noudatettaisiin Vt:n ohjetta, niin vääristä profetioista kiinni jääneille kävisi köpelösti:

      ”Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.’
      Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: ’Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?’ niin huomaa:
      kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä.” (5Moos.18:20-22)

      Älä pelkää Wilkersonia äläkä muitakaan Amerikan tuontiprofeettoja. He pelottelevat väärälle tielle, jotta tekisit itsestäsi narrin. Heidän tavoitteensa on tehdä Herran tie pilkatuksi maailman silmissä.

      Mielenkiintoista on pohtia David Wilkersonin roolia Jerusalemin suhteen, sillä hän kirjoitti kirjan aiheesta. Kysymys liittyy paljon laajempaan ”profeetalliseen” valheeseen. Väärät profeetat julistavat rauhaa niille, joille pitäisi kertoa tuomiosta, ja tuomiota niille, joille pitäisi välittää sanoma rauhasta.

      Jk. Wilkersonin kiireellisestä ilmoituksesta on nyt kulunut 10 vuotta. Muistan vieläkin helluntailaisten paniikin. Turha oli huutaa silloin, kun sanoma kiersi, että älkää antako pettää itseänne.

      Niin, ja lisää matskua löytyy Wilkersonin ja Mellerin uskonnollisesta petoksesta. Voisi kirjan kirjoittaa, mutta mitä se hyödyttäisi? Sokeat pysyvät sokeina ja kuurot kuuroina, koska he rakastavat valhetta.

      Jotenkin odotin, että juuri Hämäläinen tarttuu veteen laskemaani Wilkerson-koukkuun.

    • ”Eräs merkittävimmistä eksyttäjistä on edesmennyt David Wilkerson, jonka päässä puhui Jeesukseksi itseään nimittävä ilmiö. Samankaltainen Jeesus puhui myös Yhdysvaltojen presidentti George W. Bushille ja kehotti Irakin sotaan.”

      Tätä kohtaa on hyvä selventää, koska se liittyy Patmokseen. Leo Meller hehkutti uudestisyntyneen Bushin Irakin sotaretkeä. Hänen järjestönsä pääsi mukaan Irakin sotaretkelle huoltojoukoissa, koska näin avautui tilaisuus evankelioida irakilaisia. Seurasin projektin edistymistä kuulosuojainradiosta, kun olin tehtaassa ilta- ja yövuorossa. En muista lähtikö Patmokselta kaksi vai kolme henkilöä Irakiin. Oma selitykseni Patmoksen mukaan pääsylle oli Mellerin Amerikan ystävä David Wilkerson, jolla on ollut yhteydet Valkoiseen taloon.

      Irakin sotaretkelle uudestisyntyneet patmoslaiset lähtivät samoin mielin kuin ristiretkeläiset miekalla kastamaan.

    • Tuomaala.”Eräs merkittävimmistä eksyttäjistä on edesmennyt David Wilkerson, jonka päässä puhui Jeesukseksi itseään nimittävä ilmiö”.

      Herra Wilkerson oli siitä viisas mes, että hän ei koskaan sanonut olevansa profeetta. Sitten hän kyllä profetoi ja näki näkyjä yms. Mutta emme voi puhua siitä oliko hän väärä profeetta vai ei, koska hän oli evankelista.
      Siitä voimme puhua, olivatko hänen näyt ja sanomat jumalisia. Eiköhän osa ollut, ja osa ei, niinkuin yleensä kun paljon profetoidaan. ”Profetoimisemme on vajavaista” on UT:n standardi joka koskee häntäkin. Siis vajavainen mies näiltä osin.

    • Tapio on kyllä oikeassa siinä, että Raamatun mukaan oikean profeetan tunnistaa/tunnisti siitä toteutuuko profetia. Eikö meillä Suomessakin monet profeetat julistaneet sodan jälkeen, että Neuvostoliitto valtaa Suomen. No, miten kävi? Jumala taisi kuitenkin olla suurempi kuin nämä profeetat ja vaikuttaa niin, että tämä ateistinen sortojärjestelmä kaatui 🙂

      Itse ajattelen kristittynä ja luterilaisena, että ennemmin minun tulee seurata kirjoitettua Jumalan sanaa kuin ”profeettoja”. Ei meille kristityille tarvitse mitään uusia ilmoituksia antaa, kun meillä on Jumalan oma ilmoitus Raamatussa ja sen ytimessä Jeesuksessa Kristuksessa!

      Tapion käyttämä termi antikristillinen on tosi vahva. Itse ajattelen, että kysymys on joiltakin osin kristillisen teologian ja sen ymmärryksen sisällään pitämistä ongelmista. Nähdäkseni suurin kysymys liittyy siihen onko kristityn harjoittama teologia teosentristä vai egosentristä? Siis Jumala-keskeistä vai ihmis-keskeistä. Ja tämä kysymys koskettaa kyllä mielestäni yhtälailla niin yksittäistä luterilaista kuin helluntalaista ym. Egosentrisen teologian suurin vaara on väärä varmuus ja omavanhurskaus Pyhän Jumalan edessä. Tällaisessa varmuudessa voi olla helppoa luoda viholliskuvia eritavoin ajattelevista ja uskovista ja ulkoistaa synti itsensä ulkopuolelle ja selittää oma synti pois tai hengellistää se demonien hyökkäyksiksi ilman vastuuta omasta toiminnasta.

