Kirkon ei pidä politikoida

 

Arkkipiispa Mäkinen lausui aamutelevisiossa (23.1.2014), ettei kirkko osallistu poliittiseen toimintaan ja keskusteluun sinänsä. Olin tammikuussa arkkipiispan kanssa eri mieltä (Kirkko ja Kaupunki 17.2.2014) nostaessani esiin kirkon EU-kantoja.  Olen tutkijana edelleen hänen kanssaan eri mieltä. Kirkko on parapoliittinen instituutio, jonka yksi tehtävä on nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja toimia keskusteluareenana eettisissä kysymyksissä. Tämä oli yksi tulos myös vuosi sitten valmistuneessa kirkkososiologian alan väitöskirjassani ”Julkisen sektorin apulaiset, kansalaisyhteiskunnan talkoolaiset”, jossa tarkastelin seurakuntien toimintaa Euroopan sosiaalirahaston hankkeissa.

 

Epäkohtien esiin nostaminen ja eettisenä keskusteluareenana toimiminen ovat kuitenkin eri asioita kuin suora vaikuttaminen poliittisiin päätöksiin. Vaikka arkkipiispa totesi, ettei kirkko osallistu poliittiseen keskusteluun sinänsä, hän kuitenkin itse otti henkilökohtaisesti kantaa poliittisesti arkaan asiaan. Asiaan, joka ei kuulunut kirkolle. Asiaan, joka on eduskunnan päätös. Ulkopuolisen silmin asia näyttäytyi siltä, että arkkipiispa yritti vaikuttaa kansanedustajien mielipiteeseen. Itse olen tasa-arvoisen avioliiton kannalla. Kuitenkin kirkon ja arkkipiispan menettely asiassa ei ollut kansankirkolle sopivaa ja ominaista. Arkkipiispa edustaa koko kirkkoa. Hän olisi voinut odottaa äänestystulosta ja sen jälkeen todeta, mitä tulos kirkolle merkitsee ja korostaa kirkolliskokouksen merkitystä ja päätäntävaltaa asiassa.

 

Nyt valittu tie on kyseenalainen. Jos kirkon johtajat alkavat ottaa osaa politiikkaan näin näkyvästi, tarkoittaa se samalla myös sitä, että kirkkoa aletaan kohdella kuten poliittisia puolueita. Äänestäjiä kosiskellaan, osa antaa pois jäsenkirjansa ja osa hankkii sen takaisin riippuen kulloisestakin yhteiskunnallisesta tilanteesta. Kirkon ei soisi kuitenkaan ajelehtivan näiden ajan puhurien tempomana ulapalla, vaan toimivan vakaasti ja linjakkaasti omien toimielintensä kautta ja äänellä. Median kautta vaikuttamisen tulokset on nyt nähty.

  1. Ajan toinen variaabeli (ei dimensio) on kesto, joka voi olla sempiternaalisen pitkä tai lyhyt, mutta ei koskaan nolla. Siis: kesto t > 0.

    Sen sijaan ajan toinen variaabeli, josta käsin kestoja mitataan, ei voi olla muuta kuin nolla. Siis: T = 0 eli ikuinen nykyhetki (nunc aeternum). Se on ainoa reaalinen todellisuus, josta käsin havainnoidaan, mitataan etc. mennyttä todellisuutta tai ennakoidaan tulevaisuutta, mutta joka itsessään ei voi olla havaintojen objekti.

    Tässä havainnoinnissa (kokeissa, mittauksissa, etc) pitää oivaltaa, että tiedämme todellisuudesta vain sen verran kuin sen ilmiöihin itse panemme (oletamme, selitämme, tulkitsemme, yms). Itse todellisuus on ilmiöitten tuolla puolen, emmekä voi tietää siitä yhtään mitään.

    Kaikki tapahtuu peräkkäin (asymmetrisesti) ajan temporaalisella variaabelilla, mutta absoluuttisen saman aikaisesti ajan ikuisella variaabelilla, koska energia on häviämätön.

    • – Niin, mielenkiintoisia näkemyksiä aika ….. ikuisuus ….. energian häviättömyys pohdiskelussa.

      Olisiko niin, että kokeellisiin tutkimustuloksiin perustuva fysiikka ….hiukkasfysiikka ja verbaalisiin teksteihi perustuva historiallis – filosofis- teologinen ajattelu ja tutkimus päätyy erillaisista lähtökohta olettamuksista myös erillaisiin johtopäätöksiin . Olen tietoinen omasta rajallisuudestani näissä asioissa.

      ….. Kaikki tapahtuu peräkkäin ajan temporaalisella variaabelilla mutta absoluuttisesti samanaikaisesti ajan ikuisella variaabelilla, koska energia on häviämätön.
      Edellisten kommenttieni lisäksi muutama täydentävä ajatus.

      Niin, yleisen suht teorian ja kvattifysiikan luonnontieteelliset teoriat lähtevät siitä, että havaitesemamme univerusmi sai alkunsa 13.8 mrdia valovuotta sitten tapahtuneesta … tiivistyneen ja kuumenneen plasman alkuräjähdys-reaktiossa…. aika sai alkunsa. Syntyi kolmiulotteisen aika avaruuden muuttuva neljäs komponentti.

      Oliko kysymyksessä fuusioreaktio joka vapauttaa ytimien sidosenergiaa, sitä ei tiedetä.
      Nykyfysiikka lähtee siitä, että tämä oli myös yleisen suht.teorian sekä kvantti -hiukkasfysiikan olettamusten … neliulotteisen aika- avaruuden 0 piste.

