Menneinä vuosikymmeninä kyseltiin varsinkin herätysliikepiireissä uskon perään ja usein myös suoraan kysyttiin toisilta oletko uskossa . Sitten tuli korostus henkilökohtaisen uskon omistamisesta , mutta tänä aikana kysellään usein ja varsinkin vedotaan rakkauteen kun tahdotaan puolustella omia näkemyksiä tai arviodaan muita tai uskonnollisia piirejä .
Kristillisessä mielessä usko ja rakkaus kuuluu erottamattomasti yhteen , koska Jumala on rakkaus ja molemmat on vuodatettu kasteessa ihmisen sydämeen .
”Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.”
Molemmissa ”kyselyissä” uskon tai rakkauden perään on mielestäni usein katse ihmisessä ; onko sinulla , onko minulla uskoa tai rakkautta joka ei nouse apostolien opetuksista eikä raamatun muista opetuksista , eikä varsinkaan meidän tehtävä ole ”punnita ”toisen uskoa tai rakkautta .
Katse uskonalkajaan ja oppia evankeliumin kautta tuntemaan Kristusta enemmän on keskeisin oppi raamatussa .
Kolmas kyselyn aihe kristillisyydessä on teot, joiden kautta tahdotaan määritellä oikea elävä usko . Ja tekoihin ihminen luontaisesti pyrkiikin , kun ihmisellä on tarve ansioitua , lahja on vaikea omistaa joka tekee yksinkertaisesta uskosta monesti niin monimutkaista ihmisen elämässä . Se vaan ei ihmiselle sovi kovin hyvin että Jumala on tehnyt kaiken ihmisen hyväksi pelastuakseen kadotukselta kun ihminen tiedostaa oman syntisyytensä ja ansiottomuuden .
Teoista puhutaan ja niitä etsitään , mutta teotkin ovat edeltäpäin valmistettu ,että me niissä vaeltaisimme , joka ei sovi meidän inhimmilliseen järkeemme .
Etsimällä Jumalan vanhurskautta eli Kristusta , löytyy kaikki ja kaikki annetaan lahjaksi ja johdatetaan .
Kristuksen ruumiin osallisuudessa on kätketty meidän elämämme ja tehtävämme , tekomme, kun tahdomme pysyä siinä Jumalan jatkuvan armon ja anteeksiantamuksen alla . Kristus on aina suurempi ja tahtoo aina suuremmaksi tulla meille ja se tie on enenevää synnin ja armon tuntemista ja meidän osamme tulla pienemmäksi . Pienemmäksi meidän ei tarvitse myöskään pyrkiä , vaan Jumala senkin tekee kun pysymme armahdettavina ja tahdomme tunnustaa syntimme .
Lopulta vaikeaksi ihminen tekee tien itselleen , kun helpompaa vedota uskossa kaikkeen muuhun paitsi tuoda oma itsensä ja se pahuus Jumalalle joka meissä jokaisessa on.
Meillä vaan ei ole itsessämme mitään tekoja , rakkautta tai uskoa omasta takaa näyttää Jumalalle , mutta olemme ymmärtäneet uskon sisällön kun voimme sanoa kuten Paavali : en elä enää minä vaan Kristus minussa .
Totuudessa vaeltamiseen meidät on kutsuttu , joka ei näyttäydy mitenkään nousujohteiselta elämältä maallisella mittatikulla mitattuna .
