Silmäilin Jukka Kivimäen viikko sitten kirjoittamaa blogia ”Uskotko ylösnousseeseen Kristukseen, kuten kirkko opettaa”. Keskustelussa esiintyi vastaväite, että oppi Jeesuksen kuoleman tuomasta sovituksesta ja ylösnousemuksesta olisi vieras Uuden testamentin vanhimmalle todistukselle.
Tämä sama ajatus on tullut minua vastaan usein, esimerkiksi Dan Brownin trillerin Da Vinci –koodi jälkeisessä keskustelussa. Siinä synnytetään epäilys, että varhaisien evankeliumien Jeesus olisi aivan toinen kuin kirkon myöhempi, 300-luvulla Nikean kirkolliskokouksessa ”äänestetty” oppi.
Nytkin Jukka Kivimäen esiin tuomaa kirkon oppia opponoinut kirjoittaja vetoaa raamattutieteeseen ja siihen, etteivät Uuden testamentin vanhimmat osat tuntisi ajatusta Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tuomasta pelastuksesta. Miten on?
_ _ _
Ensinnäkin, mitkä ovat Uuden testamentin vanhimpia osia ja mitä ne kertovat? Paavalin kirjeet ovat varhaisimpia UT:n kirjoja ajalta n. 50-60. Evankeliumit ovat syntyneet noin 70-100, mutta ne sisältävät varhaisempaa kirjallista ja suullista perinnettä, kuten myös Paavalin kirjeet.
Onko Kristuksen ylösnousemus vasta 300-luvun teologien äänestämä, kiistanalainen oppi? Paavali viittaa 50-luvulla – siis noin 20 vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen – varhaisimpaan perimätietoon: ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä niin kuin oli kirjoitettu…” (1 Kor 15:3-5).
Evankeliumien ns. kärsimysilmoitukset kertovat saman: ”…Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista” (Mark 8:31, 9:31, 10:33-34).
_ _ _
Paavali selvittää Kristuksen merkitystä Rooman seurakunnalle: ”…Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.” (Room 3:25) ja: ”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” (Room 6:4-5).
Paavali viittaa myös ensimmäisten kristittyjen leivän murtamiseen, jonka alku on Jeesuksen viimeisellä aterialla pääsiäisenä: ”Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi. Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni. Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni. Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.” (1 Kor 11-26)
Samaa leivänmurtamisen eli ehtoollisen perinnettä välittävät myös evankeliumit (Matt 26:26-30; Mark 14:22-26; Luuk 22:14-20). Ehtoollisperikoopin selitys nousee juutalaisesta pääsiäisuhrista. Teurastetun lampaan veri sovitti Jumalan vihan.
Johanneksen evankeliumista puuttuu ehtoollisen asettaminen. Sen sijaan siinä on ehtoollisaiheinen ”raamattutunti” (Joh 6:22-58), jossa Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.” (Joh 6:53-54).
Johannes myös osoittaa Jeesuksen yhteyden juutalaiseen pääsiäislampaaseen, uhrikaritsaan, joka sovittaa synnit: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29).
_ _ _
Miten siis on? Pitääkö paikkansa jatkuvasti esiin nouseva väite, ettei Uusi Testamentti tai sen vanhimmat osat sisältäisi ajatusta ylösnousseesta Kristuksesta, joka on sovittanut kuolemallaan maailman synnin, vaan että kyse olisi satoja vuosia myöhemmin kirkolliskokouksissa äänestetystä kiistanalaisesta opista – ja joka epäolennaisena pitäisi kenties siirtää syrjään?
On ehkä hyvä tiedostaa, että Jehovan todistajia ei pidetä kristillisenä kirkko- tai uskontokuntana muuten kuin ehkä heidän omasta mielestään. Yleisesti ei ole tunnustettu heidän kuulumistaan kristillisiin kirkkoihin. Heillä on ihan omat Amerikasta tulleet oppinsa, jotka eivät mm. tunnusta kolminaisuusoppia. Heidän uskontoaan nimkitetään yleensä ”kristillisperäiseksi”. He eivät myöskään suostu uskoonsa vedoten suorittamaan eräitä kansalaisvelvollisuuksia, kuten esimerkiksi varusmiespalvelusta. Suomessa heidät on siitä vapautettu, mitä on kritisoitukin.
Osmo Kauppinen: ”On ehkä hyvä tiedostaa, että Jehovan todistajia ei pidetä kristillisenä kirkko- tai uskontokuntana.”
