Kaikista ikävin, vastenmielisin, inhottavin ja vaikein asia lapsuudessani oli se, että vanhoillislestadiolaisena piti olla ja tuntea olevansa ulkopuolinen suhteessa valtaväestöön. Sisäpiirisyys tuntui myös väärältä, koska sen seuraamuksena oli usein epärehellisyyttä; kaikkea ei voinut eikä saanut ulkopuolisille kertoa ja jos jotain kertoikin, se piti kertoa eri tavalla kuin sisäpiiriläiselle.
”Olemme maailmassa, mutta emme maailmasta.”
Olin alle kouluikäinen, kun jo koin asian noin. Lapsen uskossa, eli stop, stop nyt kaikki vääräuskoisen lippua heiluttelevat tuomitsijat! Samanaikaisesti koin toki myös iloa siitä, että olin uskovainen ja jos kuolisin, pääsisin taivaaseen. Mutta koskaan tuo ilo ei ollut puhdasta iloa, vaan siihen oli aina sekoitettuna tuota vastenmielisyyttä. Aina! Nooh, nooh, eipäs nyt selitellä lihan ja hengen keskinäisestä taistelusta, tsooh!
Tsooh vielä! Arvasin, että aloit kuumeisesti kelata päässäsi, mikä minussa oli jo alle kouluikäisenä vialla. Koeta nyt kerrankin miettiä sitä, miksi pieni lapsi voi kokea uskomisessa jotain tosi inhottavaa. Voiko vika oikeasti olla vain lapsessa itsessään? Uskallatko tulla laatikosta ulos miettimään ilmiön todellisia syitä? Koeta uskaltaa!
Nimittäin jos kuulut johonkin eksklusiiviseen uskonyhteisöön ja sinulla on lapsia, sinun suorastaan huutava velvollisuutesi olisi ja ON miettiä sitä, aiheuttaako edustamasi uskonsuuntaus lapsellesi jotain vahinkoa. Tuleeko siitä pelkotiloja, ahdistusta tai jotain muuta huonoa hänelle? Onko lapsesi vaikea lähteä kouluun tai onko hänellä siellä vaikeita, pelottavia tai jännittäviä tilanteita hänen uskonsuuntansa tähden? Minulla niitä oli ihan järjettömästi.
Toki ajat ovat muuttuneet vanhoillislestadiolaisuudessa ainakin paljon lepsumpaan suuntaan, joten voin ainakin pahimmalta osalta kokemuksineni, tuntemuksineni olla jo historian havinaa. Toivon mukaan ainakin näin.
Mutta pelkkä sekin, että pienen lapsen kuullen suree jotain uskonsa kieltänyttä läheistä tai ”epäuskoisen” kohtaloa ylipäätään ja heittelee seinille ja lapsen korville uhkakuvia helvetinlieskoista, lapsen saattaa olla vaikea edes mennä ulkopuolisten sekaan pihoilla ja kouluun. Herkkä lapsi voi ahdistua vähemmistäkin pelotteista.
Mieti. Oikeasti.
Kuvauksestasi päätellen eri ihmisten kokemukset lapsuuden uskosta ovat hyvinkin erilaisia.
Iltarukoukset olivat luonnollinen asia pienestä pitäen.
Itse kasvoin evankelisessa ympäristössä. Lapsena kävin kesäisin pyhäkoulua ja se oli kivaa kun kylän kaikki muutkin lapset olivat siinä mukana. Kun sitten menin kansakouluun, niin joululomalla mietiskelin, mitä hyötyä koulusta oli ollut. Tuolloin totesin ilokseni että olin ainakin oppinut tuntemaan enemmän Jeesusta johon uskoin ja edelleenkin uskon. Uskontotunnilla oli hänestä puhuttu. Olin iloinen että olin oppinut hänen elämästään monta tapahtumaa.
Jossain vaiheessa alakoululaisena muistan miettineeni miten on hyvää olla evankelinen. Elämä maistui niin hyvältä. Seuroissa oli niin turvallista olla äidin sylissä vaikkei saarnoista aina ymmärtänytkään mitä siinä sanottiin. Taisimpa toisinaan nukahtaakin.
Noin seitsemäntoista vuotiaana mietiskelin mitä vanhempani ovat saaneet aikaan kun olen kasvanut heidän huolehtiminaan. Silloin mielessäni totesin että ovatpa ainakin saaneet kasvatettua oikein onnellisen nuoren miehen. Olin onnellinen ja siitä kiitollinen vanhemmilleni.
Kun kävin lukiota, niin isoisäni muutti omasta kodistaan meille. Hänen hoitamisessaan minun tehtäviini kuului kuivettuneen ihon voitelu ja Johannes Bäckin rukouskirjan Muukalaisen kotielämä rukousten luku aamuin illoin ja toisinaan kun koululta tai muilta töiltä ehdin vielä päivälläkin. Tuona aikana sain valtavasti syventyä hartauselämässäni rukoilevan isoisäni toisinaan päivät pitkät jatkuneen rukouksen vanavedessä. Isoisäni elämäntapa ja esimerkki on ollut valtava voiman lähde elämäni aikana. Olen kiittänyt sukupolvien yli menevästä yhteydestä perheen jäsenten kesken.
Jo nuorena sain sisäisen lähetyskutsun, mutta vasta vanhempana pääsin lähtemään, kun ulkonainen lähetyskäsky tuli vasta 57 vuotiaana. Olen onnellinen että pääsin lopultakin lähtemään vaikka jo moneen otteeseen näytti siltä ettei tuo sisäinen kutsu näytäkään toteutuvan. Sehän saattoi toteutua vasta 38 vuotta myöhemmin.
Niinpä näyttää Vuokko, että elämänkohtalot ovat erilaisia. Miksi näin on, sitä en tiedä enkä pysty selittämään. Näin myös lapsuuden uskon kokemukset ovat erilaisia.
Roto: ”Silloin mielessäni totesin että ovatpa ainakin saaneet kasvatettua oikein onnellisen nuoren miehen. Olin onnellinen ja siitä kiitollinen vanhemmilleni.”
Juu, niin olen minäkin elänyt onnellisen ja täysipainoisen elämän. Olen ollut ja olen edelleen myös suuresti kiitollinen siitä, että rakkaat, jo edesmenneet vanhempani ovat puhuneet minulle aina totta, eivät minkään sorttisia henkimaailman höpinöitä (joulupukkia lukuun ottamatta).
Ihmisen Telluksella tallusteluun kuuluu ainakin suurimmaksi osaksi muutakin kuin jonkin henkiolennon palvomista.
Poikkesiko elämäsi valtavirrasta? Iso perhe? Televisiokielto? Tanssimiskielto? Kevyen musiikin kuunteleimisen kielto? Meikkaamiskielto? Korvakorukielto? Leffassa käymisen kielto?
Opetettinko sinulle, että ne luokkakavereistasi ja ystävistäsi plus muista ihmisistä, jotka eivät olleet vahoillislestadiolaisia, olivat menossa helvettiin, he elivät kamalissa synneissä ja sinun piti pitää ”Jumalan valtakunnanraja” selvänä heidän ja itsesi välillä, jotta et olisi osallisina heidän synteihinsä tai joutuisi heidän syntirientoihinsa mukaan ja joutuisi heidän kanssaan helvettiin?
Kimmo
Nimenomaan rehellisyyteen kasvattivat minun vanhempani minut. Juuri siksi uskonkin Jumalaan enkä elä ateismin kaltaisessa henkisessä tyhjiössä.
Vuokko
En kokenut mitenkään erikoista järjestelmää meidän ja muiden välillä. Elämänohjeethan ovat periaatteessa kaikille ihmisille samoja. Ei Jumalan laki muutu sen mukaan missä asemassa ihminen elää. Sama laki on voimassa niin pakanoille kuin kristityillekin, koska Jumala on koko maailman Jumala. Niinpä ei hänen ohjeensa muutu sen mukaan onko ihminen uskossa vai eikö ole. Toinen juttu on että moni ulkopuolella oleva ei kaikessa noudata Jumalan tahtoa- Kaikki eivät edes tiedä mikä Jumalan tahtoon kuuluu.
