Suomen ev.lut kirkon kirkolliskokous käsitteli vuonna 2010 Piispainkokouksen selvityksen parisuhdelain seurauksia kirkossa 2010. sekä hyväksyi asiaan liittyvän perustevaliokunnan mietinnön. Asia kirjassa käsiteltiin hyvin laajasti kirkon avioliittokäsitystä. Arkkipiispa Kari Mäkinen johti tuolloin puhetta kirkolliskokouksessa.
Nyt samainen arkkipiispa Kari Mäkinen vaatii julkisuudessa kirkon avioliittokäsityksen uudelleen avaamista. Mikä kirkossa, siis nimenomaan kirkossa on muuttunut neljän vuoden kuluessa niin että kirkon käsitys avioliitosta tulisi jälleen avata. Eduskunta on äänestäessään avioliittoliittolaista nimenomaisesti edellyttänyt, ettei asia aiheuta ulkoapäin tulevia vaikutuksia kirkkoon. Mikä siis kirkossa on muuttunut? Miksei asiaan voisi otttaa aikalisää.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/F359F1ED9F897DD0C225770E0034026E/$FILE/PARISUHDE.pdf
Ecclesia Semper Reformanda Est
Näiin kuului Lutherin sanat latinaksi – kirkon on aina uudistuttava. Uudistuminen ei kuitenkaan ole itseisarvo siinä mielessä, että voidaan uudistua mihin suuntaan tahansa, vaan koko ajan joutuu kirkkoa puhdistamaan liasta aivan kuten mitä tahansa muuta kotia – kengissä kantautuu maailmasta sisälle monenmoista saastaa.
”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” – Roomalaiskirje 12:2
Voisiko tämä olla se kesä sinulle pappi tai kirkontyöntekijä, että myös sinä uudistut? Sinulla on ollut pitkään ajatuksena alkaa todenteolla lähestyä Jumala rukouksella ja tutkimalla Hänen sanaansa Raamatussa, mutta aina on ollut kiireitä. Mitä jos varaisit Jumalalle tänä kesänä viikon verran joka illan lukemalla vähintään tunnin Raamattua ja samalla rukoilemalla, että Herra Jeesus anna minun uudistua?
Lutherin sanomaksi väittämäsi latinankielinen lause paljastui googlettamalla olevan Hollannin reformoidusta kirkosta, ei Martti Lutherilta. Samaa mieltä hän on toki saattanut olla. Yksi paaveistakin on näköjään päästänyt lauseen huuliltaan.
Merkkivuotta voi juhlia paremmalla mielellä, kun kirkkomme haluaa ymmärtää Lutherin rippikäsityksen katumuksen sisällön ja sen merkityksen Ihmisen katumuksen ja syyllisyyden ymmärtämiseen. Lutherhan korvasi Katolisen kirkon synnintunnon ja katumuksen pelkällä katumuksella, minkä sisältö on oikean uskon synnyttämä synnintunto, mikä sitten päästetään. Vanhan Testamentin luomiskertomusta voi myös lukea ilman sopivia silmälaseja ja huomata Jumalan antaneen Ihmiselle omantunnon ja kyvyn moraaliseen ja eettiseen ymmärtämiseen ja niissä etenemiseen. Jos 1800-luvulla uudistaminen ja muuttaminen olivat hyväksyttäviä arvoja, mikähän on perusteena sille, että uskontomme sisällöstä on vaikea puhua. Olisikohan syynä perisynnin suvullisesti siirtyvä kirous. Mutta miten sitten kastetut vanhemmat saavat perisynnin vaivaaman lapsen, kun kirkkoisät vakuuttavat kasteen vapauttavan kertakaikkisesti siitä. Edelleen voi tuumata sitä, missä perisynnin aineellinen tai hengellinen substanssi on sen aikaa, kun Ihminen äitinsä kohdussa elollistuu, jos kerta kirkkomme ei myönnä hengen ja sielun olevan Ihmisen vakiovarusteita hedelmöityksestä alkaen.
