Maailmassa on maita, joissa kuolemantuomio on käytössä ja voimassa. Olisi mielenkiintoista tehdä taulukko, joka kertoisi maittain ne syyt, joista kuolematuomio voidaan langettaa ja langetetaan! Noin mutstatuntuu.menetelmällä voidaan havaita, että jossain on tärkeää suojata ihmisen henkeä ja koskemattomuutta. Jossain maassa taloudelliset väärinkäytökset yltäessään riittäviin mittoihin rangaistaan kuolemalla. Ei pääse paljon nauttimaan siitä, että on ollut ovela, mutta ei tarpeeksi. Jossain katsotaan niin pahalla, jos ihminen luopuu uskostaan tai vaihtaa toiseen. Kaikissa sivilisaatioissa puolustetaan kalleinta, jota ei saa loukata. Pois maanpäältä sellainen.
Jossain on päädytty säilömään tuomittuja kuoleman kujalla. Kun näyttää siltä, että kujalla asutaan joskus hyvinkin pitkään, niin olisi mielenkiintoista kurkata sellaisen sielunmaisemaan, joka on ollut vaikkapa kymmenen vuotta elämän ja kuoleman rajalla ilman kuolettavaa tautia. Kysymys kuuluu: Kumpaa ihminen aamulla odottaa enemmän, kun illalla paneutuu nukkumaan, lykkäystä vai täytäntöönpanoa? Kummallisia kysymyksiä ihminen joutuukin miettimään. Ovatko nämä niitä päänyli lentäviä lintuja vai joko pesää tehdään? En ole läheskään varma.
Raamattu julkaisee luettelon asioista, jotka ansaitsevat sutmaamisen. Tosin jossain kohtaa sanotaan, että kivittäminen! Ei kai kivittämistä jätetty puolitiehen, vai tietääkö joku siitä enemmän. Ruoskiminen oli yksi muoto, joka annettiin siihen kuoleman rajalle asti, mutta ei yli sen. Näin olen kuullut kerrottavan. Jumala antoi yhden ehdottoman ja yksiselitteisen tuomion! Hän sanoi: 1. Moos 2:
16. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: ”Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
17. mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman”.
Tämä oli omantunnon laki, joka edellytti ehdotonta noudattamista. Mitä se merkitsee meille tänään? Saammeko käydä omantuntomme yli ilman seurauksia, vai onko Jumalan ensimmäinen elämänohje vieläkin voimassa? Pakko esittää kysymys: Onko kaikki se mitä ihmiskunta on keksinyt, verrannollinen paratiisin tilaan? Vai sanommeko vain, että emmehän me tiedä, miten 7 miljardia ihmistä olisi mahtunut paratiisiin ja voinut elää siellä?
Lahden tapaus ei ole ainoa, jossa näin on toimittu. Kantelu olisi hyvä asia, jotta asiaan saadaan selvyys.
Todella kummallinen tuo hallintojohtaja Sarikan lausunto. Kyllä yhteisen kirkkoneuvoston tulee perustella valintapäätös silloin kun se tehdään, eikä vasta sitten, jos tulee oikaisuvaatimus.
Näinpä.
Nimityspäätös on juuri sitä, miltä se näyttää. Politiikasta tutut kuviot seurakuntahommien jakamisessa eivät anna kirkosta eikä valitsijoista hyvää kuvaa.
KL 25:5 §:n 3 mom. jättää periaatteessa kait mahdollisuuden jättää monijäsenisen toimielimen suorittaman vaalin perustelematta(?). Sen mukaan: ”Päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä, jos päätös koskee kirkollisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia.” Vaikka käytännössä tilanne lienee niin, että hallintolain 6 § edellyttää päätöksen perustelujen kirjaamista…
Valinnan perusteiden tulee kohdistua valittuun henkilöön, eli miksi hän tuli valituksi. Muiden henkilöiden valitsematta jättämistä ei pidä perustella.
Sinällään perusteeksi riittää viittaus ansiovertailuun jossa on huomioitu tehtävän kelpoisuusehdot ja hakuilmoituksessa hakijaan kohdistuneet toiveet. Kriteerit täyttävien osalta valitsija käyttää omaa harkintaansa.
Hallintolain 45 § 2 momentin kohdan 2 mukaan Päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä, jos päätös koskee kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Tässä tapauksessa päätöksentekijänä kyse ei ole kunnallisesta, vaan seurakunnallisesta toimielimestä.
