Mikä on Jumalan Israel 3 (4)
Onko vesikasteen uusiminen kerettiläinen comeback – vai julkinen parannuksenteko?
Ns. “kasteen uusimista” varsinkin kirkollisissa piireissä on varoitettu todellisena, kadottavana “vesikauhuvaarana”. Siksi on paikallaan erityisesti kirkollisia muistuttaa kirkkoisä Cyprianuksesta, joka eräässä kirkkoon palaavien kerettiläisten uudelleen kastamista koskevassa kirjeessään kuolinvuotenaan 258 vaatii tällaista uudestaan kastamista!
Edelleen on syytä asettaa kysymys kaikille vesikasteuusimisesta varoittaville kiivailijoille: Miksi kasteenuusijoita tuomitessanne katsotte henkilöön, kun ette ole esimerkiksi maailmankuulua baptistisaarnaajaa, evankelista Billy Grahamia kehottaneet parannukseen? Hänethän omaelämäkertansa mukaan kastettiin ainakin kolme kertaa eikä ole katsonut tarpeelliseksi ylimääräisistä kasteistaan parannusta tehdä. Tällaisesta “jumalattomuudesta” ja kovakorvaisuudestaan huolimatta Jumala itse on tunnustautunut hänen työhönsä näihin päiviin saakka!
Niinpä olisikin varsin sopivaa ja suotavaa, että Kristuksen ristin vihollisiksi itsensä huomaavat ja tunnistavat, kristityn nimeä kantavat ja kastetut tunnustautuisivat todellisiksi “kerettiläisiksi” ja suorittaisivat reilun comebackin Kristuksen yhteyteen antamalla merkiksi tästä kastaa kaiken häpeän kantaen itsensä uudestaan Jeesuksen Kristuksen nimeen!
Jos näin pääsisi tapahtumaan, tämä se vasta olisi todellista herätystä jos mikä! Jos Jumalan kansa edellä kulkien näyttäisi mallia parannukseen, jumalaton maailma saattaisi seurata perässä!
Ei todellakaan ole kysymys mistään Jumalan työn parsimisesta, jos uskova ihminen omalta puoleltaan tunnustaa näin konkreettisesti rikkoneensa Jumalansa kanssa tekemänsä hyvän omantunnon liiton ja julkisesti katuen uudistamalla vesikasteensa palaa takaisin Jumalan työn alle!
Uudelleen vesikasteelle kehottaminen
on kieltämättä kristikunnassa kovan luokan juttu. Sehän on vastoin kristillisten kirkkojen pitkää tulkintaperinnettä ja esimerkiksi vastoin Kirkkojen maailmanneuvoston antamaa ohjeistusta. Onko siis kysymys uudesta opillisesta käsittämisestä, joka vasta nyt, lähes kahdentuhannen vuoden jälkeen olisi kirkastunut toisin? Tällaista uutuuden julistamista olisi silloin syytä kaikin tavoin kavahtaa!
Väitämme toisin! Ei ole mistään uudesta opillisesta käsittämisestä tai jostain uutuuden julistamisesta kysymys!
Evankeliumia on julistettu lähes kahdentuhannen vuoden ajan ja ihmisiä on tullut uskoon. He ovat siirtyneet kuolemasta elämään ja lähteneet seuraamaan Jeesusta. Mutta he eivät ole tulleet uskoon opillisen käsittämisen kautta, ei niin, että olisivat ensin omaksuneet kirkkojen tulkinnat kolminaisuusopista, kasteista, kirkosta jne., eivät edes kirkkojen kristologian (oppi Kristuksesta) käsittämisen perusteella! He eivät myöskään ole tulleet uskoon kirkollisen tai seurakunnallisen kaitsennan perusteella.
He ovat tulleet uskoon, kun heille on julistettu evankeliumi Kristuksesta, jonka he ovat ottaneet uskoen vastaan. Tällöin heille on tapahtunut se ihme, mistä Paavali kirjoittaa Room 10:17:ssä: “Usko tulee siis kuulemisesta (kreik. akoee, sanoma), mutta kuuleminen Kristuksen sanan (kreik. rheema, “puhuttu”) kautta.” Käytetty alkukielen sana rheema tarkoittaa tässä elävää, Hengen avaamin korvin kuultavaa ja ymmärrettävää Sanaa.
