Miika Ruokanen ehdottaa luopumaan herätysliikkeitä Raamatullisesta pappeudesta 

Ratkaisuja moni esittää kansankirkon ja herätysliikkeiden tilanteeseen ja hyvin teologiaan perehtyneetkin  teologit esittävät Raamatun sanan ja tradition vastaisia ehdotuksia . Myös vertaus lestadiolaisuuteen on erikoinen kun liike ei jaa Luterilaista  tunnustusta opissaan käytännössä ja toimii melko suljetusti kristikunnan keskuudessa . Sekö olisi Ruokasen ihanne ? Moni on varmasti arvostanut Miika Ruokasen teologisia opetuksia , mutta nyt se jopa loukkaa monen papin vakaumusta tuo esitys . 

Ihmetystä toisaalta herättää miksi vaikutusvaltaisetkin teologit  kohdistaa muutostarpeet niille jotka edustavat pitkää traditiota ja Jumalan sanaa tässä virka- asiassa , eikä sinne piispakunnalle jotka ovat luopuneet Jumalan sanasta näissä asioissa ?. Nämä ulostulot ja keskustelut olisivat vuosikymmeniä sitten olleet hyvin absurdeja ehdotuksia . 

Nythän kysymys ei ole pelkästään virkakysymyksestä  ja on jopa sinisilmäistä ehdottaa että naispappeuden hyväksyminen ratkaisisi ongelmat . Ssp- olevien vihkimiset tulee automaattisesti mukaan hyväksyttävästi . Lisäksi piispallinen kaitsenta olisi hyvin ongelmallinen . Minkäänlaisia sovintoesityksiä ei ole kuulunut tältä troikalta (Luoma+2naispiispaa) jotka kovimmin ajavat luopumuksen linjaa eteenpäin , vain juhlapuheita ihmisyyteen vedoten ilman Raamatullista opetusta  . Rakkaus tuntuu olevan halpaa kauppatavaraa johon usein vedotaan , kun siinä ei tarvitse olla Jumalan sanan totuutta mukana  ja koskaanhan Raamatullinen rakkaus ei kulje ilman totuutta . Saati sitten syntyisi  aitoa etsintää  Jumalan sanan valossa  .Yhteiskunnassa vallitsevat virtaukset ovat kuollut kirjain ja harha Jumalan sanan totuuden rinnalla . 

Henkisesti , hengellisesti ja fyysisesti on jo osa herätysliikkeistä eronnut kansankirkon osallisuudesta ja piispan kaitselmuksesta kauan sitten  ja tämä vuosikymmeniä kestävä juopa levenee kunnes ero ja hajaannus tulee . 

Ensin piispakunta ajanut Jumalan sanasta luopumusta ja toiseksi herätysliikkeet luopuneet kirkkojärjärjestyksestä eli mitä on jäljellä enää ?

On naivia vedota tunnustukseen kun käytäntö  kertoo todellisuuden .  Selvästi saatanallisia elementtejä tahdotaan tuoda kirkkoon , alttarin pyhyyttä ja saarnastuolia halveksien , kuten Paavalin seurakunnassa juuri tehtiin . joka on jatkoa alttareiden häväistämiseen   6- väristen lippujen muodossa . 

On aika köyhää ajattelua jos Kristuksen ruumiille asetetaan vain Isä meidän rukouksen tai uskontunnustuksen toteutuminen tavoitteeksi , yhtään näitä tärkeitä asioita väheksymättä .Jumalanpalvelus ratkaisee minkälaista elämää ruumis elää  ja saako evankeliumi vaikuttaa ruumiissa sitoutumista seurakuntaan ja antaa lahjat käyttöön Jumalan valtakunnan työhön oman seurakunnan kautta . 

Pietistinen kirkkokäsitys kangertaa herätysliikkeitä  ja samalla katsotaan usein muualle kuin laumaan joka tarvitsee kodin ja paimenen .Vaikka on tietysti isoja asioita päätettävissä jos haluaa irrottautua kansankirkosta . Laumasta nousevat toiveet kasvavat ja kysymykset ovat olleet jo kauan huulilla monissa perheissä . Missä lapset käyvät pyhäkoulua , missä saavat nuoret Jumalan sanan opetusta , missä on koti  koko perheelle? Messuyhteisöjen rakentamisen tie ei ole 20 vuoden aikana lisännyt juuri alueellisesti lukumäärää vaikka olemassa oleviin messuyhteisöihin on väki lisääntynyt . Jännite ja paine vie energiaa siltä työltä mihin on kutsuttu ja kansankirkosta lähteminen vie rahaa pois , mutta tuo vapauden ja varmasti jos pappiskoulutuksen saa ratkaistua niin seurakunnat kasvaa . Kuka se huoneen rakentaa ? 

