Postiluutikkoomme tipahti joku aika sitten Kutsu kirkkoon viettämään lapsemme kymmenvuotissynttäreitä. Varmaan Kutsu meni jokaiseen Kirkkonummen seurakunnan jäsenen kotiin, jossa joku perheeläinen täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Tietty halusimme mennä synttäreille 🙂 Luvassa oli kivaa ohjelmaa, herkkuja ja lahja synttärisankarille. Tilaisuus oli oikein mukava, iloinen ja rento, nautimme siitä kovasti. Paikalla oli väkeä aika runsaasti.
Taas jälleen kerran havahduin kirkon tilaisuudessa sellaiseen tosi ihanalta tuntuvaan asiaan ja ilmiöön kohdallani, että minun oli niin helppoa, mukavaa ja vapaata olla siellä. En tiedä, olenko koskaan pystynyt avaamaan Rauhanyhdistyksen ovea samanlaisissa tunnelmissa. Luulenpa että en.
Ei ahdistusta, ei syyllisyyttä, ei huonoutta, ei kontrollointia, ei kyttäämistä, ei kahleita.
Kiitos tilaisuuden järjestäjille <3
Täysin kokemuksiin ja tuntemuksiin perustuva juttu Joona, en ole väittänytkään sen olevan muuta. Eikä ihan varmasti kaikkien vl-ihmisten, entisten ja nykyisten kohdalla merkitse samaa. Jos tämä minun postaukseni aiheuttaa kiusaamista vl-ihmisiä kohtaan, niin mitä mahtaa aiheuttaa vl-liikkeen ”ilosanoma” liikkeen ulkopuolisista ihmisistä heitä kohtaan?
Tästähän tässä kaikessa näissä keskusteluissa on ainakin omalla kohdallani kyse; lisääntyisi tieto itse kunkin tuntemuksista erilaisten näkemysten omaavien ihmisten tilanteissa ja kohtaamisissa ja sitä kautta osaisimme kohdella toisiamme paremmin.
Joona, kun et ole joutunut kokemaan hoitokokouksia omalla kohdallasi, joka on jo itsessään omiaan aiheuttamaan loppuikäistä pelkoa avata Ry:n ovi, et ehkä voi ymmärtää koskaan mistä kaikesta kohdallani on kyse. Sittten kun vielä hoitokokoukset uusiutuivat ystävieni kohdalla ja jatkuvat edelleenkin toisten ystävieni kohdalla juuri parhaillaan, en voi ikinä enää luottaa siihen, etteikö Ry:llä tapahdu pahoja asioita.
Minusta olisi ihan viisasta Joona ottaa tämmöisetkin minunlaisen ”katkeran” ihmisen puheenvuorot tosissaan ja miettiä käsi sydämellä, onko liikkeen systeemit edelleenkin sellaisia, että se aiheuttaa ihmisille edelleenkin pelkoa avata Ry:n ovi.
Tietty on helppoa vl-liikkeen väelle se, että mun kokemukset kuitataan ”katkeruudesta” ja ”epäuskosta” johtuvaksi ”mustamaalaamiseksi”, jotta liikkeen opetukset ja toimintatavat eivät tule kyseenalaistuksi ja kritisoiduiksi.
Annoit Joona omassa blogissasi jollekin neuvon pysyä pois blogistasi jos se ”aiheuttaa näppylöitä” hänelle, annan saman neuvon sinulle mun blogini kohdalla. Et selvästikkään kestä kirjoituksia, jotka ovat omiaan vaikuttamaan tunnetasolla. Sitähän kirjoitukseni ovat. Kaikki eivät sitä kestä. Nytkin vain ihan aidosti kerroin niistä tunnelmista, jotka syntyiväät sisälläni käydessäni kirkossa. Ei olisi pitänyt kertoa niistä. On tämä kummallista.
”Tunteita herättävä puhe on arvaamattoman tehokas tapa vaikuttaa ihmisiin” (Joona).
