"Meitä sorretaan"-syndrooma ja negatiivinen uskonnonvapaus

 

Suomessa on suosittua olla sorrettu, niin kummalliselta kuin se tuntuukin. Vapaa-ajattelijoilla on toki ollut monia kummallisia tempauksia, kuten Raamattujen vaihto pornolehtiin, mutta kantava, yhä uudestaan toistuva  teema näyttää olevan: ”Meitä sorretaan”.

 

Kun mennään yksityisten ihmisten  kohdalle, ei asia ole enää yksinkertainen. Pieni esimerkki: Kummilapseni isä on eronnut kirkosta eikä salli hänen osallistua   koulun uskonnonopetukseen, vaikka lapsi itse sitä haluaisi. Ei sinänsä mitään ihmettelemistä siinä mielessä, että persoonllisen vakaomuksen kysymykset eivät noudata  mitään logiikkaa. Ja valtaa käyttää tavallisimmin se, jolla valta on.

 

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen

 

Vakaomuksensa on myös Mikko Puumalaisella ja se näyttää  jälleen aiheuttavan pohdintaa. Virkamies on eri mieltä kuin eduskunta ja sen perustuslakivaliokunta.  Mikon kanta  on ”että uskonnonvapauden kannalta olisi perusteltua, ettei koulussa järjestettäisi lainkaan opettajien tai esimerkiksi seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaomuksen  mukaista sisältöä.”

 

Mitä se on? Uskonto rajattaisi koulusta pois mahdollisimman täydellisesti. Tunnustuksellista uskonnonopetusta meillä ei enää  koulussa ole. Vertailukohdaksi voitaisi ottaa esimerkiksi historian tai yhteiskuntaopin opetus.  Opettajat tai vierailijat eivät saisi enää ”lainkaan” järjestää  koulussa tilaisuuksia ”joissa on mukana tietyn vakaomuksen mukaista sisältöä.”Ensin poistettaisiin kaikki yhteiskunnalliseen  tai jopa poliittiseen toimintaan osallistuneet opettajatKetkä sitten?Kaikki niistä jotakin tietävät ja ymmärtävät? Näin voitaisi turvata opetuksen puolueettomuus. Tavoitteena arvovapaa, arvoista välittämätön ja tietämätön opetus.

 

Voiko Vapaa-ajattelijoiden argumentointi olla näin alkeellista? Siltä pahasti näyttää, kun  lukee heidän perustelujaan - tai niitä kopioivan Mikko Puumalaisen perusteluja. Puhutaan Jumalan ylistämisestä koulussa jne.

 

Kova on Vapaa-ajattelijoiden pyrkimys päästä sorretuiksi. Mutta edellä mainittu perustelu

ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa. Kouluopetukseen ei liity sellaisia tilanteita. Kirkossa tai seurakuntien työntekijöiden järjestämistä tilaisuuksista kerrotaan ennakkoon ja niihin osallistuminen on vapaaehtoista. Suomalaisen koulun peruslähtökohtia on, että ihan kaikki, niin luterilaiset kuin islaminuskoiset otetaan huomioon. Kuten myös uskonnottomat. Ketään ei pakoiteta mihinkään.'

 

Päivän Turun Sanomat (25.02.14) kertoo turkulaisista k ouluoloista. Selostus näyttää huonosti tukevan Vapaa-ajattelijoiden ja apulaisoikeuskanslerin mielipiteitä. Sivun levyisen jutun toinen otsikko: ”Turkulaisrehtorit eivät halua lisää rajoituksia”. Pari lainausta:

 

Hannunniityn koulun rehtori Timo Kalske oli yllättynyt Puumalaisen linjauksesta. Hän pitää päätöstä harmillisena. Kalskeen mukaan oppilaat eivät tähänkään saakka ole olleet uskonnon takia eriarvoisessa asemassa.” Kerttulin rehtorin    Laineen mukaan heillä ei järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia juuri ollenkaan. - Näissä lausunnoissa kielletään yleensä aina jotakin. Vapauden nojalla pitäisi myös saada järjestää jotakin, Laine kuitenkin huomauttaa Puumalaisen sanoista.”

 

Jutun kuvituksena on lukiolainen Kerttulin lukion (Mauno Koiviston koulu) edustalla. Kuvateksti: ”Kerttulin lukion  Kalle Kilckesenin mielestä uskonnonopetus avaa silmiä ja tarjoaa näkökulmia maailman asioihin.”

