Mikä on teologille tarpeellista?

Raamatun Sanaan voi aina luottaa. Kannattaa ottaa huomioon, mitä Raamattu sanoo itsestään. Tässä on muutama keskeinen kohta tähän liittyen. ”Jokainen Jumalan sana on taattu” (Sananlaskut 30:5). Vapahtajamme Jeesus toteaa: ”Sinun sanasi on totuus” (Joh. 17:7). Psalminkirjoittaja samoin jopa: ”Sinun sanasi on kokonansa totuus” (Psalmit 119:160) sekä: ”Sinun sanasi on minun jalkaini (jalkojeni) lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Psalmit 119:105) että ”Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” (Psalmit 12:7)

Teologisessa tiedekunnassa, (esim. Helsingin yliopiston), vieläkin arvostetaan eniten teologeja, jotka operoivat pääasiassa järjen varassa. Tietysti opettajien joukossa on myös niitä, joille Pyhä Henki avaa tien Raamatun oikeaan ymmärtämiseen. Järkeä, oivaltamista ja loogista päättelyä tarvitaan, mutta niiden pitää pysyä rengin ja palvelijan ei isännän roolissa.

Raamattu on Jumalan suoraa puhetta meille! Siksi voimme sen äärellä sanoa ja rukoilla nuoren profeetta Samuelin tavoin: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.” (1. Sam. 3:9,10) Kovia kokenut Job puolestaan pyytää Jumalalta, niin kuin meidänkin kannattaa pyytää: ”Kuule siis, niin minä puhun: minä kysyn, opeta sinä minua.” (Job 42:4)

Ja Jumala todella vastaa! Mutta monille teologeille voi käydä niin, että Raamatun lukeminen jää vähemmälle kuin esimerkiksi ennen tiedekuntaan tulemista, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin. Tulee niin paljon muuta luettavaa ja tekemistä, ettei ehdi tai jaksa tutkia Raamattua tarpeeksi.

Eräässä vanhassa sarjakuvatraktaatissa pidetään sopivana määränä kristitylle kymmentä lukua päivässä. Se on siis aika urakka! Mutta varmaankin luku tai kaksi on sopivampi annos. Ja ei kannata tuntea syyllisyyttä, jos jonakin päivänä ei tule luettua lainkaan!

Kuolematonta sieluamme ja henkeämme ravitsee myös jumalanpalveluksessa käynti ja varsinkin ehtoolliselle osallistuminen. Raamatun mukaan siinä saadaan Jeesuksen tosi ruumis ja veri nautittavaksi. Apostoli Paavali toteaa: ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen.” (1. Kor. 10:16) Huomaa tässä sana ”osallisuus”! Me luterilaiset emme katolilaisten tapaan usko sinänsä ehtoollisaineiden täydellistä olemuksenkin muuttumista, koska viini maistuu edelleen viiniltä ja leipä leivältä. Ja silti Kristus on todellisesti läsnä yhtyneenä salatulla tavalla ehtoollisaineissa.

Luther tiivistää mestarillisesti ehtoollisen sisällön ja hyödyn Vähässä katekismuksessa: ”Nimittäin että meille annetaan näillä sanoilla (teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi) tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus.” Tietenkin tämä sana: ”teidän edestänne” tulee vastaanottaa uskolla. Eiköhän näillä eväillä ”reissumies”, joka myös teologi on, pärjää!

Matka vie kohti taivasta. Ohjatkaamme, neuvokaamme ja auttakaamme toisiakin tälle tielle ja tiellä. Tämä tapahtuu pitämällä esillä lakia ja ennen kaikkea evankeliumia ja tekemällä uskon vaikuttamia rakkauden tekoja. ”Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” (Gal. 5:6) (Uusi Raamatunkäännös kääntää virheellisesti tämän kohdan: ”rakkautena vaikuttava usko”.) Usko ei siis MUUTU rakkaudeksi, vaan vaikuttaa rakkauden KAUTTA.

Lopuksi Lutherin yhä ajankohtainen luonnehdinta papin ja saarnaajan tehtävästä: ”Ottakaa siis tämä huomioonne, te seurakunnanpaimenet ja saarnaajat! Meidän virkamme on nyt muuttunut toiseksi kuin se oli paavin alaisuudessa oltaessa: siitä on tullut vakava ja autuuttatuova virka, ja sen tähden se nyt aiheuttaa paljon vaivaa ja työtä, ikävyyksiä ja kiusauksia ja päälle päätteeksi varsin vähän palkkaa ja kiitollisuutta maailman taholta. Mutta Kristus itse on oleva palkkanamme, jos uskollisesti työskentelemme. Kaiken armon Isä auttakoon meitä tähän! Hänelle olkoon ylistys ja kiitos iankaikkisesti Kristuksen, meidän Herramme, kautta. Amen.” (Vähä katekismus, s. 292. Tunnustuskirjat, vuoden 1948 painos)

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

39 KOMMENTIT

  1. Ylistä Herraa, minun sieluni,
    ja kaikki mitä minussa on,
    ylistä hänen pyhää nimeään.
    Ylistä Herraa, minun sieluni,
    älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
    Hän antaa anteeksi kaikki syntini
    ja parantaa kaikki sairauteni.
    Hän päästää minut kuoleman otteesta
    ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.

    Virsikirjan kiitosrukous numero 717.

  2. Juuri tämä elävä ja varma pelastuksen toivo Kristuksessa tekee meidät kärsivällisiksi ristin alla, iloisiksi murheissa ja vaivoissa, vakaiksi uskon kilvoituksessa, väsymättömiksi hyvissä teoissa.

    F. G. Hedberg, Uskonoppi Autuuteen, s. 116, 1986, SLEY.

    Minäkin toivon ja rukoilen, että voisin jatkuvasti kasvaa ja vahvistua edellä mainituissa.