Jälkiviisaus on jälkiviisautta mutta monet ovat tämän asian nähneet jo vuosikymmeniä sitten miten nämä asiat etenee ja monet tulevat myös sen näkemään . Uskon että selvästi suurin osa herätysliike väestä on jo nyt lähdön kannalla ja se joukko kasvaa vaikka sitä lähtemistä vastaan kuinka pyritään suitsimaan . Argumentit ovat vähissä ja ihmiset yksinkertaisesti ajattelevat oman elämän ja perheen kautta asioita . On vääristyneitä ja liioteltuja argumentteja esitetty häistä ja kasteista , jotka ovat tosin juridisia ja lopulta se tärkeämpi asia on hengellinen ulottovuus jota ei voi kukaan estää toteuttamasta Jumalan sanan ja valtuuksien kautta . 

Lopulta uskon että lampaat kuulevat hyvän paimenen äänen ja lauma siirtyy sinne missä evankeliumia julistetaan syntisille ihmisille .Edes se selvä liikehdintä pois kansankirkosta selvinä lukuina ei näytä haittaavan kansankirkon piispoja . Jumala ei ole kiinnostunut rahoistamme eikä puitteista vaan siitä olemme armahdettuja Jumalan lapsia  ja olemme oksasteituina siihen totiseen viinipuuhun , jonka juuret antaa yksin sen elämän meille .
Jumalan sanan ilmoitus ei ole vaikeatajuista näissä asioissa ja tuntuu olevan kompromissit ja demokratia ensimmäisenä mielessä ratkaistaessa näitä yksinkertaisempiakin asioita . Ei yksimielisyys ole liian vaikeaksi päämääräksi asetettu Raamatussa vaan siihen tulee ensisijaisesti pyrkiä . Uskon että on tietynlainen Jumalan lahja toki annettu demokratia kun emme pysty olemaan yksimielisiä , mutta ei paimenuus tai avioliitto kysymykset kaipaa demokratiaa eikä kompromisseja. .

428 KOMMENTIT

    • Vanhoillisuus ei tietenkään ole mikään peruste. Ahdasmielisyys on jokseenkin tulkinnanvarainen asia. Erillismessujen kieltäminen on perusteltua juuri siksi, että ne ovat seurakuntien messuista erillisiä. Herätysliikkeiden on mahdollista toimia seurakuntien kanssa yhteistyössä, mutta se edellyttäisi kirkon päätösten noudattamista. Niistä saa olla eri mieltä, mutta niitä vastaan ei tule toimia. Se, mikä on ’mitä tahansa eikä linjassa hengellisyyden kanssa’, on myös tulkinnanvaraista. Kirkkoherrojen tehtävänä on valvoa seurakuntien tilojen käyttöä oman harkintansa mukaan.

    • ”Kirkkoherrojen tehtävänä on valvoa seurakuntien tilojen käyttöä oman harkintansa mukaan.”

      Niin, eikä päätöksiä sovi arvostella?

    • Kirkkoherra Kanala ei olekkaan ollut pitkään aikaan esillä, joten hän sopivasti provosoi ja sai kuvansa mediaan.

      On myös tapauksia, että kirkkoherrat yrittävät valvoa, mutta tuomiokaptulit ohjeistavat, että – väärin valvottu. Mediassakin riepoteltu, tuomiokapitulin ja Setan tarkastama kirkkoherra Peltola sanoi itsensä äskettäin irti virastaan.

    • ”Vanhoillisuus ei tietenkään ole mikään peruste. Ahdasmielisyys on jokseenkin tulkinnanvarainen asia.”

      Martti, media tietää, kuten sinäkin blogeilla kommentoit, että ymmärrys pappeudesta sekä sukupuolien lukumäärästä on kirkastunut ihmisen evoluution edetessä.

      Kuka mitenkin tulkitsee! Herätysliikkeet ovat vanhoillisia ja suvaitsemattomia – Kari Kanala on edistyksellinen. Kansa valitsee ketä kannattaa. Mieli voi tietysti muuttua vaikka viiden vuorokauden kuluessa.

    • ”Herätysliikkeiden on mahdollista toimia seurakuntien kanssa yhteistyössä, mutta se edellyttäisi kirkon päätösten noudattamista. Niistä saa olla eri mieltä, mutta niitä vastaan ei tule toimia.”

      Siitä tällä blogilla keskustellaan, evlut kirkon päätökset. Miten niitä tulkitaan? Sinulla on ollut siihen koko ajan selvä kanta. Erillismessut ovat mielestäsi Suomen evlut kirkolle vastakkaisia toimia, vaikka luterilaista käsikirjaa messuissa tarkasti noudatetaan. Suomen evlut kirkon piispoille on mediassa esillä olleiden kirjoitusten mukaan tullut raja vastaan ja mitta täyteen. Kaikille on tilaa?

    • ”Mediassakin riepoteltu, tuomiokapitulin ja Setan tarkastama kirkkoherra Peltola sanoi itsensä äskettäin irti virastaan.”