Joudun velvollisuudesta joskus kuuntelemaan rauhanyhdistyksiltä radiossa ja netissä tulevaa julistusta. Lisääntyvästi ihmettelen erästä asiaa: Miksi julistuksessa mässäillään esimerkiksi puhujan omalla ”huonoudella” tai kuulijoiden ”heikkoudella”? Kiusaukset, epäilykset ja väsymiset saarnataan synniksi. Sitten ne julistetaan anteeksi, jne. Tämä saatetaan tehdä itkuisesti valittaen…
Kiusaukset, väsymisen tunne ja epäily eivät ole syntiä! Ne kuuluvat jokaisen ihmisen, myös kristityn elämään. Terveen kristillisen vakaumuksen omaava ihminen tuntee näitä kaikkia, ja monia muita normaaleja tunteita elämäntaipaleellaan.
Kovin negatiivissävyistä on rauhanyhdistyksillä seurameno, sen perusteella, mitä kuulen. Siitä on monesti pelastuksen riemu ja ilosanoma kaukana. Radiota ja nettilähetystä kuunnellessa ei näe läsnäolijoita eikä seuratilannetta. Mutta voi kuvitella, ettei ahdistus ole monesta kaukana.
Herkät, itsensä syyllistämiseen taivuvaiset ihmiset ovat tämänlaisen manipuloivan julistuksen helpoimmat kohteet.
Vuokko toi jälleen ansiokkaasti esiin oman kokemuksen kautta monien muidenkin kokemuksen. Joona, meitä ei ole vähän!
Tosi on. Minuakin pidetään hyvänä, eli kohdellaan kunnioittavasti seurakunnan tilaisuudessa. Ei kukaan tule vaatimaan minulta uskoni perustusta tai epäilemään, olenko uskossa, niinkuin jatkuvasti tapahtuu, jos pistää nokkansa johonkin, missä itsevarmoja lestadiolaisia liikkuu. Joskus on joku lesti-pappi tullut yhtä aikaa sakaristoon kuin minäkin, ja heti tulee kysymys, joka koskee vakaumustani ja pitäisi siis olla henk. koht. asia. Jos sitten kauniisti vastaa, että toki olen uskomassa kuten ennenkin, niin alkaa kalapaliikki, että etpäs ole. Minä poistun, en jää väittelemään. Minun kristillisyyteni perustuu Jeesukseen, ei mihinkään muuhun. ”Ole vapaa sinä vapaaksi ostettu”. Iloitse Vuokko lapsesi kanssa!
Ei Vuokko, tässä nimenomaisessa yksityiskohdassa, täysin väärään osu:-)
Lestadiolaisuudessa on Weberin protestanttinen etiikka sisäistetty hyvin. Esimerkiksi Mauri Kinnunen toteaa, kuinka lestadiolaisuudessa ”ovat yhdistyneet puritanismi ja askeettisuus taloudelliseen toimeliaisuuteen ja vaurastumiseen.” (Kinnunen 2004, 31.)
Itse olen kiinnittänyt huomiota alku-ja vähän myöhemmänkin herätyksen monien maallikkosaarnaajien poikkeukselliseen pitkäikäisyyteen.
Kirkon tilaisuudet ovat kyllä ”mukavia, vapaita ja helppoja”, mutta juuri kirkon tilaisuuksiksi niitä ei useinkaan hevin tunnista. Paitsi jumalanpalvelukset paikan perusteella. Pikemminkin tuntuu tavoitteena olevan päinvastainen: osoittaa, että kirkon työntekijätkin ovat maailmasta, osaavat irroitella, kiroilla, ryypätä ja syrjähyppiä siinä missä muutkin.
Sydämen sovitus henkilökohtaisesti koetun armonjärjestyksen avulla ei ole missään itsestään selvyys, mutta (vanhoillis)lestadiolaisuudessa siihen ainakin pyritään. Kun uskon silmä lakkaa näkemästä, näyttäytyy seurakunta ”halvaksi roskajoukoksi”, totesi Heikki Saari joskus, eikä aivan väärässä liene ollut.
K-M
”Kun uskon silmä lakkaa näkemästä, näyttäytyy seurakunta “halvaksi roskajoukoksi”, totesi Heikki Saari joskus, eikä aivan väärässä liene ollut.”