Minulle opetettiin että pelastus on vain Jeesuksessa. Jeesuksen ulkopuolella olevat ovat kadotettuja.
On selvää että eri liikkeiden keskuudessa syntyy erilaisia alakulttuureja, jotka saattavat toisinaan poiketa paljonkin toisten liikkeiden alakulttuurista.
Matias:
”Juuri siksi uskonkin Jumalaan enkä elä ateismin kaltaisessa henkisessä tyhjiössä.”
Onko uskosi sinulle vanhempien kasvatustulos? Oma valinta? Eikö ateismi ole mielestäsi rehellisyyttä? Miksi näet ateismin henkisenä tyhjiönä?
Minusta ei ole kovin rehellistä väittää, että on olemassa jokin henkiolento, joka on luonut maailmankaikkeuden ja joka pystyy yksinään samaan mihin Teräsmies, Hämähäkkimies, Hulk, Batman, James Bond, Ihmenainen ja Joulupukki pystyvät yhdessä ja johon pitää uskoa ja ellei usko joutuu uiskentelemaan helvetin tulisessa järvessä ikuisesti kuolemansa jälkeen.
Rehellistä se ei ole siinäkään mielessä, että vanhempi noin tehdessään yrittää siirtää vain omaa USKOAAN, ei todellista tietoa lapselleen, mistä lapsi voisi itse koota omat rakennuspuunsa oman maailmankatsomuksensa rakentamiseen.
Roto: ”Juuri siksi uskonkin Jumalaan enkä elä ateismin kaltaisessa henkisessä tyhjiössä.”
Hengellisessä tyhjiössä elän ihan mielelläni, henkisessä tyhjiössä en ole koskaan elämäni varrella joutunut elämään, enkä joudu.
Henkisellä ja hengellisellä on ihan vinha ero, Matias, ellet ole sattunut sitä huomaamaan.
Roto: ”Minulle opetettiin että pelastus on vain Jeesuksessa. Jeesuksen ulkopuolella olevat ovat kadotettuja.”
Eipä vaikuta kovin rehelliseltä ja tosiasioihin perustuvalta kasvatukselta, jos vahemmat tämmöistä soopaa yrittävät syöttää lapsilleen totuutena, vaikka eivät pysty itselleenkään sitä toteen näyttämään. Ei usko johonkin ole sama asia kuin totuus jostakin.
”Ei usko johonkin ole sama asia kuin totuus jostakin.” Totuus on muutakin kuin mitattavissa tai tutkittavissa oleva tieteellinen havainto. Niinpä voi myös sanoa, että usko johonkin ei ole eri asia kuin totuus jostakin.
Kimmo
Kun kävin yhteiskoulua niin parin ensimmäisen luokan ajan meillä oli rehtorina henkilö joka yritti vetää ateismiin päin. Näin ollen olen jo pienestä oppinut näkemään miten löyhille perusteille ateismi rakentuu.
Perusvirhe on loogisten kategorioitten sekoittaminen. Loogisesti ateismin väite ontuu yhtä paljon kuin jos tuon ajan tilanteessa olisi sanottu: ”Koska jäniksellä on töpöhäntä, niin Kekkonen ei voi olla presidentti.”
Edelleen voin todeta että se jumala jota esittelet Jumalana ei suinkaan osu maaliinsa. Jumalakuvasi on niin kaukana kristillisestä Jumala -käsityksestä, kuin jos joku puhemies tarjoaisi jollekin miehelle kuollutta naarashiirtä vaimoksi.
Esittelemäsi jumala on todellisuuden ulkopuolella oleva olento, joka ei millään tavoin kosketa tätä maailmaa. Kristillisessä näkemyksessä Jumala on koko olemassaolon perusteena oleva. Hän on sekä aikoinaan luonut maailman että suuressa hyvyydessään ylläpitää sitä alati.
Jos Jumalan työ maailman varjelemisessa loppuisi, niin eipä maailmamme säilyisi millisekuntiakaan. Tähän luomakuntaan Jumala, tekijä, itse on tullut osalliseksi Jeesuksessa Kristuksessa, Rajaton rajalliseen, Tekijä tekeleeseensä, Jumala ihmiseksi keskuuteemme. Tässä maailmassa hän elää ja vaikuttaa Pyhän Hengen voimassa, Hänen, joka koko maailmanlaajuisessa kristikunnassa eli siis kirkossa joka päivä pitää huolta meistä ihmisistä ja kerran on nostava meidät kuolleitten ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.
Jotta oppisit näkemään mikä on aito kristillinen oppi Jumalasta, niin suosittelen tutustumaan johonkin todella pätevään uskonopin teokseen. Esimerkiksi Miikka Ruokasen teokseen Ydinkohdat. Hänhän on asiantuntija, toiminut dogmatiikan prosessorina sekä Suomessa että Kiinassa.
Ydinkohdat. Johdatus kristinuskon ymmärtämiseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16580-8.
Vuokko
Uskonelämä on toisaalta jo vanhempieni kasvatuksen tulosta että myös ympäristön mukana elämisen kehittelemää.
Osallistuimme säännöllisesti kotikulmallani pidettyyn pyhäkouluun, seurakunnan ylläpitämään poikakerhoon sekä seuroihin. Kävimme kirkossa ja koska asuimme kauempana niin useinkin kuuntelimme radion jumalanpalveluksia.
Nuorena osallistuin kristillisille teinipäiville. Perustin kouluumme kristillisen kokoontumisen. Pidin koulussa keskusradion kautta aamuhartauksia. (Viimeksi viime perjantaina muuan koulukaverini puhui noista aamuhartauksista.) Abiturienttina pidin myös seurakuntatalolla nuorten iltaa, jossa juttelimme kaikenlaista ja jossa myös annoin raamattuopetusta. Kokosin siihen nuorisoa keskustan raitilta.
Paljon myös lueskelin hengellistä kirjallisuutta (sekä toki paljon myös muutakin). Koska olimme kaukana keskustasta, niin lukeminen oli yksi tärkeistä ajan käytön muodoista.
Roto: ”Hän on sekä aikoinaan luonut maailman että suuressa hyvyydessään ylläpitää sitä alati. Jos Jumalan työ maailman varjelemisessa loppuisi, niin eipä maailmamme säilyisi millisekuntiakaan.”
Kun katsoo historiaa jonkin verran taaksepäin ja nykymaailman menoa vaikkappa vain esimerkkeinä maailman pakolaistilannetta ja Aleppon tapahtumia Syyriassa, ei voi kovin hääppöisenä pitää sitä sinun Jumalasi varjelun ja huolenpidon tasoa rakkaita luotujaan kohtaan.
Roto: ”Jotta oppisit näkemään mikä on aito kristillinen oppi Jumalasta, niin suosittelen tutustumaan johonkin todella pätevään uskonopin teokseen. Esimerkiksi Miikka Ruokasen teokseen Ydinkohdat.”
Pitääkö se aito kristillinen oppi Jumalasta sisällään myös toistuvat vaimon vaihdot. Ellen pahasti erehdy, Ruokanen taitaa olla jo kolmannessa avioliitossa ilman, että olisi ollut kertaakaan leski. Vaikka olenkin uskonnoton – en ateisti – niin minulle on kyllä riittänyt yksi ja sama vaimo viimeisten viidenkymmenen vuoden ajalle.
Mitä tulee kirjallisuusvinkkeihin, voin puolestani suositella sinulle luettavaksi esimerkiksi Oxfordin yliopiston emeritusprofessori Richard Davkins’in tuotantoa. Saattaisit oppia näkemään, mikä on aito ja looginen ateistinen ajatusmaailma.
Kimmo
Suosittelemasi kirjailija on luomista käsittelevässä teologiassaan jämähtänyt kelloseppä -teorian tasolle. Robert Boylen, 1627–1691, kehittämän kelloseppä -teorian tasolle. Teoria ei tavoita kristillisen luomista käsittelevän opin perusteita.
Samaten tuon ateismin puolustajan käsitys Jumalasta on samaa tasoa kuin usko puutarhakeijuihin. Jumalakuvan teologia menee täysin metsään.