Uskoon tulo on siis Jumalan evankeliumin julistussanoman alla tapahtuva ihme. Hengen korvat avataan kuulemaan Kristuksen puhetta ja ymmärtämään, miten pelastutaan. Tämän perusasian ovat käsittäneet ja ymmärtäneet Sanan kuulijat, niin tyhmät kuin viisaat, vuosisatojen saatossa, ilman että heille on tarvinnut tässä suhteessa teologisia lisäopintoja antaa.
Ymmärrykseltään vajaaälyisetkin ovat kyenneet tajuamaan, että Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään ja että he tarvitsevat Häneltä uuden elämän entisen tilalle voidakseen pelastua. Tämä on heille tullut pääasiaksi silloinkin, kun he eivät ole kyenneet sitä opillisesti sanoiksi pukemaan tai edes toisten opettamanakaan sitä tajuamaan.
Tämän pääasian, Kristuksen tajuamisen ainoaksi tieksi konkreettiseen uudesti syntymiseen, jossa lopputulos on todella uusi ihminen, rinnalla kasteet ja ehtoolliset on mielletty palvelemaan tätä tarkoitusta eivätkä jämähtäneet varsinaisiksi pelastuksen toimituksellisiksi perustoiksi.
Tämä Kristuksen Hengen avaama todellisuus on säilynyt niidenkin kohdalla, joille kirkkojensa tai seurakuntiensa kautta on edellytetty määrättyä opillista sitoutumista. Kristuksen sisäisen tunnon ja Hengen avulla he ovat kyenneet säilymään ulkonaisesta solidaarisuudestaan huolimatta sisäisesti vapaina, todella Hengen opettamina!
He ovat oppineet Jumalan Hengen herättäminä riippumaan uskon kautta Syntisten Vapahtajassa ja ikävöimään yksin Häntä ainoana auttajanaan! Sen tähden he eivät ole voineet koskaan tukeutua pelkkiin ulkonaisiin toimituksiin, sen enempi kasteeseen kuin ehtoolliseenkaan uskonelämänsä perustana konkreettisen elävän uskonyhteyden sijasta Jeesukseen Kristukseen.
Ns. sakramentit toki kuvaavat suuria pelastuksen elementtejä, mutta toimituksina ne ovat pelkkiä kuvia, jotka eivät kenenkään uskon voimalla herää eloon, niissä ei ole itsessään mitään konkreettista elämää, pelkää märkää vettä ja varsinkin suurten kirkkojen toimesta mitättömäksi kutistunutta leivän korviketta, “lätyskää” (anteeksi tämä torilta kuulemani hyvinkin havainnollinen sana!) ja viiniä, jolla silläkin kyllä on joskus voimallinenkin vaikutus luonnolliseen ihmiseen, mutta hengellistä ihmistä se ei kykene vahvistamaan!
Niinpä väitänkin rohkeasti, että elävään uskoon tullut ihminen on kautta aikain kyennyt asettamaan kasteen ja ehtoollisen niille kuuluviin, sinänsä uskon sisältöä kuvaaviin raameihinsa pelkkinä kuvina ja symboleina eikä itse elämää välittävinä, taianomaisina välikappaleina.
Siksi ei ole mistään uutuuden julistamisesta kysymys, jos kehotetaan tämän kalliin Jeesuksen ristin perinnön ylenkatsojia katumaan ja merkiksi siitä, että ovat kieltäytyneet todellisesta Jumalan Pojan kasteesta, rististä vanhan ihmisen kukistamiseksi, toistamaan uudelleen vesikasteensa!
Vesikaste ei sisälly Paavalin julistamaan evankeliumiin?
Paavalin 1 Kr 15 esittämä evankeliumi pitää sisällään, että “Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja Hän ilmestyi Keefaalle ja sitten niille kahdelletoista”, sitten yli viidellesadalle veljelle, edelleen Jaakobille, kaikille apostoleille, jopa Jumalan seurakunnan vainoojalle Paavalille, joka painokkaasti toteaa: “Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te olette myös uskoneet”(1 Kr 15:1-11).
Tämä Paavalin julistama evankeliumi ei sen sijaan pidä sisällään varsinaista kastetoimitusta. Hän ei sanallakaan siitä mainitse! Hän ei myöskään viittaa ns. toiseen “armovälineeseen”, ehtoolliseen! Hän päinvastoin väittää, että tämä hänen julistamansa evankeliumi riittää pelastukseen, jos se uskossa otetaan vastaan ja pidetään siitä kiinni semmoisenaan ilman kaste- tai ehtoollisrituaalejakin!