Ihmisten tekemiä määritelmiä (mistä valtuudet?). Ei Jumalan henkeytetyn Sanan Pyhän Raamatun.
Heidän tekonsa seuraavat heitä. Se mitä Osmo K. sanoi, käy ilmi myös siitä.
Itsevanhruskauden toinen potenssi.
Olen ennenkin kysynyt, mitä tarkoittaa tuo ”henkeytetty”? En löydä Pyhästä Raamatusta sellaista käsitettä.
Mitä merkitystä on sillä, onko ko. oppi kirkkoisien vai Raamattuun koottujen kirjoitusten laatijoiden keksintöä?
Uskomme perusta on Jumalan sana, eikä isien aivoitukset.
Risto Korhonen: ”Mitä merkitystä on sillä, onko ko. oppi kirkkoisien vai Raamattuun koottujen kirjoitusten laatijoiden keksintöä?”
Kristinuskon lähtökohtana on yleensä pidetty sitä. että Raamattu on Jumalan pyhän hengen ohjauksessa kirjoitettu oppikirja. Tosin muodostuneen kirkkolaitoksen piirissä siitä näkemyksestä alettiin lipsua jo muutama sata vuotta Jeesuksen päivien jälkeen ja alettiin tekemään opetuksiin lisäyksiä ihmisviisauden -filosofian ja suoranaisten ns. pakanuudesta tehtyjen lainauksien muodossa.
Anita Ojala: ”Kolminaisuusopista on kuitenkin ihan turha jankata. Se kannattaisi tyystin täällä lopettaa, sen perusteet ovat Uudessa Testamentissa niin ilmeiset..”
Ei siitä tietenkään ”jankata” kannata, käsitys istuu niin lujasti monessa, niin että mitkään järkevät perustelut Raamatusta tai muualta eivät siinä auta. Niin kuin eivät auttaneet Jeesuksenkaan opetukset juutalaisen uskonnon edustajia ottamaan häntä vastaan. Kyseenalaiseksi kolminaisopin voi kuitenkin hyvin helposti asettaa.
Athanasiuksen uskontunnustuksesta mainitsee tunnettu hakuteos The New Encyclopedia Britannica seuraavaa:
”Tuo uskontunnustus oli idän kirkolle tuntematon aina 1100-luvulle saakka. Oppineet ovat 1600-luvulta lähtien olleet yleensä samaa mieltä siitä, että Athanasius (kuoli v. 373) ei kirjoittanut Athanasiuksen uskontunnustusta, vaan se laadittiin luultavasti Etelä-Ranskassa 400-luvulla.”
”…..Tällä uskontunnustuksella näyttää olleen vaikutusta pääasiassa Etelä-Ranskassa ja Espanjassa 500-600 luvulla. Sitä käytettiin kirkon liturgiassa Saksassa 800-luvulla ja Roomassa hieman myöhemmin.”
Tunnettu historioitsija Willy Durant kirjoittaa kolminaisuusopin alkuperästä:
”Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta, se omaksui sen……Egyptistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta.”
Rooman valtakunnan ja myös kristinuskon historiasta laajoja tutkimuksia aikoinaan tehnyt historioitsija Edward Gibbon mainitsee asiasta kirjassaan ”Kristillisyyden historia”:
”Jos kristillisyys voitti pakanuuden, on yhtä lailla totta, että pakanuus turmeli kristillisyyden. Ensimmäinen kristittyjen deismi….muuttui Rooman kirkon toimesta käsittämättömäksi kolminaisuusopiksi. Monia egyptiläisten keksimiä ja Platonin ihannoimia pakanallisia opinkappaleita pidettiin uskomisen arvoisina.”
Otavan suuri ensyklopdia (1977 painos, 3. osa, sivu 2435):
”Kolminaisuusopilla ei ole välitöntä perustaa Raamatussa.”
Katolinen tietosanakirja (The New Catholic Encyclopedia) tunnustaa myöskin asian:
”Sanamuotoa ”yksi Jumala kolmessa persoonassa” ei lopullisesti vakiinnetettu eikä varmastikaan täysin omaksuttu kristilliseen elämään eikä sen uskontunnustukseen ennen 300-luvun loppua (siis kauan Raamatun valmistumisen jälkeen).”
”Mutta vasta tämä sanamuoto ansaitsee nimityksen kolminaisuusoppi. Apostolisten isien (tarkoittaa tällä Jeesuksen apostoleita ja alkukristittyjä) ei ollut mitään etäisestikään tälläistä ajatusta tai näkökantaa muistuttavaa.”
