Ratkaisuja moni esittää kansankirkon ja herätysliikkeiden tilanteeseen ja hyvin teologiaan perehtyneetkin teologit esittävät Raamatun sanan ja tradition vastaisia ehdotuksia . Myös vertaus lestadiolaisuuteen on erikoinen kun liike ei jaa Luterilaista tunnustusta opissaan käytännössä ja toimii melko suljetusti kristikunnan keskuudessa . Sekö olisi Ruokasen ihanne ? Moni on varmasti arvostanut Miika Ruokasen teologisia opetuksia , mutta nyt se jopa loukkaa monen papin vakaumusta tuo esitys .
Ihmetystä toisaalta herättää miksi vaikutusvaltaisetkin teologit kohdistaa muutostarpeet niille jotka edustavat pitkää traditiota ja Jumalan sanaa tässä virka- asiassa , eikä sinne piispakunnalle jotka ovat luopuneet Jumalan sanasta näissä asioissa ?. Nämä ulostulot ja keskustelut olisivat vuosikymmeniä sitten olleet hyvin absurdeja ehdotuksia .
Nythän kysymys ei ole pelkästään virkakysymyksestä ja on jopa sinisilmäistä ehdottaa että naispappeuden hyväksyminen ratkaisisi ongelmat . Ssp- olevien vihkimiset tulee automaattisesti mukaan hyväksyttävästi . Lisäksi piispallinen kaitsenta olisi hyvin ongelmallinen . Minkäänlaisia sovintoesityksiä ei ole kuulunut tältä troikalta (Luoma+2naispiispaa) jotka kovimmin ajavat luopumuksen linjaa eteenpäin , vain juhlapuheita ihmisyyteen vedoten ilman Raamatullista opetusta . Rakkaus tuntuu olevan halpaa kauppatavaraa johon usein vedotaan , kun siinä ei tarvitse olla Jumalan sanan totuutta mukana ja koskaanhan Raamatullinen rakkaus ei kulje ilman totuutta . Saati sitten syntyisi aitoa etsintää Jumalan sanan valossa .Yhteiskunnassa vallitsevat virtaukset ovat kuollut kirjain ja harha Jumalan sanan totuuden rinnalla .
Henkisesti , hengellisesti ja fyysisesti on jo osa herätysliikkeistä eronnut kansankirkon osallisuudesta ja piispan kaitselmuksesta kauan sitten ja tämä vuosikymmeniä kestävä juopa levenee kunnes ero ja hajaannus tulee .
Ensin piispakunta ajanut Jumalan sanasta luopumusta ja toiseksi herätysliikkeet luopuneet kirkkojärjärjestyksestä eli mitä on jäljellä enää ?
On naivia vedota tunnustukseen kun käytäntö kertoo todellisuuden . Selvästi saatanallisia elementtejä tahdotaan tuoda kirkkoon , alttarin pyhyyttä ja saarnastuolia halveksien , kuten Paavalin seurakunnassa juuri tehtiin . joka on jatkoa alttareiden häväistämiseen 6- väristen lippujen muodossa .
On aika köyhää ajattelua jos Kristuksen ruumiille asetetaan vain Isä meidän rukouksen tai uskontunnustuksen toteutuminen tavoitteeksi , yhtään näitä tärkeitä asioita väheksymättä .Jumalanpalvelus ratkaisee minkälaista elämää ruumis elää ja saako evankeliumi vaikuttaa ruumiissa sitoutumista seurakuntaan ja antaa lahjat käyttöön Jumalan valtakunnan työhön oman seurakunnan kautta .
Pietistinen kirkkokäsitys kangertaa herätysliikkeitä ja samalla katsotaan usein muualle kuin laumaan joka tarvitsee kodin ja paimenen .Vaikka on tietysti isoja asioita päätettävissä jos haluaa irrottautua kansankirkosta . Laumasta nousevat toiveet kasvavat ja kysymykset ovat olleet jo kauan huulilla monissa perheissä . Missä lapset käyvät pyhäkoulua , missä saavat nuoret Jumalan sanan opetusta , missä on koti koko perheelle? Messuyhteisöjen rakentamisen tie ei ole 20 vuoden aikana lisännyt juuri alueellisesti lukumäärää vaikka olemassa oleviin messuyhteisöihin on väki lisääntynyt . Jännite ja paine vie energiaa siltä työltä mihin on kutsuttu ja kansankirkosta lähteminen vie rahaa pois , mutta tuo vapauden ja varmasti jos pappiskoulutuksen saa ratkaistua niin seurakunnat kasvaa . Kuka se huoneen rakentaa ?
Jälkiviisaus on jälkiviisautta mutta monet ovat tämän asian nähneet jo vuosikymmeniä sitten miten nämä asiat etenee ja monet tulevat myös sen näkemään . Uskon että selvästi suurin osa herätysliike väestä on jo nyt lähdön kannalla ja se joukko kasvaa vaikka sitä lähtemistä vastaan kuinka pyritään suitsimaan . Argumentit ovat vähissä ja ihmiset yksinkertaisesti ajattelevat oman elämän ja perheen kautta asioita . On vääristyneitä ja liioteltuja argumentteja esitetty häistä ja kasteista , jotka ovat tosin juridisia ja lopulta se tärkeämpi asia on hengellinen ulottovuus jota ei voi kukaan estää toteuttamasta Jumalan sanan ja valtuuksien kautta .