      Piispa on tuomiokapitulin jäsenten kanssa harjoittanut ns. laillista oikeutta päätöksenteossa kirkkoherran kantaan nähden. Kirkkoherrat Kanala ja Peltola edustavat vastakkaisia mielipiteitä sateenkaari aatteen suhteen. Kanala niittää mainetta, Peltola ajettiin marginaaliin. Evlut kirkko on linjansa valinnut ja pitää siitä kiivaasti kiinni. Koneistolla on kova valta, viisas väistyy!

    • ”Ymmärrys pappeudesta sekä sukupuolien lukumäärästä on kirkastunut ihmisen evoluution edetessä.” Ihmisen evoluutiolla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Siinähän puhutaan kymmenistätuhansista vuosista. Kulttuurin evoluutiosta on kysymys, täsmällisemmin tieteen kehityksestä, joka onkin nopeaa ja yhä kiihtyvää. Pappeus liittyy tietysti teologiaan ja käsitys sukupuolesta ja seksuaalisuudesta moneen tieteeseen. Ainakin biologia, psykologia, sosiologia ja oikeustiede tulevat mieleen.

    • Niinpä tietenkin! Pappeus liittyy teologiaan, ihmisen luominen ei siihen sitten liitykkään, vaan hän on kulttuurisen evoluution tuote.

    • Kulttuurin evoluutio on ihmiskunnan tuote. Teologisesti sitä voi pitää sen seurauksena, että syntiinlankeemuksessa ihminen söi hyvän ja pahan tiedon hedelmän.

    • Nyt alkaa polttaa, kuten kuten Aadamia ja Eevaa syntiinlankeemuksen jälkeen Diapoloksen sotkiessa meidät omaan tahtoonsa, vaikka alussa ei teologisesti niin ollutkaan.

    • Jospa tarkistaisit avainsanojesi oikeinkirjoituksen, Kosti Vasumäki! Et vaikuttaisi sivistymättömät kuin olet. ”Monissa kielissä paholaista tarkoittava sana tulee kreikan kielen sanasta diabolos, joka tarkoittaa vastustajaa tai panettelijaa.”

    • Kiitos Martti, kun sivistyneesti korjasit sekä oman sanavirheesi, että myös minun pienen kirjainvirheeni. Ymmärsit kuitenkin kenestä oli kysymys?

    • Tässä vehkeessä on oikeinkirjoitustoiminto, joka tuottaa usein väärinkirjoitettuja sanoja. Aina ei onnistu korjaamaan ajoissa sen kolttosia. Tuossakin on vielä paikattavaa: sivistymättömämmältä.

  1. Ei luterilainen tunnustus ole niin tulkinnanvaraista . Selvää on että kansankirkon johto on suvaitsematon ja ahdasmielinen suhteessa apostoliseen paimenuuteen ja käyttävät valtaa väärin ja heidän ajaman kristillisyyden seurauksena on kirkot heidän opeilla saarnattu tyhjäksi . Kirkon johto tietysti on vastuussa kuten yrityksissä yritysten johto on vastuunkantaja . Tätä seuraten piispojen kommentit ovat kaikkea muuta kuin hyvää johtajuutta . Kirkollisessa yhteydessä suuruus mitataan palvelemisena eikä suinkaan estämisenä .
    Martille !
    Ei mitään raamatun kohtia väistellä !

    • Ne, jotka evlut kirkosta eroamisen jälkeen hakeutuvat katolisen tai ortodoksisen kirkon jäseniksi, valinnallaan osoittavat perinteisen käsityksen virasta ja avioliitosta olevan niissä hyvällä mallilla. Muutoksille on tullut raja vastaan.

    • ”Ei mitään raamatun kohtia väistellä!” Niinpä kannattaa olla väistämättä myöskään Matt. 23:8-12: ”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus.Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Kirkon virat tulee tältä pohjalta ymmärtää vain toimenkuviksi eikä arvonimiksi.

  2. Vain toimenkuvia ei arvonimiä ? Kumpikaan nimi ei ihan istu paimenuuteen , josta on kysymys pappeudesta . Kaitsemisesta on kysymys ,.Kristus esikuvana . Ilman erillisiä apostolien opetuksia paimenuuden kuulumista miehelle ei naiselle ymmärrettiin hyvin kuuluvana selvänä asiana Jeesuksen opetuksissa ja traditiossa 1900 vuotta , kunnes tuli ulkopuolelta kristikunnan uusi vaade jota kirkon paimenet eivät estäneet vaan ovat laiminlyöneet sen yksistä tehtävistä mitä heille on uskottu

    • ”Ilman erillisiä apostolien opetuksia paimenuuden kuulumista miehelle ei naiselle ymmärrettiin hyvin kuuluvana selvänä asiana Jeesuksen opetuksissa ja traditiossa 1900 vuotta, kunnes tuli ulkopuolelta kristikunnan uusi vaade jota kirkon paimenet eivät estäneet vaan ovat laiminlyöneet sen yksistä tehtävistä mitä heille on uskottu.” Vaatimus miesten ja naisten tasa-arvosta ei tule kristikunnan ulkopuolelta. Sehän on hyvin uusitestamentillinen ajatus. Toteutuuko se missään muualla kuin pitkään kristillisen vaikutuksen maissa? Mitä tulee ’apostolien opetuksiin’, niitä ovat tulkinneet vallastaan kiinni pitäneet miehet oman korvasyyhynsä mukaan. Joskus on jopa vakavissaan keskusteltu, onko naisella ylipäätään sielua.