Kolmiyhteinen jumala opetus ei ole siis Raamattuun perustuva, eikä kuulunut alkuperäiseen kristinuskoon, vaan on myöhemmin tehtyä lisäystä ajoilta jolloin ns. pakanallisuus alkoi vaikuttamaan ”luopumuksen” jälkeisessä luopiokristillisyydessä.
Johannes 20:17:
”Minä (Jeesus) menen ylös, minun Isäni tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.”
Johannes 17:3:
”Tämä merkitsee ikuista elämää sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka hän on lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”
Johannes 14:28:
”…..Jos rakastatte minua, niin iloitsisitte siitä, että menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi.”
1. Korinttolaisille 11:3:
”………..Jumala on Kristuksen pää.”
1. Timoteukselle 2:5:
”Sillä on yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä, ihminen Jeesus Kristus.”
Vesa A:n ja muiden Jehovan todistajien “todistelu” siitä, että Jeesus ei ollut Jumala ja kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa tähtäävät yhteen ja samaan asiaan. Siihen, että meitä ihmisiä ei ole pelastettu Golgatan ristillä. Siihen pitäisi heidän mukaansa ihmisen vielä jotain lisätä, jotta pelastus olisi mahdollinen.
Opetuslapset kysyivät kerran Jeesukselta; Kuka sitten voi pelastua? Jeesus vastasi; Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle se on mahdollista.
Koska Jeesus on Jumala (JHWH, Jahve), mekin, jotka uskomme häneen Jumalan Poikana, voimme pelastua. Muuten se olisi mahdotonta. Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.
Harri Ahdesmäki: ”Koska Jeesus on Jumala (JHWH, Jahve)…..”
??!!. Kaikkivaltias Jumala JHWH/Jehova/Jahve ja tämän Poika Jeesus Kristus esitetään Raamatussa aina eri persoonina.
Harri Ahdesmäki. ”Vesa A:n ja muiden Jehovan todistajien “todistelu” siitä, että Jeesus ei ollut Jumala ja kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa tähtäävät yhteen ja samaan asiaan. Siihen, että meitä ihmisiä ei ole pelastettu Golgatan ristillä.”
??!! Koko ajan olen tuonut esiin, että epätäydellisen ja kuoleman ja synnin alaisuudessa olevan ihmisen pelastumisen mahdollistaa vain Kristuksen lunnaat. Osoitus Jehovan ja Jeesuksen rakkaudesta ihmisiä kohtaan.
Sen taas, että kuoliko hän nimenomaan ”ristinpuulla” voi taas myöskin kyseenalaistaa. Siitä enemmän alla olevassa linkissä:
http://www.tamperelainen.fi/blogit/jyri-puhtinen/81976-kristikunnan-ristimyytista-jeesus-ei-kuollut-millaan-ristilla
Vesa Alfors. Kommentissani perustelin näkemykseni Jumalan kolmesta persoonasta Jeesuksen omilla sanoilla. En minkään kokouksien päätöksillä. Samantekevää, mitä jotkut historian kuluessa ovat asiasta sanoneet sinne tai tänne.
Tätä keskustelua seurailen. Onkos tässä kysymys ”uskosta” vai onkos tässä kysymys ”totuudesta”? Ihan vaan kysyn.
raija ala-lipasti: ”Tätä keskustelua seurailen. Onkos tässä kysymys “uskosta” vai onkos tässä kysymys “totuudesta”? Ihan vaan kysyn.”
Ainakin minun kohdalla molemmista. Jeesushan sanoi eräässä opetuksessaan, että ”Jumala tulee palvoa hengessä ja totuudessa. Sen kaltaisia palvojia Isä etsii.”
Anita Ojala: ”Vesa Alfors. Kommentissani perustelin näkemykseni Jumalan kolmesta persoonasta Jeesuksen omilla sanoilla.”
Jos et vaivautunut lukemaan kommenttiani siihen, niin tässä se toistettuna:
”Anita Ojala: “Vesa Alfors. Jäähyväispuheessaan Jeesus puhuu paljon Pyhästä Hengestä käyttäen aina pronominia HÄN. Hän on persoonapronomini. Hän lohduttaa, hän muistuttaa, hän puolustaa, hän johdattaa, hän puhuu, hän kuulee, hän kirkastaa Jeesuksen. Pyhästä Hengestä käytetään myös nimitystä Puolustaja, se on suomen kielessäkin tekijänimi, ja tekijä on aina persoona..”