Lopulta uskon että lampaat kuulevat hyvän paimenen äänen ja lauma siirtyy sinne missä evankeliumia julistetaan syntisille ihmisille .Edes se selvä liikehdintä pois kansankirkosta selvinä lukuina ei näytä haittaavan kansankirkon piispoja . Jumala ei ole kiinnostunut rahoistamme eikä puitteista vaan siitä olemme armahdettuja Jumalan lapsia ja olemme oksasteituina siihen totiseen viinipuuhun , jonka juuret antaa yksin sen elämän meille .
Jumalan sanan ilmoitus ei ole vaikeatajuista näissä asioissa ja tuntuu olevan kompromissit ja demokratia ensimmäisenä mielessä ratkaistaessa näitä yksinkertaisempiakin asioita . Ei yksimielisyys ole liian vaikeaksi päämääräksi asetettu Raamatussa vaan siihen tulee ensisijaisesti pyrkiä . Uskon että on tietynlainen Jumalan lahja toki annettu demokratia kun emme pysty olemaan yksimielisiä , mutta ei paimenuus tai avioliitto kysymykset kaipaa demokratiaa eikä kompromisseja. .


Eihän kukaan voi kieltää perinteistä apostolista paimenvirkaa että se Jumalan asettama . Ne argumentit joita yritetään Raamatusta nostaa eivät ole edes kontekstista käsin nousevia , kun eivät voi kumota apostolien opetusta eikä Jumalan käskyä . Siis ne argumentit joita myös käytettiin 1986 olivat todellisia syitä ajaa naispappeus jotka liittyvät maallisen yhteiskunnan toimintaan ja ajan henkeen . Asiasta usein tahdotaan tehdä teologinen kiista , vaikka siitä keskustelusta puuttuu toinen osapuoli . On vain liberaaliteologien huonoja argumentteja irrallaan apostolien opetuksista . Siis tässä lopulta on kysymys Jumalan sanan arvovallasta onko se ylin auktoriteetti vai voiko ihmiset muuttaa sitä ja itse Raamattu määrittelee suhteeseen muuttaa Jumalan asetuksia ( sanaa) ja tuomitsee ne harhaoppisina .
”Tässä on lopulta kysymys Jumalan sanan arvovallasta: onko se ylin auktoriteetti vai voivatko ihmiset muuttaa sitä? Raamattu määrittelee itse suhteensa Jumalan asetusten (sanan) muuttamiseen ja tuomitsee sen harhaoppiseksi.” Jälleen piti toimittaa Timo Gummeruksen virke sen verran loogisemmaksi, että siihen pystyy vastaamaan. Nähdäkseni on pikemminkin kysymys eri raamatuntulkintojen välisestä arvovaltakiistasta. Uudistuksia vastustavat näyttävät herkemmin vetoavan Jumalan sanan arvovaltaan. Heillä on sokeus nähdä, että he tarttuvat omaan tapaansa ymmärtää Raamatun teksti eikä Raamatun sanaan itseensä. Tähän liittyen he keskittyvät niihin jakeisiin, jotka näyttävät tukevan heidän kantojaan. Näin ohitetaan usein Raamatun keskeinen ajatus sovinnosta ja yhteydestä. Tätä sokeutta voi mielestäni myös pitää Jumalan sanan harhaoppisena muuttamisena.
Kommenttisi Martti osoittaa että et nyt ymmärrä mikä todistustaakka sinulla on. Ensin sinun pitää koko teologinen nykytutkimus tehdä tyhjäksi , sitten uskonpuhdistus , kaikki kirkkoisien tekstit , kirkon pitkä traditio , apostolien opetukset , alkuseurakunnan toiminta ja sitten vastaan tulee Jeesuksen käsky ja asetus . Ei Raamatun ymmärrys ole jotain jakeiden noppailua ja mannalappuleikkejä vaan paimen kysymyksestä nousee selvä tie Jeesuksen käskystä alkuseurakuntaan ja tähän päivään ja samalla se traditio liittyy taaksepäin luomiseen saakka .
Otit 70 apostolista Junia esille , joka kertoo lähetystyöstä , että naisia on ollut mukana alusta asti lähetystyössä eri tehtävissä . Junia oli varmaan esimerkillinen nainen Herran työssä , mutta hän ei asettanut paimenia eikä hänestä tullut paimenta , vaan hänen miehestä( Andronikos )tuli piispa. Tässä nähdään järjestys ja samalla tämäkin rikkoo sen luulon että Jeesuksen opetukset ja säätämykset ei ole naisia kohtaan epätasa- arvoisia . Raamatun opetukset ei paina naista alaspäin vaan heitä tulee sen lisäksi Jumala näkee samanarvoisina kaikki niin heitä tulee avioliitossa rakastaa kuten Kristus seurakuntaa . Tässä nähdään vastuu mikä miehelle on annettu niin seurakunnan paimenena kuin perheen pappina , josta se ei selviä ilman Jeesusta .