Synti ei ole lopulta meidän ongelmamme koska syntimme on sovitettu jo , vaan niiden salaaminen , joka on meille luontaista perisynnin palkkana saatu ominaisuus . Syntinsä tunnustaja saa kuitenkin evankeliumin kautta omistaa ihmeellisen ilon ja rauhan Jumalan lapseudessa . Suomalainenkin kristillisyys on kyllästetty ihmisten ajatuksilla saada parempaa kristillisyyttä , joku rakentaa yhteisöllisyyttä ja keksii uusia tapoja siihen tai ottaa mallia suuresta maailmasta , joku uskoo herätyksen muuttavan kaiken ja saavan suurien kokemuksien kautta voimaa elämään pahuutta vastaan , joku pyrkii laventamaan Jumalan sanaa rakkauden nimissä ja uudistavansa ja päivittävänsä Jumalan ilmoituksen , mutta harvemmin kysellään missä minä voin kohdata Kristuksen ? Kristus on siellä missä hän on luvannut olla ja varmasti konteksti auttaa näkemään , tuntemaan ja kokemaan tämän . Luterilainen selvä oppi on että Kristus kohdataan sanassa ja armonvälineissä ja siellä pyhien yhteydessä jossa Kristus hallitsee rakkaudella , jossa saarnastuoli ja alttari on varjeltu harhaopeilta . Samalla seurakunta on avoin ja sinne kutsutaan ihmisiä ilman kyselyjä missä olet rypenyt tai oletko uskossa , annetaan Jumalan sanan tehdä se tehtävä joka sille kuuluu .
En ole koskaan uskonut kirjaimelliseen sanaan, enkä historialliseen totuuteen. Raamatussa on punainen lanka, joka alkaa alusta, eikä pääty raamatun loppuun, vaan jatkuu niin kauan kuin ihmiskuntakin. Sanojen ympärille hirttäytynyt jonninjoutava inttäminen estää näkemästä kokonaisuuden ja sen, että sana jatkaa elämäänsä ihmisistä riippumatta hamaan loppuun asti, vaikka ”sanasota” yrittää estää.
Timo kirjoittaa; ” On absurdi väite että Jumala tarvitsee rakkaudelleen ihmisen suostumuksen . Ei voi siis rakastaa omaa lasta jos ei kysy ensin lupaa lapselta . Tälläinen ajatus on syvältä !”
Timon väite syntyy väärinkäsityksestä, jossa sekoitetaan toisiinsa kaksi eri asiaa: rakkauden osoittaminen ja rakkauden vastaanottaminen (suhde).
Jumala on Olemukseltaan Rakkaus. Hän ei tarvitse kenenkään lupaa rakastaakseen.Jumala rakastaa jokaista ihmistä aina, riippumatta siitä, uskooko ihminen Häneen, vihaako ihminen Häntä vai välittääkö hän lainkaan. Lupaa tai suostumusta ei tarvita siihen, että Jumala rakastaa, vaan siihen, että ihminen ottaa vastaan tämän rakkauden ja elää yhteydessä Häneen.
Ortodoksinen kirkko opettaa, että Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa niin paljon, ettei Hän pakota ketään yhteyteensä. Pyhä Johannes Krysostomos totesi: ”Jumala ei koskaan vedä ketään pakolla puoleensa. Hän toivoo kaikkien pelastuvan, mutta ei pakota siihen ketään.”
Eikähän Raamattu olekaan ristiriitainen muuta kuin järkipuuttojen ja paatuneitten ulkokultaisten käsityksen mukaan, hurskasten ja ymmärtävien käsityksen mukaan se taas todistaa heidän Herransa eduksi.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 354, SLEY, 1957.
Jumalllinen rakkaus on täydellistä ja siksi siinä on vapaus lopulta ihmiselle annettu , mutta hän ei kysy rakkaudelle lupaa , ei kysynyt kun teki meille maan asuttavaksi , antoi elämän meille ja saadaan saa nauttia Jumalan hyvyydestä ja katsoa Jumalan luomaa luontoa . Hän meni kärsimään ristille että meillä olisi elämä . Ja hän toimii kuten lihaksi tullut sana todistaa ja jättänyt todistuksen apostoleille ja oli puhunut jo paljon ennen heitä profeettojen ja enkeleiden kautta . Se on täysin Jumalan tekoa jos ihminen kääntyy Jumalan puoleen , koska hän vaikuttaa sanansa kautta , kun elämää ei ole hänen ulkopuolella . ”Ette te valinneet minua vaan minä teidät ” . Kaiken elämän synty ja tekijä on Jumalassa , Jumalan rakkauteen kuuluu vapaaehtoisuus – tahdotteko tekin mennä pois .Jumalan valtakuntaa kuvataan lapsen kaltaisuudella , joka kuvaa meidän suhdettamme parhaimmillaan ihanteena ja sitä voi miettiä vaikka matkana kuinka paljon siinä on ollut meidän valintoja ja onko minun tahto kulkenut edellä .
