Kumpi on meille tärkeämpi: laki vai evankeliumi?
Apostoli Paavali opettaa meille roomalaiskirjeessä Jumalan lain merkityksen. ”Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää” (Room 2:18). ”Lain tehtävä on opettaa tuntemaan, mitä synti on” (Room. 3:20). ”Laki hallitsee ihmistä niin kauan kun hän elää” (Room 7: 1).
Jumalan laki voidaan tiivistää muotoon: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mark 12:30–31). Tämä kattaa kokonaan vanhan testamentin mukaisen Jumalan lain.
On kuitenkin syytä muistaa että Jumala on rakkaus ja me ihmiset rakkaudettomia. Meille rakkaudettomille ihmisille Herra on antanut myös yksityiskohtaisempia ohjeita. Meidän tulee välttää mm. ylpeyttä, kateutta, haureutta ja puuttumista toisen omaan.
Me ihmiset emme kuitenkaan noudata Jumalan lakia. Apostoli Paavali opettaa, ettemme edes kykenen elämään lain mukaan vaikka haluaisimme (esim. Room. 7:7–25).
Niinpä me kaikki ihmiset olemme omien ansioidemme myötä tuomion alla. ”Ne jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla” (Room. 2:12). Tästä tuomiosta meidät kuitenkin vapauttaa Herran evankeliumi.
Evankeliumin sanoma voidaan tiivistää: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)
Kuten Paavali opettaa: ”Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänen kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden” (Room. 4:25) Laki ei siis meitä pelasta vaan evankeliumi. ”Jos suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra ja sydämessäsi uskot että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva” (Room. 10:9)
Otsikon kysymykseen laki vai evankeliumi, vastaan kuitenkin molemmat. Suunnattomasta rakkaudestaan Jumala on antanut meille ensin lain ja sitten evankeliumin ja evankeliumi auttaa myös meitä rakastamaan, siis noudattamaan lakia.
Edellinen kirjoitukseni:
https://www.kotimaa.fi/uskotko-ylosnousseeseen-kristukseen-kuten-kirkko-opettaa-vai-jotenkin-muuten/
163 kommenttia
jorma ojala: ”>>>Kuka täällä on kieltänyt Kristuksen lunnaat/sovituksen merkityksen?>>> Kirjoittaako täällä joku toinenkin nimellä Vesa Ahlfors”
Sellaista en ole kylläkään tehnyt. Arvoisa jorma ojala. Vaikka nyt ilmeisesti katsotkin jo ”pelastuneesi”, niin et saisi mielellään levitellä toisista ihmisistä vääriä tietoja ja väittämiä. Hyvä muistaa esim. mitä Sananlaskujen kirjan 6. luku sanoo Jumalan suhtautumisesta sellaiseen:
”Näitä kuutta Herra vihaa, ja seitsemää hänen sielunsa kauhistuu: 17. ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta, 18. sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan, 19. väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken.”
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Joh.6:40
”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. 1.Tim.2:1-4
Vesa, lähetystyötä tehdään siksi, että ihmiset saisivat kuulla evankeliumin, se on Jumalan tahto. Mutta missään ei sanota, että kaikki ihmiset pelastuvat, kuulleessaan evankeliumin, vaan kuullessaan Evankeliumin, toiset kuulevat sen ja uskovat, toiset eivät. Miten siis sinä tulit uskoon? Etkö juuri kuulemasi Sanan kautta?
Meidän täytyy hyväksyä Jumalan valinta, sillä se on raamatullinen totuus, emme voi saada ketään uskomaan, emme edes itseämme. Jollei Jumalan Sana vakuuta ihmistä, niin kuka voi sen muuksi muuttaa? Ihminenkö tahdollaan? Voihan olla, että ihminen kuulee Evankeliumin myöhemmin elämässään ja pelastuu, sillä sanotaan, niinkauna kun sanotaan: ”Tänä päivänä” huomaa siis, että tulee vielä aika, jolloin päivät ovat loppu, eikä kukaan voi enää sisälle tulla. En kehota myöskään ketään julistamaan itsevalittua Jumalan palvelusta, sillä se on turhuutta, eikä kestä ja ajaa ihmisen korkeintaan suoraan lain alle ilman Kristusta. Olkoonkin, että sieltäkin Jumala pelastaa omansa pois.
Etkö ole kuullut, kuinka Jeesus tuli päästämään vangitut vapauteen ja antamaan sokeille näkönsä?
Kyllä vanki haluaa päästä pois vankilasta, mutta ilman päästäjää pysyy vankina, ei vanki voi valita omalla tahdolla, että nyt rupean vapaaksi. Samoin on sokean laita, kyllä sokea haluaisi nähdä, mutta ei voi. Jos sokea saa näkönsä, niin kyllä siihen ei sokea voi itse mitenkään vaikuttaa. Samoin on Uskon laita, se annetaan ihmiselle, Jumalan Sanan kautta, ei siinä ihminen operoi mitenkään. Näin on sen Jumala hyväksi nähnyt, että Pelastaa, ne jotka uskovat Poikansa Evankeliumin, eikä tässä ole yhtään erotusta, Evankeliumi on julistettava kaikkeen maahan ja kaikille. Rukoiltava kaikkien puolesta, mutta kuka kuulee saarnamme?