      Luterilainen teologia/uskonoppi ymmärtää mielestäni parhaiten ihmisen mahdottomuuden itse auttaa itseään autuuden asioissa. Samoin se ymmärtää, että ihminen(vaikka olisi uskovakin) on loppuun asti syntinen ja tarvitsee uudelleen ja uudelleen Jumalan anteeksiantoa ja armoa Kristuksessa.

      Yhdysvaltain kristillisyys ja sen historia olisi kyllä oma lukunsa sinällään, mutta on tärkeä muistaa, että sen ajatteluun liittyi vahvana alusta lähtien kalvinistinen piirre siitä, että vapaakauppa ja talouselämän riippumattomuus ovat osaltaan Jumalan tarkoittama parhain tapa elää ts. jokainen on oman onnensa seppä ja Jumala siunaa omiaan. Tässä kohtaa Pohjoismaisen hyvinvointivaltion asukkaina voisimme kysyä, että mihin tällaisessa ajattelussa unohtui Vanhassa Testamentissa israelilaisille annettu ohje pitää huolta köyhistään, leskistään ja muukalaisistaan. Emmekö me voisi ajatella, että osa tästä ajatuksesta on toteutunut Suomessa valtion toiminnan kautta?

    • Suni. ”Eikö meillä Suomessakin monet profeetat julistaneet sodan jälkeen, että Neuvostoliitto valtaa Suomen. No, miten kävi? Jumala taisi kuitenkin olla suurempi kuin nämä profeetat ja vaikuttaa niin, että tämä ateistinen sortojärjestelmä kaatui :-)”
      Kylmän sodan aika oli erityisen otollinen ”maaperä” tällaisten ”rikkaruohojen” kasvaa. Sitten, on vaikea tietää, oliko Jumala aktiivinen ns. noottikriisin aikana tai vaikkapa Kuuban kriisin aikana? Ei ole helppoa yrittää tulkita historiallisia tapahtumia ”hengellisesti”.

      No moni esirukoilija kyllä 1980-luvulla tiesi, että NLO tulee sortumaan ja Berliinin muuri romahtamaan. Tämä oli yleisesti tiedossa esirukouspiireissä 1980-luvun puolen välin jälkeen ja rukouset olivat sen mukaisia. Itsekin osallistuin tähän ja tiedän varmasti, että tässä kristityt saivat Jumalalta oikeaa ilmestystä ja rukoukselle suunnan.

      Itsekin olin Moskovassa rukousmatkalla lokakuussa 1987 jolloin oli kulunut päivälleen 70 vuotta siitä kun NLO:n perustuslaki julistettiin koska Jumala oli meille näyttänyt että Hän murtaa tämän pahuuden linnakkeen 70 v jälkeen ja kutsunut meidät sinne rukoilemaan paikan päälle.

      .Juuri niin kävi ja koko Itä- Euroopan kartta meni lähivuosina uusiksi. Tässä vaiheessa Jumala puhui monille samasta asiasta ja voimme olla varmoja etä Hän itse puuttui historian kulkuun ja antoi uskovien olla mukana esirukoilijana muovaamassa historiaa.

      Useimmiten kuitenkaan tällaaista selkeyttä ei ole vaan jäämme helposti ymmärtämättöminä raapimaan päätämme. Silloinkin voimme uskon kautta uskoa, että Jumala on suvereeni historian Herra.

    • Suni. ” Tässä kohtaa Pohjoismaisen hyvinvointivaltion asukkaina voisimme kysyä, että mihin tällaisessa ajattelussa unohtui Vanhassa Testamentissa israelilaisille annettu ohje pitää huolta köyhistään, leskistään ja muukalaisistaan. Emmekö me voisi ajatella, että osa tästä ajatuksesta on toteutunut Suomessa valtion toiminnan kautta?”

      Tämä on tärkeä huomio. Itse ajattelen, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on ainakin epäsuorasti vahvan kristillisen perinteen ja vaikutuksen hedelmä. Tässä nimenomaan toteutuu heikoista huolehtimisen idea ja kaikkien oikeus terveydenhoitoon ja sosiaaliturvaan. Nämä olivat aivan keskeisiä arvoja vanhassa Israelissa, jossa Jumalan ajatusten mukaan ei ollut tarkoitus olla köyhyyttä tai riistoa ollenkaan.

      Myös sitten, kun 700-luvulla eKr. köyhää sortava yläluokka kuitenkin syntyi, Jumala synnytti profeetallisen instsituution siitä varoittamaan.

      Aamoksen, Hoosean ja Jesajan sosiaalinen saarna hakee vertaistaan koko ihmiskunnan historiassa. Ajatus jokaisen ihmisen jakamattomasta ihmisarvosta on nimenomaan Juudan profeettojen tärkeä lahja ihmiskunnalle.