Martti kirjoitit : Näin ohitetaan usein Raamatun keskeinen ajatus sovinnosta ja yhteydestä. Tätä sokeutta voi mielestäni myös pitää Jumalan sanan harhaoppisena muuttamisena.
Ei tietysti ohiteta , mutta Jumala on järjestyksen Jumala ja hän on säätänyt ja asettanut kaiken meille parhaaksi . Harhaoppi väitöksessä edustat hyvin pientä marginaaliryhmää , edes naispappeutta kannattavat eivät uskalla sanoa perinteistä virkakäsitystä harhaoppiseksi , vaikka tahtovat sen murentaa ja siihen liittyvät teologiset perusteet . Galilean vuorella oli 11 apostolia joille annettiin kaste ja lähetyskäsky , mutta meinaatko Martti että liimaat siihen ”mustana hevosena ” naisen ? Kahdentoista opetuslapsen joukkoon valittiin Mattias myöhemmin . Vanhat kirkon tekstit ”apostolien verrattaviksi ei tarkoita samaa kuin apostolien tehtävät jotka koskevat paimenuuteen liittyviä asioita . Ei ole 1900 vuoden traditiossa ollut naisia vihkimässä pappeja virkaan , ei mukana pappina eikä piispoina pitkässä tradition jatkumossa . Apostoli sanaa käytettiin evankeliumin sanansaattajista , mutta samalla paimenen tehtäviä varten asetettiin miehiä , kuten yleisesti lähetystyössä on toimittu pitkälti vielä näinä päivinä .
”Galilean vuorella oli 11 apostolia joille annettiin kaste- ja lähetyskäsky; meinaatko, Martti, että liimaat siihen ’mustana hevosena’ naisen?” Jos lähetyskäsky olisi koskenut vain niitä yhtätoista, kirkko olisi kuollut heidän mukanaan. Pakanoiden apostoli Paavalikaan ei ollut siinä joukossa. Kirkkohistorian vuosisatoina on apostolin työssä ollut lukemattomia niin miehiä kuin naisia. On edelleen.
”Raamatun opetukset eivät paina naista alaspäin.” Eivät, mutta sinä, Timo Gummerus, ja kaltaisesi haluavat estää häntä nousemasta ylöspäin miehen rinnalle, vaikka nainen on jo luomiskertomuksessa määritelty miehen kumppaniksi.
No paimenen asettaminen ja siihen annetut määräykset on selvää opetusta Raamatusta , mutta liittyvät myös apostoliseen jatkumoon ( sugsessioon) . Apostoli Paavali lisäsi itsensä ja samalla oman todistuksensa Jeesuksen tapaamisesta Damaskoksen tiellä . Tämä todistus oli mukana ”ylösnousseiden todistajien ” luettelossa joka luettiin alkuseurakunnissa josta viittaus 2. Korinttolaiskirjeessä .
Martti kirjoitit:
Eivät, mutta sinä, Timo Gummerus, ja kaltaisesi haluavat estää häntä nousemasta ylöspäin miehen rinnalle, vaikka nainen on jo luomiskertomuksessa määritelty miehen kumppaniksi.
Hyvin tyypillinen tapa kun argumentit puuttuvat niin aletaan vastustajaa haukkumaan ja maalaamaan . Olet Martti Jumalan sanaa vastaan lopulta ajattelusi kanssa .
Vastaappa nyt kerrankin kysymyksiin :
1. Onko miehelle annettu isompi vastuu perheessä kuin naiselle ?
2. Onko vaatimus rakastaa vaimoa kuin Kristus seurakuntaa naisen alaspainamista ?
3. Miten suhtaudut niihin naisiin jotka haluavat ehdottomasti ettei naisen tule olla pappina ? Niitähän on suurin osa kristikunnassa jotka ovat aktiivisina seurakunnissa . Mene katolisen , ordodoksien kirkkoihin tekemään galluppia tai moniin luterilaisiin kirkkoihin ja herätysliikkeisiin ja et kai usko että nämä naiset ovat alistettuja . Uskon että olet täysin väärässä ja kohtaat paljon vapaampia naisia joiden ei tarvitse kiivailla Jumalan sanaa vastaan ja olla epätietoisia omasta kutsumuksestaan. Todellisuus on todellisuutta eikä noita olettamuksia ja vääristyneitä käsityksiä . Olen nähnyt paljon naisia jotka ovat onnellisia omassa osassa ja löytäneet Jumalan antaman kutsumuksen ja tehtävän palvella sillä armolahjalla minkä ovat saaneet . Nainen tarvitsee miehen rakkauden ja mies naisen kunnioituksen ja siinä on tärkeimmät rukousaiheet molemmille , vaikka molempia molemmat tarvitsee , mutta Jumalallinen viisaus on kirjoitettu juuri tuohon että rakkaus naista kohtaan ja kunnioitus miestä kohtaan on juuri ne kipupisteet ja samalla toteutuessa yksi liha elää vapaudessa ja onnellisuudessa , jossa ei koskaan tarvitse edes miettiä mitään tasa arvokysymyksiä . Feminismi ja ideologiat ovat tuoneet nuo teemat esille millä sinä Martti haluat ratsastaa . Feminismi huutaa miehen rakkautta ja hyväksyntään suorastaan .
