Raamatun Sanaan voi aina luottaa. Kannattaa ottaa huomioon, mitä Raamattu sanoo itsestään. Tässä on muutama keskeinen kohta tähän liittyen. ”Jokainen Jumalan sana on taattu” (Sananlaskut 30:5). Vapahtajamme Jeesus toteaa: ”Sinun sanasi on totuus” (Joh. 17:7). Psalminkirjoittaja samoin jopa: ”Sinun sanasi on kokonansa totuus” (Psalmit 119:160) sekä: ”Sinun sanasi on minun jalkaini (jalkojeni) lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Psalmit 119:105) että ”Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” (Psalmit 12:7)

Teologisessa tiedekunnassa, (esim. Helsingin yliopiston), vieläkin arvostetaan eniten teologeja, jotka operoivat pääasiassa järjen varassa. Tietysti opettajien joukossa on myös niitä, joille Pyhä Henki avaa tien Raamatun oikeaan ymmärtämiseen. Järkeä, oivaltamista ja loogista päättelyä tarvitaan, mutta niiden pitää pysyä rengin ja palvelijan ei isännän roolissa.

Raamattu on Jumalan suoraa puhetta meille! Siksi voimme sen äärellä sanoa ja rukoilla nuoren profeetta Samuelin tavoin: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.” (1. Sam. 3:9,10) Kovia kokenut Job puolestaan pyytää Jumalalta, niin kuin meidänkin kannattaa pyytää: ”Kuule siis, niin minä puhun: minä kysyn, opeta sinä minua.” (Job 42:4)

Ja Jumala todella vastaa! Mutta monille teologeille voi käydä niin, että Raamatun lukeminen jää vähemmälle kuin esimerkiksi ennen tiedekuntaan tulemista, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin. Tulee niin paljon muuta luettavaa ja tekemistä, ettei ehdi tai jaksa tutkia Raamattua tarpeeksi.

Eräässä vanhassa sarjakuvatraktaatissa pidetään sopivana määränä kristitylle kymmentä lukua päivässä. Se on siis aika urakka! Mutta varmaankin luku tai kaksi on sopivampi annos. Ja ei kannata tuntea syyllisyyttä, jos jonakin päivänä ei tule luettua lainkaan!

Kuolematonta sieluamme ja henkeämme ravitsee myös jumalanpalveluksessa käynti ja varsinkin ehtoolliselle osallistuminen. Raamatun mukaan siinä saadaan Jeesuksen tosi ruumis ja veri nautittavaksi. Apostoli Paavali toteaa: ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen.” (1. Kor. 10:16) Huomaa tässä sana ”osallisuus”! Me luterilaiset emme katolilaisten tapaan usko sinänsä ehtoollisaineiden täydellistä olemuksenkin muuttumista, koska viini maistuu edelleen viiniltä ja leipä leivältä. Ja silti Kristus on todellisesti läsnä yhtyneenä salatulla tavalla ehtoollisaineissa.

Luther tiivistää mestarillisesti ehtoollisen sisällön ja hyödyn Vähässä katekismuksessa: ”Nimittäin että meille annetaan näillä sanoilla (teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi) tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus.” Tietenkin tämä sana: ”teidän edestänne” tulee vastaanottaa uskolla. Eiköhän näillä eväillä ”reissumies”, joka myös teologi on, pärjää!

Matka vie kohti taivasta. Ohjatkaamme, neuvokaamme ja auttakaamme toisiakin tälle tielle ja tiellä. Tämä tapahtuu pitämällä esillä lakia ja ennen kaikkea evankeliumia ja tekemällä uskon vaikuttamia rakkauden tekoja. ”Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” (Gal. 5:6) (Uusi Raamatunkäännös kääntää virheellisesti tämän kohdan: ”rakkautena vaikuttava usko”.) Usko ei siis MUUTU rakkaudeksi, vaan vaikuttaa rakkauden KAUTTA.

Lopuksi Lutherin yhä ajankohtainen luonnehdinta papin ja saarnaajan tehtävästä: ”Ottakaa siis tämä huomioonne, te seurakunnanpaimenet ja saarnaajat! Meidän virkamme on nyt muuttunut toiseksi kuin se oli paavin alaisuudessa oltaessa: siitä on tullut vakava ja autuuttatuova virka, ja sen tähden se nyt aiheuttaa paljon vaivaa ja työtä, ikävyyksiä ja kiusauksia ja päälle päätteeksi varsin vähän palkkaa ja kiitollisuutta maailman taholta. Mutta Kristus itse on oleva palkkanamme, jos uskollisesti työskentelemme. Kaiken armon Isä auttakoon meitä tähän! Hänelle olkoon ylistys ja kiitos iankaikkisesti Kristuksen, meidän Herramme, kautta. Amen.” (Vähä katekismus, s. 292. Tunnustuskirjat, vuoden 1948 painos)