 

Uskonnonvapaus – vapaus uskontoon vai vapaus uskonnosta

 

Viimeisen kymmenen vuoden keskustelussa Suomessa on ollut vastakkain negatiivinen ja positiivinen uskonnonvapaus. Vapaa-ajattelijat ovat varsin tyylipuhtaasti edustaneet ensinmainittua. Koska he pitävät uskontoa epätieteellisenä satuiluna, on sen vaikutusta kaikella tavalla ja kaikissa yhteyksissä minimoitava. Vaikka kansan enemmistö kuuluukin kristillisiin yhteisöihin, eivät he Vapaa-ajattelijoiden mukaan ole oikeita uskovaisia, eikä heidän äänelleen saa antaa painoa.Perustuslain uskonnonvapautta ei siis tule tulkita vapaudeksi harjoittaa uskontoa, vaan Vapaa-ajattelijoiden ohjeiden mukaan minimoida uskonnon vaikutusta.

 

Evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko eivät ole tätä mieltä. Helluntaiseurakunnat ja muut vapaat kirkkokunnat eivät ole tätä mieltä. Maahanmuuttajien enemmistö ei ole tätä mieltä. Suomen islamilaisten enemmistö ei ole tätä mieltä. Mutta Vapaa-ajattelijoiden hybris on niin suuri, että vaikka he ovatkin kovin piskuinen lauma, he katsovat oikeudekseen määrätä kansakunnan uskonto-olosuhteet. Heidän toimintansa pääpaino on ihmisten erottaminen kirkosta. Kun näillä palstoilla ehdotin, että Välimeren maiden tapaaan vapaamatkustaminen tehtäisi mahdottomaksi niin, että myös Vapaa-ajattelijat joutuisivat maksamaan veron johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen, ei ajatusta Vapaa-ajattelijoiden taholta kannatettu. Menettäisiväthän he siinä tärkeimmän erottamisperusteensa – rahan.

 

Myös uudistuksia tarvitaan

 

Vapaa-ajattelijat lienee yksi niistä harvoista ellei ainoa järjestö, jonka tärkein tehtävä on ihmisten erottaminen toisesta järjestöstä. Silti osa heidän tavoitteestaan on sellaisia, etta minäkin niihin mielelläni yhdyn. Vaikka kansan enemmistö yhä tunnustautuu kristityiksi, on aika niin muuttunut, että yhtenäiskulttuurin ja siihen liittyneeen valtiokirkon viimeiset jäänteet on syytä siirtää historian romukoppaan.

 

Suomea usein verrataan muihin Pohjoismaihin ja toivotaan samanlaista valtion ja kirkon erottamista. Vaatia tätä kertoo vain suuresta asiantuntemattomuudesta. Muissa Pohjoismaissa on kauan haaveltu Suomen ev.lut. kirkon itsenäisyydestä – erityisesti Norja ja Tanska ovat vielä kaukana siitä.

 

Piispojen nimityksen ja kustannusten siirryttyä kirkolle on valtiokirkko-statuksesta lähinnä symbolisia merkkejä, kuten valtiopäiväjumalanpalvelukset. Negatiivisen uskonnonvapauden vastaus tähän on selvä:POIS VAAN. Samalla, valtion arvonanto sen kansalaisten omalle arvoperustalle on myös vahvasti positiivinen voimavara.Joko olisimme kypsiä siihen, että valtiopäivien avajaisten ja päättäjäisten juhlatilaisuus voisi vaihdella? Ei aina Helsingin tuomiokirkossa. Välillä Uspenskin katedraalissa. Sitten Saalamissa ja miksikä ei Helsingin yliopiston juhlasalilla, missä Vapaa-ajattelijat yhdessä itseään edustavampien humanististen järjestöjen kanssa järjestäisi juhlan.

 

Summa summarum: En tahtoisi antaa kovin pienelle porukalle oikeutta päättää, miten  sitä olennaisesti isompi joukko saa  laittaa juhliinsa ”tietyn vakaomuksen sisältöä”.

Taikka ei saa. Apulaisoikeuskansleri on nyt sortunut perusnegatiivisen uskonnovapaustulkinnan airueeksi. Toden totta: Eikö vapauden nojalla pitäisi myös saada järjestää jotakin?