Hänen kuvittelunsa siitä että biologialla olisi jokin merkitys Jumala -uskoon, on loogisesti samaa tasoa kuin väitteessä: ”Koska Jumalan luomalla ihmisellä on häntäluu, niin aurinkoa ei ole olemassa” tai sama teologisesti muotoiltuna: ”Koska Jumalan luomalla ihmisellä on häntäluu, niin Jumala ei ole voinut luoda ihmistä.”
Sellainen kuva Jumalasta, missä mikään ei muutu sen mukana onko Jumala olemassa vaiko ei, on kristillisen käsityksen kannalta epäjumala. Tällaisissa käsityksissähän maailmankaikkeus on merkittävämpi kuin Jumala.
Kristillisessä käsityksessä Jumalasta ihminen on koko ajan Jumalan kämmenellä ja Hänen kasvojensa edessä. Jos ihminen sanoo, ettei hän usko Jumalaan, niin hän suoraan päin naamaa Jumalaa katsoen sanoo tälle: ”Sinua ei ole olemassa!”
”Samaten tuon ateismin puolustajan käsitys Jumalasta on samaa tasoa kuin usko puutarhakeijuihin. Jumalakuvan teologia menee täysin metsään.”
sanoo Matias Roto Suomen Somerolta, kykenemättä kuitenkaan esittämään mitään evidenssejä pelkkään uskoon perustuvan oman jumalkäsityksensä oikeellisuuden ja todenperäisyyden tueksi.
Roto: ”käsitys Jumalasta on samaa tasoa kuin usko puutarhakeijuihin.”
Mitä muuta se voisi olla? Henkiolennoista on paha olla mitään muuta mieltä.
Yhtä hyvin ja yhtä pätevillä perusteilla kuin jumalien olemassa oloa yritetään näyttää todeksi, voi kuka tahansa väittää, että Russellin teekannu on tosi ja olemassa oleva asia. Teekannuun uskovien lapset eivät ole tosin velvollisia viettämään lapsuus- ja nuoruusvuosiaan lumoutuneena mielipuolisiin kirjoihin teekannuista.
Matiaksella on fundamentalisteille tyypillinen sokea kohta, joka estää näkemästä uskonnottomuutta yhtenä luonnollisena maailmankatsomuksena. Erittäin ikävää tällainen sokea kohta on silloin, kun se estää näkemästä myös sen, että eivät kaikki ihmiset ole uskonnollisia, eivätkä kaikki ihmiset tarvitse uskoa elämäänsä.
Uskonnottomuus on mielenkiintoinen teologinen dilemma siinä mielessä, että jos (ja yleensä kun) uskonnoton on uskonnoton täysin vilpittömästi, ollen siis vain rehellinen asiasta, se on tietynlaisen fundamentalistisen ajattelun mukaan silti kyseenalaista. Tämä taas johtaa kysymykseen siitä, pitäisikö henkilön joka ei usko, näytellä uskovaa fundamentalistien vai Jumalan mieliksi, ja jos, niin miksi?
Antero
Tässä keskustelussa nimittelynä käytetty ilmaus ”fundamentalisti” ei osu maaliinsa.
Olen pyrkinyt osoittamaan miten ateistien väittessä esiintyvä jumalakuva on niin vääristynyt ettei kukaan kristittykään usko tuollaiseen jumalaan.
Sen sijaan aito kristillinen näkemys opettaa Jumalaa joka on niin suuri että koko universumi on hänen rinnallaan olemattoman pieni. Kuitenkin hän on hyvinkin kiinnostunut maailmamme menosta, koska hän sen on luonut ja ylläpitää alati.
Koko maailmankaikkaus, universumi kaikkineen, on kuin Jumalan kämmenellä oleva vanamon kukka, jota hän hellästi vaalii ja rakkaasti katselee, hoitaa ja silittelee.
Vanamoa, Linnea Borealis, Carl von Linné piti kauneimpana kukkana.
Roto: ”Sen sijaan aito kristillinen näkemys opettaa Jumalaa joka on niin suuri että koko universumi on hänen rinnallaan olemattoman pieni.”
Oho, täytyy myöntää, että iso on äijä.
Ihan näin ulkopuolisen näkökulmasta katsoen voisin kuitenkin todeta, että ko. persoonalla olisi kuitenkin vielä roppakaupalla parantamisen varaa rakkaista luoduistaan huolehtimisessa mitä tulee nyt esimerkiksi vaikka Syyrian ja Aleppon tapaukseen.
Samaten kun toimin Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana, niin sain kerta toisensa jälkeen kuulla lauseen: ”Jag har min barnatro.” Tämän he sanoivat hyvin luottavaisin mielin koska se merkitsi heille niin paljon.
Lapinjärven ruotsalainen väestö oli runsas sata vuotta sitten läpikäynyt hyvinkin vanvan evankelisen herätyksen. Vielä sotien jälkeenkin evankelinen toiminta oli hyvinkin vilkasta.
Matias kirjoittaa viisaasti ja tasapainoisesti, kiitos!
Mielenkiintoista, miten täysin vastaavia ilmiöitä löytyy myös Jehovan todistajilta. Hekin painottavat etteivät ole osa (tätä) maailmaa, jonka johdosta lapset joutuvat kärsimään ulkopuolisuuden tunteesta. Siinä on yksittäinen lapsi vähän turhan jännässä paikassa, kun neljäsataa koulukaveria nousee ylös päättäjäisissä suvivirren ajaksi, ja itse joutuu jäämään istumaan, koska (vanhempien) uskonto. Jos lapsi edes osallistuu päättäjäisiin. Ja tämä vain toki yhtenä esimerkkinä niistä lukemattomista hetkistä, kun lapsi joutuu osoittamaan uskollisuutensa muiden edessä ja kokemaan ulkopuolisuuden tunnetta.
Ja samalla tavalla myös Jehovan todistajilla tiedottaminen ja asioista kertominen on sisäpuolelle toisenlaista kuin ulkopuolelle.
Ehkäpä nämä ilmiöt varsin tavallisia ja leimaavia tietynlaisissa uskonnollisissa yhteisöissä. Niissä, jotka elävät omasta – perusteettomasta – erinomaisuudestaan ja joilta puuttuu avoimen keskustelun kulttuuri.
Niin just. Siinä missä JT ei voi kuunnella suvivirttä, ei myöskään kaikki ateistilapsetkaan, kun taas vl-oppilaan mieli saastuu ”maailmallisesta” musiikista. Se on ollut itselleni yllätys, että jotkut ateistitkin saattavat olla niin fanaattisia ateistisuudessaan, että haluavat suojella mieltänsä kaikelta hengellisyydeltä samaan tapaan kuin hengelliset maailmallisuudelta ja synniltä.
Yhtä kaikki, ihan kaikenlainen mustavalkoisuus ja ehdottomuus, oli se sitten hengellistä tai muuta, voi olla tosi raskauttavaa ja etenkin lapselle se voi olla sitä. Tätä vanhemmat eivät aina tajua ja tunkkasevat vain lapsensa kovasti erilaisena tai jyrkkänä ja ehdottomana pärjäämään sinne koulumaailmaan. Se on tosi surullista katseltavaa. Jos tällaisten lasten vanhemmat saisivat kärpäsenä katossa seurata lapsena koulupäivää, voi olla että he olisivat armollisempia ideologiansa kanssa, jota vaativat lapsensa seuraamaan ja noudattamaan.
Aivan näin. Mustavalkoisuus on vahingollista sen suuntauksesta riippumatta. Lasten tulisi saada tutkia ja löytää omaehtoisesti. Toki vanhemmilla on oma osansa tässä elämän löytöretkessä, mutta lapsen painaminen väkisin vanhempien haluamaan muottiin aiheuttaa väistämättä ongelmia. Ihmiset kun kuitenkin ovat yksilöitä, eivät vanhempiensa elämän jatke.
Noin yleisemmällä tasolla aloin miettimään, että mitä erinomaista oletettu Jumala näkee siinä, että ihmisistä tehdään uskovia, ikään kuin bulkkitavarana, heiltä kysymättä? Mitä aitoa siinä on? Jos lapsi ’valitsee’ maailmankatsomuksensa kun vaihtoehtoja ei ole, niin mitä uskovaisuutta se sellainen on? Sellainen ihminenhän on vain tuote – valmistettu uskovaksi.