    • Hämäläinen “Profetoimisemme on vajavaista” on UT:n standardi joka koskee häntäkin. Siis vajavainen mies näiltä osin.”

      Hämäläinen hämää tyypillisellä helluntailaisella retoriikalla. Profetoiminen on vajavaista, kun sitä esiintyy seurakunnassa, jossa on monia profetoivia. Tämä käy ilmi kontekstista, johon Hämäläinen viittaa vajavaisuudella. Profetoiva puhuu, toinen keskeyttää, toinen selittää jne. Kyse on seurakunnan sisällä tapahtuvasta vuoropuhelusta.

      Apostolien teoista löytyy kuitenkin profeettoja, joiden sanoma oli selkeä ja täsmällinen ja se toteutui tarkasti, aivan kuten Vt:n profeettojen toiminnassa.

      On turha väittää, etteikö Wilkerson ollut profeetta, kun välitti päähänsä tulleita sanomia edelleen. Tärkein pointti on kuitenkin huomioida, ettei Wilkersonin päässä puhunut Jeesus ole voinut olla Raamatun ilmoittama Jeesus, kun ei kerran tiedä yhtään mitään siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ainoa johtopäätös Wilkersonin osalta on se, että hän oli väärä todistaja, kun ei todistanut Raamatun ilmoittamasta Jeesuksesta

      On toinen asia pohtia, mikä on Wilkersonin ja muiden Amerikan profeettojen todellinen agenda. Eivät he sattumalta levitä samaa oppia ja puhu samalla kielellä. Nyt nämä uudestisyntyneiden joukot ovat ryhmittyneet fanaattisesti Trumpin taakse. Trumpista Amerikan profeetat ennustivat tulevaa presidenttiä. Häntä on pohjustettu kuin messiasta ja pelastajaa. Ja Trump nauttii silmin nähden messiaan osastaan. Hän ei voi erehtyä, kun Jumala on hänet valinnut.

      Tässä hyvä vihje suunnasta, kun ottaa huomioon, että puhujana on israelilainen rabbi.

      https://www.breakingisraelnews.com/100769/prominent-rabbi-states-trump-messianic-figure-un-gog/

    • Antti,

      Juurikin näin.

      Trumpin tavoitteena tuntuu olevan kovasti edellä kuvaamani kalvinistisen ajattelumallin mukainen vapaa talous, joka kuitenkaan ei minun nähdäkseni huomioi valtiojohtoisesti niitä joiden lähtökohdat ovat huonot. Tämä heijastuu mm. kaikille yhteisen sosiaaliturvan heikentämisenä.

    • Tuomaala. ”Apostolien teoista löytyy kuitenkin profeettoja, joiden sanoma oli selkeä ja täsmällinen ja se toteutui tarkasti, aivan kuten Vt:n profeettojen toiminnassa”.

      Sinä ja minä emme tiedä, mitä muuta VT:n profeetat sanoivat tai tekivät, kuin sen, mikä on kirjoitettuna Raamatussa. Tietysti heilläkin saattoi olla huonoja päiviä, joista emme lue Raamatussa.

      UT:n aikaa varten profeetan palvelulahjaa ei määritelty uudelleen, mutta selvästi koko Jumalan kansan oli nyt määrä olla profeetallinen. Tämä on uuden standardin antaminen, koska profeetta on nyt seurakunnan, siis tiimin yksi osa. ”Yksinäiset sudet” kuuluivat vanhaan liittoon.

      Ajatus, että on kategorisesti oikeita ja vääriä profeettoja ei ole uusitestamentillinen. Uuden liiton profeetta ei enää luo oppia ja teologisia väittämiä, kuten Jesaja ym. vaan uuden liiton profetismin tärkeä tehtävä on autaa meitä ymmärtämään Raamatun ilmoitusta ja myös VT:n profeetojen kirjoituksia. Ilman henkilökohtaista kokemusta profeetallisesta Hengestä on mahdotonta ymmärtää profeettojen puheita ja toimia.

      Ajatus oikeasta ja väärästä profeetasta on sillä lailla lapsellinen, että pahimmillaan se vapauttaa meidät ajattelemisen vaivoilta. Jos siis uskomme, että joku on oikea profeetta, voimme uskoa häntä kaikessa. Jos taas väärä, voimme unohtaa hänet.
      Useimmiten asia on kuitenkin niin, että Jumalan pavelijoilla on tässä hyviä päiviä ja vähemmän hyviä päiviä. Se, että joskus tuottaa hyvää sanomaa, ei merkitse sitä, etteikö joskus tule vähän vähemmän hyvää tai jopa sekoilua.
      Kaikki tällainen on arvioitava, ja se merkitsee, ettei mitään nielaista purematta.

