Suomella ei ole varaa kehitysapuun?
Kehitysyhteistyö on mukava käden väännön aihe ja sopiva poliittinen keppihevonen mitä erilaisimpiin tarpeisiin. Suomi on vuonna 2000 sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteisiin ja kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseen teollisuusmaiden sopimalle tasolle. Euromääräisesti OECD-maiden määrärahat ovat kaksinkertaistuneet reilussa kymmenessä vuodessa. Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat ja Luxemburg ovat saavuttaneen 0,7 prosentin bruttokansantulotavoitteen. Suomi ei.
Kataisen hallituksen leikkauslistan varsinainen kukkanen liittyykin tähän. Kehitysyhteistyömenoista säästetään vuoteen 2018 ulottuvalla kaudella vuosittain 50 – 100 miljoonaa euroa. Hallitus sanoo kuitenkin pitävänsä kiinni tavoitteesta nostaa kehitysyhteistyön määrärahoja pitkällä aikavälillä 0,7 prosenttiin BKT:stä.
Muistan, että tästä 0,7:stä on puhuttu ainakin 70-luvulta lähtien. Koskaan Suomi, maailman noin kymmenenneksi rikkain valtio, ei ole ollut kyllin rikas tavoitetta täyttääkseen. Nyt olemme kyllin köyhiä ilmoittaaksemme, ettei ole lähiaikoina tarkoituskaan.
Miksi siis hallitus edelleen sanoo pitävänsä kiinni tavoitteesta, kun se jo seuraavankin hallituksen puolesta tinkii siitä? Koska sillä ei ole kaiken yltäkylläisyyden keskellä kanttia valehdella: on maamme köyhä ja siksi jää. Hallituksen lausuma on populismia ja jeesustelua jos mikä.
80-luvulla kansalaiset saivat verovähennyksiksi lahjoitukset kehitysyhteistyötä tekeville järjestöille. Näin valtiovalta sai nostettua avun määrää osallistumalla itse avustamiseen vain pieneltä osin. Olisi järkevä palata samaan järjestelmään, kyllä tältä kansalta sydäntä löytyy.
Muussa tapauksessa moisista toivomusponsista kannattaisi luopua kokonaan, ei niillä ketään huijata.
12 kommenttia
Heikki Palmu :”Eikö meidän / kirkon pitäisi painostaa valtiota = meitä antamaan reilusti.”
Suomalaiset ovat kyllä mielestäni antaneet ”kättensä työstä” jo ”verotaksvärkkiä” tekevinä reilumminkin kuin mitä oikeudenmukaisuus edellyttäisi. Esim. verovaroista kustannettua Finnfundin tukea on saanut mm Inernational Moscow Bank .
Paavo Väyrynen pitää tämänkaltaista projekti- ja ohjelma-kehitysapua parempana [kuin kehitysmaille annettavaa suoraa budjettitukea], ”koska niissä voidaan ministerin mielestä helpommin osoittaa yleisölle, mitä rahoilla tehdään ja hyödynnetään suomalaista tietotaitoa.”
Toivon, että jokainen käy vaikkapa Google Earthissa vilkaisemassa, miltä näyttää Venäjän federaation ”Skolkovon kansainvälinen innovaatiokeskus”, jonka hallitukseen kuulunee mm. Esko Aho.
Tervehdys, Heikki
Olen toki huomannut saman kuin sinäkin. Melkein tuppaa huvittamaan. Aihe pitäisi varmaan liittää no en viitsi sanoa mihin ikuisuusmuotiteemaan, niin jo pullistelisi palsta kommentteja. Tai vaihtoehtoisesti pitäisi kirjoittaa teologia-hengellisyys jargonia.
Suomalainen kristillisyys ja kirkollisuus on patologisen sisäänpäin kääntynyttä ja haarojen väliin tuijottavaa. Jaksamista eläkepäiviisi, Heikki. Viimeistään viimeisellä tuomiolla tavataan.
Raimo, minäkin olen foorumilla ihmetellyt, miksei kehitysyhteistyörahojen ympärillä pyörivä poliittinen keskustelu herätä kiinnostusta. Kysehän on rahoista, joiden avulla kirkon lähetysjärjestötkin tekevät työtään.
Sikäli nyt päätetty leikkaus on aika pieni siihen verrattuna, että oppositiossa kehitysyhteistyömäärärahojen rajua leikkaamista ajetaan voimallisesti osana kristillis-konservatiivista politiikkaa. Hollanti muuten on tehnyt ison leikkauksen määrärahoihin hiljattain, siellähän poliittinen tilanne on samansuuntainen kuin Suomessa.