Antro: ”Lasten tulisi saada tutkia ja löytää omaehtoisesti. Toki vanhemmilla on oma osansa tässä elämän löytöretkessä, mutta lapsen painaminen väkisin vanhempien haluamaan muottiin aiheuttaa väistämättä ongelmia. Ihmiset kun kuitenkin ovat yksilöitä, eivät vanhempiensa elämän jatke.”
Filosofi Bertrand Russell arvosteli uskon käsitettä. Russell kirjoitti sekä kristittyjen että kommunistien pitävän omaa uskoaan hyvänä. Hänen mukaansa usko on kuitenkin aina vahingollista jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Russellin mukaan uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan hänen mukaansa tunteella.
Esko Valtaoja (Kaiken käsikirja 2012):
”Mitä jumalaa sitten kumarratkin, todennäköisesti palvot väärää jumalaa.
Lause on lähes ainoa täysin varma asia, mitä uskonnosta voi sanoa, eikä sekään sisällä mitään syvää totuutta, onpahan vain yksinkertainen matemaattinen toteamus”.
Maailmassa on uskontoja ja uskomuksia pilvin pimein. Miksi joku niistä olisi toistaan uskottavampi, aidompi, parempi tai todempi? Kuka sen tietää mikä, vai onko mikään, sehän on ihan vain uskon asia?
Olen vahvasti sitä mieltä, että uskontojen tarjoamiin ”totuuksiin” uskominen tai uskomattomuus on täysin kulttuurisidonnainen asia. Se, minkälaiseen kulttuuri- ja elinympäristöön lapsi sattuu syntymään ja miten tehokkaasti hänet pienestä pitäen aivopestään uskomaan johonkin, määrää sen, mihin han uskoo hyvin todennäköisesti koko ikänsä. Sama pätee tietysti myös minun kaltaisiini ihmisiin, jotka syntyvät täysin sekulaariin ja uskonnottomaan perheeseen, ja jotka opetetaan pienestä pitäen ajattelemaan itsenäisesti ja muodostamaan itse omat mielipiteensä.
On esimerkiksi ihan puhdasta sattumaa, onko syntynyt kristityksi vaiko ääri-islamistiseen ympäristöön. Kummassakin ja varsinkin islamilaisessa ympäristössä saatetaan kieltää tai kielletään kokonaan uskonasioissa oma etsiminen, vertailu ja ajattelu ihan itse, ihan omilla aivoilla.
Ihminen, joka itse aktiivisesti etsii ”totuutta” ja pohdiskelee sen olemusta voi toki pohdintansa tuloksena mielestään riittävin perustein vaihtaa kantaansa ja porukkaa ja on periaatteessa mahdollisesti oikeilla jäljillä. Ihminen on kuitenkin myös laumaeläin, joka kulkee sosiaalisen viiteryhmänsä mukana eikä mielellään esitä poikkeavaa.
Mikä on totuus, vai onko mikään? Sitä ei tiedä kukaan.
Parasta elämä on silloin, kun se on uskomatonta.
Kimmo
Väität että sinut on opetettu ajattelemaan itsenäisesti. Kun olen tutkinut ateistien väittämiä niin täysin toisten mielipiteiden talutusnuorassa näyttävät kaikki kulkevan. Omaperäistä ajattelua on perin harvalla. Yleensä toistavat samoja lauseita, toisinaan sanatarkasti toisinaan pienin muutoksin.
Heidän uskontunnustuksensakin on logiikaltaan luokkaa: ”Uskon etten usko jumalaan tai jumaliin.”
Osaako Matias vastata tuossa yllä esittämääni dilemmaan, joka seuraa kannattamastasi pakkouskonnollisesta maailmankatsomuksesta?
”Uskonnottomuus on mielenkiintoinen teologinen dilemma siinä mielessä, että jos (ja yleensä kun) uskonnoton on uskonnoton täysin vilpittömästi, ollen siis vain rehellinen asiasta, se on tietynlaisen fundamentalistisen ajattelun mukaan silti kyseenalaista. Tämä taas johtaa kysymykseen siitä, pitäisikö henkilön joka ei usko, näytellä uskovaa fundamentalistien vai Jumalan mieliksi, ja jos, niin miksi?”
Mitä tulee Russeliin niin hänen jumalakuvansa on eräänlainen luonnontieteellisen hypoteesin luonteinen fysikaalinen yleislauseke. Tuota jumalaa hän ei kuitenkaan pidä tarpeellisena.
Tuota tieteellisen hypoteesin tai teorian tasolle abstrahoitunut Jumalakuva ei ole uusi. Vastaavaa esitti jo muuan matemaatikko Napoleonille, kun tämä kysyi mikä paikka Jumalalla on tämän teoriassa. Tuo oppinsa kehittelijä lausui tuolloin, ettei hän tarvitse tuollaista hypoteesia.
Tuossa jumalakuvassa Luoja muutetaan luotuun maailmaan kuuluvaksi ilmiöksi. Teoreettisten yleislausekkeiden ja tieteellisten hypoteesien tehtävähän on auttaa mallittamaan tutkittavaa todellisuutta. Tuolloin jää huomaamatta että tuo tutkittava todellisuushan ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin Jumalan luomaa maailmaa. Hypoteesi jolla tutkitaan maailmassa esiintyviä ilmiöitä tuleekin tuossa jumalakuvassa noiden ilmiöiden perusteeksi.
Tuossa on vakava asetteluvirhe yhtälön rakentamisessa. Arkista kuvaa käyttääksemme sekoitetaan vaaka jolla punnitaan häneen joka on valmistanut punnittavan.
Tuossa jumalakuvassa myös elävän Jumalan toiminta jää kokonaan huomaamatta. Tuossa kuvassa on täysin yhdentekevää uskooko Jumalaan vaiko ei. Kristillinen käsitys Jumalasta on toimiva, aktiivinen. Jumala elää luomansa maailman mukana. Hän elää ja vaikuttaa.
Roto: ”Heidän uskontunnustuksensakin on logiikaltaan luokkaa: “Uskon etten usko jumalaan tai jumaliin.”
Kun taas uskovaisten uskontunnustus on logiikaltaan luokkaa: Uskon, uskovani Jumalaan, vaikken oikeasti uskokaan, mutten uskalla olla uskomatta, että uskon, koska minut on pienestä pitäen aivopesty uskomaan, vaikkei oikeasti uskoisikaan.
Uskoon tuleminen ei ole mitään muuta kuin kuoleman pelkoa ja sen jälkeisen taivasosuuden tavoittelua – mitä sitten lieneekään. Ja näin ollen pelkkää palkkion ja oman edun tavoittelemista.
Pakkouskonto oli ennen muinoin oivallinen kiristyskeino pitää rahvas lainkuuliaasena ja nöyränä. – Jos uskot ja elät elämäsi kunnon kristityn tavalla, pääset taivaallisiin iloihin, ellet usko, palat helvetissä.
Roto: ”Yleensä toistavat samoja lauseita, toisinaan sanatarkasti toisinaan pienin muutoksin.”
Taidat puhua nyt itsesi kaltaisista fundamentalisteista, joiden elämästä puuttuu kaikki muu paitsi Raamattu ja sen vähintäänkin kyseenalainen ”totuus”.
Kimmo
Kaksi viimeistä kommenttiasi tuo todistusaineiston sille mitä kerroin ateistien käyttämästä toinen toistaan plagioivasta puhetavasta. Samat fraasit ja samat iskusanat toistuvat niin säännönmukaisesti että tuntuu siltä kuin levy olisi juuttunut uralleen.
Teologina olen tottunut analysoimaan ihmisten teologisia väittämiä. Ammatti-ihmiselle ne kertovat hyvinkin paljon näiden väittämien sanojasta. Ateisteilla on omat lempilauseensa, joiden pohjalta on helppoa lajitella mihin ateistisen ”liturgian” koulukuntaan kukin kuuluu.