    • ”Mitä tulee ’apostolien opetuksiin’, niitä ovat tulkinneet vallastaan kiinni pitäneet miehet oman korvasyyhynsä mukaan.”

      Nopeasti, muutamalla sanalla voidaan torpata 2000 vuotta kestänyt linja, (sosiaalinen media on avannut meille ikkunan moneen suuntaan). Uskallan ajatella, että myös valtaan päässeet toisen tai jonkun muun sukupuolen edustajat osaavat pitää saavuttamastaan vallasta kiinni. Valta sokaisee kaikki ilmoitetut sukupuolet. Kysymys taitaa perimmiltään olevan siitä vanhasta myrkystä, josta kaikki sukupolvet ovat osallisiksi tulleet.

      Jumalan järjestys maailmassa, luonnossa ja kaikessa elämässä on silmilleni avoimena. En näe pappeja millään tavoin yli-ihmisinä. Jostain syystä ylösnousemuksen ensimmäinen todistaja Maria, ei tullut valituksi apostolien 12 joukkoon. En usko Jeesuksen erehtyneen valitessaan miehiä, koska hän kertoi useissa evankeliumien teksteissä tulleensa ilmoittamaan sanomansa Isän sydämeltä.

      Martti, kuuntelet aivan ”uudella korvalla”. Korvasyyhy on erilaista kuin ennen ollut?

      Tasa-arvokysymys pappeus ei edelleenkään ole! Herramme, Vapahtaja Jeesus Kristus on naisen arvon erityisesti esille nostanut. Siitä ei ole minkäänlaista epäilystä olemassa.

    • ”Jostain syystä ylösnousemuksen ensimmäinen todistaja Maria, ei tullut valituksi apostolien.” Jeesus itse kutsui Marian. Sehän ei kelvannut miehille, jotka järjestivät arpajaiset.

    • Martti, tämä oli tosi viihdyttävä, kiitos! Jeesus kutsui Marian, mutta miehet järjestivät arpajaiset! Niin tapahtui. Naurahdin ääneen kun luin kommenttisi. Rouva halusi heti kuulla nauruni syyn.

      On kiva, että voidaan välillä löysätä lakin remmiä, vaikka se ei olisi kireällä ollutkaan. Asiat voivat olla vastakkain hyvässä hengessä. Hyvää keskikesän juhlaa reippaalle ja innokkaalle opponentille toivottaen!

    • Apostoleille asetetaan Uudessa testamentissa yleensä kaksi vaatimusta. Hänen tulee ensinnäkin olla ylösnousemuksen todistaja. Hänen tulee myös olla Jeesuksen itsensä kutsuma julistamaan evankeliumia. Magdalan Maria, jos kuka, täyttää nämä edellytykset.

    • Kirjoitat Martti Jeesuksen kutsumisesta ( valitseminen) ja heti edellytyksistä , jotka ovat eri asioita . Paimenuutta ja yhteistä pappeutta ei tule sotkea toisiinsa . Apostolinen aika on ohi ja me tunnustamme apostolista uskoa ja päinselvää että sen sisältö on Kristus . Apostolisen opin jatkumossa elämme mutta apostoleita ei ole ole enää . Apostolit asettivat seurakunnille kaitsijoita ( kaikki miehiä) .

    • ”Apostolisen opin jatkumossa elämme mutta apostoleita ei ole ole enää.” Voi, olen tavannut monia ja tutustunut läheisesti muutamiin. ’Ne kaksitoista’ ovat historiaa, mutta työ jatkuu ja lähettiläitä on maailman joka kolkalla. Eipä tuo sana muuta tarkoitakaan.

    • ”Apostolit asettivat seurakunnille kaitsijoita (kaikki miehiä).” Sitä et voi tietää, kun ei kukaan muukaan. Kreikassa ja latinassa on nimisanoilla suku, jonka mukaan laatusanakin muodostetaan. Paimen ja kaitsija ovat maskuliinisia sanoja riippumatta siitä, hoitaako tointa nainen vai mies. Tästä ei pidä rakentaa syrjivää virkakäsitystä.

    • ”Kirjoitat, Martti, Jeesuksen kutsumisesta (valitseminen) ja heti edellytyksistä, jotka ovat eri asioita.” Kuinka niin eri asioita? Onhan kirkossammekin pappisvihkimyksen edellytyksenä sekä sisäinen että ulkoinen kutsumus (vocatio). Kokelaan tuntemaa kutsumusta tutkitaan kai hänen kanssaan keskustellen. Lisäksi tulee olla seurakunnalliseksi katsottu toimi, johon hänet voidaan määrätä.