Raimo, hienoa että herättelet omaatuntoa kansainvälisestä vastuusta. Kehitysyhteistyön leikkaaminen on vaikea päätös, mutta kehysriihessä koskettiin kaikkiin isoihin ja pienempiinkin momentteihin. Kaikki ODA-kelpoinen kehitysapu vuoden 2015 budjetissa on miljardi (1.016 miljardia) ja siitä leikataan tulevina neljänä vuonna 53 – 101 miljoonaa. Leikkauksia kompensoidaan ohjaamalla kaikki (ainakin tämän hallituksen aikana) kertyvät päästökauppatulot kehitysyhteistyöhön. Tämän vuoden lisätalousarviossa näitä päästökauppatuloja vuosilta 2012-2013 tuloutetaan 54,8 miljoonaa. Rahaa siis myös tulee tätä kautta, mutta ongelmana on päästökauppatulojen vaikea ennkoiminen. Niille on vaikea suunnitella. Tarvitsemme myös asetettuja tavoitteita. Väittäisin, että ilman 0,7% tavoitetta olisi ollut vaikeampi saada kaikkia päästökauppatuloja kehyyn. Hyviä ottajia olisi muitakin, mm tutkimustoiminta.
Aiheellinen kirjoitus. Mielestäni meillä pitäisi olla yhteiskunnassa vahva tahtotila, että tuosta 0,7% tavoitteesta pidetään kiinni.
Leikkaus on kyllä hyvin valitettava ja vaikeasti ymmärrettävä. Tuskin löytyisi oppositiostakaan sen enempää tahtoa asiantilan muuttamiseksi, kun perussuomalaiset ovat iloinneet ”maailmanparannusrahojen” leikkaamisesta ja keskustan Sipilä puhuu jatkuvasti vain rajumpien leikkausten puolesta. Ei näytä julkinen keskustelummekaan juuri kiinnittäneen huomiota tähän kehitysyhteistyörahojen leikkaukseen, vaan ihan muista asioista jauhetaan.
Aikamme itsekkyys, välittämättömyys toisesta ja kaikki minulle nyt ja heti ajattelu on hätkähdyttävää. Iltapäivälehti esittää lukijoilleen kysymyksen: ”Oletko valmis tinkimään elintasostasi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?” Yli puolet valitsee vaihtoehdon EN. Vaikka tuosta karsii pois erinäiset satunnaistekijät, on vastaus lähinnä häkellyttävä.
Entinen merimiespappikollegani ja nykyinen Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen totesi osuvasti ja hauskasti, että ”olo alkaa olla kuin vanhalla sirkusleijonalla, jolta on viimeisetkin hampaat nyhdetty pois!”.
RAIMO huomenta,
huomaatko, miten ihmiset välttelevät aihettasi. Se on toisaalta vastaansanomatonta ja toisaaalta hiukan kiusallista. Kristittyjen pitäisi olla eturintamassa ”omastaan” antamassa. Todellisuudessa kolehtihaavit vääntyvät kolikoitten, joutavien hilujen painosta. Setelirahaa keräävät enempi vapaat suunnat kuin me kirkon uskovaiset. Mutta tästä valtion 0,7 %:sta.
Eikö meidän / kirkon pitäisi painostaa valtiota = meitä antamaan reilusti. Mitä näillä sivuilla tapahtuu, ei rohkaise. Suurimmat keskustelut ja paheksumiset herättää, jos omassa kansainvälisessä työssä kunnioitetaan lain turvaamaa ihmisoikeutta, ei itsemme ja valtiomme kitsaus.
Kaikki ihmisten tyoiminta on raadollista. Siitä ei ole vapaa myöskään auttamistyö. Tekopyhyyttä, hurskastelua, kaunistelua, oman itsen kohottamista, muitten mollaamista jne. Tämmöistä elämä on, mutta ei anneta sen lannistaa. Ehdotuksesi kehitysyhteistyö-avustusten veroedusta on hyvä. Se toimii Saksassa ja se olisi hyvä keino yhdistää auttamisen yksilöllinen ja yhteisöllinen puoli.
Suomella on varaa antaa vaikka täysi prosentti kehitysyhteistyöhön ja kansainväliseen solidaarisuustoimintaan. Vaaditaan sitä, annetaan itse tuo prosentti ja valvotaan kriittisesti avustuskohteitten laatua ja mielekkyyttä.
Hyvää päivää Raimo! Pidetään lippu korkealla.
Ilmoita asiaton kommentti