Ateismia on hyvinkin monimuotoista. Jo noin puolisen vuosisataa sitten julkaistiin suomeksi kirja jossa esiteltiin yksitoista erilaista ateistista koulukuntaa. Puhtaasti filosofisesti ne poikkeavat hyvinkin paljon, ovat toisensa poissulkevia järjestelmiä, jos niiden aatehistoriallista ja temaattista järjestelmää tutkitaan systemaattisesti. Ainoa asia mikä niitä yhdistää, että ne kieltävät Jumalan.
Väitteeseen ”pakkouskonnosta” voimme ottaa esimerkin maasta jossa ”pakkouskonto” tuli voimaan 1967. Se on Albani, jossa ateismi tuli pakolliseksi uskonnoksi.
Jokainen vähääkään valveutunut voi huomata kuinka hyvin tuo pakkouskonto toimi ja kuinka hyvin Albania menestyi tuona aikana.
Eipä sitten ihme että ihmiset kyllästyivät moiseen tyhjänpäiväisyyteen ja niinpä nykyisin tilanne on aivan toinen tuossa eurooppalaisessa pikkuvaltiossa.
Alla olevat tiedot perustuvat vuoden 2011 väestölaskentaan:
56,7 prosenttia maan väestöstä oli muslimeja,
10 prosenttia katolisia,
6,8 prosenttia ortodokseja,
2,5 prosenttia oli ateisteja
2,1 prosenttia kansanuskontoja
5,5 prosenttia oli muita uskontoja
13,8 prosentia ei halunnut vastata
ja 2,4 prosentin kanta ei ollut tiedossa.
Tässä näkyy että kun valtava propagandakoneisto ateismin puolesta ja poliittinen pakko poistettiin niin tilanne normalisoitui. Ateismi ei kansaa tyydyttänyt eivätkä ihmiset pitäneet sen hedelmistä.
Matias. Tarviiko ateismia selitellä mitenkään? Jos ei usko esimerkiksi Jumalan olemassaoloon ja tuonpuoleiseen, niin sitten ei vain usko.
Roto: ”Kaksi viimeistä kommenttiasi tuo todistusaineiston sille mitä kerroin ateistien käyttämästä toinen toistaan plagioivasta puhetavasta. Samat fraasit ja samat iskusanat toistuvat niin säännönmukaisesti että tuntuu siltä kuin levy olisi juuttunut uralleen.”
So what? Tottahan on kuitenkin se, mitä sanoin.
Mitä itsensä toistamiseen ja viallisiin grammarilevyihin tulee, niin ei siinä jää uskonnottomille tai ateisteille toiseksi papukaijamaisesti kerta toisensa jälkeen pöntöstä Raamatun sanaa ja Jeesusta paasaava pappissäätykään.
Roto” :Teologina olen tottunut analysoimaan ihmisten teologisia väittämiä. Ammatti-ihmiselle ne kertovat hyvinkin paljon näiden väittämien sanojasta. Ateisteilla on omat lempilauseensa, joiden pohjalta on helppoa lajitella mihin ateistisen “liturgian” koulukuntaan kukin kuuluu.”
Sanoo suuri tiedemies ja teologi Suomen Somerolta. (Miten tämä liittyy keskusteluun).
Roto: ”Ateismia on hyvinkin monimuotoista. Jo noin puolisen vuosisataa sitten julkaistiin suomeksi kirja jossa esiteltiin yksitoista erilaista ateistista koulukuntaa. Puhtaasti filosofisesti ne poikkeavat hyvinkin paljon, ovat toisensa poissulkevia järjestelmiä, jos niiden aatehistoriallista ja temaattista järjestelmää tutkitaan systemaattisesti. Ainoa asia mikä niitä yhdistää, että ne kieltävät Jumalan.”
So what, edelleen. Miten ateismin analysointi ja Albanian uskonnollinen kirjo liittyvät blogin aiheeseen? Niin kuin Vuokkokin kysyy: ”Tarviiko ateismia selitellä mitenkään? Jos ei usko esimerkiksi Jumalan olemassaoloon ja tuonpuoleiseen, niin sitten ei vain usko.”
Mitä pakkouskontoon tulee, se oli vielä pari sataa vuotta sitten Suomessakin kristinusko. Onneksi noista ajoista on jo kuitenkin päästy. (Ihan näin meidän kesken Matias, ateismi ei ole uskonto, ei ollut sitä edes Albaniassa.)
Kimmo
Sekä ihmisen psykologisessa varustuksessa että sosiaalisessa käyttäytymisten järjestelmä ateismi toimii samojen elämänalojen kohdalla kuin uskonnot. Se siis on sellainen uskomusten järjestelmä mikä on uskontoon verrattavissa oleva ilmiö. Se toimii uskontona.
Eihän maailman uskonnotkaan ole yhteismitallisia. Esimerkiksi hindulaisuudessa sen eri suuntauksissa voi olla lukematon määrä jumalia, jokunen jumala, yksi jumala tai ei yhtään jumalaa. Silti sen perosrakenne pysyy hindulaisuutena koko ajan.
Kysymys uskonnosta siis ei välttämättä liity siihen onko ihmisen uskomusten määrässä miten monta jumalaa vai ainoastaan yksi Jumala kuten me kristityt uskomme.
Taas minä ihmettelen tässäkin keskustelussa ilmentyvää ajatusta, jonka mukaan johonkin uskova tai ei mihinkään uskova, olisivat uskovia tai ei-uskovia junttiutensa, kovapäisyytensä, hairahtuvaisuutensa, hyväuskoisuutensa takia tai siksi, koska ovat sitä oman päätöksensä ja halunsa mukaisesti. Ei se niin mene!
Jos haluat keskustelukumppanisi ajattelevan laillasi, uskovan tai ei uskovan, et onnistu tehtävässäsi jos sinulla on edellä mainitsemiani käsityksiä pohjalla. Etkä onnistu siinä luultavasti muutenkaan.
Jos kaverisi uskoo ja sinä et, sinun perustelusi ei saa hänetä horjumaan hänen uskossaan, jos hänen uskonsa antaa hänen elämäänsä sisällön.
Jos kaverisi ei usko ja sinä uskot, sinun perustelusi ei saa häntä uskomaan hänen epäuskossaan, jos hänellä ei ole sisuskunnassa tilausta agendallesi.
Eli miksi ihmeessä sivaltelette toisianne eri näkemystenne takia? Ei omalle uskolle tai epäuskolle oikeasti mahda mitään.
Vuokko
Keskustelun aikana olen ensi sijassa pyrkinyt käsittelemään ajatuksellisella tasolla. Olen siis pyrkinyt osoittamaan minkälainen aatteellinen ja sosiaalis-psykologinen järjestelmä se on uskomusten eli uskontojen maailmassa sekä muutamalla esimerkillä osoittaa miten se on toiminut maailmassa.
Minulla ei ole pienitään tarvetta käsitellä ateistien hennkilökohtaisia elämyksiä. Nehän ovat heidän omiaan. Sen sijaan ku huomaan samojen väitteiden toistuvan heidän oppirakenteessaan henkilöstä toiseen niin aatesuuntien analyysissä eli heidän dkmatiikkansa analyysiä vertaan kristilliseen käsitykseen ja huomaan että useimmiten heillä esiintyy jumalakuvassa huti eli väärinymmärrys. Näitä väärinymmärtämisiä olen yrittänyt oikoa kaiken aikaa.
Luonnollisesti olisi miellyttävää jos he myös kääntyisivät kristinuskoon ja näin myös liittyisivät yhteisöömme, maailmanlaajuiseen pyhään kristikuntaan.
Ja edelleen ihmettelen sitä, miksi kenenkään pitää harmistua/kiukustua/pahastua kenenkään uskosta tai ei-uskosta? Miksi? Onko se sinulta pois, jos kaverisi ei ajattele asioista tavallasi? Ja jos on tai jos siis harmistut kun kaverisi ajattelee eri tavalla kuin sinä, kyse voi olla siitäkin, että olet itse epävarma sanomasi kanssa ja koet tarvetta todistella sitä lähinnä itsellesi lynttäämällä kaveriasi.