Näihin meille on pyrkimys ja naisen alaspainamisella ole mitään sijaa kristillisissä seurakunnissa . Suomen kansankirkon suunta on että enemmistö tulee olemaan naispappeja ja kenties piispoja , mutta eihän se ole kysymys naisen huonoudesta kysymys asiasssa , vaan yksin ja puhtaasti Jumalan käskystä ja siihen liittyvästä siunauksesta . Jokainen hyvä ja pätevä ihminen voi olla väärällä paikalla töissä ja oman kutsumuksen löytäminen on tärkeintä .
Tuo on hyvin vieras ja vastenmielinen ajatus minulle kun ajatellaan jonkun ihmisen nousemisesta toisen rinnalle . En yksinkertaisesti ymmärrä miksi tuollaisia väitteitä esitetään . Jo pienenä lapsena tyttöjä halutaan kohdella sen herkkyyden ja hellyyden kautta suojellen enemmän kuin poikia , mutta ihmisinä ei meillä ole kellään suurempaa arvoa Jumalan edessä . Jumala on luonut mieheksi ja naiseksi ihmiset ja antanut heille saman arvon luomisessa . Et kai Martti hyväksy sitä mitä nämä seksuaalijärjestöt hyväksyvät että mies voi kilpailla naisten sarjoissa kun tekeytyy naiseksi , miksi näitä nuoria naisia ei puolusteta siellä piireissä missä vaahdotaan tasa – arvosta ? On monia asioita ideologisissa suuntauksissa joissa ei puolusteta naiseutta , jossa ilmenee se inhottava kaksinaamaisuus ja tekopyhyys . Tyttöjen silpomiset on yksi asia jne .
1. Onko miehelle annettu isompi vastuu perheessä kuin naiselle? – Isä ja äiti kantavat yhdessä vastuun perheestään. Miten vastuun suuruus voidaan mitata?
2. Onko vaatimus rakastaa vaimoa kuin Kristus seurakuntaa naisen alaspainamista? – Kehotuksen ymmärtäminen vaatimuksesi johtaa helposti naisen esineellistämiseen vain rakkauden kohteeksi. Se on alaspainamista. Näinkin tuossa Efesolaiskirjeen kohdassa sanotaan:”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen (Ef. 5:21).”
3. Miten suhtaudut niihin naisiin jotka haluavat ehdottomasti ettei naisen tule olla pappina? – Enpä ole heitä tavannut. Miksi heihin pitäisi suhtautua jollakin erityisellä tavalla?
”Nainen tarvitsee miehen rakkauden ja mies naisen kunnioituksen ja siinä on tärkeimmät rukousaiheet molemmille.” Mies tarvitsee naisen rakkauden ja nainen miehen kunnioituksen. Sen vaikeneminen sinullekin, Timo Gummerus, on myös hyvä rukousaihe. Jokaisella ihmisellä on tarve tulla rakastetuksi. Jokainen ihminen ansaitsee kunnioittavaa kohtelua.
Po valkeneminen
”Jo pienenä lapsena tyttöjä halutaan kohdella sen herkkyyden ja hellyyden kautta suojellen enemmän kuin poikia.” Tuo tyttöjen suojelu saa usein vähättelyn ja alistamisen sävyn. Pojat taas jäävät usein ilman hellyyttä, jota tarvitsisivat
Yhdyn Martti kommentteihin mitä viimeiksi kirjoitit ja on minulle ja muille miehille rukousaihe että pystyy rakastamaan vaimojaan , asia on valjennut minulle hyvin juuri sen vajavaisuuden ja huonouden vuoksi . Kuten myös isänä olemisen roolissa ja en voi siitä ottaa yhtään kunniaa että lapset turvaavat Jumalaan , vaan se on yksin ja ainoastaan Jumalan suurta armoa . Olemme näissä asioissa aina epäonnistujia enemmän tai vähemmän kun otamme peiliksi Jumalan sanan ja se tuntuu ainakin uskon jokaisen kristityn miehen sydämessä joka on rehellinen . Siihen kasvattaja ei ole ajan trendit eikä ideologiat vaan yksin Jumalan sana . Kaikessa julistuksessa Jumala tahtoo että tulemme armahdetuiksi ja siunatuiksi , joka vaikuttaa meissä oikeaa nöyrtymistä Jumalan lapseuteen ( abba isä) . On paljon opetusta jossa tahdotaan lietsoa maailman valloitusta ja tai opetusta hyvääkin voi olla mutta tulemmeko Kristuksessa siunatuiksi niin että Kristus saa vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä ? . Hiljaisuus ja nöyryys tulee Kristuksen kaltaisuuteen armahduksen ja siunauksen kautta .
Edelliseen Paavali opettaa :
Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.”
Mitä nämä järjen päätelmät ovat ? Ne ovat inhimmillistä ylpeyttä , joka kätkeytyy moniin vaatteisiin ja röyhkeydessään on avoimesti ylpeä .
Raamatun tulkintakin on järjen päätelmää. Niinpä on valvottava, ettei harhaudu inhimilliseen ylpeyteen ja röyhkeyteen siitä keskustellessaan. On hyvä rukoilla, että Herra johdattaa oikeaan silloin, kun on eksynyt hakoteille.