On surullista jos ihminen ajattelee ”uskoontuloa” omana ratkaisuna eikä koskaan kirkastu Jumalan suuruus , Jumalan rakkaus ja armo että hän on kaiken valmistanut ennen kuin minua oli olemassa ja hänellä on ollut suunnitelma ja iankaikkinen elämä talletettu Kristuksessa minulle . Tätä sanomaa tulisi pienelle Kristukseen kastetulle opettaa että oppisi tuntemaan Jumalan rakkauden jo pienenä . Pieni lapsi kuvaa meidän kristillisyyttä parhaiten kaikessa lapsen olemuksessa kun saa lahjan vastaanottaa , kun puhutaan lahjasta pienen lapsen kohdalla niin olisi hullua kastetilaisuudessa kysellä lapsen vapaata tahtoa , kun sellainen puhe olisi Jumalan sanan halventamista ja siksi se on absurdiajatus . Ja Jumalan tahto on aina että kaikki pelastuisimme ja Jumala estää ja sallii ihmisen elämässä asioita ja lankeemuksia ihmisen syntisyyden tähden joista emme voi paljon kirjoittaa yksityiskohtaisesti kun emme tiedä ja nää kaikkea , yksilöinä välillä näämme oman elämän historiasta jotain merkityksellisyyttä mutta niiden tulkinta on aina vaikeaa , kuten se vaikein raamatunlause: kaikki koituu niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat .
Vapaa tahto on ihmisellä valita monia asioita mutta se ei ole täydellistä vapautta ihmisellä , on ihmisiä jotka ovat esim. yrittäneet itsemurhaa monta kertaa ja siinä onnistumatta tai joku pyrkinyt tekemään monia syntejä ja ei ole siinä onnistunut ja kaikkea on . Tahtomme on sidottu se ei ole täydellistä vapautta , jos se olisi vapautta niin siinä ei olisi syntiä . Apostoli Paavali kuvaa asiaa : sitä hyvää mitä tahdon en tee ja sitä pahaa mitä en tahdo sitä teen . Kun edellisen apostolin sanan kiellämme niin kiellämme samalla asuvaisen synnin meissä ja samalla se sokeutta nähdä täydellinen pelastus Kristuksessa yksin armosta , yksin uskosta , yksin Kristuksen työn tähden ja hänen voimavaikutuksensa meissä asuvaisen Pyhän Hengen kautta . Meidän tahtomme ei ole kuten Jumalan tahto ja siksi Kristus tulisi asua meissä ja hänen tahtonsa toteutuisi ja voisimme sanoa Paavalin tavoin en elää minä vaan Kristus minussa ( eikä meidän syntinen luontomme vaikuttaisi tahtomista vaan hän vaikuttaa tahtomista ja tekemistä meissä . Ilman Jumalaa ihminen kuvittelee olevansa oman onnensa seppä .
Timo yllä oleva tekstisi edustaa jälleen kerran vahvasti luterilaista (ja osin kalvinistista) armoteologiaa, jossa painotetaan ihmisen tahdon sitoutuneisuutta (servum arbitrium), monergismia (pelastus on yksin Jumalan teko) sekä pikkulasten kastetta armolahjana, johon ihminen ei voi myötävaikuttaa.
Testissä on myös yhtymäkohtia ortodoksiseen näkemykseen, en niitä jokaista erikseen poimi. Pelastus on aina lähtöisin Jumalasta. Ihminen ei voi luoda pelastusta eikä ansaita sitä. Jumala teki maan, tuli lihaksi, kärsi ristillä ja antoi elämän. Ortodoksinen kirkko kastaa vauvoja ja jakaa heille heti myös ehtoollisen. Kastetta pidetään Jumalan lahjana ja uutena syntymänä, jossa lapsi liitetään Kristuksen ruumiiseen ilman, että häneltä vaaditaan intellektuaalista ”ratkaisua”. Ajatus siitä, että uskoontulo olisi ihmisen oma ”suoritus” tai ansiokas ratkaisu, on ortodoksisenkin teologian mukaan harhaanjohtava. Pelastus on Jumalan hyvyyttä ja armoa.