Tuohon edelliseen kommenttiini palaan vielä sen verran, että kyllä toisen ihmisen käännyttäminenkin onnistuu tosissaan jos toisella on valmius siihen ja myös silloin saattaa onnistua, jos hänet aivopestään ajattelemaan halutulla tavalla. Esimerkiksi terroristileireillä kyetään saamaan ihan tavantallaajia aivopesumenetelmällä terroristeiksi. Niillä leireillä aivopesu on niin taitavaa, että harva pysyisi siinä hommassa entisellään. Sama vooi käydä voimakkaassa uskonpommituksessa. Usein vain tällainen pommituksen tulos on lyhytaikaista jos siinä käytetään pelottelua ja painostamista aseina. Mutta silloin kun oikeaan aikaan tarjotaan kevyestikin ”evästä nälkään”, se saatetaan ottaa riemumielin vastaan ja usko pysyy.
Edelleen mietin sitä, miten uskova voi ”tietää” ei-uskovan maailmankuvasta ja ajatuksista niin paljon paremmin kuin ei-uskova itse ja toisinpäin: ei-uskova ”osaa” selitellä uskovan ajatusmaailman ja maailmankuvan juurta jaksain täydellä varmuudella.
Voi voi, mitä ”asiantuntijoita” me toistemme asioissa ollaankaan 🙁
Tiijättekö: uskovan usko siihen, mihin nyt sitten uskookin, näkymättömään ulkopuolisen silmin, saattaa olla uskovan mielessä hyvinkin todellista ja konkreettista, jopa konkreettisempaa kuin lapsen usko joulupukkiin. Ja mitä enempi usko riippuukin tieteellisestikin todistetusti konkreettisissa asioissa, esimerkiksi näkyvässä seurakunnassa, silloin usko voi olla hirmuisen vahvaakin. Tavallaan silloin uskonkohde ei olekaan Jumala ja Jeesus, vaan ne ovat hieman kuin häämöttävänä asiana taka-alalla.
Ja tiijättekö vielä: sellainen, joka ei usko, hän ei kykene loihtimaan tahdon vooimalla eteensä näkyä Jumalasta ja Jeesuksesta, vaikka niin haluaisi. Jos hän alkaa uskoa, se tapahtuu ihan muista syistä kuin päättämällä uskoa.
Ja et sinä, niin juuri sinä, voi koskaan sanoa ajattelevasi maailman tappiin sillä tavalla mitä ajattelet nyt. Et voi tietää kohtaloasi, uskotko tunevaisuudessa vai et, koska et tiedä mitä elämässäsi tulee tapahtumaan. Et voi tietää edes tällä hetkellä, mitä ajattelet seuraavalla sekunnilla, miten voisit tietää sitä päivien ja vuosien päähänkään?
Minä väitän, että tässäkin keskusteluissa mukana olleet uskovat, voivat olla hetkenä minä hyvänsä tiukkoja ateisteja ja ateistit vaikkapa oikein patavanhoillislestadiolaisia.
Minä ja sinä ei tiedetä tällaisia asioita varmuudella.
Vuokko
Toisten ihmisten henkilöstä ja hänen sisäisistä tuntemuksistaan ei voikaan tietää elleivät he itse siitä kerro.
Sen sijaan ateistien kuten muidenkin. Uskomusten järjestelmiä on mahdollista analysoida aivan yhtä helposti kuin muidenkin uskomusjärjestelmien eli uskontojen opillisia järjestelmiä. Samalla tavalla heidän järjestelmässään on perustavat perususkomukset ja niiden läpi katsottu erityinen maailmankuva, joka poikkeaa kaikista muista uskonnoista.
Matias. En pysy ollenkaan kärryillä noissa sinun ateismiselityksissäsi. Ihan kuin ajattelisit, ettei ateismia ole olemassakaan, vaan jokaisella olisi sopukoissaan usko, jonka hän jostain syystä kieltää itseltään. Ymmärsinkö oikein?
Vuokko
Yllä jo äsken kirjoitin, miten myös ateismi on sekä uskomusten järjestelmänä että sosiaalisena asenteiden funktiona samaa asiaa ajava kuin muutkin uskomusten järjestelmät eli uskonnot, niin se siis on maailman uskontoja tutkittaessa luokiteltava uskonnoksi muiden joukossa.
Muutoin.
Barretin johdolla toimiva maailman perusteellisin uskontojen tilastoja tutkiva laitos on vuosikymmeniä julkaissut maailman uskontojen tilastoja. Ne ilmestyvät harvakseen, koska työtä tehdään niin perusteellisesti.
Voidaan todeta että tämän vuosituhannen puolella ateistien määrä on vähentynyt noin viidenneksellä, noin 2,5 % sta noin 2, 0 % iin ja uskonnottomien ryhmä johon esim. Kimmo luokittelee itsensä on vähentynyt noin kuudenneksen, noin 12 % sta noin 10 % iin koko maailman väestöstä.
Kristittyjen määrästä pientä tietoa.
Tällä hetkellä eniten kristittyjä on USA:ssa. Tämä ei ole yllätys, kun ottaa huomioon maan historian.
Toiseksi eniten Brasiliassa, jossa juuri nyt on vietetty olympialaisia
Kolmanneksi eniten kristittyjä on Kiinassa, jossa vielä muutama vuosikymmen sitten ateismia syötettiin kaikista tuuteista, toisinaan niin fanaattisesti että jossain päin maata kovaäänisissä soiva propaganda esti jotain lukuhaluista lukemasta hänelle tarjottua kirjallista propagandaa. Nykyisin maassa on uskonnoille annettu aivan erilainen toiminnanvapaus ja se myös näkyy. Buddhalaisuus on palannut asemiinsa, samoin muut vanhat Kiinan uskonsuunnat sekä islam ja kristinusko. Maa on erinomainen osoitus siitä ettei ateismi edes kovista yrityksistään huolimatta ole antanut tarvittavaa tyydytystä ihmisen olemassaoloon. Kun historiallinen murrosaika on ohi niin se väistyy.
Matiakselta:
”Kolmanneksi eniten kristittyjä on Kiinassa, jossa vielä muutama vuosikymmen sitten ateismia syötettiin kaikista tuuteista, toisinaan niin fanaattisesti että jossain päin maata kovaäänisissä soiva propaganda esti jotain lukuhaluista lukemasta hänelle tarjottua kirjallista propagandaa. Nykyisin maassa on uskonnoille annettu aivan erilainen toiminnanvapaus ja se myös näkyy. Buddhalaisuus on palannut asemiinsa, samoin muut vanhat Kiinan uskonsuunnat sekä islam ja kristinusko. Maa on erinomainen osoitus siitä ettei ateismi edes kovista yrityksistään huolimatta ole antanut tarvittavaa tyydytystä ihmisen olemassaoloon. Kun historiallinen murrosaika on ohi niin se väistyy.”
Tuosta selityksestäsi voisi päätellä, että sinulle on ihan se ja sama, mitä uskontosuuntaa kukin edustaa, kunhan se ei ole ”uskonto” nimeltä ateismi. Olenko oikeassa? Jos olen, niin miten ihhmeessä ajatusrakennelmaasi mahtuu Raamatun ajatus siitä, että usko Kristukseen pelastaa ja kaikki muu on kadotukseen tuomittua? Edelleen miten siihen mahtuu ajatus siitä, että Jumala synnyttää ihmisessä uskon ja että se ei ole ihmisteko koskaan?
Ei uskon oikeellisuutta tai totuudellisuutta voi perustella sillä, että suurin osa maapallolaisista uskoo johonkin eikä ateismia voi lynkata sillä, että pieni osa maapallolaisista on ateisteja. Tietty uskovana sä voit tuollaisiin selityksiin vedota, ettet vaikuta hölmöltä ei-uskovan seurassa ja myös jos sinulla on vaikeuksia itselläsikin uskoa sanomaasi.
Roto: ”niin se siis on maailman uskontoja tutkittaessa luokiteltava uskonnoksi muiden joukossa.”
Taitaa olla suuren uskontotieteilijä Matias Roton ihan ikioma luokittelu.
Ateismista en tosin tiedä, mutta omalta kohdaltani voin vain todeta, että uskonnottomana minulla ei ole minkäänsorttista hengellistä vakaumusta eikä ideologiaa mihinkään suuntaan. Onhan se loogisestikin täysin mahdoton ajatus – ellei ole uskon kohdetta, ei voi olla uskoakaan.