Hänhän kirjoittaa: “Sen avulla te myös pelastutte” jatkaen samalla jyrkästi varoittaen: ”jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin, muuten olette turhaan tulleet uskoviksi” (j. 2). Jo kirjeensä alussa (1Kr 1:17) Paavali sanoo: “Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä.”
Sana rististä kuuluu oleellisesti evankeliumin sisältöön (1 Kr 1:18) ja sen puuttuminen uskovan elämästä merkitsee yksioikoisesti sitä, että uskova uskoo turhaan! Tällainen onkin tilanne suurimmassa osassa kristikuntaa, siitä riippumatta, kuuluivatko he kirkkoihin tai vapaisiin suuntiin.
Halutaan kyllä seurata Jeesusta elämässä, muttei suostuta eikä sitouduta kuolemaan Hänen kanssaan! Siksi uskominen jää turhaksi ja todellinen pelastus, mihin välttämättä kuuluu risti vanhan ihmisen kuolettamiseksi, jää saavuttamatta!
Toisin sanoen elämä Kristuksessa kyllä kelpaa, kunhan ei tarvitse Kristuksen tähden ja Hänen kanssaan luopua mistään eikä varsinkaan kuolla ja kadottaa elämäänsä! Ei sittenkään, vaikka se saataisiin pelkkänä lahjana Hänen Pyhän Henkensä avulla ja Hänen kanssaan!
Tätähän vesikaste nimenomaan kuvaa! Se on Jumalan teko, sen alla pysymistä ja siihen suostumista läpi koko uskovan loppuelämän!
Siinä ei auta oikeaoppisesti suoritetut vesikasteet, ei lapsi- eikä uskovien tai aikuiskasteet eikä niihin liittyvä oikea tai vähemmän oikea oppi. Tarvitaan oikea uskon asennoituminen ja käytännön vaellus Jeesuksen seurassa Häntä avuksi huutaen: “Kristuksen kanssa menköön vaan maailma tykkänään, kun kalleimpana aarteenain Mä pidän ristiään!”
Kaikkien uskovienkin kuuluu tehdä parannus – muutoin ei herätystä tule!
Edellä olevin perustein kehotamme jokaista uskovaa katumaan Kristuksen ristiä vierovaa elämäänsä, tekemään parannuksen ja kääntymään Jeesuksen ristin vihollisuudesta Hänen tosi seuraajakseen!
Jumala vielä tänäänkin vaatii ja suorastaan käskee: “Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: Hän vaatii kaikkia ihmisiä (siis myös ja ennen kaikkea uskovia!) kaikkialla tekemään parannuksen!” (Apt 17:30)
Tämä parannus näkyisi käytännössä siten, että julkisesti sanoudutaan entisestä puoliuskovaisuudesta irti antamalla kastaa itsensä uudelleen Jeesuksen Kristuksen Nimeen! Tämä voisi tapahtua kastevirtenään vanhaa virttä rukoillen veisaten: “Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella”!
Näin kristityt julistaisivat koko maailmalle, että he haluavat tehdä parannuksen ja liittyä uudelleen kohtalonyhteyteen Kristuksen kanssa ja luopua siten itse valitusta pelastuksesta ja omavanhurskautensa pönkäämisestä! Näin he lähtisivät uudelleen todellisessa valossa, valkeudessa, vaeltamaan, kuten Johannes kirjoittaa (1Jh 1:7).
Valossa vaeltaminen
merkitsee myös erityisesti sen tajuamista, ettei meillä ole yhteys vain opissa ja elämässä saman mielisten uskonystävien kanssa, vaan meillä on mahdollista kokea yhteyttä koko Kristuksen repaleisen armeijan, opissa, elämässä ja käsityksissään moneen suuntaan vinksahtaneen kirjavan joukon kanssa, joka kuitenkin pyrkii rakentamaan samalle Kristus-kalliolle uskonelämässään, kuten mekin omassa kilvoituksessamme pyrimme tekemään.
Tämä yhteys löytyy, kun meidän ei tarvitse sitä etsiä vanhan ihmisen, ristille kuolemaan tuomitun ihmisen teoista, uskonnollisista rituaaleista ja käsityksistä, jotka Kristuksessa tulevat kaikki poistetuksi ajallaan.