    • Tuomaala. ”On turha väittää, etteikö Wilkerson ollut profeetta, kun välitti päähänsä tulleita sanomia edelleen”.
      Hän ei itse väittänyt olevansa profeetta. Muut sitten taisivat väittää sitäkin enemmän.
      Kävin kerran hänen seurakunnassa Times Squerilla NYC:ssä ollessani .
      Hän oli siis seurakunnan johtaja ja pastori vanhoilla päivillään, nuorena katuevankelista.

      Kyllä hän oli sillä lailla nöyrä, että erehdyttyään hän julkisesti pyysi anteeksi puheitaan. Minulle välittyi käsitys Jmalaan vakavasti suhtautuvasta ja Häntä rakastavasta miehestä.

    • Antti,

      Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen oma sana Matteuksen evankeliumin 7. luvussa:

      ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18
      Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20Hedelmistä te siis tunnette heidät. 21
      »Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’”

      Kyllähän tässä selvästi puhutaan vääristä profeetoista.

    • Suni. 2Kyllähän tässä selvästi puhutaan vääristä profeetoista”.
      Ko.kriteerejä voit soveltaa myös pastoreihin ja evankelistoihin tai apostoleihin, jos sellaisia jossain on.

    • Hämäläinen: ”Ajatus oikeasta ja väärästä profeetasta on sillä lailla lapsellinen.”

      Ajattelinkin, että Raamatun Jeesuksen opetus on Hämäläisestä lapsellista. Hänellä on parempi karismaattinen oppi, jonka keskiössä on Raamatun profetian halveksiminen.

      ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.”

      ”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.”

      Hämäläinen paljastaa sen suruttomuuden, jolla ihmiset vaivutetaan apatiaan: ”Tämä on uuden standardin antaminen, koska profeetta on nyt seurakunnan, siis tiimin yksi osa.”

      Mistä on tullut tämä uusi standardi? Se tulee juuri niiltä seurakunnilta, joita Hämäläisen teologia edustaa ja joissa väärät profeetat luovat uusia standardeja korostaakeen sanomiensa jumalallisuutta.

      Hämäläinen : ”Ilman henkilökohtaista kokemusta profeetallisesta Hengestä on mahdotonta ymmärtää profeettojen puheita ja toimia.”

      Juuri tämä yhdistää Wilkersoniin. Minä en ymmärrä enkä näe muuta kuin valheita, mutta uudestisyntyneet ymmärtävät sanoman. Kukaan Wilkersonin ymmärtäjistä ei ole tähän päivään mennessä kuitenkaan osannut kertoa, mitä he ymmärtävät. Jos se on profeetallista uuden standardin mukaista ymmärtämistä, niin ymmärrän pysyä siitä kaukana. Jeesus ja apostolit korostivat ymmärtämistä. Karismaattisuus pilkkaa sitä kehottaessaan jättämään aivot seurakunnan narikkaan. Juuri niin pitääkin tehdä, jotta pystyy sisäistämään valhevoideltujen opetuksen. Kun on tarpeeksi syvälle uinut näissä virroissa, niin paluuta normaalin ihmisen ymmärtämiseen ei ole.

      Tiedän etukäteen, miten Hämäläinen vastaa ja reagoi väitteisiini, joten siltä osin keskustelu on turhaa. Mutta jotta joku saisi ymmärrystä, miten uudestisyntyneet ymmärtävät uuden standardin mukaan, niin pidän keskustelua yllä.

      Kuten Jeesus sanoi, kavahtakaa vääriä profeettoja. Ei voi kavahtaa, ellei tunnista sutta lammasten vaatteissa. Ellei pysy vanhassa Raamatun ilmoittamassa standardissa, eksyy.

    • Antti,

      ei minulla ole ongelmia ymmärtää sitä, että historia on pullollaan vääriä profeettoja…jopa messiaita.

      Minä ymmärsin kommenttisi perusteella, että sinä pidit tällaista ajattelua lapsellisena ja ei uusi-testamentillisena, ja osoitin kohdan sinulle.

    • Suni. ”Minä ymmärsin kommenttisi perusteella, että sinä pidit tällaista ajattelua lapsellisena ja ei uusi-testamentillisena, ja osoitin kohdan sinulle”.

      Olen 30 vuotta elättänyt perheeni esirukoiljana ja Raamatun opettajana. 1990-luvulla opetin paljon asioista, jotka sivusivat UT:n profrtismia. Edelleenhän ymmärrys sen suhteen on aika olematonta sekä vapaissa suunnissa, mutta erityisesti ev .ut. kirkossa. Asiallisuuden tarve tässä on suunnaton.

    • Tuomaala. ”Mutta jotta joku saisi ymmärrystä, miten uudestisyntyneet ymmärtävät uuden standardin mukaan, niin pidän keskustelua yllä”.
      Sinä olet hauska mies. Vai sinä pidät keskustelua yllä, jos ymmärrystä löytyy?

      Kun profeetta Joel ennakoi seurakunnan syntymistä ja Pyhän Hengen vuodatusta sanoi hän:”Näitten jälkeenminä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan(ei lihallisuuden) päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat ja nuorukaisenne näkyjä näkevät .
      Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni”.