Ihminen etenee moraalisesti ja eettisesti vain uskossa. Kaikki ihmisen omista sekulaareista lähtökohdistaan luomat kulttuurit, kristillinen kulttuuri mukaanlukien, ovat siten tuomitut epäonnistumaan. Perisynti on koko kosmoksen todellisuus. Näemme tämän ympärillämme päivittäin. Luther on tässä mielessä siis ajankohtaisempi kuin koskaan.
Näin on. Vain Jumalan sana voi puhdistaa ihmisen. Ja nyt sen lukeminen on helpompaa kuin koskaan, sillä se on vain yhden klikkauksen päässä. 😉
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.1.html
Joskin edellisiin kommentteihin on huomautettava, että Luther ei pitänyt itseään sen kummemmin ”reformaattorina” kuin ”uskonpuhdistaja.”
Mitä järkeä sellaisessa olisi ollut? Lutherin maailmankuvan, aikakäsityksen ja uskontulkinnan mukaan elettiin ehdottomasti viimeisiä hetkiä. Lutherille aika tuli, keskiaikaiseen tapaan ymmärrettynä, ihmistä vastaan, ja toi mukanaan kaikki ne tapahtumat, jotka Jumala oli ennalta määrännyt. Paavi oli antikristus. Lutherille Kristuksen paluu ja tuomiopäivä olivat lähimmän kulman takana. Ilman tätä ei Lutherin teologiasta voi ymmärtää mitään. Mitä järkeä missään ”reformaatiossa” tai pitkälle tähtäävässä kirkon uudistuksessa olisi ollut?
Annetaan nyt sentään Lutherin itsensä sanoa kirjeissään ja pamfleteissaan asiasta jotain
Sanal¬la maailma on voitettu, Sanalla on kirkko pelastettu, Sanalla se myöskin taas palautetaan ennalleen… ja Sanan voimalla anti¬kristus tullaan… tallaamaan maahan ilman väkivaltaa.”
Kirje Spalatinille 16.1.1521
1543
Pettymys toi kitkeryyttä
13. heinäkuuta: Melanchthon lähettää riitakirjoituksensa Responsion Wittenbergiin, missä se pian sen jälkeen painetaan Lutherin esipuheella varustettuna. Hän todistaa siinä, että reformaatio ei ole uudistus vaan alkuperäisen, aidon kristillisyyden palauttamista.
Luther puolestaan näyttää vielä kerran koko “paholaisen saastan”, joka hänen aikansa paavinkirkkoon on levinnyt. Kaikki vihollisuus reformaatiota kohtaan johtuu vain pelosta, että tuota helvetinjärveä hämmennetään. “Me olemme syyttömiä heidän vereensä. Me olemme tehneet kaikkemme, jotta parantaisimme tuon Babylonin. Mutta se ei ole antanut parantaa itseään
Protestanttisten kirkkokuntien itseymmärryksen kannalta uskonpuhdistus on kyllä käypä termi. Toiminnan tavoitteena kun ei ollut niinkään kirkon uudistaminen (mihin sana reformaatio = uudelleenmuovaaminen viittaa) vaan pyrkimys siihen kristinuskon tulkintaan, jota pidettiin alkuperäisenä, mutta jonka päälle oli kertynyt kristinuskon perusperiaatteille vieraitakin traditiokerrostumia. Toisaalta on luonnollista, että tämä arvoväritteinen termi ei oikein hyvin sovellu objekrtiivisuuteen pyrkivän historiatieteen termiksi. Historiallisena käsitteenä on tasapuolisempaa käyttää reformaatio-sanaa, sillä kyllähän katolinen äitikirkkokin uudistui, vaikka ei hyväksynytkään Lutherin ja kumppanien ajatuksia. Nykyajassa on lähentymistä tapahtunut, mikä on enimmäkseen hyvä asia.