Vesa Ahlfors: ”Pyhään henkeen viittaavien raamatunkohtien vertailu osoittaa, että sen sanotaan ’täyttävän’ ihmisiä, heidät voidaan ”kastaa” sillä ja heidät voidaan ’voidella’ sillä (Luuk. 1:41; Matt. 3:11; Apt. 10:38). Mikään näistä ilmauksista ei olisi sopiva, jos pyhä henki olisi persoona.
Jeesus sanoi pyhää henkeä myös ”auttajaksi” (kreik. pa·ra′klē·tos), ja hän sanoi, että tämä auttaja ’opettaisi’, ’todistaisi’, ’puhuisi’ ja ’kuulisi’ (Joh. 14:16, 17, 26; 15:26; 16:13). Personointi ei ole epätavallista Raamatussa. Esimerkiksi viisaudella sanotaan olevan ”lapsia” (Luuk. 7:35). Syntiä ja kuolemaa nimitetään kuninkaiksi (Room. 5:14, 21). Vaikka joissakin kohdissa sanotaan, että henki ”puhui”, niin muut raamatunjakeet osoittavat selvästi, että se tapahtui enkelien tai ihmisten välityksellä (Apt. 4:24, 25; 28:25; Matt. 10:19, 20; vrt. Apt. 20:23:a 21:10, 11:een). 1. Johanneksen kirjeen 5:6–8:ssa ei ainoastaan hengen sanota ’todistaneen’, vaan myös ”veden ja veren”.
Mikään näissä kohdissa olevista ilmauksista ei siis itsessään todista, että pyhä henki olisi persoona. Pyhän hengen oikean määritelmän täytyy sopia kaikkiin raamatunkohtiin, jotka puhuvat tuosta hengestä. Tältä näkökannalta katsottuna on johdonmukaista päätellä, että pyhä henki on Jumalan vaikuttava voima. Se ei ole persoona, vaan mahtava voima, jota Jumala saattaa lähtemään itsestään pyhän tahtonsa toteuttamiseksi (Ps. 104:30; 2. Piet. 1:21; Apt. 4:31).”
Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen ”Minä olen se, joka olen” (hepr. ehje asher ehje, eli Jahve), 2.Moos. 3:14.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa itsestään;
”Te olette lähtöisin alhaalta, minä ylhäältä. Te kuulutte tähän maailmaan, mutta minä en tähän maailmaan kuulu. Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että ”minä olen se joka olen” (kr. egoo eimi, hepr. Jahve) te kuolette synteihinne.” Joh. 8:23-24
Tämä koskee myös meitä. Ellemme usko Jeesusta Jumalaksi, meitä ei ole pelastettu ja me kuolemme synteihimme.
Jeesus toteaa myös, kuin vakuudeksi, että;
”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’?”, Joh. 14:9
Vesa A varmaankin pysyy harhaopissaan, eikä tämä ole kirjoitettu ensisijaisesti hänelle, vaan muille lukijoille, jotka ehkä ihmettelevät tätä Jehovan todistajien uusareiolaista harhaoppia.
Tarkennan vielä edellistä viestiäni alkutekstin mukaiseksi.
Joh. 8.24a kuuluu alkutekstin merkityksen mukaisesti niinkuin Vanha Kirkkoraamattu 1776 sen kääntää;
”…teidän pitää kuoleman synneissänne; sillä jos ette usko, että minä se olen, niin teidän pitää kuoleman synneissänne.” (KR 1776)
Kaikki me perisynnin alaiset ihmiset eräänä päivänä kuolemme synteihimme, koska synnin palkka on kuolema. Mutta Jeesukseen Jumalan Poikana uskovat eivät kuole synneissään, vaan he kuolevat Jeesuksen vanhurskauttamina ja siksi he nousevat iankaikkiseen elämään.
Herra kenttäpiispa!
Kiitos vielä blogistasi. Mikalle vastaan, että Åbo Akademiin otetaan vuosittain 20-30 aloittavaa, Joensuuhun otetaan (ainakin sinä vuonna kun hain sinne), n. 50-60 teologia. Helsingissä taas aloittaa yli 200 teologia. Toisin sanottuna Joensuu ja Åbo ovat pieniä lillukoita verrattuna Helsinkiin, josta suurin osa tulevista papeista tulevat. Toki nykyään moni pappiskutsumuksen omaava suuntautuu enemmän nähdäkseni Joensuuhun. Tästä ainakin kertovat jotkin Niemelän tilastot.
