Epätoivoon tyytyvä saa kyvyn iloita?

Ulla-Lena Lundbergin upea kirja Jää innoitti minut etsimään kirjastosta myös hänen varhaisempia romaanejaan. Jos rehellinen olen, teki Kökarin Anna minuun vieläkin suuremman vaikutuksen kuin palkittu ja kiitetty uusin romaani. Lundbergin tavassa hahmottaa maailmaa on jotakin kiehtovaa - ja tuttua.

Pinnallisemmalla tasolla hykertelin moneen otteeseen - sekä Jäätä että varhaisempaa tuotantoa lukiessani - miten tunnistettavan osuvasti Lundberg kuvaa pienen saaristolaisyhteisön Persoonallisuuksia (kyllä, perustellusti isolla P:llä) sekä ihmisten välisiä pinnanalaisia jännitteitä. Itselläni oli ilo asua nuorena aikuisena pienessä saaristoyhteisössä toistakymmentä vuotta. Saatoin täysin ongelmitta eläytyä Lundbergin kuvauksiin ja löytää näitä ihmistyyppejä elävästä nykysaariston elämästä, vaikka kirjat kertoivatkin ihan eri maailmanajasta. Eikö ole metkaa ja mielenkiintoista! Samanlaista kilpailua ja kissanhännänvetoa, vilpitöntä ja vähäeleistä auttamista hädän hetkellä, samanlaisia jäämiä sukujen välisistä ikiaikaisista kiistoista, pientä naureskelua muualta tulleille, samanlaista erikoisten ihmisten hiljaista hyväksyntää osaksi yhteisöä - kaikkea sitä on pienessä saaristoyhteisössä nykyäänkin.

Syvällisemmällä tasolla Lundbergin kuvaamat elämänkohtalot antoivat samaistumiskohteita ja haastetta koko maailmankuvalleni. Siteeraamani kohdat ovat romaanista Kökarin Anna.

"Jos ihminen etukäteen saa selville, millaiseksi hänen elämänsä tulee muovautumaan, hän ei jaksa elää. Mutta kun elämä on salattua ja ihminen tuntee toivoa, vaikka hänestä Anna tavoin tuntuisikin että toivo repii hänet riekaleiksi, niin hän kaikesta huolimatta pystyy elämään."

Riekaleiksi repivä toivo pitää hengissä, antaa elinvoiman. Ja etukäteen ei kuulu tietää, mihin elämä vie. Niin totta! Olen aina tuntenut syvää epäluuloa kaikenlaista ennustamista kohtaan, olipa kyse sitten kristallipalloon tuijottelusta, korteista ennustamisesta, käsien uurteiden tulkinnasta tai horoskoopeista. Kyse ei ole sitä, että minulle olisi opetettu ennustaminen jotenkin vääräksi tai synniksi. Kyse ei ole edes siitä, että pidän tuollaista lähtökohtaisesti hömppänä. Varautunut epäluulo on ollut minussa sisäsyntyistä ja siihen on liittynyt vahvasti tunne: minä en halua tietää, mitä edessäni vielä on. Jos olisin tiennyt kaikki elämänvaiheeni etukäteen vaikka vain tähän saakka, en olisi jaksanut elää. Mutta repaleinen toivo ja asioiden tuleminen eteen vähitellen - ne ovat pitäneet liekin palamassa ja luotan, että pitävät vastakin.

"Vasta sitten, kun ihminen on oppinut, että epätoivo on normaali olotila, vieläpä huomattavasti yleisempi kuin pakeneva onni, hän malttaa rauhoittua ja tyytyä siihen mitä maailmaan jää jäljelle, kun onni on siitä kadonnut. Silloin ei ole onnellinen, mutta saa vähitellen takaisin iloitsemiskykynsä, ja iloinen silmä keksii maailmasta yllättävän paljon aihetta pysyvän tyytyväisyyteen."