Yhtä vähän kuin kolminaisuusajatukseen nähden on kirkkomme vaikea katsoa ymmärrystään perisynnin ymmärtämiseen, edellisellähän ei ole Apostolisen ajan vahvistusta. Sen sijaan ripillä on Uuden Testamentin vahvistus, mutta sitä taasen kirkkomme ei halua virallisesti pitää sakramenttina. Kolminaisuusajatushan vaikuttaisi sitten myös kasteeseen ja ehtoolliseen ja samoin kävisi Athasioksen yleiskirkolliselle tunnustukselle, missä alussa todetaan, että on vain yksi oikea kirkko, eikä sen ulkopuolella ole pelastusta vaan Ihminen on tuomittu ikuiseen kadotukseen. Loput kohdat 3-26 käsittelevät sitten Pyhää Kolminaisuutta. Mutta sitten kysymys siitä noudattaako animaalisia vaistojaan vaan ymmärtääkö toteuttaa elämässään yritystä ja ponnistusta, missä Ihminen tahtoo ja yrittää kulkea kohti inhimillisiä ja moraalisia päämääriä ja valintoja. Kyse on usein kärsimystä aiheuttavasta taistelusta, mutta tuottaa se myös iloa. Periaatteessa asiassa on kyse aina jokaista Ihmistä erikseen koskettavasta haasteesta, missä yhden Ihmisen on asia kerrallaan vastattava Hänelle tulevaan kysymykseen mitä tietä kulkea. No nyt on sitten kysymys siitä onko valinta vapaa vai onko se ennalta määrätty eli determinoitu. Tahdonvapautta ei voi osoittaa tieteellisesti olemattomaksi ja Ihmisen historia kertoo myös sitä käytetyn. Kari Peitsamon ajatus haluaa sitoa Ihmiset kirkkomme todistukseen ja tunnustukseen. Sama ymmärrys saa kirkkkomme toimimaan myös niin, että Se ei halua antaa laiskanpulleille rivijäsenilleen sielun hoito-opetusta, jotta Ihmiset ymmärtäisivät Heillä olevan todellisen mahdollisuuden vaikuttaa elämänsä kulkuun käyttämällä yritystä ja ponnistusta valintojensa tekemiseen eikä suostumalla usein vaistonvaraiseen ja ulkoapäin ohjattuun ratkaisuorientaatioon.
Raamatusta ei löydy kertaakaan sakramentti sanaa, sen enempää kuin sanaa kirkkokaan. Ei ole mitään muuta pelastuksen välinettä, kuin usko Jeesukseen ja Hänen kauttansa uudestisyntyminen.
Ihmisen omat humanistiset pyrkimykset kohti korkeampaa moraalia ja parempaa yhteiskuntaa ovat myös kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet surkeasti, jossa on esimerkkinä useita kommunistisia maita, jotka ovat kyllä lähteneet hyvistä tarkoitusperistä liikkeelle.
Kaikista suurin vääryys kirkon opetuksissa on Apostolien tekojen hylkääminen historialliseksi eikä tähän päivään kuuluvaksi. Ne seurakunnat maailmalla, jotka noudattavat Apostolien tekojen opetusta ”seurakuntaelämästä” kasvavat hurjaa vauhtia, kun taas vanhat laitoskirkot kuolevat muinaisjäännöksinä pois.
Ennen kaikkea uudestisyntyneet kristityt pitäisi opettaa sijoittajiksi kuluttajien sijaan. Monet nauttivat hyvästä opetuksesta ja seurakunnassa käymisestä, mutta sunnuntai aamun jälkeen se usko pistetään laatikkoon. Ei Raamattu tällaista opeta, vaan päinvastoin kehoittaa olemaan Jeesuksen todistajana, suolana vaikuttamassa ja valona pimeässä, sen sijaan että se kynttilä pistetään vakan alle piiloon.
Kuinka surullista se onkaan, että ihminen on tuhlannut koko elämänsä turhuuteen saamatta minkäänlaista aarretta taivaaseen.