Hallintolain 2 § 2 momentin mukaan lakia sovelletaan valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa ja itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä eduskunnan virastoissa ja tasavallan presidentin kansliassa, Toisaalta kirkkolaki joltain kohdin nimenomaisesti viittaa hallintolakiin.
Edellä Paavo Ranta kirjoittikin jo asiaan liittyvän viittauskohdan kirkkolaista.
Aiemmassa asiaan liittyvässä ketjussa viitattiin siihen, että perusteluvelvollisuus ei koske kirkkovaltuustoa, hiippakuntavaltuustoa ja kirkolliskokousta. Sen sijaan se koskee muun muassa kirkkoneuvostoja ja yhteisiä kirkkoneuvostoja. Tämä siis aiempien vastaavanlaisten tapausten, joista on valitettu, perusteella.
Kirkkolain 25:5 § 3 mom. on kyllä asian suhteen yksiseliteinen:
”Päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä, jos päätös koskee kirkollisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia.”
Kirkkoneuvostot ja seurakuntaneuvostot ovat monijäseniä. Näin ollen perustelut voidaan jättää esittämättä. Muotovirhettä ei siis ole ja se myös professori Olli Mäenpään tulisi tietää.
Perusteen kirjaamattajättämismahdollisuus on täysin ymmärrettävää. Monijäseninen toimielin ei ole sidottu tekemään esitelijän esityksen mukaista päätöstä eikä toisaalta esitelijä ole velvollinen muuttamaan esitelyään toimielimen enemmistön tahdon mukaiseksi.
Kokonaan toinen seikkka on, että myös esittelijän esityksestä poikkeava päätösesitys voidaan perustella. Erikseen on vielä huomattava ettei perustelemattajättäminen oikeuta monijäsenistä toimielintä tekemään päätöstä asiattomin perustein.
Vaalia ei tarvitse eikä voi perustella. Ns listaesitys eli esittelijän tai puheenjohtajan esitys perustellaan, ja sen perusteluna toimii vaalivaliokunnan, valitsijaryhmän tai vastaavan lausunto. (Jos esittelijän esitys poikkeaa valintaryhmän lausunnosta, se varmaan pitää perustella).
Kun listaesitys on annettu, valta on neuvostolla, valtuustolla tai vastaavalla. Neuvoston valta on juuri siinä, että sen jäsenet saavat tehdä vastaehdotuksia. Ja sitten äänestetään. Kumpaakaan ei tarvitse perustella, ei vastaehdotuksen tekemistä eikä omaa äänestyskäyttäytymistä, koska ne kuuluvat jäsenten oikeuksiin.
Esittelijän pitää perustella esityksensä, koska hän toimii virkamiehenä. Jäsen taas on vapaa kuin taivaan lintu ehdottamaan ihan mitä itse haluaa. Hän voi myös vaatia sellaisen ehdokkaan, joka täyttää kelpoisuusvaatimukset ja on jättänyt hakemuksensa ajoissa ja oikein, mutta ei ole päässyt valitsijaryhmän haastattelemaksi, mukaan ottamista vaaliin.
Sitten sitä vielä väitetään, ettei seurakuntavaaleissa voi vaikuttaa.
Isossa mittakaavassa sama toimii eduskunnassa. Hallituksen esityksen taustalla on lakialoite, työryhmän mietintö, lausuntokierroksia, valiokuntakäsittelyä ja lakiehdotuksen perustelut. Lopullisessa äänestyksessä opposition Simo Toini tekee vastaehdotuksen lakiehdotuksen hylkäämiseksi. Hallitus ei yleensä häviä äänestyksiä, mutta jos niin kävisi, ei Toinilta olisi vaadittu minkäänlaisia perusteluja vastaehdotukselleen. Se on hänen kansanedustajan oikeutensa.
***
Oma kokemukseen perustuva vakaumukseni on, että sopivuus on paljon tärkeämpi asia kuin pätevyys. Pitkät cv:t, koulutus, kokemus ja julkaisut ovat usein pelkkä rasite työhön sopivuudessa. Kaikkein v-mäisimmällä narsistilla ja epäsosiaalisimmalla despootilla voi olla upea cv. Ja usein onkin. Ja tämä nyt ei tietenkään koske eikä tarkoita Lahden diakoniajohtajan virantäyttöä.
1) Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö.
Siksi kysymys on onko ”itsenäinen julkisoikeudellinen laitos” tulkittava suppeasti vaiko laajasti. Mitä tarkoitetaan laitoksella?
2) Kirkkolaki on kirkko koskeva laki. Laintulkinnan periaate on että erityinen laki menee yleisen lain edelle. Näin ollen kirkkolain säädökset menevät muun yhteiskunnallisen lain edelle.
Jotenkin näyttää menneen puurot ja vellit sekaisin. Minä ainakin ymmärrän, että vaalit ovat eri asia kuin valinnat (nimityspäätökset). KL 7:4 puhuu vaaleista. Niitä suoritetaan, kun esim. valitaan luottamushenkilöitä toimikuntiin jne. Näissä ei tarvitse perustella valintoja (KL 25:5). Mutta kun neuvostot ym. valitsevat työntekijöitä se ei ole vaali vaan valinta/nimityspäätös, joka kyllä voidaan suorittaa umpilipuin, mutta perustelut täytyy esittää ja kirjata. Yhdyn prof. Mäenpään tulkintaan, että kysymyksessä on (umpilipuin suoritettu) nimityspäätös näitä koskee viitaus hallintolakiin (esim. KL 24:16). Näin mielestäni hallito-oikeudet ja KHO ovat asioita tulkinneet.
Kuinkas kauan kristillisessä Pohjolassa oli kuolemantuomioita ja mistä syistä, ja milloin ja keiden toimesta ko brutaalius poistui siviilioikeudestamme?
Oikea vastaus minulta on: En tiedä! Ajattelen vain tätä aikaa, jota sanotaan niin valistuneeksi, että Ramattuaki voidaan käsitellä miten halutaan.
Ruotsin vuoden 1734 yleisessä laissa oli kuolemantuomio mestaamalla säädetty eräistä vakavimmista rikoksista, yleisin peruste kuolemantuomiolle oli epäilemättä tuomio murhasta. Tuomio pantiin täytäntöön kirveellä mestaamalla. Viimeinen tämän lain mukainen mestaus tapahtui Suomen suuriruhtinaskunnassa v. 1825. Laista kuolemantuomiota ei kuitenkaan poistettu, ja se säilyi vielä vuoden 1889 rikoslaissakin, mutta vuoteen 1917 saakka se korvattiin elinikäisellä karkotuksella Siperiaan. Suomen itsenäistyttyä se muunnettiin elinkautiseksi kuritushuoneeksi. Sotatilalaki mahdollisti kuolemantuomion ampumalla ja sitä käytettiin sekä sisällissodassa 1918 että talvi- ja jatkosodassa rangaistuksena vakavimmista sotilasrikoksista sekä sabotaasista ja vakoilusta. Viimeinen tällainen teloitus lienee tapahtunut niinkin myöhään kuin syyskuussa 1944.
Mielenkiintoisen asian otit esille Lauri, kiitos siitä.
Raamatussa todellakin puhutaan kuolemantuomiosta. Ja ensimmäinen langetettiin jo Edenin puutarhassa esivanhemmillemme. Tuon kuolemantuomion täytäntöönpano kesti sitten lähet tuhat vuotta, kertoo Raamattu.
Juutalaisen omaisuuskansan rangaistusvalikoimaan kuului myös kuolemantuomio, joka toteutettiin kivittämällä. Esimerkiksi näin: ”Sano israelilaisille: Jos joku israelilainen tai israelilaisten keskuudessa asuva siirtolainen uhraa lapsensa Molokille, hänet on surmattava; sen seudun väki kivittäköön hänet hengiltä.”(3.Mo20:2) Rangaistus edellytti riittävää näyttöä ja todistajat heittivät sen ensimmäisen kiven.