Kun nämä lihan teot jatkuvasti uhkaavat särkeä yhteyden, löytyy valossa vaeltavalle tähän jatkuva lääke: “Jeesuksen, Hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1Jh 1:7). Sana ”puhdistaa” on jatkuva aikamuoto (prees.), so, että puhdistaa jatkuvasti, jos vaelluksemme pysyy Kristus-valossa!
Valossa vaeltaessa näemme, ei vain toisten virheet, vajavaisuudet ja lihan teot, vaan ennen kaikkea ja pääasiallisesti oman lihamme hedelmät, jotka meidän tulee tunnustaa, jotta Jumala pääsee antamaan heille ja meille jatkuvasti kaikki synnit anteeksi ja puhdistamaan meidät kaikesta vääryydestä (1Jh 1:9)!
Jos Jeesuksen Herrakseen tunnustava ihminen ei kykene näkemään Jumalan sanan ja Hengen valossa, että olemme kaikki luonnollisen ihmisemme puolesta samassa veneessä maailman terroristien, murhamiesten ja muiden jumalattomien kanssa tehden samoja tekoja lihan vallassa ollessamme, ei tällainen uskova vaella valossa, olkoon kuinka jumalinen ja toisten ja omastakin mielestään elävien kirjoissa tahansa.
“Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut!”(Ilm 3:1) Onneksi meille tässä tilassa vaeltaville kuuluu sana: “Heräjä valvomaan!”(Ilm 3:2) “Nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!”(Ef 5:14)
Olisi todellinen ihme, jos tämän päivän uskovat heräisivät vielä valvomaan!
Jos sellainen ihme pääsisi vielä nykyisenä aikana uskovien elämässä tapahtumaan, että he heräisivät valvomaan ja nousisivat ikään kuin kuolleista Kristus-auringon valoon, koituisi aikaisemmin edellä viitattu teko, “hyppy järveen”, tällaisesta mielenmuutoksesta kirkkaaksi todistukseksi, tunnustukseksi ja julkiseksi anteeksipyynnöksi maailmalle: Olemme kristityn nimeä kantaneet ja Hänestä todistuksen antaneet vain näennäisesti ilman todellista uskon- ja kohtalonyhteyttä Kristukseen!
Ei vesi tässä mielessä uudelleen käytettynä niin vaarallista olisi, että siinä Jumalan työ turhentuisi! Kuinka sellainen voi turhentua ja turmeltua, josta oman vaelluksen myötä on otettu hatkat monien kohdalla jo lähtölaskennassa? Onhan varsinainen vesikastetoimitus pelkästään ihmisen teko, ele, jolla hän tunnustautuu Jumalan työn alle ja antaa pestä Karitsan verellä syntisyytensä pois!
Sen sijaan kuoleman vaarallista on se, että ulkonaisesti kastetut uskovan nimeä kantavat jatkavat vaellustaan Jeesuksen ristin vihollisina ja samalla pönkittävät kirkon jäsenyyden, kastettujen joukkoon kuulumisen, juutalaisen syntyperänsä tai jonkin muun tekonsa nojalla omaa vanhurskauttaan vieden tällä esimerkillään muitakin tuhoon!
Tämä tie päättyy tuliseen järveen, missä perkeleen lisäksi kyllä löytyy miljoonia vedellä, joko lapsena tai uskovina kastettuja kohtalotovereita, jotka kyllä ovat vedellä kastettuja, mutteivät pelastettuja! Ja tämä tulinen järvi ei ole mikään kidutuspaikka, vaan jätteiden lopullinen polttopaikka, mistä ei ole ”palautusnappia” enää käytettävissä!
Välttämätön rajaus
Tällaiselle kehotukselle on kuitenkin syytä tehdä välttämätön rajaus. Älköön tätä missään tapauksessa käsitettäkö kehotukseksi aloittaa uusi käytäntö, missä synnin tuntoon tulleet rientäisivät korjaamaan uskonsuhdettaan aina uudelleen ja uudelleen kastattamalla itsensä!
Nykyinen todella syvä luopumus kristikunnassa vaatii tätä ainutkertaista radikaalia tointa juuri Jeesuksen toisen tulemuksen alla aivan samoin kuin erämaan kasvatin, Johannes Kastajan sanoma kaikui kutsuna silloiselle Israelille, Jumalan omalle kansalle.