Kyllä sieltä ecclesia löytyy.
Kari Peitsamo kosketti arkaa, mutta tärkeää asiaa.
Vapaan ratkaisuvallan myötä kaatuu Kristuksen risti.
Kuka muuta väittää, unohtaa sen, että kerjäläisiä olemme kaikki
Oliskohan ihan puhtaasti laskelmointia. Miten saada äyrit riittämään. Siihen tarvitaan kansan suosiota.
Eropumpullako ne rahat paremmin riittää?
Kun muuto ei kuitenkaan mene kirkolliskokouksessa läpi tulee sitten taas eropuumi.
Ehkä Mäkinen uskoo pehmittävänsä kirkolliskokouksenkin.
Avioliittolain muutosesitys on nyt edennyt suuressa valiokunnassa ja lakivaliokunnassa vähemmistöön jäänyt esitys palaa selaisenaan jatkettuun ensimmäiseen käsitelyyn. Suurivaliokunta ei ilmeisestikään työstänyt asiaan omaa peuklalonjälkeään. Lakiteksinesti laiksi ei siis etene kansalaisaloite vaan lakivaliokunnan vähemmistän vastalause.
http://yle.fi/uutiset/suuri_valiokunta_puolsi_sukupuolineutraalia_avioliittolakia/7666543
Nyt siotten voimme kaikessa rauhassa vertailla eduskunnan käsittelemää avioliittoa kirkolliseen avioliitto-opetukseen josta on käsitelty mm. vuoden 2010.
Tämän keskustelun aika on nyt, ei vuoden 2010 kannan uudelleenavaaminen.
Paljonkin on muuttunut. Kari Mäkinen ymmärtää sen, mitä moni muu ei näytä ymmärtävän. Jos kansalaisten (kirkon jäsenten) ja ev.lut. kirkon instituutionalistiset näkemykset tasa-arvosta erkaantuvat liiaksi toisistaan, se on kirkon tuho.
Eihän tässä ole laikaan kyse yhteiskunnallisesta tasa-arvosta vaan uskonnollisesta vihkitoimituksesta.
Ei pidä luulla Suomen kansaa niin tyhmäksi, että se suhtautuisi kirkoliseen vihkimiseenm pelkkänä ohjelmannumerona häissä.
Kyllä jokaisen täydessä ymmärryksessä olevan suomalaisen tulee tajuta, että vihkitoimitus on kirkolle itselleen uskonnollinen toimitus. Muutoin on koulun uskonnon/et:n opetus mennyt täysin harakoilla.
Siunauksen/ vihkitoimituksen lähtökohta ei siis ole yhteiskunnallinen tasa-arvo, vaan mm. usko, toivo, rakkaus, laupeus ja armo,
”Eihän tässä ole laikaan kyse yhteiskunnallisesta tasa-arvosta vaan uskonnollisesta vihkitoimituksesta.”
Niin, eipä kai. Mutta onko kirkolla varaa väheksyä jäsenkuntansa enemmistön tasa-arvokäsityksiä? Tästä nähdäkseni on myös kysymys.
”Kyllä jokaisen täydessä ymmärryksessä olevan suomalaisen tulee tajuta, että vihkitoimitus on kirkolle itselleen uskonnollinen toimitus. Muutoin on koulun uskonnon/et:n opetus mennyt täysin harakoille.”
Kyllä tietysti kirkolle se on uskonnollinen toimitus, mutta yhä useammalle kansalaiselle se ei ole enää ollut sitä pitkiin aikoihin. Kirkkovihkimisten määrä on ollut jo pitkään laskussa, mikäli olen oikein lukenut tilastoja. Yhä harvempi nuori enää nykyisin haaveilee kirkkohäistä.
Miksi kirkon pitäisi panostaa opistaan poikkeaviin ”kirkkohäihin”, jos ihmiset ei enää edes halua kirkkohäitä?
