Avioliittokeskustelu kirkossa on lähtenyt taas uudelle kierrokselle sen jälkeen, kun emeritusarkkipiispa John Vikström julkaisi perusteellisen ja painavan puheenvuoron avioliittokäsityksen muutoksesta yhteiskunnassa ja kirkossa (Laajennettu avioliittokäsitys?). Vikströmin kirjoitukseen ovat tähän mennessä [Kotimaa.fi:ssä] vastanneet professori Miikka Ruokanen, emerituspiispa Eero Huovinen sekä pastorit ja tutkijat Jukka Hautala, Miika Ahola,  Ilmari Karimies [ja Petri Järveläinen].

Näitä puheenvuoroja lukiessani muistelin aiempaa avioliittokeskustelua ja argumentoinnin kehityssuuntia. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustettiin aiemmin kirkossa siksi, että homoseksuaalista taipumusta pidettiin syntinä. Tätä näkemystä ei julkisuudessa enää juuri kuule muiden kuin Päivi Räsäsen suusta. Jopa arkkipiispa irtisanoutuu tällaisesta ajattelusta. Voima-lehden haastattelussa hän sanoo näin:

”Syntisyys ei ole sellainen tulokulma, mistä tätä asiaa on esimerkiksi kirkon virallisissa kannanotoissa tarkasteltu enää pitkiin aikoihin. Ajattelen, että ihminen on Jumalan luoma olento, ja jos kerran Jumala on luonut ihmisen siten, että hän on homoseksuaali, niin silloin se kuuluu hänen luotuun ominaisuuteensa. Tätä taustaa vasten en näe sitä syntinä.”

***

John Vikström toi kirjoituksessaan esiin, että kirkkomme nykyisissä vihkikaavoissa ja asiakirjoissa ei enää esiinny patriarkaalista, naisen alisteiseen asemaan perustuvaa ihmis- ja avioliittonäkemystä. Entistä selvemmin painotetaan puolisoiden tasavertaisuutta, keskinäistä huolenpitoa ja tukea. Hän huomautti myös, mikä on looginen johtopäätös siitä, että ymmärrämme homoseksuaalisuuden olevan osa Jumalan luomistyötä ja että taipumusta ja käyttäytymistä ei voi eikä pidä erottaa toisistaan:

”Jos uskomme, että Jumala on asettanut avioliiton kahden ihmisen rakkauden ja kodin tukemiseksi, suojelemiseksi ja rikastuttamiseksi ja jos pidämme homoseksuaalistakin rakkautta Jumalan luomana rakkautena, onko silloin mahdollista, että johdonmukaisuuden nimissä laajennetaan avioliittokäsitys niillä samoilla argumenteilla millä siirtyminen patriarkaalisesta avioliittokäsityksestä tasavertaisuuteen pohjautuvaan käsitykseen aikoinaan perusteltiin: rakkaus, oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus?”

Samaa sukupuolta olevien parien avioliiton torjuminen siksi, että kyseessä on syntinen suhde, ei enää saa vastakaikua suomalaisten, kirkon jäsenten ja kirkon työntekijöiden enemmistön keskuudessa. Niinpä tämä argumentti on painunut taka-alalle tasa-arvoista avioliittoa vastustettaessa ja tilalle on tullut toisenlaisia argumentteja, joiden joukossa yhtenä näkyvänä on kaltevan pinnan argumentti. Tasa-arvoista avioliittoa vastustetaan sen seurausvaikutuksilla. Ei kuitenkaan näkyvillä, todennettavissa olevilla vaikutuksilla. Kukaan ei nimittäin vielä ole kyennyt osoittamaan, että kahden samansukupuolisen aikuisen ihmisen toisiinsa sitoutumisella avioliiton kautta olisi mitään negatiivista vaikutusta heihin tai heidän ympäristöönsä.

Tutkimukset eivät myöskään tue väitettä, että sateenkaariperheessä kasvaminen olisi lapselle vahingollista. Silti seksuaalivähemmistöjen kirkollista vihkimistä vastustavat vetoavat seurauksiin. Sanotaan, että avioliitto on yhteiskunnan tukipilari ja sen laajentaminen miehen ja naisen välisestä myös samaa sukupuolta oleviin pareihin järisyttää avioliiton ja siten koko yhteiskunnan perusteita ennennäkemättömästi. Tulevaisuus on varmasti kauhea, vaikka emme vielä tiedäkään miten.

