Kuolemantuomio

Maailmassa on maita, joissa kuolemantuomio on käytössä ja voimassa. Olisi mielenkiintoista tehdä taulukko, joka kertoisi maittain ne syyt, joista kuolematuomio voidaan langettaa ja langetetaan! Noin mutstatuntuu.menetelmällä voidaan havaita, että jossain on tärkeää suojata ihmisen henkeä ja koskemattomuutta. Jossain maassa taloudelliset väärinkäytökset yltäessään riittäviin mittoihin rangaistaan kuolemalla. Ei pääse paljon nauttimaan siitä, että on ollut ovela, mutta ei tarpeeksi. Jossain katsotaan niin pahalla, jos ihminen luopuu uskostaan tai vaihtaa toiseen. Kaikissa sivilisaatioissa puolustetaan kalleinta, jota ei saa loukata. Pois maanpäältä sellainen.

Jossain on päädytty säilömään tuomittuja kuoleman kujalla. Kun näyttää siltä, että kujalla asutaan joskus hyvinkin pitkään, niin olisi mielenkiintoista kurkata sellaisen sielunmaisemaan, joka on ollut vaikkapa kymmenen vuotta elämän ja kuoleman rajalla ilman kuolettavaa tautia. Kysymys kuuluu: Kumpaa ihminen aamulla odottaa enemmän, kun illalla paneutuu nukkumaan, lykkäystä vai täytäntöönpanoa? Kummallisia kysymyksiä ihminen joutuukin miettimään. Ovatko nämä niitä päänyli lentäviä lintuja vai joko pesää tehdään? En ole läheskään varma.

Raamattu julkaisee luettelon asioista, jotka ansaitsevat sutmaamisen. Tosin jossain kohtaa sanotaan, että kivittäminen! Ei kai kivittämistä jätetty puolitiehen, vai tietääkö joku siitä enemmän. Ruoskiminen oli yksi muoto, joka annettiin siihen kuoleman rajalle asti, mutta ei yli sen. Näin olen kuullut kerrottavan. Jumala antoi yhden ehdottoman ja yksiselitteisen tuomion! Hän sanoi: 1. Moos 2:

16. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
17. mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”.

Tämä oli omantunnon laki, joka edellytti ehdotonta noudattamista. Mitä se merkitsee meille tänään? Saammeko käydä omantuntomme yli ilman seurauksia, vai onko Jumalan ensimmäinen elämänohje vieläkin voimassa? Pakko esittää kysymys: Onko  kaikki se mitä ihmiskunta on keksinyt, verrannollinen paratiisin tilaan? Vai sanommeko vain, että emmehän me tiedä, miten 7 miljardia ihmistä olisi mahtunut paratiisiin ja voinut elää siellä?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.