33 kommenttia

  • Leena Kotila sanoo:

    Aloittaessani psykiatriaan erikoistumisen minulle opetettiin, että toisen henkilön persoonallisuuden ja toimintamotiivien ruotiminen kuuluu luottamukselliseen hoitosuhteeseen, mieluiten psykoanalyytikon sohvalle. Muussa yhteydessä se on silkkaa ilkeyttä – arkikielessä sille löytyy rumempikin ilmaus. Mikäli Heikki viittaa ao ehtoollisvieraan käyttäytymiseen, se on käypänen esimerkki siitä, kuinka alttiisti ihminen näkee omat psyykkiset ongelmansa toisessa. Toivon, ettei hän lipsahtanut samaan kuin Risto Korhonen aikaisemmin. Hän pärjää kyllä ilmankin. Juttu oli hyvin kirjoitettu ja särmästään huolimatta asiallinen. Haluaisin itse tähän maahan häiriöttömän vapauden uskoa! Fundamentalismi on ilmiö, jolla ei ole mitään tekemistä muun, kuin eräänlaisen addiktion variantin kanssa, edustipa se uskonnollista, poliittista, kansalliskiihkoista tai mitä hyvänsä ehdotonta ajattelua. Maassamme on vapaus olla vaikka fundamentalisti, mutta suonette anteeksi että se väsyttää toisinaan. Keskustelusta ei yleensä tule mitään.

    Korhosen tulisi, syyttäessään kirjoittajaa valheiden latelemisesta,osoittaa edes karkeimmat säilyttääkseen uskottavuutensa. Syyttämällä valehtelusta saatetaan puolustautua helpointa tietä. Todettakoon ketään ruotimatta, että mielipiteen saavuttaessa vakaumuksen asteen – jolloin “jokaisen on ajateltava kuten minä” – siitä on mahdotonta luopua, vaikka vasta-argumentteja riittäisi kuinka julmetusti. Samana vuonna, kuin opin, minne toisen henkilön persoonallisuuden tutkiminen kuuluu, opin myös, kuinka sitkeässä istuvat luuloluonteiset olettamukset. Osastollamme pitkään kiviä työryhmän kuormaan kasannut nuori sairaanhoitaja kertoi minulle kerran kuukaudessa kuinka huikeaa palkkaa nautin. Hän sai, vaadittuaan sitä, joka kuukausi tarkastaa palkkakuittini, joka vielä silloin tuli osastolle. Miksikäs ei. Minkä hän silmin näki, hän väitti valheeksi, koska halusi pitää kiinni omasta käsityksestään. Palkkakuittiin merkittiin kuulemma noin viidennes.

    Ihmettelin katsellessani a-studiota 28.3. missä koulussa järjestetään aamuhartauksia, ruokarukouksia ja rukoushetkiä. Aamuhartaudet vaihtuivat profaaneihin “päivänavauksiin” 60-70-luvun taitteessa. Niihin livahti uskonnollista sävyä vain silloin, kun oppilas sai sellaisen pitää (teinikunnan toimintaa). Ruokaa ei ole siunattu niissä kouluissa, joita itse kävin, koskaan. Koulujen uskonnonopetus on ollut tunnustuksetonta jo kauan. Nauroin Ruben Stillerin suvivirsivaroituksille, ja tahtoisin itsekin tietää, mitä merkillistä uhkaa yhteiskunnalle Jumala sitten aiheuttaa. Perehdyttyäni kirkkohistoriaan perusteellisemmin totesin, ettei yleistä historiaa ja kirkkohistoriaa juuri voi toisistaan erottaa, ja päinvastoin kuin annetaan ymmärtää, valtiovallalla on ollut kirkkoa koskevat intressinsä noin vuodesta 300 jaa. Kipakoin esimerkki – ja kiinnostavin – taitaa olla Saksan kirkkotaistelu, sillä jostakin syystä Hitler halusi ne oitis haltuunsa. .Myös Suomesta löytyy hupsuja esimerkkejä siitä, kumpi tässä pomottaa ja kumpaa.