”Miksi kirkon pitäisi panostaa opistaan poikkeaviin “kirkkohäihin”, jos ihmiset ei enää edes halua kirkkohäitä?”
Tämä on hyvä kysymys. Mitä kirkon oppiin tulee, ei se ole ollut kiveen hakattua aikaisemminkaan, naispappeus ja homopariliittojen siunaaminen vaikkapa esimerkkeinä.
En oikein ymmärrä mitä lisäpanostuksia siihen tarvittaisiin jos avattaisiin vihkimiskäytännöt kaikille sitä haluaville. Vihkiväthän kirkon papit nykyään kauppakeskuksia, stadioneja ja koirien hautausmaitakin.
Mielestäni on selvää, että jos kirkko pitäytyy jatkossakin nykyisessä rajaavassa vihkimiskäytännössään, suunta on vain alaspäin. Mikäli kansalaiset mieltävät kirkon tukevan heidän omia käsityksiään avioliitosta ja elämästä ylipäätäänkin, kirkkohäät saattaisisivat kokea vaikkapa uuden ”renesanssin”. Kaikki avaimet ovat kirkolla itsellään, niinkuin ovat tähänkin saakka olleet.
Sivuutat nyt Jussi Tynkkynen tärkeän näkökulman. Kirkon toiminnan ydin ei ole kirkkohäissä, vaan kasteessa ja säännöllisesti Herran pyhälle ehtoolliselle kokoontuvassa seurakunnassa.
Ennen kuin kirkko muuttaa pyhien toimitustensa sisältöä, kirkon on kysyttävä jumalanpalveluseurakuntien kantaa asiaan. Kirkon hallinnossa tämä tapahtuu kirkon hallinnollisen luottamushenkilöorganisaation välityksellä. Sitävarten kirkon hallintoon on valittu kristillisestä vakaumukseestaan tunnettuja henkilöitä.
”Sivutat (sivuutat?) nyt Jussi Tynkkynen tärkeän näkökulman. Kirkon toiminnan ydin ei ole kirkkohäissä, vaan kasteessa ja säännöllisesti Herran pyhälle ehtoolliselle kokoontuvassa seurakunnassa.”
Eikös aviolitto ja avioliittoon vihkiminen ole yksi ev.lut. kirkon kolmesta sakramentista? Näin olen ymmärtänyt.
”Ennen kuin kirkko muuttaa pyhien toimitustensa sisältöä, kirkon on kysyttävä jumalanpalveluseurakuntien kantaa asiaan. Kirkon hallinnossa tämä tapahtuu kirkon hallinnollisen luottamushenkilöorganisaation välityksellä. Sitävarten kirkon hallintoon on valittu kristillisestä vakaumukseestaan tunnettuja henkilöitä.”
Näin tuo asia lienee tällä hetkellä. Täytyy myöntää etten kovin hyvin tunne kirkkolakia enkä kirkon hallinto- ja johtosääntöjä koska en ole ollut aktiivsesti mukana kirkon toiminnassa. Mutta kyllä kai kirkollakin on oma visionsa?
Jukka, näemmä teillä blogisteilla on mahdollisuus korjata ja editoida tekstiänne jälkikäteen. Meille alempiarvoisille rivikommentaattoreille tätä mahdollisuutta ei ole suotu. Vähän olen kateellinen.
Editointi mahdollisuus koskee vain omaa blogia. Itse en käytä sita asiasisällön jälkikäteismuokkaukseen.
Näin arvelinkin olevan. En toki epäillytkään että muuttaisit olennaisesti blogisi sisältöä jälkikäteen. Oikeinkirjoitusvirheet ovat eri asia ja sitä myös tarkoitin.
Jussi Tynkkynen:
”Eikös aviolitto ja avioliittoon vihkiminen ole yksi ev.lut. kirkon kolmesta sakramentista? Näin olen ymmärtänyt.”
No ei todellakaan ole. Evl-kirkon sakramentit ovat kaste ja ehtoollinen. Piste.