Timo mainitset tekstissäsi hyvin, Jumalan rakkauteen kuuluu vapaaehtoisuus – ”tahdotteko tekin mennä pois”, juuri näin jos ihmisellä ei ole aitoa vapautta valita, vapaaehtoinen rakkaussuhde ei ole mahdollinen. Jumala ei pakota ketään pelastumaan, koska pakotettu rakkaus ei ole rakkautta.
Muuten luterilaiset eivät ole koskaan opettaneet, että joku olisi ennalta määrätty helvettiin. Mutta sinä et tunnu tätä käsittävän.
Tämä kommentti on siis tarkoitettu Samille.
Mika, luther oli salakalvinisti. Se miksi aikoinaan hylättiin kaksinkertainen ns. predestinaatio johtui sielunhoidollisista syistä. Mistä muuten revit, keskusteluun ” luterilaiset eivät ole koskaan opettaneet, että joku olisi ennalta määrätty helvettiin.” Onko sinulle avautunut luterilainen predestinaation ongelma? 🙂
Katekismuksessa 3. Uskonkappaleessa :
Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin kautta.. Et kiellä varmaan Sami tätä etkä Paavalin opetusta ihmisen kyvyttömyydestä valita oikein oman lihansa ja kykyjensä mukaan , mutta tuskin selität sitä myöskään.
On mielestäni harhaanjohtavaa usein puhua tässä yhteydessä uskoontulosta koska raamattu puhuu paljon enemmän kuolleen herättämisestä eläväksi ja syntymän prosessi on luonnollisesti kokonaan Jumalan teko . Kun luin tekstejäsi niin myönnät siellä ainakin rivien välissä ettei todellista vapaata tahtoa ihmisellä ole . Paavali kuvaa tietysti kristityn elämää ja itseään ed. lauseella , joka kuvastaa sitä ihmisen avuttomuutta että ilman Jumalaa emme voi mitään . Vapaudessa ei ole esteitä eikä sidoksia sen jokainen tajuaa ja neurotiede on myös tuhonnut tänä päivänä tieteen nimissä vapaan tahdon olemassaolon , kun ihmisen aivot tekevät päätöksen ennenkuin sitä ihminen edes ehtii ajattelemaan . Tästä kahden voiman vaikutuksesta kristityn elämässä Paavali kuvaa paljon ja oppimme ja teologia kulkee aina meidän elämämme kanssa ja se resonoi meidän elämäämme , koska olemme itsenäisiä Jumalan kuvaksi luotuja .Ymmärrän että on vaikea tulla luterilaisen tunnustuksen allekirjoittajaksi joka nousee apostolien opetuksista vapaan tahdon kysymyksessä , mutta vapauskäsitettä voi tutkia mitä se todella käsittää raamatun , tieteen tai meidän ymmärryksessä . Se on selittelyä että olisi tai jos ja olihan minulla mahdollisuus , koska tämä toistuu aina meidän elämässämme ja vastaus ei ole harmitus tai että nyt minä tseppaan tai harjoittelen vaan paeta Kristuksen turviin ja olla rehellinen Jumalan edessä tunnustaen syntinsä ja sanoa ettei minulla halua hyvään enkä halua noudattaa sinun pyhää tahtoasi vaan minä rakastan jopa syntiä ja minun lihani ja perkele tahtoo minut irroittaa sinusta . Ihmisjärjellä on turha etsiä vastauksia sidottuun vapauteen , vaan elämä ja lopulta Kristuksen suuruuden kautta me löydämme sen pienuutemme ja ymmärrämme ettei meidän olemassa ole ollut suurta Jumalan armoa jota vastaan olen taistellut . Ei vapaan tahdon edustajat ole huonolla prosentilla onnistuneet valitsemaan oikein vaan niitä ei ole ensimmäistäkään. Ette te valinneet minua – missä tuossa on se kuuluisa vapaa tahto ? Vapaata armoa meidän tulee saarnata !