Se oli kutsu luopumuksen tieltä parannukseen, jotta parannuksentekijäin katseet kiinnittyisivät heille vielä tuntemattomaan “Jumalan Karitsaan”, joka on tullut ottamaan pois maailman synnit! Jumala lähetti Johannes Kastajan Jeesuksen edellä vedellä kastamaan, että Hän tulisi julki Israelille (Jh 1:31)!
Johannes sanoi kastavansa vedellä parannukseen, mutta sanoi hänen jälkeensä Tulevan, so. Jeesuksen, kastavan Pyhällä Hengellä ja tulella (Lk 3:16). Nämä molemmat kasteet, parannuksen kaste vedessä ja Pyhän Hengen kaste tulessa merkitsevät molemmat kuolemantuomiota.
Vesikastekuolemasta voi Nooan tavoin selvitä, jos on löytänyt armon avuksensa oikeaan aikaan (Hepr 4:16)! Nooa nimittäin “löysi”, hepr. maatsaa, armon, (1 Ms 6:8) ja ymmärsi paeta arkkiin suojaan Jumalan tuomion tulvalta vallitsevan turmeluksen tähden.
Pyhän Hengen tulituomio, “helvetin tuli” (Mt 23:33) sen sijaan on lopullinen! Sitä ei kukaan ns. uudestisyntynytkään uskovainen pääse pakoon, ellei ole suostunut omassa elämässään antamaan vanhaa ihmistänsä yhdessä Jeesuksen kanssa kuolemaan!
Se onnistuu vain itsensä kieltämisen kautta, mikä alkutekstin mukaan merkitsee sitä, että vierastaa vanhan turmeltuneen minänsä tekoja siinä määrin, että sanoutuu sen toilailuista irti ja tekee sen itselleen muukalaiseksi ja vieraaksi! Tätä merkitsee itsensä kieltäminen!
Tällöin Pyhä Henki, Kristuksen Henki, polttaa tulellaan vanhan ihmisen tekoinensa ja antaa voiman uudelle ihmiselle nousta haudastaan!
Tämä saattaa vaikuttaa kovalta puheelta, mutta tutkikoon jokainen tunnossaan ja Kirjoituksista, onko asia niin!
Päätin julkaista nopeammassa tempossa tästä aiheesta ”Mikä on Jumalan Israel” kolmannen osan, ja pian julkaisen myös neljännen, viimeisen osan.
Aikaisempia osia on luettu aika paljon. Ensimmäistä osaa jo useita satoja kertoja ja toinenkin osa, vaikkei vielä kauan ole ollut näkösillä, lukeminen on hyvässä vauhdissa.
Kommentointi sen sijaan, varsinkin asiantuntijoilta, on vähäistä. Olen varma, ettei vaikenemalla pystytä totuutta ohittamaan tekstin osin radikaalisuutensakaan kustannuksella. Tämä on tietenkin minun subjektiivinen näkemys, sen myönnän.
Siksi kuitenkin olisi tärkeää nykyisenä aikana kirjanoppineidenkin tulla piiloistaan esiin torjumaan omilla raamatullisilla perusteluillaan tai järkisyillä väärinä oppeina pitämiään ja käsittmiään asiota.
Olen vakuuttunut siitä, että Suomen Siion tarvitsee nyt railakasta tuuletusta. Ajan merkit näyttävät todella hälyyttäviltä!
Reino Marjakangas: ”Kommentointi sen sijaan, varsinkin asiantuntijoilta, on vähäistä.”
Paha sanoa muiden puolesta, mutta pauhaava ja meuhkaava tyylisi ei juuri houkuttele ainakaan minua mihinkään vuoropuheluun.
Jouni Turtiainen: ”Paha sanoa muiden puolesta, mutta pauhaava ja meuhkaava tyylisi ei juuri houkuttele ainakaan minua mihinkään vuoropuheluun.”
Kiitokset kommentoinnista. Tämä nyt on ensimmäisiä inahduksia ja kannanottoja asiantuntijoiden ja teologien suunnalta näihin blogieni aiheisiin. Ja sehän on nähtävä myönteisenä asiana. Vaikken, sen tunnustan niiden kirjoitustesi pohjalta, joita olen nähnyt ja lukenut, etten ole asiantuntijuudestasi ihan vakuuttunut. Tietojesi ja lukeneisuutesi kapea-alaisuus ja riittämättömyys eivät oikein vakuuta.