Kaikki kristillinen perintö , kirkkoisät , kirkolliskokoukset, tunnustukset jne ovat Pyhän Hengen ohjauksessa syntyneitä nöyryytettyjen miesten toimesta ja meidän ei tarvitse ns polkupyörää keksiä uudestaan . Armonvälineet ja paimenkysymykset ja muut selvät asiat apostolisessa opetuksessa on jo Jeesuksen käskystä ratkaistu . Nykyisessä keskustelussa ei siis ratkaista näitä asioita , vaan valitaan joko oikea tai väärä tie paimenasiassa ja väärä valinta tuottaa muuta hyväksyttävää ja sen rajan vetäminen on sitä sammakon kattilassa oloa , että voi tottua siihen lämpöön . Vai näätkö sinä Martti että kristikunnan pitäisi rukoilla näitä asioita kysellen että onko 2000 vuotta menty harhaan?
”Nykyisessä keskustelussa ei siis ratkaista näitä asioita.” Uskot siis, että Henki ohjasi kirkon isiä, mutta lopetti sitten toimintansa. Onko Jumala lakannut vaikuttamatta omassa kirkossaan, Timo Gummerus? Kristikunnan tulee rouksessa etsiä uusia ratkaisuja, kun vanhat eivät enää vastaa aikamme kysymyksiin.
Jumala on ilmoittanut kaiken jo täydellisesti Jeesuksen elämän , kuoleman ja ylösnousemuksen kautta . Jeesus itse on tie , totuus ja elämä ja ei tarvita uutta ilmoitusta . Jeesus sanoi jo vuorisaarnassa että Isä lähettää Pyhän Hengen hänen nimessään ja opettaa ja muistuttaa mitä hän on puhunut . Pyhä Henki johdattaa ja opettaa edelleen lapsiaan sitä jo ilmoitettua viisautta , mutta ei ihmiskunnan vaikeudet tai kuten ilmaisit asian että aikamme kysymyksiin tarvita uusia ilmoituksia , kuin vaan nöyrtyä Jumalan edessä ja uskoa Jumalan ilmoitukseen . Jeesus on puhunut ja puhuu sanas kautta lopunaikoina , jotka alkoivat Jeesuksen ristinsovitustyöstä ja jatkuu kunnes hän tulee noutamaan omiaan . Ja sittenkään hänen sanastaan ei katoa yksikään piirto . Kristinusko ei mormonien uskoa että tulee uutta ilmoitusta , kun Kristuksessa on kaikki tehty valmiiksi ja annettu meille apostolien kautta ymmärrys Kristuksen ruumiista ja paimenuudesta ja kaikesta mitä ikinä tarvitsemme tietää pelastuksemme eteen . Ristiriidat johtuvat kun sanasta luovutaan . Näin on kirjoitettu että luopumus tulee ja loppua kohti se eksytys on suuri joka pukeutuu valkoisiin vaatteisiin ja valkoisiin valheisiin ja inhimillisesti hyvään joka ihmisen järkeen sopii . Länsi elää sokeudessa ja Eurooppa uinuu ja uskoon hyvää tekevänsä vaikka monet asiat kertoo päinvastaista . Meidän päätösvalta on siirretty Euroopan maissa ( lähes kaikissa ) Brysseliin ja EU tuomioistuin saa sisäisiä tutkimuspyyntöjä joku kk joka satoja korruptioepäilyjä ( voin tarkastaa tiedot myöhemmin ) , että voiko mantereella olla siunausta jos päättäjät toimivat epärehellisesti ? Eikö jo vanha testamentin kuninkaista kuvata se menestys ja tuho ja sokeus ja Jumalan johdatus . Tämä kuvaa sitä laittomuutta joka vallitsee ja siihen turrumme kaikki pikkuhiljaa ja hyväksymme tai tulemme välinpitämättömiksi ilman Jumalan sanan valoa . Ja monet Jumalan sanan vastaiset liikkeet ja voimat jyllää maailmassa . Syntiä ei Jumala siunaa vaan ihmisellä tai ihmiskunnalla ei ole kuin yksi tie – kääntyä pahoilta teiltä pois ja tunnustaa syntinsä .
Kysyit Martti Pentti ;
Onko Jumala lakannut vaikuttamatta omassa kirkossaan..
kirkkoja on monia paikallisesti , kuten on seurakuntiakin . Ihmisen on vaikea arvoida eikä tule antaa mitään arviota siitä mielestäni . Luterilaisuudessa usein vedotaan siihen missä Jumalan sana puhtaasti julistetaan ja ehtollinen oikein jaetaan , mutta lopultahan on niin että ihmiset hylkää ensin Jumalan eikä toisinpäin , ehkä Laodikean Srk on hyvä esimerkki kun Jeesus oli ajettu pois seurakunnasta ja tahtoi päästä takaisin sinne . Mutta on selvää jos ei saarnata evankeliumia eikä kehoteta lain kautta parannukseen niin kuolema tulee pikkuhiljaa ja alamme pitämään syntiä hyväksyttävänä joka muutenkin niin helposti kietoo meidät . Samalla Jumalakuva vääristyy ja hänen pyhyytensä ei kosketa eikä puhuttele meitä , Jumalan terve pelko poistuu . Tämän voi kenties todeta jokainen Jumalan lapsi ainakin välillä ikäänkuin välähdyksin tai taisteluissa jossa näämme vain tappiota .