Sen tietää yksin Jumala, siis olkoon niin. Nyt kysyt, mites käy niiden, jotka eivät usko? Miten voit kääntää ihmisen, jollei Jumalan Sana käännä? Jos Jumalan tahto tapahtuu, niin että julistamme Evankeliumia kaikkialle missä kuljemme, niin silloin on lähetetty tehnyt työnsä kuten Jeesus on meille käskyn antanut. Usko siis ojentautuu, tuon Sana ohjaamana.
Ei ole väärin rukoilla kaikkien puolesta, vaan oikein, mutta väärin on ymmärtää, että kaikki pelastuvat kuultuaan Jumalan Sanaa. Vai onko Jumala väärässä, koska ei Pelasta kaikkia? Jos joku kuulee ja uskoo, se pelastuu! ”Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.” Joh.8:47
ismo malinen. ”, toiset kuulevat sen (evankeliumin) ja uskovat, toiset eivät.”
Juuri niin. Kirjoitit aiemmin jotain tyyliin: ”Jumala valitsi minut, vaikka en itse halunnut.” Kuulosti minun korvissani hieman erikoiselta. Uusi testamentti kertoo mitenkä ihmiset kuulivat kristillisyyden sanomaa julistettavan ja alkoivat uskomaan siihen. Selvästikin myönteinen tahtotila muodostui heille sen kuulemisen ja opetuksen kautta.
ismo malinen: ” Miten siis sinä tulit uskoon?”
Lukemalla ja tutkistelemalla Raamatun kirjoituksia ja pohtimalla asioita. Myöskin todisteita Luojan olemassaolosta ja siitä, että Raamattu on todella Jumalan henkeytyksestä kirjoitettuá sanaa.
Jos ihminen vilpittömällä mielellä etsii totuutta, Jumala tulee avuksi pyhän henkensä vaikutuksen kautta, ja ikäänkuin ”vetää” ihmisen luokseen ja uskoon. Siinä mielessä tietystikin Jumala on sen uskon varsinainen antaja ja aiheuttaja.
1. Korinttolaiskirjeen 3. luku: ”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. 6. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. 7. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.”
Johanneksen evankeliumin 6. luku: ”44. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. 45. Profeetoissa on kirjoitettuna: ’Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi’. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.”
ismo malinen: ”Hyvä Vesa, Uskon alkaja on siis Kristus, tässä pääsimme yhteisymmärrykseen.”
Kiitos, mutta niissä siteeratuissa Johanne”vetäjänä.”nneksen evankeliumin 6. luvussa ja 1. Korinttolaisten 3. luvussa viitattiin kylläkin itse Kaikkivaltiaaseen Jumalaan JHWH/Jahve/Jehovaan ”kasvun” aiheuttajana ja ihmisten ”vetäjänä.” Jeesuksella on tietysti suuri rooli Jumalan tahdon ja päätösten toteuttajana: lunnaiden varaajana/taivaallisen Jumalan valtakuntahallituksen päänä/nykyisen maailman tuomarina/kristillisen seurakunnan päänä.
Jeesuksen osaa eräältä näkökannalta kuvaa hyvin 1. Timoteuksen kirjeen 2. luku: ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, 6. joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,,”
>>>Sellaista en ole kylläkään tehnyt. Arvoisa jorma ojala. Vaikka nyt ilmeisesti katsotkin jo “pelastuneesi”, niin et saisi mielellään levitellä toisista ihmisistä vääriä tietoja ja väittämiä. Hyvä muistaa esim. mitä Sananlaskujen kirjan 6. luku sanoo Jumalan suhtautumisesta sellaiseen:>>>>
Eikä jehovantodistajien pidä puhua totta?
Olethan sinä, Vesa Ahlfors, kieltänyt Kristuksen merkityksen esittämällä, että usko yksin ei riitä pelastukseen. Sellainen väite halventaa Herramme lunastystyön.
Tuot uskon rinnalle ihmistekoja, kuten kuuliaisuuden ja tottelemisen. Evankeliumit ja kirjeet taas puhuvat toista.
Ismo puhuu asiaa siinä, että Jumala voi vetää puoleensa sellaisenkin ihmisen, joka sitä itse ei ole tahtonut.
Omantunnon herääminen on Jumalan armotyö. Ihminen on saattanut vuosikymmenet toimia Jumalaa vastaan. Yhtäkkiä sana koskettaa, ja hän alkaa tutkia omaa sydäntään, arvioimaan elämänsä juoksua.
Tuhlaajapojan kertomuksessa on tästä esimerkki, tuli suuri nälänhätä, ja nuorempi poika huomasi olevansa vailla ruokaa. Sellainen tilanne on myös vanhurskauden nälkä ja jano.
Jumala taivuttaa itsekästä ihmistä puoleensa sairauden, vastoinkäymisten ja elämän kolhujen kautta. Se ei ole Jumalan ilkeyttä ja kostoa, vaan rakkautta. Hänen vallassaan yksin on, kenessä se vaikuttaa, kenessä taas johtaa katkeruuteen ja paatumukseen. Tämän ymmärtäminen tekee nöyräksi.
>>>Kuka täällä on kieltänyt Kristuksen lunnaat/sovituksen merkityksen?>>>
Kirjoittaako täällä joku toinenkin nimellä Vesa Ahlfors?
Ilmoita asiaton kommentti