En tietenkään puhu nyt oppiarvoistasi ja yliopistollisista arvosanoistasi ja oppineisuudestasi. Niistä Sinulla varmaan on enempikin näyttöä, kuin minulla. Minähän olen vain kansakouluopettaja, enkä ole tietoisesti välittänyt hankkia sen lisäksi muita titteleitä. Teologiaa olen kyllä opiskellut yliopistoissakin ja suorittanut joitakin arvosanoja monillekin professoreille (esimerkiksi Eino Sormunen, Eeo Repo, Esko Haapa, Heikki Räisänen, Aimo Nikolainen, Jusi Aro, Aapeli Saarsalo, jonka kanssa olin paljonkin tekemisissä, joskaan en hänelle mitään suoritellut, mutta hyviä neuvoja, opastusta ja tukea sain, jne..).
Mielessäni on esimerkiksi eräs kuuluisa filsofi Böhme, jonka hengenheimolaiseksi en tässä kaikessa ilmoittaudu. Böhmehän oli vain rajasuutari, mutta osasi lisäksi käyttää aivojaan ja hankkia laajan tietämyksensä lukemalla.
Kommentissasi ilmaiset kuitenkin”oppineisuutesi” kovin ala-arvosella tavalla. Et tuomalla tietojasi perusteluiksi, vaan henkilööni kodistuviin loukkauksiin. Sanot tyyliäni että se on ”pauhaava ja meukkava”. Ensi kertaa kuulen itsestäni tällaisiakin ”arvosanoja”.
Eipä silti. Aikoinaan itse Paavali oli joidenkin mielestä kaiken maailman ruttotauti, joka on raivattava pois maan päältä. Johannes Kastajassa täytyi olla riivaaja, kun kehtasi ”pauhata” koko valitulle kansalle, sen pappeja, teologeja, noita kunnon ihmisiä, fariseuksia ja saddukeuksia myöten, että heidän on tehtävä parannus. He eivät ole edes sisällä Jumalan valtakunnassa, vaan ulkopuolella, saatana on heidän herransa ja niin poispäin. Eikä itse Herra Jeesuskaan heille kelvannut: haukkuivat häntä huonosta seurastaan ja syöpöksi ja juopoksi!
Eipä minussakaan mitään kelvollista ole, mutta silti Herra Jeesus kutsui minut jo pikku poikana ja lähetti myöhemmin suorittamaan omia asioitaan, kun ilmeisesti ei parempiakaan asiapoikia sattunut paikalla olemaan.
Näyttää vähän sltä, että nykyäänkin Hän lähettää tällaista, ei sliipattua, vaan etupäässä huonokäytöksistä porukkaa hommiinsa, todella ns. ”vähimpiä veljiä”, kerettiläisiä,(näillä ”vähäsimmillä” Hän ei tarkoittanut juutalaisia, vaan ne ovat Hänen veljiään, ”jotka tekevät Hänen Taivaallisen Isänsä tahdon”)!
Ethän ole minulle esimiesasemassa, vaikka edeltäjäsi Jussi Talasniemen kanssa tulimme keskenämme hyvin aikoinaan toimeen. Jussi jopa lähetti väitöskirja-aineistoaan minulle kysyen, ”voinko näin jatkaa?”
Kun viittasin esimiesasemaan, tarkoitin sillä sitä, että valtasi Espoonlahden kirkkoherrana ei taida edes kiertoteitse yltää minuun asti. Kellekään juorujakaan ei voi lähettää. Minullahan ei ole tuomiokapitulia, ei edes muitakaan esimiehiä puhaltelemassa niskaani, en kuulu kirkkoon tai johonkin muuhun seurakuntaan tai kuppikuntaan! Tietenkin voit lähettää valituksesi suoraan Herra Jeesukselle, joka on minun lähin Esimieheni, että miksi Sinä olet lähettänyt tuollaisen meukkaavan jätkän asioillesi. Hän kyllä saattaa muistuttaa: ”Mitä olet tehnyt Minun vähimmille veljilleni, sen olet tehnyt Minulle!”
Sovitaan vain työnjaosta: Jatka, hyvä Kirkkoherra, vain sliipattujen saarnojesi pitämistä ja kirkkolakia tarkoin noudattamalla (Herran pelko ja Jumalalle kuuliaisuus lienee sitten vasta toisella sijalla?), minä jatkan täältä Haminasta käsin hommiani, kun en muutakaan osaa!
Enkä ”houkuttele vuoropuheluun!”