Kymppisynttäreillä Masalan kirkossa :)

Postiluutikkoomme tipahti joku aika sitten Kutsu kirkkoon viettämään lapsemme kymmenvuotissynttäreitä. Varmaan Kutsu meni jokaiseen Kirkkonummen seurakunnan jäsenen kotiin, jossa joku perheeläinen täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Tietty halusimme mennä synttäreille 🙂 Luvassa oli kivaa ohjelmaa, herkkuja ja lahja synttärisankarille. Tilaisuus oli oikein mukava, iloinen ja rento, nautimme siitä kovasti. Paikalla oli väkeä aika runsaasti.

Taas jälleen kerran havahduin kirkon tilaisuudessa sellaiseen tosi ihanalta tuntuvaan asiaan ja ilmiöön kohdallani, että minun oli niin helppoa, mukavaa ja vapaata olla siellä. En tiedä, olenko koskaan pystynyt avaamaan Rauhanyhdistyksen ovea samanlaisissa tunnelmissa. Luulenpa että en.

Ei ahdistusta, ei syyllisyyttä, ei huonoutta, ei kontrollointia, ei kyttäämistä, ei kahleita.

Kiitos tilaisuuden järjestäjille <3

  1. Vuokko, kaikki tuo mainitsemasi on tietysti väärin, jos ja kun sitä esiintyy vl-kristillisyydessä – tai muualla. Valitettavasti tuollaiset sosiopsykologiset reagointitavat ja vinoutuneet rakenteet ovat ”yleisinhimillisiä” ja vaarana missä tahansa aatteellisessa tai jopa ei-aatteellisessa yhteisössä – ja ilman muuta muusta kuin Pyhästä Hengestä… Ja juuri tällaista vinoutunutta ”pyhitettyä” itsetyytyväisyyttä ja sortoa vastaan taistelivat VT:n profeetatkin. Ja on selvää, että tuollaista vastaan pitää jokaisen kristitynkin taistella – lähtien tietysti omasta sydämestä, etenkin nyt paaston aikana.

    Jos ja kun haluat ajaa asioihin korjausta, yksiniittinen ja kapea-alainen mollaaminen ei ole paras tie. Ja jos olet kokenut vl-kristillisyydessä mustavalkoisten viholliskuvien luomista, älä itse syyllisty samaan.

    Blogikirjoitajankin on syytä väliin tutkailla itseään, haluanko tällä saada muutosta aikaan vai ennenmuuta ”hyvän jutun”, kamujen taputuksia, kaikki kivenheittäjät mukaan, ennätysmäärän klikkauksia… Nimittäin kaikelle tuollekin voinee addiktoitua ihan itse huomaamatta.

    • Sinä voi tietty keksiä kaikenlaisia motiiveja kirjoittelulleni, mutta esimerkiksi just tämä bloggaukseni tuli puhtaasti omasta aidosta kokemuksestani. Ajattelin, että voinhan tuonkin kokemukseen perustuvan aivotuotokseni ilmoille päästää. Ymmärrän, että se tuntuu kipeältä vl-ihmisille, mutta joskus totuus on sitä. Se mikä on toisen kohdalla totta, aiheuttaa toiselle näppylöitä tahi päänsärkyä. Jos olisin puhunut vl-liikkeelle myönteisestä kokemuksestani, se olisi kyllä passannut. Voin tehdä senkin silloin kun sellainen osuu kohdilleni. Tulkaa sitten myös kritisoimaan tuntemuksiini perustuvaa kirjoittelua 😉

  2. Kiitos Tomi kirjoituksesta.

    Omassa väikkärissäni ihmettelin, että kun kaksi regimenttiä ja lain ja evankeliumin ero ovat keskeisiä luterilaisen moraaliharkinnan välineitä, miksi Suomen evlut.kirkko ei käytä näitä?

    Mitä tästä ajattelet? Tai tiedätkö jotain tilannetta, jossa Suomen kirkossa olisi ihan oikeasti käytetty tätä kuvaamaasi ”kättä pitempää”?

    Väikkäri jos kiinnostaa, se löytyy pdf:nä
    https://helda.helsinki.fi/handle/10138/305630

    • Moraalin ja etiikan asia niin kirkollisena kuin yleisinhimillisenä ymmärtämisen asiana kansakunnissa on usean tason haaste.

      Ensimmäinen on saamamme traditio perheen yhteydessä kasvaessamme mikä hyvien tähtien alla kertautuu positiivisenä asiana eteenpäin niin koulussa kuin työelämään siirtyessä aina parisuhteeseen asti.