Tämä ajatus haastoi, tähän on vaikeampi yhtyä ja samaistua. Olenko vielä liian nuori ymmärtämään ja myöntämään, että tämäkin on lopulta totta? Epätoivoon tyytyminenkö todella tuo ihmiselle harmonian, ilon ja pysyvän tyytyväisyyden? Elämä on toki täynnä paradokseja, mutta että ihan näinkö? En ole aivan vielä valmis tyytymään maailmaan ja elämään, josta onni on kadonnut. Luulen muuten, että tuo Lundbergin kirjan katkelma on aika osuva suomalainen kiteytys buddhalaisen ajattelun perusideasta. Olenkohan yhtään jäljillä?

"Ja kun ajattelen niitä viisaita ihmisiä, joita minä olen tavannut, täällä ja muualla, niin minusta he eivät kuulu siihen tasaiseen ihmissorttiin, joka istuu aloillaan ja imee itseensä paikallista perinnettä. Pikemminkin he ovat joutuneet lähtemään outoihin oloihin tai heidän kohdalleen on osunut suuri henkilökohtainen kriisi ja he ovat tunteneet itsensä niin hylätyiksi, että Jumalan käden olisi pitänyt laskeutua ulos pilvestä ja ottaa heidät pois tästä olemassaolosta. Vasta sitten kun käsittää, että on vain pakko elää edelleen, voi ruveta puhumaan viisauden alusta. Mutta se on sellaista viisautta, että joka ikinen ihminen olisi mielummin ilman sitä."

Aamen.

6 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Kun näin uutisen tuosta palkinnosta, tulin ajatelleeksi, kuinka rikas kulttuuri suomenruotsalaisuus meillä onkaan. Kirjallinen kulttuurimme olisi paljon köyhempi ilman sitä. Samalla se omalta osaltaan liittää meidät skandinaaviseen kulttuurialueeseen. Surullista, että monet suomalaiset ovat näinä päivinä inhoavat tätä yhteyttä tai suorastaan toimivat sitä vastaan. Ilman tätä pohjoismaista yhteyttä me emme olisi se demokraattinen yhteiskunta, mitä tänään olemme.

    Tuo kirja on syytä lukea, ajattelin. Se olisi oiva aihe johonkin kirjallisuusiltaan kevään mittaan..

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Emilia Karhu sanoo:

      Totta Jorma Ojala! Suomenruotsalaisuus on suuri rikkaus. Kaikki vähemmistöt ovat suuri kulttuurinen rikkaus, maalle kuin maalle, näin arvelen. Itse en tosin edes ajatellut kirjailijan suomneruotsalaisuutta tässä ollenkaan. Jotenkin kirjojen aiheet ja teemat ylittävät kaikki rajat niin jännällä tavalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      En ole vielä lukenut tuota kirjaa. TV:stä on tullut muutamia saaristolaisohjelmia ja elokuvia ja ne ovat mielenkiintoisia juuri noiden Emilian kuvaamien asioiden vuoksi.

      Itse en ole saaristolainen, päinvastoin, mäkien maasta Pohjois-Karjalasta. Mutta elämän mukanaan tuoman kokemuksen johdosta voin jo tässä iässä sanoa vaikeuksien kohdatessa että “eteenpäin kuin mummo lumessa”. Itse asiassa koin yhtenä päivänä sisäistä puhetta, että samoin kuin en voinut pienenä koululaisena jäädä koulumatkalla makaamaan umpihenkiselle tielle, niin en voi nytkään vastoinkäymisten kohdatessa jäädä toimettomaksi kohtalon vietäväksi vaan jatkaa “eteenpäin kuin pieni koululainen tai mummo lumessa”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Peltonen sanoo:

    Tosi nautittavaa kuvauksen tekstivirtaa “Jäässä”! Usein ei tapaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • juha nuppola sanoo:

    puolustusvoimilla näyttää olevan ylimääräistä rahaa kun kallista palvelusaikaa käytetään uskonnon harjoitukseen jolla ei ole mitään tekemistä palveluksen kanssa.kenenkään perusoikeuksia ei loukata sillä että uskonnonharjoitus rajataan vapaa-aikaan.

    Ilmoita asiaton kommentti