***

Usein kaltevan pinnan argumentti esiintyy epämääräisenä viittauksena yhteiskunnan perusteiden murtumiseen, mutta toisinaan nostetaan esiin spesifimpi väite, jota amerikkalainen filosofian professori John Corvino nimittää PIB-argumentiksi. Se on lyhenne sanoista polygamy, incest ja bestiality, siis moniavioisuus, insesti ja eläimiin sekaantuminen. Amerikassa poliitikot ja tuomarit ovat vedonneet tähän argumenttiin debatoidessaan avioliitosta. Mikäli koskemme avioliiton määritelmään, olemme polulla, joka johtaa kaikenlaisten moraalittomina tai epäilyttävinä pidettyjen suhteiden hyväksymiseen. Tasa-arvoisen avioliiton hyväksymisen jälkeen meidän on seuraavaksi hyväksyttävä moniavioisuus sekä avioituminen lähisukulaisen tai lemmikkieläimen kanssa. Corvino toteaa, että argumentti ei ole uusi, vaan sitä on käytetty jo vastustettaessa mustien ja valkoisten oikeutta avioitua keskenään.

Suomessakin on tavattu PIB-argumentaatiota. Eduskunnassa ja kirkolliskokouksessa on esitetty monenlaisia huolenaiheita siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, jos hyväksymme samaa sukupuolta olevien suhteet. Dosentti Tapio Puolimatka ilmaisee asian näin:

”Jos haluamme sukupuolineutraalin avioliittolain sisältämän avioliittokäsityksen pohjalta tehdä avioliiton tasa-arvoiseksi, emme voikaan enää johdonmukaisesti rajoittaa avioliittoa kahden väliseksi. (…) Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisemisen myötä moniavioisten ja polyamoristien torjuminen näyttää perustuvan ennakkoluuloon eikä juridiseen johdonmukaisuuteen. Koska torjumista ei voida tehdä johdonmukaisilla perusteilla, on mahdollista, että ennen pitkää sukupuolineutraalin avioliiton sisäinen logiikka johtaa moniavioisuuden hyväksymiseen.”

Tämän argumentin mukaan sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen johtaa väistämättä lukumääräneutraalin avioliiton hyväksymiseen. Siis jos Matti ja Pekka saavat mennä naimisiin, niin kohta myös Matti, Maija ja Pekkakin saavat mennä naimisiin. Kaltevan pinnan argumentti perustuu logiikkaan ”jos A, niin B, ja jos B, niin C”. Jos C on jotakin tuomittavaa, niin tällöin myös A on tuomittavaa.

Premissi 1. Jos homoavioliitot ovat moraalisesti oikeutettuja, myös muut avioliitot ovat moraalisesti oikeutettuja.
Premissi 2. Muut avioliitot eivät ole moraalisesti oikeutettuja.
Johtopäätös: Homoavioliitot eivät siten ole moraalisesti oikeutettuja.

Argumentointi perustuu sille oletukselle, että samaa sukupuolta olevien parien avioliitolla ja PIB-suhteilla ei ole loogista tai käsitteellistä eroavaisuutta. Samalla se edellyttää, että vääriä ja vastustamisen arvoisia suhteita on parasta torjua vastustamalla niitä ennen hyväksyttyjä suhteita. Tällöin voisi ajatella, että homoliittoja kannattaisi myös vastustaa vastustamalla ajallisesti sitä edeltäviä suhteita kuten miehen ja naisen välistä avioliittoa:

Premissi 1. Jos miehen ja naisen välinen perinteinen avioliitto on moraalisesti oikeutettu, myös homoavioliitot ovat moraalisesti oikeutettuja.
Premissi 2. Homoavioliitot eivät ole moraalisesti oikeutettuja
Johtopäätös: Perinteinen miehen ja naisen välinen avioliitto ei siten ole moraalisesti oikeutettu.

Molemmissa esimerkeissä ensimmäinen premissi on virheellinen. Yhden avioliiton muodon moraalisuudesta ei voida päätellä muiden avioliiton muotojen moraalisuutta, koska merkityksellisiä erottavia tekijöitä on olemassa. Eläimiinsekaantumisen tai pedofilian rinnastaminen kahden aikuisen ihmisen väliseen suhteeseen on virheellistä ja asiatonta, koska edellisissä ei ole kyse tasaveroisten osapuolten molemminpuolisesta suostumuksesta, jota pidämme avioliiton edellytyksenä, vaan hyväksikäytöstä.