Jumala on siis tehnyt työnsä valmiiksi noin kaksituhatta vuotta sitten ja jättänyt sen jälkeen vastuun ihmisille, joiden tulee lukea kaikkeen ohje Raamatusta. Niinkö, Timo Gummerus?
Jumala on jättänyt meille testamentin ja ohjeet elämään , mutta hän samalla keskellämme seurakunnan päänä ja asuu Pyhän Hengen kautta jokaisessa uskovassa , että ei hän ole meitä jättänyt yksin elämään . Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja lupasi sanasta että se ei tyhjänä palaa kun sitä saarnataan ja opetetaan . Uskossa voimme kaiken omistaa ja uskova elää jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta on lähtenyt . On hyvin vieheellinen käsitys jos me Raamatun laitamme muiden kirjojen rinnalle samanarvoisina tai edes lähellä joitakin muita teoksia . Raamatun sanan merkitystä ei varmaan edes tajuta useinkaan kunnolla että miten vanha teos voi elää ja elävöittää .
Onkin suuri virhe pitää Raamattua jonkinlaisena ’ohjekirjana kaikkeen’. Ei se mikään tietosanakirjassa ole.
Taas tietokone ’korjasi’ väärin. Po tietosanakirjakaan
14 artikla Kirkosta
Kirkko on Jumalaan uskovien eli pyhien yhteisö. Kirkko ilmenee paikallisesti seurakuntana.
Kirkon tehtävänä on kuuluttaa Jumalan sanomaa ja opettaa tätä kristillistä sanomaa eri tavoin. Kirkon tehtävänä on myös toimittaa sakramentit, pitää messuja ja erilaisia tilaisuuksia kristillisen sanoman esille tuomiseksi ja uskonelämän hoitamiseksi. Kirkon tehtäviin kuuluu myös toimia ja elää tämän kristillisen sanoman mukaisesti vuorovaikutuksessa muuhun yhteiskuntaan. Kirkon tehtäväkenttänä on koko maailma.
Kirkko ei ole hierarkkinen uskonyhteisö, vaan tasa-arvoinen ja demokraattinen kristittyjen yhteisö. Kaikki kristityt ovat samanarvoisia keskenään ja oikeutettuja tulkitsemaan Jumalan sanomaa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumien edessä.
Kristittyjen yhteys ja kirkon ykseys ei synny yhteisestä kristillisen sanoman tulkinnasta tai opillisesta yksimielisyydestä, vaan yhteisestä uskosta eli luottamuksesta Jumalaan.
15 artikla Kirkon virasta
Kirkon virka on kristittyjen yhteinen tehtävä. Tämä tunnustuskirja kannattaa yleistä pappeutta ja kaikkien seurakuntalaisten vapaata osallistumista kirkon tehtäviin.
Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen on oikeutettu toimimaan pappina ja tulkitsemaan kristillistä sanomaa, puhumaan ja opettamaan messuissa ja muissa kirkon tilaisuuksissa sekä toimittamaan sakramentteja yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Seurakunnat voivat kuitenkin perustaa erityisiä ammattivirkoja erilaisiin työtehtäviin toimintansa tehostamiseksi ja helpottamiseksi, mikäli seurakuntalaiset niin haluavat.
16 artikla Paaviudesta
Paavius on historiallinen katolisen kirkon johtamistapa. Paavi voidaan tulkita kirkon ykseyden symboliksi ja kirkon yhteiseksi puhemieheksi sekä yleisen kirkolliskokouksen puheenjohtajaksi. Ylin valta kirkossa kuuluu aina sen jäsenille ja näiden kristittyjen valitsemille luottamuselimille. Paikallisuus on suositeltavaa kirkon hallinnossa. Kristittyjen yhteisiä kirkolliskokouksia tarvitaan lisäämään keskinäistä yhteistyötä ja -toimintaa sekä vahvistamaan yhteenkuuluvuutta yhteisen kirkon jäseninä. Kirkolliskokoukset ovat erehtyväisiä ja ymmärrys kristillisestä sanomasta jatkuvasti kehittyvä ja uudistuva.
Olet Pasi nähnyt paljon vaivaa kun olet tahtonut tehdä omat tunnustuskirjat . Katsoin että olet nimennyt ne nimellä Marian tunnustus . Kukaan kirkkokunta ei varmaan koskaan tule ottamaan tätä väännettyä tunnustusta jossa olet liimaillut eri lähteistä asioita . Uskotko apokryyfikirjoista löytyvän sen ”viisauden sarven ” joita yhdistelet ihmismielen mukaan . Tuo on harhaoppia , en tiedä oikeasti miksi uskot itse siihen ?
”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme ainoaksi säännöksi ja ohjeeksi, jonka mukaan niin kaikki opit kuin opettajatkin on tutkittava ja arvosteltava, yksinomaan Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat, niin kuin on kirjoitettu: ´Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni´- Ps. 119, ja, niin kuin Paavali sanoo: ´Vaikka enkeli taivaasta saapuisi toisin saarnaamaan, hän olkoon kirottu´ – Gal. 1. Muita vanhojen tai uusien opettajien kirjoja… älköön pidettäkö Pyhän Raamatun veroisina, vaan ne kaikki… alistettakoon tämän alaisiksi” (Tunnustuskirjat, Sovinnonkaava, I, johdanto).