Myös homoseksuaalinen akti oli niin vakava synti, että siitä ei hengissä selvinnyt: ”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.”(3.Mo20:13)
Mooseksen lakiin kuului myös kepin tai raipaniskut. Tästä Raamattu kertoo seuraavaa: ”Jos syyllinen tuomitaan ruoskittavaksi, tuomarin on määrättävä hänet maahan makaamaan, ja hänelle on tuomarin läsnä ollessa annettava niin monta ruoskaniskua kuin rikkomus edellyttää.”(5.Mo25:2) Kuten KR38 kääntää, kyseessä ei ollut alun perin ruoskiminen vaan raipparangaistus, mikä oli ankaruudessaan kuulemma hiukan lievempi. Jeesuksen aikaan oli kuitenkin otettu käyttöön ruoskiminen(Mat23:34), kuten Misnassa ohjeistetaan:
”He sitovat hänen molemmat kätensä kummallakin puolella olevaan pylvääseen, ja synagogan palvelija tarttuu hänen vaatteisiinsa – jos ne repeytyvät, ne repeytyvät, jos ne revitään täysin, ne revitään täysin – niin että hän paljastaa hänen rintakehänsä. Hänen taakseen maahan asetetaan kivi, jonka päällä synagogan palvelija seisoo kädessään kaksin kerroin ja taas kaksin kerroin taitettu vasikannahkahihna, ja kaksi [muuta] ylös ja alas kulkevaa hihnaa [on kiinnitetty] siihen.
Ja ankaruudessa todella löytyi: ”Jos hän kuolee hänen käsissään, ruoskijaa ei rangaista. Mutta jos hän antoi hänelle yhden lyönnin liikaa ja hän kuoli, hänen täytyy paeta maanpakoon hänen vuokseen.”
Mooseksen laki oli peräisin Elämän Antajalta, jolla oli oikeus ottaa pois antamansa lahja. Lakia sovellettiin vain ja ainoastaan olosuhteissa, joissa jokaista israelilaista opetettiin lapsesta lähtien noudattamaan Kaikkivaltiaan tahtoa. Se oli siis ankara tahallisia väärintekijöitä kohtaan.
Raamattu ei kerro esimerkiksi sitä montako homoseksuaalia jouduttiin kivittämään kuoliaaksi. Lienee niin, että tietoisuus synnynnäisen taipumuksen toteuttamisen seurauksista aikaansai sen, ettei kaapista tultu ulos tai kaappiin ei koskaan tarvinnut mennä. Seksuaaliselle suuntautumiselle oli olemassa vain Luojan antama alkuperäinen reitti.
Yksi asia on kuitenkin Raamatun mukaan varmaa: kenelläkään ihmisellä ei omavaltaisesti ole oikeutta riistää toisen henkeä. Kaikki kuolemantuomion hyväksyvät valtiot kulkevat tässä asiassa omin intressein ja ihan omalla vastuullaan esivaltoina toimiessaan.
Rauli Toivonen :”Kaikki kuolemantuomion hyväksyvät valtiot kulkevat tässä asiassa omin intressein ja ihan omalla vastuullaan esivaltoina toimiessaan.”
Lahtelainen työterveyslääkäri Jyrki Penttinen julkaisi viime vuosikymmenellä vanhusten saattohoidosta kertovan kirjan ”Dementiapotilaan saattohoidon sokea piste”. Hän sai aiheen kirjaan, kun hänen pitkään laitoshoidossa ollut äitinsä oli saanut keuhkokuumeen ja ”piti varautua pahimpaan”. Saattohoito oli aloitettu ja potilaan nesteytys lopetettu ja lääkäripoika kiirehti äitinsä luo tämän oltua nesteettä kolme vuorokautta. Keuhkokuumetta ei todellisuudessa ollut, ja Penttinen oli vaatinut äidilleen nesteytyksen, jonka jälkeen äiti oli elänyt vielä kuusi viikkoa kunnes luonnollinen kuolema oli koittanut.
Penttisen mukaan saattohoidon valmistelu saatetaan aloittaa liian varhain ja omaisten annetaan ymmärtää, että mummon tai vaarin aika on tullut, vaikkei aivan vielä olisikaan. Kuolema saattaa tulla riuduttavan hitaasti. Jotkut ihmiset pysyvät tajuissaan, vaikkeivät viikkoon olisi saaneet nestettä.
”- Tällaista ei ikinä olisi tapahtunut 80-luvulla. Sen jälkeen, kun kunnat 90-luvulla saivat oikeuden käyttää itsenäisesti rahojaan, lääkintöhallituksen toiminta lakkasi ja valvonta löystyi, hoitokulttuuri muuttui. Vanhusten saattohoidon ongelmat ovat mielestäni pahimmat yleisissä sairaaloissa ja pienten terveyskeskusten vuodeosastoilla. Sen sijaan vanhainkodeissa on vielä vallalla perinteisempi ja inhimillisempi asenneilmapiiri, toteaa Penttinen.”