Pakinaa papeista, jotka eivät ymmärtäneet kirjoittamiensa sanojen mahtavaa voimaa!

Kenttäpiispa Särkiö astui kesällä 2019 blogitekstillään maamiinaan, jäi henkiin, vaikkakin haavoittuneena. Pyysi anteeksi ja veti kuohuttavan bloggauksensa pois silloiselta Kotimaa24-palstalta. YLE uutisoi:

Kenttäpiispa Särkiön blogiteksti herätti kohun – arkkipiispa ja Puolustusvoimat ottivat etäisyyttä, Särkiö pyysi anteeksi Tekstissään prikaatikenraaliin rinnastettava kenttäpiispa syytti nuorten liberaaleja arvoja ja vapaata seksiä syntyvyyden laskusta

Tekstin poistaminenhan ei sinänsä mitään auttanut – ei netistä mikään katoa lopullisesti! Pilkkakirveet löysivät tekstin heti ja alkoivat jakaa sitä eteenpäin.

Särkiön esimies kommentoi: ”Kun on päällä virkapuku ja kenraalin arvomerkit, kommentit otetaan instituution kantoina”. Näin ollen yksityishenkilönä esiintymiseen vetoaminen ei oikein onnistunut. Kenttäpiispa korosti anteeksipyynnössään, että Puolustusvoimat  – kuten hän itsekin –  ovat sitoutuneet kaikkien ihmisten ehdottomaan tasa-arvoon ja jakamattomaan ihmisarvoon, vaikka se ei tekstissä näkynytkään.

PAINETTUUN LEHTEEN kirjoittaminen on sitten jo ihan toinen asia, sillä tekstin poistaminen ei enää onnistukaan.  Uusimmassa Kirkko ja kaupunki-lehden kolumnissaan tammikuu 2021 pastori, teologian tohtori ja tietokirjailija Kari Kuula astui liukumiinaan eli liukastui vertauskuvallisesti lehmänlantakasaan, kun hän heitti käsittämättömän löysiä arvioita eläintuotannon suuntaan. Maaseudun tulevaisuus-aviisi rääkäisi ymmärrettävin syin pahalla äänellä:

Pappi rinnastaa Kirkko ja kaupunki -lehdessä eläintuotannon paholaisen tuhotekoihin ja keskitysleireihin – ”Viaton maitokin on kauhea tuote” Kari Kuula hyökkää eläintuotantoa vastaan kolumnissaan Kirkko ja kaupunki –lehdessä

Olisin ymmärtänyt, jos Kuula olisi käyttänyt näistä katalista kepposista teologista termiä synti, mutta kun se paholainen ja ne keskitysleiritkin piti vielä jostakin syystä sotkea kuvaan mukaan! Kuulakin ymmärsi heti pyytää anteeksi.

Ja sitten tulivat selitykset: Hän kertoi katsoneensa asiaa blogissaan globaalilta tasolta. Hänen pointtinsa ei kohdistunut tuottajiin, vaan meihin kuluttajiin. Me päätämme maksuhalukkuudellamme, mitä tuotetaan ja miten eläimiä kohdellaan. Ihan hyvä, mutta tämä kaikki olisi pitänyt sanoa siinä varsinaisessa kolumnissa väärinkäsitysten välttämiseksi. Ja sekin, ettei tuotantoeläinten elinolojen vertaaminen keskitysleireihin edes ollut hänen oma keksintönsä.

Tekstillään Särkiö sai Puolustusvoimat suunniltaan ja arkkipiispan takajaloilleen, mutta Kuulapa saikin puolet piispakunnasta puolustuskannalle. Samaten ainakin muutama seurakunta on julkisesti ilmoittanut irtisanoutuvansa Kuulan näkemyksistä. Piispojen kohdalla kyse on korona-aikana tutuksi tulleesta termistä etäisyyden ottaminen.

RUTTOPUISTON ROVASTIN ”pääseminen” otsikoihin tapahtui v. 2016, kyseessä oli niin ikään Kotimaa24-blogiteksti, jota en missään vaiheessa ajatellutkaan poistaa, saati pyytää tekstiäni anteeksi. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Siinä, missä totisemman sorttisten kynäilijäveljieni Pekan ja Karin olisi ollut syytä kirjoittaa kieli keskellä suuta, minä poika skrivasin tarkoituksellisesti kieli poskella. Ikävä kyllä muutamat toimittajat eivät tätä tainneet ymmärtää. Näin asian näki Ilta-Sanomat:

Papin blogi hämmensi – ”Pussauskopit kaupunkeihin” Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan papin Hannu Kiurun viime perjantainen blogikirjoitus Kotimaa24-sivustolla on herättänyt ihmetystä

Kuten sanottu, en kadu kyseistä blogiani, vaikka näin monen vuoden päästä ajateltuna se oli ihan umpisurkea. Ainoa asia, joka jäi vähän kaivelemaan, oli se, kun juttu pyytämättä ja yllättäen levisi Aamulehdestä myös saman konsernin Lapin kansaan. Ajattelin, että saa pohjoinen kansa aika oudon kuvan keskellä Helsinkiä huseeraavasta valopääpapista, joka rutisee ihan höhlästä asiasta.