Arvosteltava ; Jumalan pelossa pitäen Jumalan sana erehtymättömänä ja pyhänä meille annettuna pelastukseksi , että saisimme sielullemme rauhan ilon ja vapauden .
”Minä uskon Pyhään Henkeen… Minä uskon, etten minä omasta järjestäni enkä voimastani voi uskoa minun Herraani Jeesukseen Kristukseen eli tulla hänen tykönsä, vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan sekä pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa, niin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää sekä ainoassa oikeassa uskossa Jeesuksessa varjelee; jossa kristikunnassa hän minulle ja kaikille uskoville joka päivä runsaasti antaa kaikki synnit anteeksi…” (Tunnustuskirjat, Lutherin Vähäkatekismus, II, 3).
🙏👍
Pentti Martti kirjoitit :
Kehotuksen ymmärtäminen vaatimuksesi johtaa helposti naisen esineellistämiseen vain rakkauden kohteeksi. Se on alaspainamista. Näinkin tuossa Efesolaiskirjeen kohdassa sanotaan:”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen (Ef. 5:21).”
Paavali ei anna käskyä eikä tuo Efesolaiskirjeen kohta ole oikeastaan edes kehoituskaan , vaan Paavali kuvaa koko efesolaiskirjeessä kuinka kristityt ovat Jumalan perillisiä ja hän kuvaa asioita Kristuksesta käsin , kun hän tuli palvelemaan meitä joka on meille esikuvana toisia kohtaan . Paavali kuvaa siis tässä Jumalan tahdon että meidän tulisi suostua kaikkia palvelemaan ja kuuntelemaan seurakunnassa ja ottaa myös opetusta vastaan . Jumalan tahto on siis ja oli tuossa ajassa että isäntä oli alamainen myös orjalle seurakunnassa , koska Kristus on esikuva . Viidennessä luvussa Paavali puhuu yleisesti seurakunnalle 21. ja jakeesta 22 alkaen miten naisen tulee alamainen miehelle kuten Srk alamainen Kristukselle alamainen . Ei Jumala pakota ketään olemaan alamainen vaan vapaaehtoisuudesta ja rakkaudesta . Tätä Raamatun kohtaa tulkitaan väärin puolin ja toisin , kun vaimo ei ole ollut alamainen on mies saattanut vaatia tällä kohdalla alamaisuutta tai nykyään pöyristytään ja tulkitaan tämä kohta naisen alaspainamisella ja molemmista puuttuu se lähtökohta että Jumalan tahto ilmenee Kristuksesta katsoen ja kuinka hän ensin rakasti ja silloin kun Srk ei ole alamainen niin Kristus rakastaa sitä enemmän . Koko kuva piirtyy siis Kristuksesta käsin jossa Kristus hallitsee rakkaudella seurakuntaa ja seurakunta on alamainen Kristukselle vapaaehtoisesti , koska Kristus on niin hyvä meitä kohtaan ja hän on antanut meille elämän ja toivon iankaikkisesta elämästä ja tämä on vapaaehtoisuutta ei pakkoa , mutta miksi et olisi alamainen sille joka rakastaa ja tahtoo vain hyvää sinulle ? Raamattu ei ole olleenkaan aikaan sidottu vaan opetus on ollut hyvin ”vallankumouksellista ” mutta tekstit puhuvat kuitenkin sen ajan perheiden ja yhteiskunnan rakenteita huomioiden , esim. perheissä oli palvelijoita . Rakkaus – käsite josta kirjoitit esineellistämisenä ei oikein istu rakkauden olemukseen , johon kuuluu kunnioitus ja palveleminen . Se Kuullostaa lähinnä seksuaalisena hyväksikäyttämisenä .
Ihmettelen ystäväpiiriäsi että kaikki ajattelevat virkakysymyksestä samalla tavalla ? No ainakin olet miehiä kohdannut täällä jos et muualla että on erilaisia käsityksiä asian tiimoilta .
Ajattelen että usein varsinkin uuden testamentin Raamatun tekstien selityksistä puuttuu Kristuksen esikuvallisuus tai sitten hänestä tehdään kaiken hyväksyvä tai yleistä on ottaa jakeita siltä täältä ja liimailla niitä toisiinsa. Lopulta on kysymys kontekstista missä yhteydessä teksti on kirjoitettu ja annettu . Opetusvirka kuuluu paimenille ensisijaisesti ja sitä Srk tarvitsee jatkuvasti .
”Rakkauskäsite josta kirjoitit esineellistämisenä ei oikein istu rakkauden olemukseen, johon kuuluu kunnioitus ja palveleminen. Se kuulostaa lähinnä seksuaaliselta hyväksikäyttämiseltä.” Niin varmaankin. Unohdit aviollisen rakkauden tärkeän puolen, vastavuoroisuuden. Juuri se on mielestäni esineellistämistä, että puoliso nähdään vain rakkauden kohteena eikä osata vastaanottaa hänen rakkauttaan.