Kritiikkini ei koske yliopistoja. Yliopistot saavat tehdä mitä tekevät. Räisäsen tutkimus on puhtaasti akateemista. Toki akateeminen maailma on hyvin hajanainen näissä kysymyksissä (Kuten Wrightin esiintuomisella oli tarkoitus). Kritiikkini koskee sitä, että kirkko ei käytännössä harrasta omaa teologiaa, tai jos harrastaa, niin se on tämän posträisäsläisen eksegetiikan vankina, kun kysymys on Raamatusta ja sieltä löytyvistä opeista, kuten ylösnousemus tai inkarnaatio. Tässä samassa sanon myös Osmolle, että vaikka Räisänen on eläkkeellä, hänen eläkkeellä viimeistelemänsä suomenkielinen kirja on jokaisen fuksin tentittävänä syksyllä tai viimeistään tammikuun alussa. Tämä sama tapahtuu myös Sibelius-Akatemiassa ainakin kirjantenttimisen osalta siitä vähästä teologiasta, jota he siellä lukevat. DIAKista en tiedä.
Kritiikkini siis ei koske sinänsä Räisästä, tai mitään muutakaan. Kritiikkini koskee kirkkoa, joka ei tee asialle mitään vaikka näkee tilanteen koko ajan. Tästä kertoo ne monet kirjat ja tutkimukset, jotka osoittavat, että papit yhä vähenevässä määrin uskovat kirkon dogmaan. Esille nostettiin se, että onneksi pappi ei ole kaikki kaikessa. Ei onneksi, mutta kyllä papilla on kuitenkin vaikutusta. Sammeli Juntusen puheenvuoro (Kirkon Raamattuteologiasta ja sen puutteesta, 2010) ei herättänyt mitään suurempaa. Ehkä kulissien takana, mutta ei julkisuudessa. Timo Eskolan monet tutkimukset tai pamfletit (kuten Ateistit alttarilla tai uusin Räisästutkimus) ohitetaan olkia kohauttamalla, että ei nyt ole satuttu lukemaan. Lisäksi Eskolahan on semmoinen fundamentaliSTIläinen, ei sitä tarvitse kuunnella. Tulee helmasynti, että suomalaisessa teologisessa keskustelussa enemmän on merkitystä sillä, kuka sanoo, kuin että mitä hän sanoo ja miten hän sen perustelee. Haastetun kirkon edessä puhutaan vain siitä, että nyt on metodit huonot ja voivatkohan nämä tilastot pitää paikkansa. Ja toivoa löytyy kuitenkin vielä. Eiköhän vielä katsella.
Kirkon pitäisi oikeasti tehdä jotain. Martti Simojoen sanoin ”huono teologia voitetaan vain hyvällä teologialla”. Kirkon pitäisi luoda omaa teologiaa, joka ei lähde sen uskolle vieraasta näkökulmasta. Tämä peli ei voi jatkua näin.
Ettei vainolisi dogman korostajat muunnelleet Korinttilaiskirjettä tähän tapaan: ”Niin pysyvät nämä kolme, usko, rakkaus ja oppi, mutta suurin niistä on oppi.”?
Eksegeettinen tutkimus ei ole mörkö. Lähtökohtaisesti se on ei-tunnustuksellista, johon sitten kukin voi lisätä oman tunnustuksellisuutensa määrän. Tutkija että lukija. Eksegetiikkaa myös kannattaa lukea mahdollisimman paljon, jotta selviää, mihin siitä on ja mihin ei. Raamatun ajan taustaa ja kuvaa se aina selventää.
Harri Ahdesmäki: ” Johanneksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa itsestään;
“Te olette lähtöisin alhaalta, minä ylhäältä. Te kuulutte tähän maailmaan, mutta minä en tähän maailmaan kuulu. Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että “minä olen se joka olen” (kr. egoo eimi, hepr. Jahve) te kuolette synteihinne.” Joh. 8:23-24″
Jeesus ei siinä käytä itsestään Kaikkivaltiaan Jumalan, Luojan nimeä JHWH/Jahve/Jehova.
Alkukielen tekstien mukaan sanoo vain vastustajilleen, että ”nämä tulevat kuolemaan synneissään elleivät usko kuka hän on.” Viittaa tällä ´lunnaisiin/sovitukseen ja ennustuksiin/lupauksiin Messiaasta.
Sillä tavoinhan sen Vanha kirkkoraamattukäännöskin sanoo: ”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.”