    • Tämä paimenuus on käsitelty niin monta kertaa jo läpi luomisesta , Jeesuksen valitsemisesta ja apostolien opetuksista lähtien ettei tuo tarjoamasi sukupuoleton malli istu mitenkään . Kaikki ns todistelut on turhaa yritystä kiertää Jumalan tarkoitus ja siunaus tässä asiassa . Inhimmillisesti järjeilen asia muutu , vaikka Jumalan sanaa yrittää turhentaa . Kaikki merkit seuraavat myös aina siitä että luovutaan Jumalan sanasta , kuten naispappeuden myötä on käynyt . Kansankirkko on luopunut Jumalan sanasta ja naispappeus on yksi merkki siitä kun on luovuttu 1900 vuoden aikaisesta apostolien opetuksesta jne . Kaikki kirkkoisät kirkkokunnat ovat olleet täysin yksimielisiä tässä asiassa , viisaammaksi ei tule itseään korottaa joiden Kristus – oppi on selvä ja kaikki se miten Jumalan tahdossa Kristuksen ruumis rakentuu ä hänen vaikutuksestaan .

    • ”Kaikki ns todistelut ovat turhaa yritystä kiertää Jumalan tarkoitus ja siunaus tässä asiassa.” En kuvittelekaan vakuuttavani sinua, Timo Gummerus. Sikäli yritykseni lie turha. Luulen kuitenkin muiden seuraavan tätä keskustelua ja toivon heidän oivaltavan, ettei Jumalan tarkoitus ole ylläpitää oikeaa virkakäsitystä, vaan jakaa avaraa armoaan kaikille sitä kaipaaville.

    • Martti Pentti ei täällä päätetä mitä pidetään ja mitä hyljätään , se on Jumalan sanan turhentamista kun emme ota sitä kuten se selvästi on ilmoitettu . Siihen ei voi tuoda peitoksi Jumalan armoa tai rakkautta kun ensin kiellämme Jumalan sanan . Jumala yksin on kaiken sanansa takana ja me joko tunnustamme sen tai hylkäämme , kukaan ei sitä pysty noudattamaan mutta armo kuuluu syntinsä tunnustaville ja hänen eteensä emme voi tuoda omia ehtojamme että haluamme tämän näin ja näin ja siunaa sitten meidät ja levitä avara armosi kaikkien päälle vaikka ihmiset elää synnissä tietoisina ja eivät tahdo nöyrtyä . Ei ihmisiä näytä edes kiinnostavat ne hedelmät mitä tuottaa Jumalan sanan vastainen toiminta ja siihen sisältyy aina valhe vapaudesta kun se on juuri toisinpäin että Kristus tuo vapauden . Katso Martti Pentti mitä naispappeuden hyväksymisen jälkeen on tapahtunut maailmalla ja Suomen kansankirkossa ?
      Onko avara armo kansankirkon piispoilla vai yrittävätkö he pakottaa noita herätysliikkeitä luopumaan kristillisestä traditiosta 1900 vuoden ajalta , jonka perustus on itse Kristus ?
      Luopumus on ilmeistä ja samaasukupuolta olevien vihkimiset on samaa kauraa . Ja myöntyminen on hyväksymisen merkki , kun Jumalan huoneen pyhyyttä rienataan monin tavoin , ei kuule kommentteja vastaan vaan virta vie ketkä mukana on ja vuodet tekee tehtävänsä ja ”sopeudutaan ” uuteen oppiin entistä lujemmin . Ei kadotuksesta puhetta – ei todellista rakkautta lähimmäisistä , ei synnistä puhetta kun kaikki hyväksytään , ei kehotusta parannuksen ja siitä seuraa ettei ole armon evankeliumin saarnaa iloon rauhaan ja vapauteen .

    • Puutun vuodatuksestasi vain yhteen ilmauksen: ”Siihen ei voi tuoda peitoksi Jumalan armoa tai rakkautta.” Ensinnäkin: Ihminen ei todellakaan tuoda mihinkään Jumalan rakkautta. Hän voi kylläkin välittää sitä edelleen lähimmäisiään rakastammalla. Toiseksi: Raamatun mukaan Jumalan rakkaus peittää suuretkin synnit.

    • Luterilaiset tunnustuskirjat käsittelevät tietoisesti ja tahallaan tehtyä syntiä vakavana asiana, joka erottaa ihmisen Jumalan armosta ja katkaisee uskon. Tunnustuskirjojen mukaan uskova ei voi elää tietoisessa synnissä menettämättä Pyhää Henkeä. Mutta tietysti syntinsä tunnustava saa armon Jumalalta .
      Miten Martti Pentti suhtaudut siihen kun kansankirkko tuo ylimpiä paimenia myöten syntiä siunattavaksi ja eivät pysy apostolien opetuksissa ., jonka ovat saaneet Jumalalta puhuttavaksi ja opetettavaksi , Kristuksen ruumis pyhyyttä varten ja alamaisuutta Kristukselle ?
      Vai ajatteletko että kansankirkon piipoista suurin osa on oikeassa ja apostolit ja kirkkoisät väärässä Jumalan tahdossa ja Kristuksen valitsemuksessa ?