”Paavali ei anna käskyä eikä tuo Efesolaiskirjeen kohta ole oikeastaan edes kehotuskaan.” Onhan teonsana kuitenkin käskymuodossa: alistukaa. Kuvaileva lause taas olisi muodossa: te alistutte.
Niin se alku Efesolaiskirjeen 5 luvussa on ”kuvailemaa” ja sitten jatkuu ymmärryksestä Kristuksen esikuvallisuudesta , miten meidän tulisi nähdä tämä ja soveltaa sitä ihmis- suhteisiin ja miten puolisoiden välillä tulisi vallita Jumalan esikuvallinen elämä . Pitäs varmaan tutkia alkukielestä mistä sanasta tämä tulee . Rakkauteen kuuluu aina vapaaehtoisuus ja sekin on Jumalan rakkaudesta tullut esikuvallisuus . Kohta saarnattavaksi vain jakeina ilman laajempaa kontekstia voisi aiheuttaa tämän päivän kuulijoissa närää ja keskustelu käytäisiin patriarkaalisuuden ja nykyajan tasa- arvokeskustelun tiimoilta ja kummastakaan ei välttämättä löydy sitä Jumalallista tarkoitusta tästä kohdasta . Raamattu ei siis missään kohdin neuvo että miehen tulee alistaa naista ja usein sanotaan että Raamattu on kulttuuriin sidottu näissäkin kohdin , mutta ei Jumala koskaan erehdy ja lopulta se rakkaus on aina suurempi meitä kohtaan kun sitä tiedostamme .
Alkukielessä on sana hypotassomenoi , joka lauseena voidaan kääntää : asettumista toisen alapuolelle Kristuksen pelossa .
Ja kieliopillinen muoto mediopasiivi , joka kuvaa yhteistä järjestäytymistä , yhteistä päämäärää kohden vapaaehtoisuudessa . Siispä näitä kohtia tulee lukea kokonaisuutena ja toiselle annetut ohjeet koskevat toista vastuussa ja vapaudessa ja yhdessä pyrkien että tämä toteutuu kuten Paavali kuvaa .
Yli 30 vuotta sitten kirjoitin tästä aiheesta erääseen kristilliseen lehteen ja se kirjoitus tuli tässä vastaan laatikon kätköistä . Luin sen ja voin jopa allekirjoittaa sen tekstin , mutta laitoin sille otsikoksi : ”Tasa- arvo on perkeeleestä ” ja ei se päätynyt koskaan lehteen mielipideosastolle . Otsikointi epäonnistui ja ymmärrän hyvin ettei sitä julkaistu , mutta edelleen se teksti oli mielestäni ihan Jumalan luomisjärjestyksestä , Kristuksen esikuvallisuudesta lähtevä teksti . Selitin siinä että tasa- arvo käsitteenä on ja oli jo silloin huonosti ohjautuva Raamatullisiin totuuksiin ja aviopuolisoiden suhteisiin , koska rakkaus ja kunniotus on suurempia arvoja jotka tulisi kääntää katseet Kristukseen ja hänen tekoihinsa .
Jos et kannata tasa-arvoa, pidät eriarvoisuutta oikeana ja raamatullisena. En ymmärrä, miten sen voisi perustella.
Pidän tasa- arvoa päivän selvänä asiana , mutta se on huono kuvaamaan avioliitossa asioita , sille on korkeammat arvot ; rakkaus ja kunnioitus . Sopii myös mielestäni huonosti Raamatulliseen selitykseen jossa tullaan yhdeksi lihaksi , jossa ollaan samalla riippuvaisia toisista ja samalla itsenäisiä , joka kuva tulee kolmiyhteisestä Jumalasta . Tasa- arvoa käytetään poliittisena työkaluna .
”Pidän tasa-arvoa päivänselvänä asiana, mutta se on huono kuvaamaan asioita avioliitossa. Sille on korkeammat arvot; rakkaus ja kunnioitus.” Liitätkö rakkauteen ja kunnioitukseen eriarvoisuuden? Käsitätkö rakkauden laskeutuvan ylhäältä alas ja kunnioituksen kohoavan alhaalta ylös? Liitätkö tähän myös mies- ja naiskäsityksesi?
Kaiken kristillisen rakkauden esikuva on lihaksi tullut Jumalan poika . Muistele rakkauden veisua mitä korinttolaiskirjeessä lukee Kristuksen rakkaudesta , se on annettu meille esikuvaksi ja ohjeeksi . Mies ja nainen on tullut yhdeksi avioliiton kautta , samaksi lihaksi , niin elämä ei ole eriarvoisuutta vaan Jumalan sanan mukaan elämistä . Miettiikö oikeasti Martti Pentti arjessa että miehenä olet eriarvoinen tai pitääkö avioliitossa miettiä jotain tasa -arvoa , minulla ei ole tullut nuo teemat yli 30vuoden avioliitossa koskaan vastaan .
”Minulla nuo teemat eivät ole tulleet yli 30 vuoden avioliitossa koskaan vastaan.” Ehkä olisi ollut hyvä, jos olisivat tulleet ja olisit ne käsitellyt. Ihminen toteuttaa usein syrjiviä käytäntöjä siksi, ettei ole tullut ajatelleeksi, että ne voivat olla sellaisia.