Edelleenkään en ymmärrä mitä nuo uskontotilastosi tässä keskustelussa tekevät? Ei niillä ole mitään tekemistä blogin aiheen kanssa, eiväätkä ne vaikuta millään lailla ainakaan minun käsityksiini minkäänlaisen jumaluskon tarpeellisuudesta.
Itse en katso tarpeelliseksi uhrata suurta osaa elämästäni jonkin kyseenalaisen henkiolennon palvomiseen. Minulla on ollut ja tulee vaarmasti olemaan loppuelämäni aikana mielekkäämpääkin tekemistä.
Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen saa vapaasti uskoa ihan mihin haluaa, vaikka saunatonttuihin, jos katsoo sen tarpeelliseksi tai saa siitä hupia ja tyydytystä elämäänsä. Kuitenkin sillä edellytyksellä, ettei aiheuta kellekään mitään pahaa uskomuksillaan, eikä yritä tyrkyttää omaa uskoaan muille.
En kyllä pysy edelleenkään kärryllä selityksissäsi. Harva ateisti tai uskonnoton todistelee mitenkään ei-uskoaan. He vain elävät elämää ilman uskoa siitä, että olisi jokin korkeampi voima johtamassa tätä maapalloa, eivätkä juurikaan vaivaa asialla mieltään. Ei sellainen ole miksikään uskoksi luokiteltava asia. Ei todellakaan. Ovatko uskovat vääntäneet itse nuo selitykset ateismista, uskonnottomuudesta, ei-uskoisten ajatusmaailmasta ja maailmankuvasta, kun se on noin järjetön? Ja miksi tuollaiset selitykset on ylipäätään väsätty? Harmittaako uskovia ateismi, uskonnottomuus? Onko selitykset niistä oman uskon vahvistukseski rakenneltuja?
Vuokko
Ongelma on siinä että ateistien pieni vähemmistö on niin kovasti omaa asiaansa ajavia että he yrittävät kieltää uskolta sen julkisen aseman ja näkyvyyden mikä uskolle luonnostaan kuuluu sen olemuksen mukaisesti.
Koska ateismi toimii kuten muutkin uskonnot niin sen edustajat tekevät lähetystyötä. Heidän tavoitteensa on saada maailmassa olevat muut uskonnot hiljaisiksi.
Jeesuksen lähetyskäsky lähtee siitä että kaikki kansat voitetaan Kristuksen kirkon yhteyteen kokonaisina kansoina. Lähetystyön tavoite on saavutettu vasta kun viimeisenkin kansan viimeinen jäsen on myös kirkon jäsen.
Vuokko
Olen täysin eri mieltä kanssasi siitä etteivätkö ateistit muka todistele epäuskoaan. Heidän sanomaansahan maassamme tiedotusvälineet jauhavat päivittäin milloin missäkin muodossa.
Esimerkiksi maahanmuuttajien mielestä suomalainen ”kulttuuri” on pahin sopeutumisen este. Moni heistä kokee maamme ”kulttuurissa” niin paljon jumalattomuutta, että se hirvittää heitä. Sen sijaan kirkkoa ja sen työntekijöitä he eivät koe ongelmaksi edes silloin kun heillä on eri uskonto kuin meidän kansankirkkomme. Mutta itseään ”uskonnollisesti neutraaliksi” mainostamat ateistit eivät huomaa että he ovat uskonnollisessa mielessä kaikkein jyrkin ääriliike, koska he yrittävät hyssytellä tulijoiden uskonnon piiloon yhteisestä elämästä.
Mustavalkoista ajattelua löytyy myös ateisteista, mutta olen tavannut sitä perin harvoin. Suurin osa ei-uskovista on todella neutraaleja suhteessa uskontoihin ja myös omaan maailmankuvaansa. Heistä iso osa kuuluu kirkkoon, vaikka pitävätkin kirkon sanomaa satuna ja haluavat myös lastensa kuuluvan kirkkoon, koska se kuuluu kulttuuriin ja perinteisiin. He ovat myös käyneet rippikoulun ja heidän lapsensa käyvät myös.
Erään tuttavani lapsi tuli ripari-ikään ja halusi käydä sen, vaikka ei uskonutkaan. Häntä oli alkuun ahidstanut riparilla oppitunnit ja hänen vanhempansa kehottivat nuorta vaan laittamaan jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sekä nauttimaan riparin muusta annista täysin rinnoin.
Tätä asennetta on Matias paljon. Heille elämä on tässä ja nyt ilman korkeimpia voimia, henkimaailmaa, tuonpuoleista ja he kertovat asiasta vasta kun alkaa kysellä. Millään tavalla he eivät ole uskontoja vastaan ja heillä on suurta ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta sitä kohtaan. Heidän lapsensa osallistuvat uskontotunneille.
Saat toki ajatella Matias, että ateismi ja uskonnottomuus on uskonto muiden joukossa, mutta minä en ajattele niin. Uskonto ja usko perustuu siihen, että ihminen uskoo tämän näkyväisen ja konkreettisen maailman ulkopuolella tai lisäksi olevan näkymätön henkimaailma, johon tarraudutaan uskon voimalla, he siis uskovat siihen, vaikka sitä ei näy. Ei-uskova ei tällaisiin asioihin usko, vaan heille elämä on tässä ja nyt näkyväisessä muodossa.
Jos sinä väität uskoksi sitä, että nähdessään omenan ajattelee sen olevan omena, niin sen perusteella ateismi ja uskonnottomuuskin on uskonto 🙂 Mutta sitten uskovilla on myös ateistisuutta maailmankuvassaan.
Kuten myös aiemmin puhuin siitä, että on olemassa sellaisia ei-uskovia, jotka haluaisivat uskoa, mutta heillä ei vain ole uskoa. Näitä on myös kirkon työntekijöissä. Heillä on suuri ristiriita työskennellä sen sanoman äärellä, johon eivät edes usko.
Olikohan Jari Sarasvuo, kun puhui siitä, miten lohdullinen maailmankuva ja elämä on uskovaisilla, kun he kyenevat uskomaan, että elämä ei päätykään siihen kun ihminen kuolee, vaan se jatkuu ihan mielettömissä mielenmaisemissa sen jälkeen ja vielä ilman murhetta ja kipua. Siitähän ei pääse mihinkään, että tällainen usko on ihan mahtava asia. Ja siihen öiittyy vielä se, että oli tämä maanpäällinen elämä sitten miten helvettiä tahansa, tulee vielä sellainen aika eteen, jolloin helvetti loppuu ja ikuinen ilo alkaa. Kuka nyt ei tällaiseen haluaisi uskoa?
Mutta kun se ei ole halusta kiinni, se ei ole päätettävissä oleva asia, että nyt minä alan uskoa.
Uskoa ei voi pakottaa eikä kieltää, sen sinä jo todistitkin luvuillasi maapallon ei-uskovien ja uskovien tilanteesta. Maissa, joissa uskonto on kielletty, se ei ole silti loppunut, vaan kun uskontokielto on poistunut, ihmiset ovat saaneet taas tunnustaa julkisesti uskoaan. Ei ole kiellot lopettaneet uskomista, eivätkä voi koskaan niin tehdäkään. Kiellot voivat vain pistää salailemaan omia sisäisiä ajatuksia, mutta muuhun ne eivät kykene, paitsi uskonnoissa, joissa voidaan mieliä hallita tuonpuoleisen pelottelulla ja aivopesulla. Ateismissa on se ”huono” puoli, että siihen on vaikea pakottaa, kun ei voida käyttää helvettipelotteita apuna.
Useimmille maapallolaisilla tuntuu olevan tosissaan sisäsyntyinen tarve hengellisyyteen, mutta en ihmettelisi ollenkaan, jos siitä suurin osa johtuisi tarpeesta yhteisöllisyyteen. Moni kuuluukin johonkin uskonyhteisöön pelkkä sosiaalisista syistä. Vanhoillislestadiolaisuudessa on ainakin näin, tunnen tällaisia ihmisiä.