      Reformaatiota katsoessamme pitää muistaa mitä Luther teki ”katumuksen” sakramentille. Hän yhdisti Katolisen synnintunnon ja katumuksen katumukseksi mutta Lutherin katumuksen sisältö on Oikeasta Uskosta virinnyt synnintunto mikä päästetään.

      Näin haastetta riittää millon päästetty vaiva on kestävää mallia ilman syntyvää jo päästetyn kertaamista.

  3. Moraalinen harkinta.

    Olen käynyt läpi kaikki vättämät, ja jakeet VT:n puolelta, joiden pitäisi olla ennustuksia Kristuksesta. Ei täsmää yksikään kohta. Omassa yhteydessään ne kertovat aivan toista tarinaa, eri aikakausilta. Kunnioitan toisten kulttuuriperintöä, en väärennöksiä.

    Lisäksi, Johannes Kastaja ei voi olla Kristitty, koska kristinuskoa ei vielä ollut. Johannes Kastaja ei voinut kastaa Jeesusta kristinuskoon, koska se syntyi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Mihin Jeesus kastettiin? Hillel kastoi juutalaisuuteen.

    Myöskään Stefanus, jonka muistopäivää meillä vietetään ’ensimmäisenä kristittynä marttyyrina,’ ei voi olla kristitty omien puheidensa perusteella, koska kristityt eivät ole väittäneet olevansa niitä israelilaisia, jotka Mooses johdatti erämaan halki. Stefanys väittää, että he olivat. ( Ketkä he?) Kreikkalaisetko? Stefanus on hyvin kreikkaláinen nimi.

    Muisaaakseni niin väittivät essealaiset. He olivat kuitenkin tiukasti Mooseksen lain kannattajia, eikä sekään sovi kristinuskoon, vaikka essealaisilta onkin poimittu monia ajatuksia, jotka toistuvat kristinopissa.

    Moraalista ei voi puhuakaan kristinuskon yhteydessä. Sen on myös omien vihakirjoituksiensa, panettelunsa ja syyttelynsä rinnalla naurettaa puhua lähimmäisen rakkaudesta, jonka ajatuksen se on kopsannut Mooseksen kirjasta, mutta kääntänyt juutalaisvihaksi ja demonisoinniksi.

    • Tarja,

      Sinun käsityksesi/ymmärrys Raamatusta on samaa luokkaa kuin Putinin Ukrainasta ymmärrys. Määritelmät liittyen Suomeen ja Ukrainaan, kuten natsi, fasisti, ovat yhtä paljon tosiasiasta poikkeava kuin Jeesuksen kristinuskoon kastaminen tai Stefanuksen ulkopuolisuus koskien Kristuksen seuraamista (kristitty = Jeesuksen seuraaja, opetuslapsi).

    • Essealaisuus ei sovi suht. myöhäsyntyisen kristinuskoon, mutta sopii erinomaisen hyvin Jeesus-liikkeeseen.

  4. Reijo Mänttäri

    Sinun kommenttisi tarkoitus on ilmeisesti loukata, mutta koska en ymmärtänyt siitä mitään, en vaivaudu loukkaantumaan.
    Jos on jotakin sanottavaa kommentistani, perustele, minä en säiky henkilökohtaisesta herjasta, jossa nolaat vain itsesi.

    Sillä mitä sanoin, on merkitystä, koska oikaisen valheita, joita meille on yritetty totena kertoa, vaikka on jopa tiedekuntia aiheen ympärillä.

    • Tarja,

      Loukkaustarkoitusta minulla ei ole. Itse olen väittänyt, että sinulla sellaista esiintyy. En nyt sinun tapauksessa pidä itseäni sen arvoisena, vaan loukkaaminen, jonka sinun kirjoituksiisi liitän, koskee Raamattua eli Jeesusta. Ehkä olet jättänyt sen huomioimatta.

      On perätöntä sanoa, etten perustelisi. Myöskään en usko ymmärryksesi vähyyteen, eli tajuat varmaan riittävästi. Ymmärtäminen ja hyväksyminen joskus häiritsee toisiaan.

      Mitä teologiseen tiedekuntaan Suomessa tule, niin olen kanssasi ja Erkki Tuomiojan kanssa samaa mieltä. Laitoksen voi lopettaa. Siis Totuus muuttuu valheeksi tulkintojen eli jälkitotuus-käsittelyssä. Jopa selitysoppi tässä laitoksessa on piuhottautunut hermeneuttiseen, tieteelliseltä tuntuvaan tulkintaan ja tänään hermeneutiikkaa opetetaan vain teologisissa yhteyksissä, eli opin eri jumaluuksista yhteyksissä

      Jos vielä tuntuu silta, ettet ymmärrä, niin selvennän, jos pystyn.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.