Yhtään piispaakaan en saanut ottamaan meikäläisestä etäisyyttä tai irtisanoutumaan tekstistäni. Vähän tuota Huovisen Eeroa olisin kaipaillut parahtamaan tai hörähtämään, sillä hän on ainoa piispa, joka on avoimesti tunnustanut lukevansa blogejani.

Jään miettimään sitä, pitäisikö suutarin pysyä lestissään eli tässä tapauksessa teologien pitäytyä alueella, joka on meille tutuin eli juurikin jumaluusoppi? Mutta jäämmekö me silloin norsunluutorneihimme miettimään akateemisia asioita, jotka eivät juurikaan tangenteeraa käytännön elämää? Vai onko kuitenkin niin, että myrsky vesilasissa on sittenkin tuolloin tällöin ihan OK, eikä mikään muutu, jos ei kukaan suutu?

Sanokaa te, hyvät lukijat (ja muutkin), pitäisikö meidän teologien teidän mielestänne keskittyä pohdiskelemaan vain Jeesuksen neitseellistä syntymää, paholaisen globaalia maailmanherruutta ja Juudaksen Jeesukselle antamaa kuolemansuudelmaa vai saammeko me töppäilyistämme huolimatta ”sekaantua” myös ihmisten arkielämän kysymyksiin? Mieluusti lukisin hyvin perusteltuja mielipiteitänne, kiitos.

PS: Saarnaaminen on ihan eri asia. Silloin ei kainostella Jumalasta, Jeesuksesta, synnistä ja sovituksesta, uskosta, toivosta ja rakkaudesta tai  armosta ja anteeksiantamisesta  puhumista. Saarnatuolissa ei julistaja pelkää yhdenkään ihmisen kasvoja!

 

Särkiön tekstistä sanottua:

https://yle.fi/uutiset/3-11412773

Kuulan tekstistä sanottua:

https://www.lapuanpiispa.fi/kirjoitukset/vastuullinen-maataloustuotanto-tarvitsee-ja-ansaitsee-tuen-vaikeana-aikana/

Kiurun tekstistä sanottua:

https://www.kotimaa.fi/blogit/ehka-suukon-antaa-saan/

 

  1. Ei varmaan ole viisasta avata tätä keskustelua. Minulle on tullut kuva amerikkalaisesta jalkapallosta. Jolla on pallo, on kasan alimmaisena. Kun ihminen on oppinut elämään oman tahtonsa varassa ja tavalla, niin siihen oikeuteen tavalla ja toisella koskeva sana saa elämää suuremman merkityksen, Jos avataan totuuden lipas, se on kuin se pandora aikoinaan, sieltä alkaa tulla epämiellyttävää sisältöä. Joku sanoo totuutta sivuavan sanan, niin kaikki vapaat sielut hyökkäävät päälle ja peittävät totuudenpuhujan tyystin. Nyt on keksitty hyvä sana tähän saumaan; Ihmisoikeusrikos. Mikä tahansa sana mitä tahansa asiaa kohtaan voidaan tuomita tuolla perusteella.

    Jos Jeesus on meille esikuva, niin ensin pitää määritellä kuka Jeesus. Sekö, jonka kaikki hyväksyvät kaverikseen vai Hän joka tulee esille Raamatussa. Hän sanoi totuuden ja sai moninaista kohtelua, mutta Hän oli enemmän arjen Messias kuin juhlan. Toki Hän otti osaa Jumalan antamiin juhliin ja eli uskovan . tavoin eli eli niinkuin opetti. Ilmeisesti papin täytyisi käydä mielessään kuka lopulta maksaa hänelle palkan. Leivän antaa kansa iankaikkisen elämän Jumala, kumpi on arvostuksen arvoinen asia.

    • Lauri: Viisaudesta en tiedä, mutta hyvä kumminkin, että avasit keskustelun.

      Käytät mielikuvaa amerikkalaisesta jalkapallosta, kun kuvaat kasan alle joutumisen epämieluisaa kokemusta. Amerikkalaiseen futikseen kuitenkin kuuluvat rajut fyysiset kontaktit runttauksineen ja sisäpaisti pelaajilla on kypärät ja valtavat toppaukset toisin kuin englantilaisessa rugbyssa eli rytkyssä. Siinä lajissa kasan alimmaiseksi joutuminen tuntuu varmasti häijymmältä.