      Sitten Jerusalemissa seurakunta syntyi kun profeetallinen Henki vuodatettiin ja apostoli kuvasi tapahtunutta Joelia sitteeraamalla, Apt 2:15-16 :”Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän pokanne ja tyttärenne ennustavat ja nuorukaisenne näkyjä näkevät ja vanhuksenne unia uneksivat.
      Ja myös palvelijaini ja palvelijattarien i päälle minä vuodatan Henkeni, ja ja he ennustavat”.

      Huomaatko, miten PietarinUT:n siteeraus poikkeaa VT:nJoelin jakeista?

    • Vinkkinä Antti Hämäläiselle: NLO on Alankomaiden patenttitoimiston lyhenne. Neuvostoliiton on NL.

    • Tuomaala”Profetoiminen on vajavaista, kun sitä esiintyy seurakunnassa, jossa on monia profetoivia.
      Näinhän voi olla kaikissa seurakunnissa.Myös oikeita profetioita antavat kuuluva nyt seurakuntaan. Siksi heidänkin touhunsa on ”tasapäisempää” kuin VT:n profeettojen oli. Nyt profeetta on osa tiimiä, ja erilaisessa sosiaalisessa konteksissa kuin vaikkapa Habakuk.

    • Pentti ”NLO on Alankomaiden patenttitoimiston lyhenne. Neuvostoliiton on NL”.
      Minä olen tottunut käyttämään NLO lyhennettä ja asiayhteydestä selviää etten tarkoita postitoimistoa.

    • Suni.”Minä ymmärsin kommenttisi perusteella, että sinä pidit tällaista ajattelua lapsellisena ja ei uusi-testamentillisena”.
      Pidän lapsellisena sitä, jos ei suostuta itse ajattelemaan ja erittelemään asioita ymmärryksellä. ”Ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä” sanotaan Raamatussa.
      Oikea ja tai väärä profeetta -ajattelu on helposti ilmausta tästä koska tahdotaan, että joku sanoo, miten asiat on jolloin pitää vain pitää tätä auktoriteettina

      . Oikeasti emme sa uskoa mitään koettelamatta ensinkaikkea, ja vasta sitten voimme pitää sen, mikä on hyvää. Tämä koskee kaikkea profeetallisuuteen liittyvää.

    • Antti,

      ”Pidän lapsellisena sitä, jos ei suostuta itse ajattelemaan ja erittelemään asioita ymmärryksellä. “Ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä” sanotaan Raamatussa. Oikea ja tai väärä profeetta -ajattelu on helposti ilmausta tästä koska tahdotaan, että joku sanoo, miten asiat on jolloin pitää vain pitää tätä auktoriteettina”

      Eli pitää ymmärryksellä lukea Raamattua, mutta olla ymmärtämättä mitä siellä sanotaan…
      Aika valikoivaa Sanan käyttöä.
      Tähänkö henki kehottaa?

      ???

    • Suni. ”Eli pitää ymmärryksellä lukea Raamattua, mutta olla ymmärtämättä mitä siellä sanotaan”

      En ymmärrä ollenkaan, mitä tarkoitat. Miten voi lukea ymmärryksellä, ja ja olla ymmärtämättä, jos juuri ymmärtäminen on tavoite?
      Sanoin siis, että on parempi, että itse ymärtää jankun asian työstettyään sen, kun että hyväksyttyään jonkun oikeaksi ”profeetaksi” pelkästään sen takia kritiikittä uskoo kaiken mitä tällainen sanoo. Ymmärrätkö?

    • Profetoimisesat puheenollen,en tiedä pitikö itkeä vai nauraa kun luki erään Patmos-profeettaren
      kammottavan tuomiopäiväjulistuksen Tuomioyö 31.12.1999 : Kuvan Ja Sanan kustantamana.
      Paljonkohan tuollakin roskalla teki itselleen hynää.

    • Suni. ”Olen Tapion kanssa täysin samaa mieltä seuraavasta: Ei ohi ja yli ilmoitetun Jumalan sanan”.

      No iten uskot herra Tuomaalan vaelluksen sujuneen pelkästään sanan pohjalla seisten?

    • Antti,

      kysymyksesi on täysin asiaton ja täynnä ylemmyyden tuntoasi.

      Itse asiassa, jos Tapio krossaa Jumalan sanan varmojen lupausten varaan en olisi ollenkaan huolissani.

      On muuten olemassa sellainen vanha suomalainen sanonta kuin, että Tuomari se on tuomareillakin….

    • Suni.”kysymyksesi on täysin asiaton ja täynnä ylemmyyden tuntoasi”.

      Mikä kysymyksessäni on asiatonta. Usein henkilökohtaiset pettymykset, epäonnistumiset ja haavoittumiset vaikuttavat siihen, miten jatkossa ajattelemm jostain meitä kolauttaneesta asiasta, ihmisestä tai herätysliikkeestäkin.
      Silloin meidän voi olla vaikeaa säilyttää objektiivisuutta arvioissamme.