  3. Eskatologian dogmaattinen käsittely sopii päättää kirkon pastorien tekemän työn tukemiseen ja kiittämiseen. Heidät on kutsuttu virvoittamaan Jumalan usein väsynyttä pyhiinvaeltajakansaa julistamalla varmaa toivoa Jumalan lupaamasta ikuisesta sapattilevosta. Hän, armollinen antajamme, lahjoittaa omilleen peräti oman itsensä. Augustinuksen todistus 1600 vuoden takaa on lähtöisin sellaisen teologin kynästä, joka ei ollut koskaan hetkeäkään vapaana sielunpaimenen elämän ankarista vaatimuksista. DE CIVITATE DEIN [”Jumalan valtio”] kuuluisissa loppusanoissa korostetaan neljää tehtävää, jotka pelastettujen epälukuiselle yhteisölle on annettu. Ne muodostavat yhteenvedon raamatullisen eskatologian keskeisistä teemoista. ”Hiljaa oleminen” kuvaa niiden täydellistä rauhaa Jumalassa, jotka oli täällä ajassa vanhurskautettu armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta. ”Katseleminen” ilmaiseen ihmisjärjen täydellistymistä sen katsellessa Totuutta, joka on Jumala itse. ”Rakastaminen”, joka kumpuaa Jumalasta tyydyttääkseen hänen kansansa ja virratakseen takaisin hänen luokseen, tyydyttää miesten ja naisten sydämen ja tahdon; onhan heidät tehty henkilökohtaiseen yhteyteen Luojansa ja toistensa kanssa. ”Ylistäminen” on toisaalta luodun vastaus jumalalliseen armoon, joka iloiten antaa Jumalalle sen, mikä hänelle kuuluu, toisaalta meissä oleva Kristuksen ääni, joka huutaa Isän puoleen. Maan päällä taistelevan Kristuksen kirkon edessä pidetään varmaa toivoa lopullisesta tavoitteesta, kaikkivaltiaan Jumalan nauttimisesta ikuisesti. Hippon piispan vanha todistus 400-luvulta on pätevä yhä tänään, koska Jumalan salaisuus Kristuksessa on ja pysyy alati tuoreena elämän lähteenä:

    Siellä me olemme hiljaa ja katselemme; katseleme ja rakastamme; rakastamme ja ylistämme. Katso mitä on oleva lopussa ilman loppua! Sillä mikä muu on meidän loppumme kuin päästä tuohon valtakuntaan, jolla ei ole loppua?

    John R. Stephenson, Eskatologia, s. 157-158, Concordia ry, 2018.

  4. Kysyin kerran puhelimessa Rauhanyhdistykseen kuuluvalta serkkuni mieheltä, monenko eri naisen kanssa hän on ollut elämänsä aikana? Hän uhkasi lähettää poliisit perääni! Taisi osua arkaan kohtaan. Eräs tuttu pappi piti kysymystä sopimattomana. Mitä te muut ajattelette siitä? Joskus kysyin samaa eräältä Rauhanyhdistykseen kuuluvalta papilta. Hän vastasi, että yhden. Hän siis on naimisissa. Jos hän puhui totta, nostan hänelle hattua.

    • Jos kuitenkin joku tulee tällaisestakin kysymyksestä synnintuntoon ja alkaa kaipaamaan, etsimään ja uskomaan syntien anteeksiantamukseen Jeesuksen sovitustyön perusteella. Tämä Rauhanyhdistyksen pappi ei selvästikään loukkaantunut kysymykseeni, vaan vastasi ihan asiallisesti ja toivottavasti totuudenmukaisesti.

  5. Juuri siksi, että oli mahdotonta onnistua säilyttämään jumalallinen totuus väärentämättömänä suusta suuhun läpi vuosituhansien, Herra on lahjoittanut kirkkaassa, kirjoitetussa, muuttumattomassa sanassaan sellaisen koetinkiven, jonka avulla voidaan koetella kaikki inhimilliset ja jumalallisiksi kiitetyt opit… Mutta sana jäi. Kirkkaana ja selvänä, yksiselitteisenä ja lujana se loistaa maailman yössä! Siitä löytää totuuden jokainen: yksinkertainen maallikko ja hurskas teologi! Toinen vakuuttaa toiselle todeksi ikivanhan kultalöydön. Se valaisee, ruokkii ja pyhittää kaikki ne, jotka lukevat Raamattua yksinkertaisesti, nöyrästi ja rukoillen!… Pyhän Hengen voima, joka vaikuttaa sanan kautta, saa näet voiton pahasta kaikissa niissä, jotka kuulevat sitä hyvässä tarkoituksessa, vaikkapa sitten vain pelkästä inhimillisestä uteliaisuudesta.

    Wilhelm Löhe, Jumalan puutarha, s. 63, 64 ja 66, SLEY, 1983.

  6. Jos siis sinulta kysytään, mitä sinä toisessa uskonkohdassa uskot Jeesuksesta Kristuksesta, niin vastaa aivan lyhyesti: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus, Jumalan todellinen Poika, tuli minun Herrakseni”. Mutta mitä tietää tuo ”Herraksi tuleminen”? Sitä se tietää, että hän lunasti (vapautti) minut synnistä, perkeleestä, kuolemasta ja kaikesta onnettomuudesta. Ennenhän minulla ei ollut Herraa ja Kuningasta; minä olin vankina perkeleen vallassa, tuomittuna kuolemaan, kietoutuneena syntiin ja sokeuteen.

    Tunnustuskirjat, s. 364, SLEY, 1948. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.

Rantanen Mika
Rantanen Mika
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.