Miksi vuoden 2010 mietintö ei enää kelpaa arkkipiispalle?
Suomen ev.lut kirkon kirkolliskokous käsitteli vuonna 2010 Piispainkokouksen selvityksen parisuhdelain seurauksia kirkossa 2010. sekä hyväksyi asiaan liittyvän perustevaliokunnan mietinnön. Asia kirjassa käsiteltiin hyvin laajasti kirkon avioliittokäsitystä. Arkkipiispa Kari Mäkinen johti tuolloin puhetta kirkolliskokouksessa.
Nyt samainen arkkipiispa Kari Mäkinen vaatii julkisuudessa kirkon avioliittokäsityksen uudelleen avaamista. Mikä kirkossa, siis nimenomaan kirkossa on muuttunut neljän vuoden kuluessa niin että kirkon käsitys avioliitosta tulisi jälleen avata. Eduskunta on äänestäessään avioliittoliittolaista nimenomaisesti edellyttänyt, ettei asia aiheuta ulkoapäin tulevia vaikutuksia kirkkoon. Mikä siis kirkossa on muuttunut? Miksei asiaan voisi otttaa aikalisää.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/F359F1ED9F897DD0C225770E0034026E/$FILE/PARISUHDE.pdf
30 kommenttia
Avioliittolain muutosesitys on nyt edennyt suuressa valiokunnassa ja lakivaliokunnassa vähemmistöön jäänyt esitys palaa selaisenaan jatkettuun ensimmäiseen käsitelyyn. Suurivaliokunta ei ilmeisestikään työstänyt asiaan omaa peuklalonjälkeään. Lakiteksinesti laiksi ei siis etene kansalaisaloite vaan lakivaliokunnan vähemmistän vastalause.
http://yle.fi/uutiset/suuri_valiokunta_puolsi_sukupuolineutraalia_avioliittolakia/7666543
Nyt siotten voimme kaikessa rauhassa vertailla eduskunnan käsittelemää avioliittoa kirkolliseen avioliitto-opetukseen josta on käsitelty mm. vuoden 2010.
Tämän keskustelun aika on nyt, ei vuoden 2010 kannan uudelleenavaaminen.
Paljonkin on muuttunut. Kari Mäkinen ymmärtää sen, mitä moni muu ei näytä ymmärtävän. Jos kansalaisten (kirkon jäsenten) ja ev.lut. kirkon instituutionalistiset näkemykset tasa-arvosta erkaantuvat liiaksi toisistaan, se on kirkon tuho.
Jukka, vuoden 2010 kirkollisissa asiakirjoissa avioliittoa käsiteltiin hyvin suppeasti, koska rekisteröityä parisuhdetta tarkasteltiin nimenomaan siitä erillisenä instituutiona. Esiin nostettiin erityisesti sellaisia piirteitä avioliitosta, jotka näyttivät erottavan sen rekisteröidystä parisuhteesta.Tilanteessa, jossa valtio alkaa pitää rekisteröityjä parisuhteita avioliittoina, on välttämätöntä analysoida luterilaista avioliittokäsitystä huomattavasti laajemmin.
Mikä kirkossa on muuttunut? Jäsenmäärä. Reilut 200 000 ihmistä on tuon mietinnön jälkeen eronnut. Ehkä kirkon johdossa ajatellaan, että vanhoillisuus ajaa ihmisiä eroihin enemmän kuin ajan hengen mukana seuraaminen?
Taitaa tuo ”ajan hengen mukana seuraaminen” kaikessa olla evl-kirkon kannalta lähinnä loputon suo.
Kymen Sanomissa oli 1.12. kirjoitus otsikolla ”Kommentti: Kirkko on aina väärässä”. Kommentin herättämässä keskustelussa oli puheenvuoro, joka mielestäni varsin hyvin kuvailee tilannetta, jossa kirkko nyt on. Otan vapauden lainata sen tähän:
”Luterilainen kirkko on valtiokirkkoasemansa vanki ja tämä historia heijastuu nykyaikana ristiriitoina eri näkemysten ja odotusten välillä. Kustaa Vaasa katkaisi 1527 valtiolliset suhteet Paaviin ja muutti valtakunnan Lutherin oppiin saadakseen valtakunnassa toimineen katolisen kirkon omaisuuden valtiolle. Samalla kirkolle annettiin tehtäväksi paikallishallinnon järjestäminen, jonka tarkoituksena oli ensisijaisesti tehostaa veronkantoa kruunulle.