  2. Asiallinen ja hyvä blogikirjoitus! Kiitos siitä. Tässä ei ole kyse mistään Pekan (Pesonen) esille nostamasta ”uskovien keskinäisestä tappelusta” vaan asialähtöisestä kritiikistä uskonnollisen yhteisön toimintaa ja julistusta kohtaan. Se, mitä julistetaan paatoksella (vai patmoksella) kristilliseksi, voi syvemmän tarkastelun myötä olla vähemmän kristillistä tai jopa epäkristillistä!

    • Pentti. ”Mentorointi on sitä, että kokeneempi neuvoo aloittelevaa”.
      Kaikki mentorointi alkaa siitä, että on luottamuksellinen suhde, ja että mentoroitava pyytää toista mentorikseen. Muuta perustaa tällaiselle ei ole. Neuvojen tuputtaminen on ihan eri asia.

      Meillä ei ole luottamuksellista suhdetta enkä pahemmin kaipaa” mentorointejasi”.

    • Raiskaaminen avioliitossa tuli rikoslakiimme 1994. Silloin asiaa vastustettiin perheen sisäisiin asioihin puuttumisena. Jo tällä perusteella voi sanoa, että ’perinteisten perhearvojen mukaan vaimon raiskaaminen avioliitossa ei ole rikos’. Antti Hämäläisen kannattaisi varoa noita spontaaneja huudahduksiaan. Hänestä voi tulla niiden myötä helposti ’höpölöpömies’, jonka perusteltujakaan mielipiteitä ei oteta todesta.

    • Pentti. ”Antti Hämäläisen kannattaisi varoa noita spontaaneja huudahduksiaan. Hänestä voi tulla niiden myötä helposti ‘höpölöpömies’, jonka perusteltujakaan mielipiteitä ei oteta todesta”.
      Herra Pentti on ottanut pahan tavan keskustelussa kuin keskustelussa alkaa ruotia minun henkilöäni. Voisit lopettaa sen, ja keskittyä asioihin
      Kun tällaisessa mielipidekirjoituksessa halutaan leimata perinteisten perhearvojen kannatajat tällaisilla väiteillä tahdotaan luoda käsitystä, että vaimon raiskaaminen on ollut jotenkin normaalia touhua perinteisissä perheissä.
      Perinteinen perhe on sovussa elävä mies ja nainen joila on hyvin kasvatetut ja kammatut lapset. Ei siihen täydy mitään raiskauksia sekoittaa.

      Kun puhumme tällaisista asioista, kannattaa aina ajatella, mikä tällainen perinteinen perhe on parhaimmillaan, ei millaiseksi sairaat, epätaspainoiset tai rikkinäiset ihmiset sen tekevät. Kun minä puhun kristillisestä perheestä on se lähtökohtaisesti Jumalan läsnäolon täyttämä yhteisö. Raiskaukset ja psyykiset tai fyysiset pahoinpitelyt edustavat jotain aivan muuta.

    • ”Kun minä puhun kristillisestä perheestä on se lähtökohtaisesti Jumalan läsnäolon täyttämä yhteisö.” Perinteinen ja kristillinen eivät ole sama asia.

      Arvoista puhuttaessa yleisemmin, on erotettava ihanteet ja hyväksyttävän rajat toisistaan. Puolisoiden ja lasten välinen rakkaus ja sopu ovat perinteisen perhekäsityksen ihanteita, mutta se ei poista sitä, että perheenisän on sallittu kohdella hyvinkin kovakouraisesti ja omavaltaisesti sekä vaimoaan että lapsiaan.

    • ”Herra Pentti on ottanut pahan tavan keskustelussa kuin keskustelussa alkaa ruotia minun henkilöäni.” Kunhan mentoroin.

    • Pentti. ” Perinteinen ja kristillinen eivät ole sama asia”.
      Tässä puhumme kristillisessä konteksissa, ei esimerkiksi joidenkin kommunistien perinteistä.

    • Pentti. ” Puolisoiden ja lasten välinen rakkaus ja sopu ovat perinteisen perhekäsityksen ihanteita, mutta se ei poista sitä, että perheenisän on sallittu kohdella hyvinkin kovakouraisesti ja omavaltaisesti sekä vaimoaan että lapsiaan”.

      Miten niin on sallittu. Jokainenhan uskova päättää itse, miten kohtelee perhettään. Ei vaimon pieksäminen ole oikein tai väärin sen mukaan, onko se joku yleisesti sallitu tai kielletty asia. Kritityllä on sisällä oikeaan ohjaava Henki, vrt 1 Joh 2:27. Tätä meidän tulee totella, eikä yhteiskuntamme vaihtelevia käytösssuosituksia. Ei Pyhä Henki kehoita perheen isää mäiskimään tai varsinkaan raiskaamaan vaimoaan.