      Mainitsemissani kolmessa tapauksessa ei yhdelläkään kirjoittajalla ollut mitään pelisääntöjä, joita noudattaa. Pelisilmän puutteestakin meitä voisi moittia, etenkin kun kukaan meistä ei tiennyt edes pelin nimeä saati tunnistanut pelin henkeä.

      Mitä vastaisit esittämääni kysymykseeni siitä, tulisiko meidän teologien pitäytyä vain sellaisten asioitten parissa, joissa olemme asiantuntijoita?

  2. Minun ymmärrykseni mukaan kristillisyyden pitäisi lävistää koko elämä kaikkineen uskovan elämässä. Jos joku ilmoittaa ei-uskovansa, niin hänelle meidän ei tule lukea lakia ja vaatia samaan muottiin. Jumalan valtakunnan periaatteet ovat hyvään elämään johtavia niin, että emme himoitse, emme vihaa emmekä’ vahingoita lähimmäistämme sielun, ruumiin tai hyvän maineen puolesta.
    Missä ahneus saattaa heikompia vaikeuksiin, missä ihmiset pilkkaavat toisia ilman syytä, siellä teologin on hyvä lausua sana heikomman hyväksi. Kristuksen hengessä. Ei mielestäni ole mitään elämän osa-aluetta, johon kristillistä näkökulmaa ei voisi tuoda julki. Esimerkiksi pikavippien kohtuuttomat korot ovat moraaliton tapa rikastua, kun ymmärtää, että hädänalaiset ja muuten rahattomat niitä käyttävät.

    • Lauri: Läpäisyperiaate on ihan OK. Eikö kuitenkin ole niinkin, että me lataamme hurjia ennakko-odotuksia toisia ihmisiä kohtaan? Mielikuvissamme annamme papeille usein stereotyyppisiä määreitä, vaikka esim. Särkiö, Kuula ja Kiuru ovat persoonina aivan erilaisia, me eroamme toisistamme myös koulutuksemme, mielenkiinnonkohteittemme ja pätevyytemme suhteen. Pekka ja Kari ovat päteviä, minä en tahdo päteä. ?

      Mielestäni kysymys on tässä koko meidän kolmen keississä on, laskeeko pätevien arvostus miten paljon tai alas, kun he teksteissään heittävät överit, puhuvat puppua, höpöttävät puuta heinää vastoin parempaa tietoaan? Vaikka he pyytävät anteeksi, jääkö heidän kiillotettuun kilpeensä kuitenkin klommo?

    • Tietenkin jää. Poliittinen miesmuisti on kuulemma 6 kuukautta. Uskonnollinen muisti on ikuista. Pannabullaa ei ole mitätöity vaikka se on kertaalleen poltettu. Tämäkin kuitenkin jakaa porukan. On niitä, jotka antavat anteeksi ja pitävät sitä ansiona, että on ainakin kirjallisesti nöyrä. Kukapa sen ihmisen mielen tutkii ja saa jotain oikeasti selville.

  3. Lauri: Kun katson noita yllä olevia otsikoita, niin ihan häijyä tekee vieläkin. Olen ymmärtänyt, että jutut tehneet toimittajat harvoin pääsevät rustaamaan rupriikkeja, vaan kirkuvat otsikot laatii joku muu toimittaja. Siksipä usein myyvän / klikkauksia keräävän otsakkeen ja varsinaisen jutun välille jääkin helposti erilaisia jännitteitä. Otsikko ei vastaa juttua tai vastoinpäin. Kiusallisen usein me tyydymme lukemaan pelkät otsikot…

    Joku toimittaja saa kernaasti oikaista minua, jos todistan väärin, mutta minulle on vuosien varrella muodostunut sellainen mutu-fantasia, että ammattitoimittajat kirjoittavat siitä, mistä käsketään, mutta kun työkkalut, asenteet ja päänuppi ovat samat kesät ja talvet, niin aiheesta riippumatta juttuja tehdään pääsääntöisesti ikään kuin samalla sapluunalla…?

  4. Heräsin myöhään, mutta huomasin jotain. Media ja toimittajat määrittävät sananvapauden rajaa. En ole nähnyt paljon journalistia kenttätyössä, mutta joku kokemus on. Silloin elettiin kynä ja plokkiaikaa. Joku harakanvarvas ja sitten asia tulikin omasta päästä melkolailla parempaa. Jos kerran lehdessä ärähdellään, niin armeija polvilleen armoa anomaan. Ihmiselle olisi viisainta olla kuin villakoira pehmeästi ja hiljaa sängyn alla, paitsi pölynimaisijan hurina pelottaa.