Vuosisatojen saatossa kirkolle määrättiin muita tavanomaisia julkisen sektorin tehtäviä, kuten vaivaishoito, alkeisopetus ja yleinen kansalaisten kontrollointi. Huolimatta valtiollisesta kehityksestä, kirkolle on jäänyt eräänlainen yhteiskunnallinen päällekkäisrooli, mm. väestökirjanpidossa, hautaustoimessa ja avioliittoon vihkimisessä. Tämän vastapainoksi kirkko nauttii edelleen erilaisia yhteiskunnan tarjoamia etuuksia, mm. verotusoikeus (ml. yhteisövero), pappiskoulutus valtion yliopistoissa, uskonnonopetus peruskoulussa sekä erityisesti kuulemisoikeus lainsäädännön valmistelussa.
Tämä historiallinen julkisvallan rooli tekee katolisesta ja ortodoksisesta uskonnosta poiketen luterilaisen kirkon teologian eläväksi, koska sen on pakko muuttaa julistustaan ja sanantulkintaansa yhteiskunnassa vallitsevien näkemysten ja arvojen mukaisesti. Luterilainen kirkko on yhteiskunnan kehitystä ja moniarvoisuutta tukeva valtiokirkko ja sellaisena se pysyy niin kauan kun enin osa kansaa on sen jäsenenä. Tykkää homoista tai ei, niin kirkon jatkuvaan uudistusprosessiin on vain sopeuduttava.”
Piispa Jolkkonen kaipasi perusteellista keskustelua avioliitosta näkyvässä ja julkisessa kannanotossaan, jonka hän esitti ennen eduskunnan äänestystä. Samaa aviointa ja perusteellista keskustelua kaipasi Helsingin piispana aiemmin toiminut Eero Huovinen lausunnossaan lakivaliokunnalle. Arkkipiispa Mäkisen ohella painokkaita toiveita käsitellä avioliittoa ja sen sisältöä on siis esitetty ja eduskunnan nyt tekemä päätös tarjoaa kirkolle aivan erinomaisen mahdollisuuden käydä tätä keskustelua ja pohdintaa. Vuonna 2013 piispa Repo arveli, että tämä olisi ”vaikea keskustelu” kirkossa, joten siinä mielessä vastakkaisiakin näkemyksiä löytyy mikäli minulta kysytään ja näitä nyt nähtyjä reaktioita on uskominen, on piispa Repo oikeassa. Mutta miksi suotta takertua tällaiseen negatiiviseen skenaarioon!
Kun avioliiton merkitystä lähdetään kirkon piirissä jälleen avaamaan, mielestäni keskustelussa tulisi kuulla varsinkin psykologisen tutkimuksen asiantuntijoita. Koska seksuaalisuus on paitsi lisääntymisen myös ihmisen kokonaispersoonan kannalta perustavanlaatuinen tekijä, pitää kysyä mm. näitä kysymyksiä: mitä (kaikkea) sitoutuminen ja avioliitto (jälkimmäinen julkisena ja tasa-arvoisena sitoumuksena) merkitsee yksilön psyykelle sekä seksuaalisuudelle? Mitä (kaikkea) yksilön psyykelle ja seksuaalisuudelle merkitsee se, että yhteisö/yleinen moraalikoodi asettaa jonkun seksuaalisuuden muodon tai suuntauksen alempiarvoiseksi kuin toisen? Mitä (kaikkea) yksilön psyykelle ja seksuaalisuudelle merkitsee se, että yhteisö/yleinen moraalikoodi asettaa jonkun sitoumuksen alempiarvoiseksi kuin toisen? En puolusta enkä tarkoita tässä seksuaalisuuden väkivaltaisia, alistavia tai lajienvälisiä muotoja (joista kaikista on ilmaisuja riippumatta seksuaalisesta suuntauksesta tai siviilisäädystä). Mietin, voiko avioliittokysymys vertautua sapattikysymykseen. Sekin oli ”ikuinen säädös”, ja pieni osa kristikuntaa on jäänyt noudattamaan vanhatestamentillista sapattia. Yleensä vakaumukselliset kristityt kaivavat lepopäivän pyhittämisestä käytäntöjä ja merkityksiä, jotka vaihtelevat melko laajalla skaalalla. Ne ovat myös muuttuneet ajan saatossa. Onko kysymys siis: ”Ihminen ei ole avioliittoa varten, vaan avioliitto on ihmistä varten.” ? Tahdon myös sanoa: keskustelun avioliitosta ja seksuaalisuudesta ei tulisi olla liian paperinmakuista ja teoretisoivaa. Keskustelu on myös hankalaa, koska vaikka kaikilla on empiiristä kokemusta omasta seksuaalisuudestaan ja psyyken kuvioista siellä puolella, niistä keskustelu riittävällä avoimuudella ja syvyydellä julkisesti ei yleensä ole mahdollista. En myöskään ole täysi individualisti, mutta ajattelen, että yhteisön hyvä koostuu myös yksilöiden hyvästä.
Oliskohan ihan puhtaasti laskelmointia. Miten saada äyrit riittämään. Siihen tarvitaan kansan suosiota.
Ilmoita asiaton kommentti