    • ”Jokainenhan uskova päättää itse, miten kohtelee perhettään. Ei vaimon pieksäminen ole oikein tai väärin sen mukaan, onko se joku yleisesti sallitu tai kielletty asia.” Sallitun ja kielletyn määrittelee kaksi tahoa. Tärkein on laki. Suomen lainsäädäntö määrittelee perheväkivallan rikokseksi. Toinen taho on vallitseva kulttuuri ja yleinen mielipide. Onko uskova vapaa näistä kummastakin? Saako hän kurittaa perheenjäseniään ja vaatia väkisin avio-oikeuksiaan, kun hän tulkitsee Hengen siihen kehottavan?

    • Pentti.” Saako hän kurittaa perheenjäseniään ja vaatia väkisin avio-oikeuksiaan, kun hän tulkitsee Hengen siihen kehottavan?”
      No eihän Henki kehoita väkisin vaatimaan vaimolta mitään eikä pieksemään ketään.En ymmärrä tuollaista kysymyksenasettelua. Sama kuin kysyisit, saammeko uskovana tehdä pahaa?
      Eihän meidän ole tarkoitus tehdä kaikkea pahaa, mitä laissa ei nimenomaisesti kielletä, vaan meidät on kutsuttu tekemään Hengen voimassa hyvää. Emmehän elä missään lakiuskonnon ikeessä, vaan Hengen vapaudessa.

      Laki on pantu pahantekijöille, ei ensi kädessä uskoville. Kun joudumme lain alle, tiedämme rikkoneemme Hengen asettamia rajoja.

    • Pentti. ”Tärkein on laki. Suomen lainsäädäntö määrittelee perheväkivallan rikokseksi. Toinen taho on vallitseva kulttuuri ja yleinen mielipide. Onko uskova vapaa näistä kummastakin?”
      Uskova elää hengen vapaudessa, ei lain alla. Hän on siis vapaa. Mutta ei tietenkään vapaa tekemään syntiä. Jos lankeamme, laki kurittaa meitäkin, ja syystä.

    • En tarkoita mitään lakiuskontoa vaan ihan maallista Suomen lakia, jonka alaisia kaikki maassamme ovat uskosta riippumatta. En myöskään tarkoita Pyhää Henkeä vaan sitä, että joku omassa mielessään kokee Hengen kehottavan johonkin.

    • Pentti. ”En myöskään tarkoita Pyhää Henkeä vaan sitä, että joku omassa mielessään kokee Hengen kehottavan johonkin”.

      Siis, että joku okee ”hengessä” kehoitusta raiskata vaimonsa?
      No ainkain voit olla varma, että tämä kokemus ei ole Pyhästä Hengestä. Niinpä se ei myöskään ole kristillinen kokemus, vaan jotain muuta.

      Vinoutuneen ihmisen tekemisillä ei kannata profiloida seurakuntaa.
      Laki on lainrikkojille, me olemme siitä vapaita.

    • Pentti. ”Kunhan mentoroin”.
      Ymmärrätkö edes, mitä hengellinen mentorointi merkitsee? Ja millä edellytyksillä sitä tehdään?
      Kysyn nyt vähän minäkin saivarrellakseni.

    • Antti Hämäläinen, älä hengellistä kaikkea. Kun tarjoilija kysyy, haluatko mineraalivettä vai tavallista, vastaatko hänelle tiedustelemalla, ymmärtääkö hän täydellisesti elävän veden hengellisen merkityksen?

    • Kuka tässä seurakunnan profiloimisesta on maininnut? Vinoutuneita ihmisiä kuitenkin on – seurakunnissakin.

      Tarkoitan lailla ja sen alaisuudella muutakin kuin rikoslakia. Eihän uskova vapaudu esimerkiksi velvollisuudesta maksaa veroja tai puolustaa maataan.

    • Pentti. ”Antti Hämäläinen, älä hengellistä kaikkea”.
      Ok, ymmärrätkö mitä mentorointi merkitsee?

    • Pentti. ”Eihän uskova vapaudu esimerkiksi velvollisuudesta maksaa veroja tai puolustaa maataan”.
      Ei tietenkään, mutta kaiken tämänhän me teemme vapaudessa, emmekä pakosta. Laki on niskoittelijoita ja väärintekijöitä varten, ei kuuliaisia ja vapaita. Verojen maksaminen on mukavaa kun suhteemme Jumalaan on kunnossa eikä rahanhimot ja ahneus ole meille ongelma.

      Jos me uskovat lankeamme, samme tietysti ”keppiä”, mikä on hyvä. Se ohjaa meidät takaisin vapauteen, Kristukseen.

    • Rikoslakikin on kansanvallassa luonteeltaan yhteinen sopimus eikä mikään ylhäältä annettu pakko. Lain alaisuus on näin yhteisten sopimusten noudattamista.

    • Pentti. ” Lain alaisuus on näin yhteisten sopimusten noudattamista”.

      Me kristityt olemme Kristuksessa, joka on täyttänyt lain. Me täytämme lain vapaaehtoisesti, eikä pakosta.

    • Pentti. “Mentorointi on sitä, että kokeneempi neuvoo aloittelevaa”. Kaikki mentorointi alkaa siitä, että on luottamuksellinen suhde, ja että mentoroitava pyytää toista mentorikseen. Muuta perustaa tällaiselle ei ole. Neuvojen tuputtaminen on ihan eri asia.