    • Tuskin se on pelkistä sanoista kiinni, jos niihin tartutaan. Siitä huolimatta että on sananlasku: ”sanoista miestä ja sarvista härkää”. Tavallisen tallaajan sanoihin tuskin kukaan tarttuu.
      Pappi ei ole tavallinen tallaaja. Eikä hän voi sanoa omaa mielipidettään kaikesta ja vedota sananvapauteen. Pappi on luopunut tästä oikeudestaan ordinaatiossa. Hän ei enää sen jälkeen voi edustaa tavallista tallaajaa vaan pappeutta. Sanalla ”pappi” on suuri merkitys ihmisten mielissä.
      Pappi sana herättää kiinnostuksen. Mainitaan se missä yhteydessä tahansa. Sana vetää puoleensa aina siellä missä se mainitaan. Kahdesta Googlatuimmista sanoista toinen on pappi.

    • Jos me mielessämme alamme rajoittaa jonkin ammattikunnan sananvapautta, niin kohta sitä ei ole kellään. Ei ainakaan kristittyjen pitäisi rajoittaa pappeja, koska he ovat Raamatun mukaan Korkeimman sanansaattajia.

    • Lauri Lahtinen:”” Ei ainakaan kristittyjen pitäisi rajoittaa pappeja, koska he ovat Raamatun mukaan Korkeimman sanansaattajia””

      Näytäppä missä tuon voi lukea ja kuinka tuon voisi ”nähdä” pappien elämästä, hedelmästä?

    • Pekka jokaisen tulee itse tehdä ratkaisu mihin uskoo, eikö totta?

      Siis peruskysymys on voiko Jeesuksen sanat olla samassa asiassa kyllä ja ei?

      Vieläpä onko Jeesuksen sanat ajan saatossa muuttuneet samassa asiassa ei.stä kyllä.ksi?

      Siis miten voi lapset/nuoret alkaa seuraamaan Jeesusta kun heille opetetaan samasta asiasta kyllä ja ei ja näin he saavat itse valita kumman vaan ja olla kaikki samalla ”oikealla tiellä” seuraten Jeesusta, voiko olla näin, ei voi.

    • Olisihan se somaa tietää hiukan mitkä vahvuudet ovat puolella ja toisella. Etteivät konsrevatiivit pitäisi liberaalimpaa suuntausta ylivoimaisen suurena eikä Liberaalit konservatiiveja niin pienenä joukkona, ettei ole väliä ovatko kirkossa vai eivät.

    • Sitä railoa ei voi repiä suuremmaksi, jos konservatiivi ei saa enää pappisvihkimystä kirkossa. Silloin osa seurakunnasta on diskriminoitu niin pahasti, ettei enää sitä voi lisätä.
      Vaikka nyt tällä hetkellä olen kirkon ulkopuolinen, en tarkoita repiä mitä’än. olen useita kertoja esittänyt, että kirkko pitäisi vapauttaa siitä ikeestä, kun tasa-arvon ja ihmisoikeusjutuilla suljetaan Raamatullinen evankeliumi ulos. Ei millään määräyksellä ihminen luovu oikeana tuntemastaan ajatuksesta. Sitä toteutetaan kirkossa tai sen ulkopuolella äänekäs enemmistö ratkaisee halutaanko, että kirkossa on vielä veronmaksajia ensi vuosikymmenelläkin.

  5. Jahas, tapaus Kuulaa ei vielä taputeltukaan loppuun asti vaan vielä pahempaa näyttäisi seuraavan:

    https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirkko-ja-kaupunki-poisti-kari-kuulan-kolumnin-mtkn-puheenjohtaja-pitaa-kunnianloukkauksena-ja-kiihotuksena-ammattiryhmaa-vastaan/

    Ketään erityisemmin loukkaamatta voinee varmaankin sanoa, että jos tätä kolumnia olisi märehditty riittävän kauan, niin nyt ei tarvitsisi murehtia niin paljon.

    Toivottavasti muut lehdet eivät tunne tästä vahingoniloa, sillä tällaista överiksi vetämistä voi tapahtua mille tahansa aviisille.

    Hurjalta tuntuu lukea tällaista: MTK on Marttilan mukaan käynyt kolumnista vakavaa keskustelua Kirkko ja kaupunki -lehden kanssa.
    ”Tutkimme parhaillaan, millaisiin mahdollisesti järeisiinkin oikeudellisiin toimiin ryhdymme sekä kirjoittajan että julkaisun osalta.”

    Piispat lähtivät joukolla tukemaan maatalousväkeä, mikä onkin ihan oikein. Mutta mielestäni he jättivät Kuulan aivan yksin. Eikö kukaan osaa / voi / halua olla Karin tukena? Mikä taho voisi tehdä näin?

Kirjoittaja

Kiuru Hannu rovasti Ruttopuiston
Kiuru Hannu rovasti Ruttopuistonhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121