    • ”Ajatteletko, että kansankirkon piipoista suurin osa on oikeassa ja apostolit ja kirkkoisät väärässä?” Ajattelen, että sinä, Timo Gummerus, olet väärässä, kun et osaa erottaa syntisten siunaamista synnin siunaamiisesta.

    • Martti Pentti se kuuluu tietysti sananvapauteen että voit olla eri mieltä asioista . Kysymyksiin et kuitenkaan halua vastata , vaan vetoat nykymenoon . Apostolien aika on loppunut tietysti mutta lähetystyöntekijät vievät sitä sanomaa eteenpäin minkä ovat apostoleilta saaneet . Nyt jos tuomme Jumalan eteen meidän ihmisten päätöksiä jotka ovat sanan vastaisia niin ei tietysti Jumala siunaa syntiä , vaikka tahtoo ihmisiä siunata kun tahtovat elää Jumalan sanan ja armon alla ja aina valmis armahtamaan syntinsä tunnustavia . Meillä on erilainen Jumala- kuva . Kai voidaan olla kuitenkin samaa mieltä siitä että ssp – vihkimiset ei ole tulleet kansankirkkoon syvällisen teologisen valaistumisen kautta vaan suoraan ajan hengestä . Tämä pitäisi rinnastua ja olla näkyvissä jo apostolisesta ajasta lähtien miten seurakunta on hyökkäyksille altis ja siinä tarvitaan isällistä paimenuutta että harhaopit ja Jumalan sanan vastaiset asiat ei pääse Kristuksen ruumiiseen , joka on paimenen yksi tärkeimmistä tehtävistä . Piispat toimivat ylipaimenina Kristuksen alaisuudessa ja tämä on myös luterilainen oppikäsitys pitkässä traditiossa , mutta nyt ohjaus ( pastoraalinen ohje) on kiihdyttämässä jakaantumista . Kaikki voi uskoa tilastollisiin faktoihin mitä tapahtui 86 vuoden jälkeen tai mitä tulee tapahtumaan ssp – vihkimisten jälkeen . Herää kysymys mistä me syntiset saadaan armo omistaa jos saarnatuoleista ei syntiä saarnata synniksi eikä kehoiteta parannukseen ? Olemme kaikki perisynnin alaisia synnyimme minä aikana tahansa ja sama vaiva ja sama tarve aina olemassa ja vain Kristus on vastaus meille tähän .
      Nythän kansankirkossa on selvä näkemysero herätysliikkeillä ( esillä olevassa kiistassa) ja kanssnkirkon piispakunnalla . Toinen ei pidä Raamatullisena totuutena naispappeutta ja ssp- vihkimisiä ja toinen pitää ja ei hyväksy tosiasiassa eikä kunnioita pitkää Raamatullista traditiota . Se että sanotaan ettei perinteinen käsitys ole harhaoppi on kuitenkin tosiasiassa vaade että siitä tulee luopua kaikkien . No tiet erkanevat halusipa sitä tai ei ja kansankirkko jatkaa valitsemallaan linjalla . Kirkkoja tulee tulee myyntiin ja meno muuttuu entistä hullummaksi ja tähän ei tarvitse mitään ennustajan lahjoja vaan sitä sivusta moni surullisesti katsoo . Pihlajamäen kirkko jo myytiin , mutta onneksi se nyt meni Etiopian ordodoksikirkon omistukseen . Kristillinen kenttä jakaantuu ja siirtyy eri paikkoihin , kuten on monessa maassa jo tapahtunut että valtion kirkot syöksyy alaspäin ja väki harvenee sieltä .

    • ”Kai voidaan olla kuitenkin samaa mieltä siitä, että saman sukupuolen liittojen vihkimiset eivät ole tulleet kansankirkkoon syvällisen teologisen valaistumisen kautta vaan suoraan ajan hengestä.” Ne ovat tulleet kirkkoon sen myötä, että ne ovat tulleet maallisen lain mukaisiksi. Kirkon oikeus vihkiä avioliittoon on maalliselta yhteiskunnalta saatu ja perustuu näin sen säädöksiin. Keskustelu siitä, onko papeilla tämän vuoksi lupa vihkiä avioliittoon pareja, jotka eivät vastaa kirkon kantaa avioliitosta, on vielä kesken. Monet ovat sen oikeuden ottaneet. Ajan henki – mitä sillä sitten tarkoitetaankin – vaikuttaa toki, mutta ei nähdäkseni ’suoraan’ vaan melko monimutkaisen kuvion kautta. – – – ”Se, että sanotaan, ettei perinteinen käsitys ole harhaoppi, on kuitenkin tosiasiassa vaade, että siitä tulee kaikkien luopua.” Se on vaatimus siitä, että perinteistä kantaa edustavat lakkaavat pitämästä uudistusta harhaoppina.