      Valon nopeudella mitattua aika komponmettia astrofysikaalisessa merkityksessä sai tällöin substanssin, joka on myohemmin kvanttimekaniikan tutkimuksissa voitu osoittaa, että enrgian ja massan fysikaaliset säteily – vuorovaikutus ilmiöt ovat kvanttittuneita.

      Oliko energiaa valon nopeudella mitattavassa muodossa – 0 pisteessä, jossain muissa moniulotteisissa avaruuksissa onkin sitten….. metafysiikan – filosofian ja teologian alaan kuuluvaa problematiikkaa.

      P.S. Muuten ikuisuus ei ole yhtä kuin aika, vaikka enrgia onkin ikuista.

  2. Jackelén puhuu corpus permixtum’n ominaisuudesta. Sieltä käsin tällaista voi sanoakin.
    Jumalan Seurakunnan pää, Jeesus on opettanut, että yhteys Jumalaan on olemassa vain Hänen, Jeesuksen, kautta.

    ”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

    ”Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.”

    Ekumenian viesti ja ’metodi’ on hyväksyä mahdollisimman monta tapaa päästä taivaaseen. Kun näitä reittejä kartotellaan, niin teologeilla on töitä. Jos pitäydytään:
    ”.. kukaan ei tule Isän tykö m u u t o i n kuin minun kauttani”- sanomaan, silloin teologien työt loppuvat ja saarnaajat julistavat niinkuin apostolisen alkuseurakunnan malli Raamatussa on.

    ”.. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,”

    Dialogit ja ekumenia edustavat vatkaimia, joilla mekaanisesti yritetään yhdistää jumalia, jotka eivät Jumala ole.

    Alkuseurakunnan alkumetreillä esiintyi ehdotuksia jeesuksiksi. Heidän kansaan dialogeihin ei kehotettu vaan pysymään erossa.

  3. ”Jeesuksen kautta” ei ole pohjimmiltaa muuta kuin se,
    että syntisenä ja tuomittuna takertuu yksin häneen.
    Hän on täydellinen sovitus ja pelastus.

    Kuljettaessa ahtaan oven lävitse jää kaikki oma hurskaus.
    On vain syntinen ja hänen armahtajansa Jeesus Kristus.
    Kaikki muu jää, oikea porukka, oman porukan pyhyys ja jopa oikein ja oikealla tavalla oikealla hetkellä suoritettu kaste.

    Kuoleman hetkellä ei ole mitään kerskattavaa.
    On vain Kristus, ainoa kerskauksen aihe.
    Sitä kannattaa miettiä.

  4. Jeesus itse mainitsee että ”kauttani”. Olen itse sen kokenut, enkä osaa pistää paremmaksi, en etenkään selkeämmäksi.

    Jeesuksen kautta tullaan Isän tykö, se on pohjimmiltaan sitä.

    Sen jälkeen Hän, Jeesus, Tie, hoitaa meitä mitä tulee omavanhurskauteen, syntiin ja kaikkeen mikä matkaa hidastaa, – mutta vain jos ihminen itse siihen suostuu/alistuu.

    • Halusin vain selventää ja avata vaikeita sanoja.

      Niin, kerroin vain mitä se merkitsee tulla Isän luo Jeesuksen kautta. Muutenhan toistamme vain fraaseja, joiden sisältö jää
      lukijalle hämäräksi.

      On kysymys syntisestä ja Jeesuksesta ja siitä miten nämä kaksi pääsevät lähemmäs toisiaan.
      Pyhällä ja itsevanhurskaalla tässä ei oikeastaan ole osuutta eikä roolia. He jäävät sivuun.

      Kirkkomme katekismus kertoo asian hyvin konkreettisesti kuvaillessaan, mitä kasteessa eläminen on.

      ”Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana”.

  5. Raamatun ja kristityn näkökulma ajan kesto kysymykseen;
    ….. Ajan variaabeli ei koskaan voi olla 0. Siis t suuremoi kuin 0.

    Raamattua on luettava oikein, jotta kuulisimme Jumalan puhuvan meille pelastushistoriallisesti.
    Lienee myös ymmärrettävää, että Raamattu ei ole fysiikan, bioilogia tai historian oppikirjaksi tarkoitettu, eikä myöskään käytettäväksi tulevaisuuden ennustuksiin.

    Kun 0 pisteestä alkanut neliulotteinen aika – avaruus .. massa ja energia… ovat laajentumisensa jälkeen syklisesti supistuneet alkutilaansa ns. alkuräjähdystila ja fysikaalinenkin valon nopeudella mitattu aika päättyy 0 pisteeseenvoidaan sanoa Raamatun ilmoituksen mukaan, että Jumala luo uuden taivaan ja uuden maa. Kaikki entinen on kadonnut enetgiaa E on yhtä kuin m. c toiseen potenssiin.

    • Sari Roman-Lagerspetz

      Koska asiaan on häneltä virallisesti tiedusteltu ja hänen kuulu se virkansa puolesta antaa.

    • Mutta jos kirkon ei pidä ottaa suoraan kantaa asioihin, joista eduskunta päättää (kuten blogisti tässä sanoo), niin silloin kirkkohallituksen tulisi sanoa tämä, eli sanoa, että kirkko ei politikoi ja tästä syystä pidättäydymme ottamasta kantaa lakiesityksiin.

    • Mitä tarkoittaa ”kirkon kanta”? Onko se jotain sellaista mitä ei ole välttämättä kirjattu mustaa valkoisella mihinkään, joten se ei ole luettavissa esim. netistä vaan se pitää kysyä joltain kirkon henkilöltä? Eikös se sitten värity sen henkilön henkilökohtaisella kannalla, jolta kysytään?

Lehtinen Sanna
Lehtinen Sanna
TT, pappi, Sanna Lehtinen