    En jaksa ymmärtää Hawkinia, enkä jokaiseen keskusteluun hiipivää tiede-usko -vastakkainasettelua. Viime vuosisadan kenties lahjakkain teologi, Dietrich Bonhoeffer, toteaa kaikenlaiset salto mortalet keskiaikaan tai sitäkin kauemmas mielettömiksi. Me tiedämme sen kaiken, minkä tiedämme, ja niin on hyvä ja tarkoituksenmukaista ja tutkimuksin hankittakoon tietoa lisää. Meillä on lupa tietää paljon, kaiken aikaa enemmän. Ihmiskunta ei tarvitse Jumalaa selittämään itseään, mutta seisoo nyt sidotuin silmin juuri tämän Jumalan edessä luottaen siihen, että Jumala katosi sillä päivämäärällä jona ihminen ei enää tarvinnut Häntä selittämään olemassaoloaan. Kierkegaard, joskaan ei aivan Bonhoefferin taustafiilosofeja eikä omakaan suosikkini, on kuitenkinn osunut oikeaan todetessaan, että luotu jolta riistetään yhteys Luojaan, ei voi välttyä tulemasta melankoliseksi.

    Jostakin syystä itse noin viidentoista vuoden iästä ihmettelin, mistä syystä teodikean ongelma (miksi hyvä kaikkivaltias “sallii pahan”) ei ole itselleni ongelma. En ymmärrä, miksi minun täytyisi vaatia jokin muu, kuin ihmiskunta itse, tilille täällä koetuista kärsimyksistä ja niiden lievittämisestä. Sen sijaan kannan hienoista huolta siitä, että tuo Jumala, joka kenties haluaa minusta jotakin muuta, kuin sen että kiltisti kuuntelen maan olevan pannukakku, ensinnäkin tahtoo ja tarkoittaa antaa minulle jotakin muuta kuin tarinan olemisen tulosta olevaiseksi, toiseksi kerran kysyy minulta: Missä sinä olit, kun minä kärsin puutetta kaikesta, olin yksin ja hyljeksitty.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • ANNIKKI SALO sanoo:

      Jos luullaan, että yhteiskunta “vapautuu”, kun saan kitkettyä uskonnon pois kouluista ja koko yhteiskunnasta, erehdytään raskaasti. Sillä jos Rakkauden Jumalan Sana ja Hänen siunauksensa hyljätään, tyhjiön täyttävät epäjumalat, vrt.esim. Pohjois-Korea, Kiina, entinen Neuvostoliitto. Yhteiskunta on kylmä, kova ja armoton. Eivätkö jäljet pelota? Kuinka vakavaa on, että jokainen, kukin päättäjäkin joutuu Jumalan eteen tilille teoistaan. Kuitenkaan Jumalan Valtakuntaa mikään luopumus ei voi vahingoittaa, eikä uskovia kukaan voi ryöstää Isän eikä Jeesuksen käsistä (Joh.10:27-30). Luopumus kertoo siitä, että Jeesus tulee noutamaan omansa pois vihasta Taivaan Kotiin!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sonja Ottavainen sanoo:

      Olipa hieno kommentti Leena Kotilalta; siis nautittavaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Atso Eerikäinen sanoo:

    Leena kirjoitti: “En ymmärrä, miksi minun täytyisi vaatia jokin muu, kuin ihmiskunta itse, tilille täällä koetuista kärsimyksistä ja niiden lievittämisestä.”

    Teodikean ongelman ratkaisu ei ole noin yksinkertainen. Ihminen ja luonto eivät kärsi vain ihmisen (siis toisen osapuolen) takia, vaan myös luonnon takia (siis riippumatta mitä ihminen tekee tai on tekemättä).

    Kolme vuotta sitten Japania ravisteli M 9.1 maanjäristys, joka aiheutti 22 metrisen tsunamin. Yhdessä ne tappoivat liki 30.000 ihmistä ja lukemattomia eläimiä. Sen sijaan Fukushiman ydinlaitosten tuho ei ollut vain luonnon aiheuttama, vaan ihmisen, tarkemmin sanoen ihmisen pohjattoman ahneuden. Nimittäin Fukushiman ydinreaktorit olivat tulleet käyttöikänsä loppuun, ja kansainväliset tarkkailijat olivat kehottaneet sulkemaan ne välittömästi, mutta TEPCOn johtajien bonusten kasvattamisen takia ne pidettiin käynnissä. Ihmiskunnalla on jäljellä yhä vähemmän aikaa, ennen loppua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sonja Ottavainen sanoo:

      Atso, minä kuitenkin mietin myös ilmastonmuutoksen, siis ihmisten aiheuttamaa, osuutta näissä luonnonmullistuksissa. Ei tietty kaikissa ole/ole ollut niin, mutta nykyisin pohdituttaa sekin puoli ja huoli.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.