      Meillä ei ole luottamuksellista suhdetta enkä pahemmin kaipaa” mentorointejasi”.

    • Jeesus on täyttänyt Jumalan lain, jota täydellisesti noudattaen pelastuu. Se ei ole vapauttanut ketään kotimaansa laeista. Antti Hämäläiseltä menevät maalliset ja taivaalliset taas sekaisin.

    • Pentti. ”Se ei ole vapauttanut ketään kotimaansa laeista. Antti Hämäläiseltä menevät maalliset ja taivaalliset taas sekaisin.”
      Ei tässä mikään sekaisin mene, kun olen kokoajan sanonut, että kristittynä teemme hyvää, ei pahaa. Siksi olemme vapaita laista. Tottakai Suomen kansalaisina lait koskevat meitä mutta ei samalla lailla kuin vaikkapa välivaltarikollisia, varkaita ja erilaisia huijareita. Me olemme vapaita.

  3. Patmos on hylännyt kristillisdemokraatit, joita se aikaisemmin suositteli – suorasanaisesrti tai mutkan kautta – äänestäjille. Jo Juha Ahvion paasauksista ennen eduskuntavaaleja kävi selväksi, että kristillisen oikeiston ”oikea” puolue on perussuomalaiset.

    Nyt Ahvio hehkuttaa Matteo Salvinin – jonka näkemyksiltään lipuu uusfasismin suuntaan – hanketta koota europarlamenttiin nationalistinen, (ääri)oikeistolainen liittouma, johon perussuomalaiset ovat liittymässä.

    Juha Ahviio on meillä näkyvä – ei kylläkään ainut laatuaan – (ääri)konservatiivisen kristillisyyden ja nationalistisen äärioikeiston liittouman rakentaja – Amerikan malliin.

    • Kun vuonna 2011 olin työmiehen kutsumana vierailulla perussuomalaisten puoluetoimistossa, niin sohvalla oli postin juuri tuoma avattu pahvilaatikko, joka oli täynnä nidottuja kirjoja, vähintään sata. Kirjojen tekijä oli Juha Ahvio. Työmies ihmetteli moneen kertaan, miksi kirjat oli lähetetty heille. Minua huvitti, mutta koska olin kylässä, en vastannut, miksi Ahvio oli kirjat lähettänyt perussuomalaisten pääpaikkaan. Olin todistamassa, miten kristilliskonservatiivinen oikeisto lähestyi isänmaallista poliittista oikeistoa. En ottanut mukaan Juha Ahvion kirjoja, vaikka olisin saanut viedä koko laatikon. Edelleen ihmettelen, miten satuin olemaan tiettynä tarkkana aikana sen ainoan kerran työmiehen vieraana, kun vasta tehtiin pieniä tunnusteluja puolin jos toisin.

      Työmies koetti houkutella minua perussuomalaisten riveihin, koska olin metallihommissa. Tarkoitus oli kaapata ay-liike ja aika pitkälle se projekti eteni. Kumpikin tosin yritti hyötyä tapaamisesta omin motiivein. Sain minä myytyä pari kirjaani perussuomalaisille. Lienevät kirjani ja Ahvion kirjat tällä hetkelle uusiokäytössä.

    • Pekka,

      seuraava ystävyydellä,

      Eikös Raamatussa puhuta, että rakastavan lyöntikin on rakkautta?(Tällä en tarkoita sitä, että kenenkään pitäisi vetää lähimmäistään pataan). Tarkoitan sitä, että joskus pitää olla eri mieltä myös uskovien joukossa. Eikö mielestäsi 30-luvun Saksassa Dietrich Bonhoeffer ja muut tunnustukselliset luterilaiset olisi saaneet olla eri mieltä luterilaisen ja katolisen kirkon johdon kanssa siitä, onko viisasta lyödä kättä sellaisen puolueen kanssa, jonka ohjelma sotii lähtökohtaisesti Jumalan omaa lakia vastaan?

    • Pekka,

      Seurakunnassa, jos missä pitää olla hereillä. Helposti sen toimintaan ja julistukseen voi päästä niin maallisia kuin hengellisiä ”epäpuhtauksia”. Kaikki tulee koetella Jumalan omalla sanalla.

    • Tietysti voi jonkin uskovien porukan tuomita vaikka mihin. Jos sellaiseen on aihetta. Ulkopuolinen sen sijaan, joka näitä lukee ei sellaista käsitä. Hänelle me kaikki olemme yhtä ja samaa joukkoa, joka vaan ei tule keskenään toimeen. Se taitaa olla ainoa meitä uskovia yhdistävä seikka, että aina olemme tappelemassa keskenämme.

    • Pekka,

      minä taas luulen, että ”ulkopuolinen” kyllä huomaa, että eivät kaikki ole samanlaista joukkoa…

Jalkanen Veli-Jussi
Jalkanen Veli-Jussihttp://eyk.fi,salli.com,sahalankartano.fi
Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com