Roto: ”Koska ateismi toimii kuten muutkin uskonnot niin sen edustajat tekevät lähetystyötä. Heidän tavoitteensa on saada maailmassa olevat muut uskonnot hiljaisiksi.”
Entäs sitten, vaikka olisikin. Niinhän kristityt uskovaisetkin tekevät?
Kuten jo aikaisemmin totesin: Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen saa vapaasti uskoa ihan mihin haluaa, vaikka saunatonttuihin, jos katsoo sen tarpeelliseksi tai saa siitä hupia ja tyydytystä elämäänsä. Kuitenkin sillä edellytyksellä, ettei aiheuta kellekään mitään pahaa uskomuksillaan, EIKÄ YRITÄ TYRKYTTÄÄ OMAAUSKONTOAAN MUILLE.
Vuokko kirjoittaa viisaasti olen täsmälleen samaa mieltä. Matias tuntuu hurahtaneen salaliittoteorioihin:
Roto: ”Ongelma on siinä että ateistien pieni vähemmistö on niin kovasti omaa asiaansa ajavia että he yrittävät kieltää uskolta sen julkisen aseman ja näkyvyyden mikä uskolle luonnostaan kuuluu sen olemuksen mukaisesti.”
Hetkinen, jos ateismi on uskonto, kuten uskontotieteilijä Roto Suomen Somerolta väittää, niin sillehän (ateismille) kuuluu ilman muuta silloin myös yhtä suuri julkinen ja näkyvä asema kaikkien muiden uskontojen joukossa – mikä uskolle luonnostaan kuuluu sen olemuksen mukaisesti, kuten Roto toteaa.
Jos näin kerran on ja ateismi on uskonto, niin silloinhan ateisteilla on ihan yhtäläinen oikeus kaupata omaa vakaumustaan oikeana kuin vaikkapa kristityillä tyrkyttää omaansa. Eikä siihen ole Matias Rotollakaan nokan koputtamista.
Miksi ei kuuluisi vakaumusten tasa-arvon ja uskonnonvapauden nimissä?
Roto: Moni heistä kokee maamme “kulttuurissa” niin paljon jumalattomuutta, että se hirvittää heitä.”
Jos pohjoismainen elämänmeno yhdessä maailman turvallisimmista ja viidenneksi onnellisimmassa maassa hirvittää, eivät ole tainneet heidän lähtömaittensa olosuhteet olla kovinkaan huonot. Miksiköhän he ovat yleensä lähteneet pakomatkalle, tuskin heitä ainakaan Suomen valtiovalta on tänne kutsunut.
Sitäpaitsi täällähän heillä on täysi uskonnonvapaus liittyä vaikka kristityiksi tai, niin, jopa ateisteiksi ilman, että henkikulta olisi vaarassa.
Roto: Moni heistä kokee maamme “kulttuurissa” niin paljon jumalattomuutta, että se hirvittää heitä.”
Suomeen ei todellakaan – ainakaan tietääkseni – ole pakko kenenkään tulla, varsinkaan jos oikein hirviästi hirvittää.
Vuokko
Tavallisten ihmisten joukossa on kaikenlaista väkeä. Vain osa on selkeästi tietoista, osa on vähemmän tietoista ja moni on vain muiden mukana, koska toisetkin niin silloin myös itsekin.
Sen sijaan äkkivääriä ateismin lähetyssaarnaajia ovat sellaiset jotka yrittävät poistaa teologista tiedekuntaa tai estää suvivirren laulamista koulusta jne. lukematon määrä muita sellaisia henkilöitä jotka elämän eri aloilla pyrkivät vänkäämään kristinuskon pois julkisuudesta ajatellen, että se mikä ei näy julkisuudessa häviää myös muutenkin.
Lapsen ainoa henkilökohtainen usko on usko hänen äitiinsä ja miksei myös isäänsä. Lapsi on täysin vanhempiensa ohjattavissa niin uskon kuin ruoankin suhteen. Usko Korkeimpaan tulee jos on tullakseen oman ajattelukyvyn kehittymisen myötä. Tämän uskon ei tarvitse liittyä mihinkään tunnettuun uskonsuuntaukseen.
Reino,
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.
Maailmassa oleva periaate uskonnosta on nykyisinkin sellainen kuin se on ollut kautta ihmiskunnan: vanhemmat määräävät lastensa uskontoon kuulumisen.
Vain yksi esimerkki tästä ihmiskunnan käytännöstä kautta aikojen.
Muinaisessa roomalaisessa oikeudenkäytössä perheen isä teki päätöksensä koko perheen puolesta.
Roto: ”vanhemmat määräävät lastensa uskontoon kuulumisen. ”
Näin on, paitsi ateismiin, joka on siitä kummallinen uskonto, ettei ole mitään uskontoa eikä uskon kohdetta, enempää kuin seurakuntaakaan mihin kukaan voisi lapiaan määrätä kuuluviksi.
Uskontoon (uskonyhteisöön, seurakuntaan) kuulumisesta vanhemmat voivat toki lastensa kuulumisesta päättää siihen asti, kunnes lapsilla on oikeus haistattaa pitkät vanhempiensa päätöksille ja tehdä omat, vanhempiensa tahdosta poikkeavat ratkaisunsa jos katsovat sen aiheelliseksi.
Kukaan tai ketkään – edes vanhemmat – eivät voi kuitenkaan määrätä ketään uskomaan minkään vakaumuksen mukaan tai päättää toisen ihmisen puolesta hänen uskostaan, uskonnottomuudestaan, muustakaan vakaumuksesta tai maailmankuvasta.
Kimmo
Samalla tavalla kuin kielen oppimisessa myös uskonnon kasvatuksessa vanhempien esimerkki on ratkaisevaa. Toki useammallekin saattaa käydä niin että olosuhteiden muuttuessa myös kielenkäyttö muuttuu. Samaten täysin ateistisen kodin kasvatti voi kääntyä kristinuskoon, kun tulee järkiinsä.
Erääseenkin poikakerhoon tullessaan pojat sanoivat että heidän isänsä suuttuisi jos tietäisi heidän osallistuvat tuohon seurakunnan kerhoon. Niin oli lujassa tuo isän epäusko, mutta koska pojilla oli todella hyvä olla seurakunnan kerhossa niin joka tapauksessa osallistuivat.
Roto: ”Samalla tavalla kuin kielen oppimisessa myös uskonnon kasvatuksessa vanhempien esimerkki on ratkaisevaa.”
Voi olla, mutta ei pitäisi tietenkään olla. Kieli (äidinkieli) ei ole vakaumus eikä ideologia. Uskonto taas on, eikä kukaan voi päättää toisen ihmisen – ei edes lapsensa – vakaumuksesta. Lapsikasteessa kristinuskoon liitetyillä lapsilla on ihan yhtä hyvä oikeus olla vihaisia vanhemmilleen kuin lapsena vaikkapa kommunistisen puolueen tai ateistisen yhdistyksen jäseneksi liitetyllä.
Onneksi nykyään pääsee jo viimeistään täysi-ikäisenä vapaasti eroon vanhempien valitsemasta pakkovakaumuksestaan, jos niin haluaa. Olipa se poliittinen tai uskonnollinen.
Vuokko tuo julki jälleen kerran kommenteissaan viisaita ajatuksiaan. Ja on oikeassa.
Olen korostanut täälläkin monesti olevani uskonnoton, en ateisti. Ateisti kieltää kokonaan jumalien olemassaolon. Minä en sitä tee heiltä, jotka katsovat tarpeelliseksi uskoa henkiolentoihinsa.
Uskonnottomuus merkitsee minulle vain sitä, että minulla itselläni ei ole uskontoa, eikä minkäänsorttisia jumalia. Enkä niitä elämääni kaipaa, eikä niillä ole minulle mitään annettavaa. Elämä on mielestäni muutakin kuin jonkin näkymättömän henkiolennon palvomista.
Muilta en ole koskaan heidän jumaliaan kieltänyt, enkä ketään ole uskonnottomaksi – saati ateistiksi – ollut käännyttämässä. Itse olen kyllä joutunut olemaan uskovaisten taholta käännytyksen kohteena elämäni aikana useammin kuin kerran.