***

Moniavioisuus, useimmissa tapauksissa monivaimoisuus, on suhdemuoto, joka on tunnustettu monessa maailman maassa. Sukupuolineutraalilla avioliitolla ja moniavioisuudella ei ole minkäänlaista kausaalista yhteyttä. Niissä maissa, joissa sukupuolineutraali avioliitto on hyväksytty, ei moniavioisuutta hyväksytä. Ja niissä maissa, joissa esiintyy moniavioisuutta, on homoseksuaalinen käyttäytyminen kiellettyä, jopa kuolemanrangaistuksen uhalla. Olen havainnut, että moniavioisuus tuodaan pelotteena esiin silloin, kun tarkoitus ei oikeastaan ole keskustella moniavioisuudesta, vaan halutaan vastustaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Näillä kahdella suhdemuodolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään eikä toisen vastustaminen edellytä toisenkin vastustamista.

Yksi keskeinen syy, miksi moniavioisuutta ja sukupuolineutraalia avioliittoa ei pidä rinnastaa toisiinsa, on se, että moniavioisuus ei ole seksuaalinen suuntaus toisin kuin homo- ja heteroseksuaalisuus. Kieltämällä tai olematta laillistamatta moniavioisuutta ei keneltäkään kielletä oikeutta mennä avioon rakastamansa henkilön kanssa. Kielto koskee vain henkilöiden lukumäärää. Samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittojen kieltäminen tai laillistamatta jättäminen sen sijaan evää homoseksuaaleilta oikeuden avioitua yhdenkään rakastamansa henkilön kanssa, koska heidän seksuaalinen suuntautumisensa kohdistuu sellaisiin henkilöihin, joiden kanssa he eivät voi avioitua.

Moniavioisuuden ja polyamorian maailmaan päätyi myös Ilmari Karimies puheenvuorossaan, jolla hän osallistui Vikströmin herättämään avioliittokeskusteluun. Karimies on tehnyt Tinderissä havainnon, että nykymaailmamme on seksuaalisesti moninaistuva ja ei-monogaamisuus on yhä yleisemmin hyväksyttyä. Karimiehen mukaan Vikströmin johdonmukaisuuden vaatimus johtaa siihen, että kaikenlaiset suhteet pitää mahduttaa avioliiton alle. Karimies jatkaa, että ”osa näistä suhdemuodoista on syntynyt tietoisena non-monogamisena protestina ahdistavaksi ja rajoittavaksi ymmärrettyä avioliitto-käsitettä vastaan”. Karimies myöntää siis itsekin, etteivät kaikki ei-perinteisissä suhteissa olevat halua rinnastaa suhteitaan avioliittoon. Kukaan kirkossa – Vikström mukaan lukien – ei ole sellaista edes ehdottanut. Siksi Karimiehen väite jäi irralliseksi käynnissä olevaan keskusteluun nähden.

Kun keskustelemme samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta, puhumme suhteista, 1) jotka yhteiskunta tunnustaa avioliitoiksi, 2) jonka olemus on yhteneväinen sen kanssa, mitä kirkkomme nykyään opettaa avioliiton tarkoituksesta, ja 3) jonka osapuolet ovat kääntyneet kirkon puoleen ja pyytäneet suhteelleen siunausta. On tärkeää, että puhuessamme samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta emme sotke keskusteluun muita, siihen liittymättömiä ilmiöitä. Se ei tarkoita, etteikö muista suhdemuodoista olisi tarve käydä keskustelua. Karimies kirjoittaa viisaasti, että kirkossa olisi välttämätöntä paneutua syvemmälle suhteiden, seksuaalisuuden ja rakkauden teologiaan sekä arvioida uusia suhdemuotoja teologisesti, punnita niiden hyviä ja huonoja puolia, ja kohdata erilaisissa suhteissa eläviä ihmisiä pastoraalisesti. Tähän on ehdottomasti syytä tarttua, mutta olkoon se oma keskustelunsa.

Päivi Vähäkangas

Kirjoittaja on pappi ja teologian tohtori, töissä Kirkkohallituksessa ulkosuomalaisten ja suomalaisten seurakuntien kysymysten parissa.

(Kirjoitus on julkaistu 31.1. blogit.evl -sivustolla. Siinä on  hyödynnetty Corvinon lisäksi myös Joona Räsäsen käytännöllisen filosofian pro gradu -tutkielmaa Sukupuolineutraalin avioliiton filosofinen oikeutus.)