    • Niin kysymys on Raamatun arvovallasta , joka luterilaisuudessa on ylin auktoriteetti . Tai asian voisi ilmaista uskomme enemmän ihmistä vai Jumalaa . Kristinuskon ytimessä on Jumalalta saatu ilmoitus Jumalan tahdosta ja totuudesta joka on Raamatussa . Vieras ajatus on että yhteiskunnan säädöksiä tulee kirkon silloin noudattaa kun ne ovat Jumalan sanaa vastaan , vaikka kehoitetaan olemaan esivallalle alamaisia . Kansankirkkoa ei ole maallinen laki pakottanut , kuten ei isompia kirkkokuntiakaan ( idän ja lännen kirkot ) .

    • ”Kysymys on Raamatun arvovallasta, joka luterilaisuudessa on ylin auktoriteetti.” Kyllähän luterilaisuudessakin ylin ja oikeastaan ainoa auktoriteetti on kolmiyhteinen ja kaikkivaltias Jumala. Ilmoituksen hänestä löydämme Raamatusta, mutta meidän on nähtävä ilmoituksen kautta hän, jolta ilmoitus tulee. Raamatusta ei saa tulla meille epäjumalaa.

    • ”Kristinuskon ytimessä on Jumalalta saatu ilmoitus Jumalan tahdosta ja totuudesta joka on Raamatussa.” Kristinuskon ytimessä on Kristus, joka kuoli puolestamme, heräsi kuolleista ja nousi ylös taivaaseen tullakseen sieltä viimeisenä päivänä takaisin.

  3. Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle?” 1. Kun. 18:21

    Tahtoisimme palvella kahta herraa, maailmaa ja Jumalaa. Kirkoille kiusaus on todellinen. Kumarretaan nimellisille jäsenille ja yleiselle mielipiteelle. Samalla selkä kääntyy Herran omille, jotka tarvitsevat oikeita paimenia ja suunnan näyttäjiä.

    Juha Vähäsarja, Jumalan kämmenellä, s. 89, Symbolum Oy, 2024.

  4. Martti kirjoitit :
    Varhaisen kristikunnan totuuskäsitys oli toinen kuin meidän. Kokemukseen ja järkeen perustuva tieteellinen ajattelu oli vain muutamien filosofien erikoisalaa.
    Yritätkö tuolla sanoa että nyt on totuus oikea ja sillä yrität puolustella naispappeutta ?
    Alkuseurakunnan apostolien oppi moniin omakohtaisiin kokemuksiin silminäköijöinä ja tunsivat Tooran ja vanhat kirjoitukset , monet heistä hyvin tarkasti . Liberaaliteologien opetukset ovat ihmisjärjeilyn tuotoksia ajan hengessä . Ei näitä voi verrata Martti , jos meillä ei olisi apostoleita niin meillä ei olisi kristinuskoa . Luomisesta , vanhasta liitosta apostolien opetuksiin pappeus on selvä vaikka laki ja pappeus on muuttunut niin tämä on yksin kutsutuille miehille näätkö nyt Martti että tämä aika on luopumusta kun kansankirkosta väki poistuu kiihtyvällä tahdilla ja selvä syy naispappeus ja ssp vihkimiset ? Ja tietysti sen kaikki näkee että näin on ,mutta mikä on sinun mielestä luopumuksen syy ja eroamiset kansankirkosta ? Ja mistä on luovuttu ? Jos nyt kansankirkon piispat edustaa sitä oikeaa kristillisyyttä niin miksi vasta yli 2000 vuoden jälkeen tuli tämä ”valaistuminen ” ?

    • ”Jos meillä ei olisi apostoleita niin meillä ei olisi kristinuskoa.” Jos meillä ei olisi Kristusta, meillä ei olisi kristinuskoa. Apostolit ovat sitä julistaneet pari tuhatta vuotta. Jokaisella ajalla on ollut omat apostolinsa.

    • Tunnustamme näin: ”Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon.” Sehän tarkoittaa, että kirkko on yhä apostolinen, siis lähetetty viemään evankeliumia. Eivät apostolit luo uskoa, he julistavat sitä.

  5. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme. Gal. 3:13.

    Tässä on kirjoitettu, että Kristus päästi meidät lain kirouksesta sinä päivänä, sillä hetkellä, jolloin hän tuli kiroukseksi meidän edestämme. Se tapahtui silloin, kun hän riippui puussa. Voi surkeutta, ettei maailma tiedä, mitä on tapahtunut! Ettei se tunne sukumme historiaa, ei tiedä, että ihmissuku on kerran vapaaksi ostettu, on päästetty, pelastettu ja voitettu kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta yhtä varmaan kuin se on kerran langennut syntiin!