Kuka näkee ja kenet halpana roskajoukkona?
Vuokko, mikäli lainkaan on rovasti Laestadiuksen kristinuskon käsitykseen luottaminen, kuten syytä on, näyttäytyvät asiat elävässä ja kuolleessa uskossa kovin eri lailla.
Et vastannut kysymykseeni.
Olen ymmärtänyt tuon ”halpana roskajoukkona” -ajatuksen olevan sitä, että ei-kristityn on vaikea uskoa, että Jeesusta (joka ei ollut maallista mainetta ja kunniaa nauttiva kuningas) seuraamalla, yksin armosta ja uskon kautta ainoastaan on mahdollista vain pelastua ja he ajattelevat että pelastukseen tarvitaan näyttöä kera silmiä hivelevän kauniiden elämäntapojen ja viitantupsujen. Ja täytyy sanoa, että minäkin olen saanut paljon osakseni kiukkua ja roskittamista, kun olen em. ilosanomaa julistanut 😉 Eli tuon mainitsemasi ”halvan roskajoukon” tunnusmerkit voi melkein kuka tahansa tulkita tarkoittamaan juuri sitä ”porukkaa”, johon itse kuuluu. Heh!
Vuokko, kyllä minä mielestäni vastasin, mutta yritän nyt tehdä sen ymmärrettävämmin.
Konteksti, jossa Heikki Saari puhui ”uskon silmästä” lienee tarkoittanut sellaista surullista tilannetta, että elävä usko syystä tai toisesta sammuu, Pyhän Hengen armovaikutus lakkaa ja ”uskon silmä” sokaistuu. Silloin näyttäytyy myös Kristuksen seurakunta pahaisena lakihenkisenä ”roskajoukkona” eriskummallisine ”elämäntapoineen.” Toisin sanoen kaikkena muuna kuin mitä se tosiasiassa on: Jumalan pelastavan läsnäolon paikkana maailmassa.
On toisaalta ymmärrettävää, että lestadiolaisuudesta käytävä julkinen keskustelu on likipitäen Gustav Johanssonin ja Johan Tanskasen ajoista saakka ollut ajoittain varsin kiihkeää ja tunnepitoista, koska kysymys pohjimmiltaan on juuri …tunteista, passioista.
Minun silmissäni mikään joukko ei ole roskajoukko eikä edes ”roskajoukko”. Puhut sitten omasta puolestasi jos niin puhut.
Vl-saarnaajan mielestä kaikki, jotka eivät uskoneet hänen henki- plus muita oppejaan, olivat saastaisia ihmisiä. Revi sitten siitä.
Lakia on kaikki määräykset, ohjeet ja neuvonsanatkin, ja pahaksi ne muuttuvat siinä vaiheessa kun niiden noudattamisen takana on pelastus.
Vuokko, jotta kuvasi ei jäisi yksipuoliseksi ja historiattomaksi; ei siitä kovin kauan ole kun pystykorvaluterilainen aikuinenkin sai pelätä Suomen kirkon tilaisuuksissa; esim. kinkereillä joutuvansa pöydän alle kehnoa lukutaitoaan häpemään 🙂
Ja muita kirkollisen kurinpidon välineinä olivat mm. nuhtelu, varoitus, sakko, jalkapuu, häpeäpenkki, julkirippi, ehtoolliselta pois sulkeminen ja seurakunnasta erottaminen…
Vuokko kirjoittaa: ”- – mahdollistavat sen, että kuka tahansa milloin tahansa, voi joutua vl-liikkeessä järkyttävän kurinpidollisen valtakoneiston pyöriteltäviksi.”
Yllä olevan kaltaista, tosiasioiden vastaista, tunteisiin perustavaa retoriikkaa on harrastettu läpi historian. Leikittelin mielessäni, kuinka monen eri kansanryhmän uskonnollisia käsityksiä ja/tai uskonnon harjoittamista voi 2000-luvun Suomessa samalla lailla uskonnollisesti aggressiivisesti vähätellä, kyseenalaistaa ja leimata. Ehkä Jehovan todistajat..?