25. Niin he sanoivat hänelle: ”Kuka sinä olet?” Jeesus sanoi heille: ”Juuri se, mitä minä puhunkin teille.”
Seuraavat jakeet tuovat myöskin esiin Isän Jehovan ja Jeesuksen olemista eri persoonia. Jeesus määrittelee Isän lähettäjäkseen/tehtävänantajakseen.
”26. Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla.”
27. Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
28. Niin Jeesus sanoi heille: ”Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
29. Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista.”
Mielestäni Topias Tanskasen huoli on aiheellinen. Ei ole yhdentekevää, millaista teolpogista opetusta yliopistossa annetaan.
Raamatussa sanotaan selkeästi: ”Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.”
Papin tehtävä on vastuullinen, sillä hänen opetuksensa kautta löydetään tie iankaikkiseen elämään – tai ei löydetä, jos oppi on hämärää sekamelskaa.
Osmo, tuossa sorrut virheeseen, jossa ajattelet että eksegetiikka on räisäsläisen ajattelutavan mukaan täysin objektiivista ilman mitään teologista/filosofista painolastia. Näin ei ole. Sellaista ei ole olemassakaan, eikä esim. Räisänen itse noudata teksteissään tätä (1. vaihe: eksegetiikka, objektiivinen tutkimus 2. vaihe: teologia, tulkinta). Tosiasiassa teologisia ja filosofisia päätöksiä tehdään jo eksegetiikan parissa.
Eksegetiikka ei ole mörkö. Eksegetiikkaa on monenlaista. Itsekin nimenomaan olen kiinnostunut eksegetiikasta. Mutta kirkon ei tarvitse jäädä eksegetiikan – tai tarkemmin sanottua yhden maailmassa olemassaolevan eksegeettisen ”koulukunnan” – alle ja hallintaan omassa teologiassaan.
Yliopistot saavat opettaa mitä opettavat, kunhan se on akateemista. Yliopistossa painotetaan akateemisen ja kirkollisen teologian eroa. Kirkossa taas ainut teologia on akateemista teologiaa. Kirkolla pitää olla uskallus omaan teologiaan, ja myös omaan teologiseen lisäkoulutukseen. Yliopiston annilla etenkin eksegetiikasta tulee se kuva, että Raamattu toimii enintään mukavana virikekirjana. Sen suurempaa merkitystä siitä tuskin löytyy.
Osmolle, jos rakkauteen ei kuulu totuuden etsiminen, niin se ei ole rakkautta – tai jos on, niin se on vääristynyttä sellaista. Rakkaus ja oppi kulkevat käsi kädessä.
Hyvä kommentti Topias Tanskaselta. Olen samaa mieltä.
Olisin itsekin ollut, silloin kun se oli ajankohtaista, jossain määrin kiinnostunut eksegetiikasta, mutta en siitä eksegetiikasta, mitä Helsingin yliopiston erityisesti UT:n eksegetiikan piirissä harrastettiin/harrastetaan.
Harmi ettei Sammeli Juntusen erittäin hyvä kirja/puheenvuoro saanut ansaisemaansa huomiota. Se vaiettiin, tai kuitattiin olankohautuksella. Timo Eskolaa ei tietenkään kukaan varteenotettava, tai sellaiseksi aikova, eksegeetti voi noteerata.
Asetelmaa tavallaan hahmottaa hyvin printti Kotimaassa Eero Junkkaalan ja Juha Pakkalan erilaiset näkemykset ”Daavidin ja Salomonin aikaisten valtakuntien” koosta.
STI tekee hyvää työtä. Todella monet tulevat, ja nykyiset, papit ovat HY:n ääriliberaalieksegetiikan hapattamia. Tämä näkyy jo nyt, tulevaisuudesta puhumattakaan muun muassa yhä lisääntyvänä joidenkin keskeisten opinkohtien kiistämisenä. Vanhan kirkon tunnustuksia ja luterilaisia tunnustuskirjoja luetaan/tulkitaan samalla totuusulottuvuuden kadottavalla tavalla kuin Raamattua.
Juu Topias. Vanha kansakin totesi, ettei oppi ojaan kaada. Elämä voi kyllä joskus viedä ojan pohjalle. Eikä se aina johdu opin puutteesta.
Topias, en puhunut objektiivisuudesta, en tieteen ehdoista. Olen lukenut Timo Eskolan kirjan prof. Räisäsen käsityksistä, jossa aatetaustoja ja muutakin selvitellään. Kommenttini eksegeettisestä tutkimuksesta oli myös yleinen, ei pappiskoulutusta käsittelevä, jota en tunne.