    Carl Olof Rosenius, Armoa armosta, s. 29, SLEY, 1966.

  6. Evankeliumi ilmoittaa ja lahjoittaa tänäänkin syntiselle Jumalan armon, joka perustuu kokonaan Kristuksen sovitustyöhön Golgatalla. ”Te olette kalliisti ostetut.” (1. Kor. 6:20, 7:23) Uskon kautta omalle kohdalle omistettu armo synnyttää ilon ja kiitoksen. Omatunto saa rauhan. Usko ei lisää mitään pelastukseen, mutta se ottaa lahjan vastaan. Uskoon tuleminen on juuri armon kirkastumista. Tietty päivä, tietty saarna, ehkä joku luettu kirjoitus saattoi olla ratkaiseva! Nyt toistellaan: ”Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan” 2. Kor. 9:15. Jumala antaa myös Henkensä todistuksen niille, jotka uskovat evankeliumin saarnan, todistuksen Kristuksesta. (Ks. Room. 8:16).

    Sakari Korpinen, Oikeat alttarit ja saarnatuolit, Sakari Korpisen 80-vuotisjuhlakirja, s. 272, Julkaisija: Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, 2026. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.

  7. Onko Jumala mies? Näisi voisi kuvitella kristillisen perimätiedon perusteella. Kirkossa rukoillaan Taivaallista Isää ja Jeesus oli Jumalan Poika eli mies. Kirkon historia on aina ollut miesten maailmaa. Opetuslapset olivat miehiä ja kirkkoisät olivat miehiä. Sellainen on ollut kirkon maailma. Sen ei tarvitse enää olla sellainen.

    Kristillistä sanomaa tulee päivittää nykyaikaan rakkauden ja järjen avulla. Lopulta saamme myös kuulla viimeistään Taivaassa, että Jumala ei ole todellakaan mies. Se oli vain oman aikansa vertauskuva. Jumalaa voi kutsua myös Äidiksi. Sukupuolella ei ole merkitystä jumaluudessa. Jumala on mikä Hän on. Puhdas rakkaus ennen kaikkea muuta.

    Jos rukoilisimme Taivaallista Äitiä ja jos Jeesus olisikin ollut Jumalan Tytär eli nainen, kristillinen sanoma olisi ollut helposti toisenlainen. Väkivallan ja verenvuodatuksen sijaan olisimme puhuneet kirkossa enemmänkin huolenpidosta ja välittämisestä ja yhteisöllisyydestä. Äiti olisi auttanut meitä elämään oikein ja antanut hyvät eväät elämään ja varjellut elämää kaikin tavoin ja näyttänyt selkeästi suuntaa.

    Äiti Jumala ei olisi tappanut ketään, vaan varjellut elämää. Äiti Jumala olisi antanut suoraan synnit anteeksi ihmiskunnalle ja olisi opettanut, että uskovien elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Äiti olisi näyttänyt mallia, miten muista ja heikoista huolehditaan. Erikoista on, että Maria taisi tehdä tämän kaiken. Hän oli Jeesuksen äiti ja tunsi äitinä Jeesuksen salaisuudet paremmin kuin muut. Kirkossa tuli tavaksi pyytää apua myös Marialta.

    Minulla on unelma uudesta kirkosta ja uudesta sanomasta, joka on samalla paluuta historialliseen Jeesukseen. Poistamme kirkon tekemät myöhemmät lisäykset ja muokkaukset ja aloitamme uudelleen alusta Jeesuksen seurassa.

    Uskontoja on erilaisia ja niissä on suuret erot. Rakkaudesta totuus tunnetaan ja oikea Jumala paljastaa totuuden kuoleman jälkeen. Usko vaihtuu näkemiseen ja saamme kaikki tietää kuka Jeesus oikein oli. Se on yllätys monille ja oikea joululahja kaikille. Me mahdumme kaikki samaan Taivaaseen vaikka uskoisimme eri tavoin. Jokainen joka huutaa avuksi Jumalaa pääsee ikuisuuteen kuoleman jälkeen. Jouluseimi, Risti, Tyhjä hauta kertovat Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan.

    Tiedän, viestini ei mene koskaan perille. Vastarannan kiiskit ovat raivoa täynnä ja haluavat vain syyttää harhaoppiseksi näkemättä mitään hyvää muissa. Kun aikanaan Totuus sitten lopulta tajutaan, on varmaan liian myöhäistä. Ihminen on tuhonnut luonnon ja ihmisyyden sekä ajanut toisinuskovat maan alle kaikessa kiihkossaan. Jokaisen uskovan kannattaa kuitenkin miettiä, millainen olisi Äiti Jumalan ja Jumalan Tyttären sanoma meille tänään. Siinä voisi olla hyvä vaihtoehto kirkolle nyt.

Timo Gummerus
Timo Gummerus
Armahdettu syntinen , luterilainen