Vapaan tahdon teologia on mahdoton yhtälö , mutta kalvinistinen ennaltamäärämisoppi menee ojasta allikkoon
Timo siteeramasi jae Johanneksen evankeliumista on helppo jae — Johanneksen evankeliumin 15:16 ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”.
Ortodoksinen kirkko ja itäiset kirkkoisät kuten Johannes Krysostomos ja Kyrillos Aleksandrialainen lukevat tämän lauseen kontekstissaan. Timo kiinnitä huomio jakeen jatkoon: ”..vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät sitä varten, että te lähtisitte ja kantaisitte hedelmää”.
Jeesus puhuu tässä tilanteessa kiirastorstain iltana yläsalissa apostoleilleen. Tavallisesti rabbiinien oppilaat hakeutuivat itse mestarinsa luo ja valitsivat seurattavansa. Jeesus käänsi tämän kulttuurisen tavan päälaelleen: Hän itseoikeutettuna Mestarina valitsi nämä tietyt miehet erityiseen apostoliseen virkaan ja missioon.
Valinta koskee siis tehtävää ja palvelusta (kutsuttuna olemista), ei sitä, että Jumala päättäisi meidän puolestamme mielivaltaisesti, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei.
Jeesus valitsi 12 apostolia, mukaan lukien Juudas Iskariotin. Juudas oli yhtä lailla ”valittu” apostolin tehtävään kuin muutkin, mutta omalla vapaalla tahdollaan ja valinnallaan hän kääntyi pois ja kieltäytyi kantamasta hyvää hedelmää.
Kutsu ja armo ovat Jumalan tekoja, mutta ihmisen tahto toimii vastauksena eli suostumuksena (synergia).
Johanneksen evankeliumiin, et voi lukea sisälle Augustinuksen ja lutherin markkinoimaa luterilaista filosofista, nominalistista predestinaatiota.
Sami voisit vastata tuohon Paavalin sanoihin ; sitä hyvää mitä minä tahdon en tee …
Miten ordodoksinen kirkko tästä opettaa ?
Ja miten vapaa tahto on sovellettavissa tähän ?
Vastasyntyneen kastettavan lapsen kohdalla emme voi vapaata tahtoa soveltaa .
Timo, osittain näistä on ollutkin puhetta. Kysyt Apostoli Paavalin sanoista (Kirje roomalaisille 7:18–19: ”Sitä hyvää, mitä tahdon, en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen”.
Läntisessä teologiassa (erityisesti Augustinuksesta ja reformaatiosta alkaen) Paavalin sanat on usein tulkittu osoitukseksi siitä, että ihmisen tahto on synnin takia täysin orjuutettu ja kyvytön hyvään. Ortodoksit näkevät asiat toisin.
Paavali ei sano, ettei ihmisellä olisi tahtoa hyvään – päinvastoin, hän sanoo: ”Sitä hyvää, mitä tahdon”. Eli tahto hyvään on olemassa! Ongelma on siinä, että ihmiseltä puuttuu voima toteuttaa sitä ilman Pyhää Henkeä.
Ihminen tunnistaa järjellään ja omassatunnossaan hyvän, koska Jumalan kuva hänessä ei tuhoutunut, mutta synnin tahrima ihminen on riippuvainen, heikko ja omien intohimojensa orja. Vaikka ihminen on synnin sitoma eikä pysty omin voimin parantamaan itseään, hänellä säilyy kyky huutaa avuksi, katua ja suostua Jumalan hoitoon. Jumala ei paranna ihmistä siis väkisin. Ihminen antaa suostumuksensa, ja Jumalan armo antaa voiman tehdä sitä hyvää, mihin oma tahto ei yksin riittänyt.
Eli lyhyesti; Paavali kuvaa synnin vaurioittamaa, sairasta ihmisluontoa, jolta puuttuu voima. Halu hyvään on tallella, mutta toteutus vaatii Kristuksen armoa. Jumalan valtakunnassa on juuri voima, kuten Raamattu sanoo.
Sami, voisitko jo vihdoin sanoa, kuulutko itse ortodoksiseen kirkkoon vai et?
Ainakin vaimosi kuuluu siihen.