”Uskooni en tarvitse kirkkoa ja sen oppeja. Se on Jumalan ja minun välinen asia.” Näin kuulee sanottavan. – Jumalasuhde on henkilökohtainen, mutta yhteisöllisyys kuuluu kristinuskoon. Meillä on vastuu toisistamme.
Monille yhteisöön kuuluminen ja yhteyden kokeminen on peruste kuulua kirkkoon. Kirkko on koti, johon on aina hyvä palata, kun maailma koettelee.
Kirkkotila on paikka hiljentyä toisten ihmisten kanssa. Kirkon ovi on aina avoinna, ainakin sen pitäisi olla. Messussa käydään, että selvitään tässä elämässä. Niin ajatellaan varsinkin kun on hätä. Hyvinä päivinä käydään kiittämässä.
Yhteisössä ei eletä vain saamapuolella. Siellä voin tuntea, että minua tarvitaan. Yhteyden etsimistä ei pidä kuitenkaan aloittaa lähimmäisten kristillisyyden arvioimisella.
Kirkko tekee ja kirkossa tehdään paljon hyvää monelta taholta aiheutettujen paineiden keskellä. Useimmiten kirkko ja sen diakoniatyö on joutunut ottamaan kopin, kun yhteiskunnanjärjestelmistä ei ole ollut apua.
Kirkolta kaivataan yhteiskunnallista vaikuttamista ja köyhien auttamista. Kirkko voi vaikuttaa suoraan työmuotojensa kuten diakonian ja sen vapaaehtoisten kautta, mutta ennen muuta välillisesti ihmisten avulla. Sitä on arvo- ja asennekeskusteluun osallistuminen.
”Kirkon on uskallettava tarttua rohkeammin vuoropuheluun niiden uskonilmausten kanssa, jotka tulevat vastaan seurakuntatyön arjessa, facebookissa, kodeissa, kaduilla ja kuppiloissa.”
Voisiko uudenlainen vapaaehtoistyö olla jotain tämänkaltaista: työntekijät, vapaaehtoiset ja avun tarvitsijat pohtisivat yhdessä, missä ja millaista apua eniten tarvitaan ja tarttuisivat sitten toimeen.
Ihmisille tärkeät elämän ja kuoleman kysymykset jäävät usein huomaamatta, kun huomio kohdistuu vesilasimyrskyihin.
Kirkon tuote myönnetään hyväksi, mutta osaammeko markkinoida sitä oikein. Pelkkä julistaminen ei enää pure.
Yksi teko on enemmän kuin tuhat puhetta. Hyvän puun tuntee sen hedelmistä.
Eiköhän aika moni lemmikki ole JO taivaassa, ainakin sapuskat on taivaalliset.
Ärsyttää tällaiset liberaalipaavit, jotka myötäilevat yhteiskunnan asenteita ja erkaantuvat Raamatun auktoriteetista. Johanneksen ilmestys 22. luku jae 15 sanoo aivan selvällä suomenkielellä, että koirat eivät pääse taivaaseen. Käsittämättämätöntä millaisella korvasyyhyllä paavi Raamattua tulkitsee.
Mielestäni yli- tai aliarvioit lukijoiden ymmärtämisen tason.
Ei jokainen koira-sana tarkoita koiraa eläimenä, ei Raamatussa eikä muussakaan ilmaisussa.
Vertaus on yleensä selkeä sellaisenaan, – sinullekinko?
Reijo Mänttäri on aivan oikeassa. Ei ”aasikaan” aina tarkoita eläintä – varsinkaan liikentessä.
Lähi-idässä pahin ihmiseen kohdistuva kirosana on ”koira” (arab. ”kälb” hepr. ”kelev”). Lienee vaikuttanut vahvasti juutalaisen Johanneksen ajatteluun, kun hän kuvaili inhottavia ihmisiä, jotka jäävät vaille taivaspaikkaa.
Pääsevätkö homoseksuaalitkin eläimet taivaaseen?
Itseasiassa eläinkunnassa homoseksuaalisuus on, hetero- ja biseksuaalisuuden ohella, varsin tavallista. Luullakseni homoseksuaalit eläimet pääsevät taivaaseen, mikäli eivät toteuta taipumustaan, ja yrittävät eheytyä.
Jahas, Laaksonen lähtee taas tulkitsemaan Raamatusta aivan omiaan. Kyllä siellä sanotaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi sekä puhutaan miesten kanssa makaavista miehistä sekä luonnonvastaiseksi vaihtaneista naisista.
Raamattu ei missään kohtaa kiellä homoseksuaalista käyttäytymistä eläimiltä. Nähdäkseni Raamatun mukaan homoseksuaalit eläimet saavat toteuttaa taipumustaan eikä heillä ole velvollisuutta eheytyä. Ainakin siis jos uskomme, mitä Raamattu sanoo emmekä lähde sitä ihmisviisaudella tulkitsemaan omiin tarkoitusperiimme sopivaksi.
Ja kuten jo aikaisemmin totesin, koirien tarvitsee vain hyväksyä se tosiasia, että niillä ei ole asiaa taivaaseen.
Parannuksen tekoa on jatkettava: Vihervaara on oikeassa. Mikäli halutaan edes jossain määrin säilyttää Raamatun arvovalta ja olla uskollisia Raamatun selkeälle sanalla on ainoa johtopäätös: homoseksuaalit eläimet pääsevät taivaaseen, paitsi koirat (ja noidat ja hups..irstailijat) seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Itseasiassa menen kyllä mieluummin samaan loppusijoituspaikkaan koirien, noitien ja irstailijoiden kanssa kuin tiukkapipoisten moralistien. 🙂
Jumalan luomilla homoseksuaalisilla eläimillä on siis paljon helpompaa kuin Jumalan luomilla homoseksuaalisilla Homo Sapiens -nisäkkäillä.
”Siat pääsee taivaaseen, ihmiset ei, liity meihin enkeleihin….”
https://www.youtube.com/watch?v=LVLRGKuEhis
Tämä uusi paavi on kyllä tavallaan symppis, mutta hänen teologiset kommenttinsa saavat minut pelkäämään hänen johtamansa kirkon puolesta. Vai onko taas kyse ”osaavasta” journalismista, joka ei osaa tulkita puheen eri sävyjä ja retorisia tehokeinoja tms.?
(No joo, kyllä Lutherkin kai lohdutti tytärtään, että taivaassakin olisi kivoja koiria, niin kuin Lutherin perheen Tomppeli, mutta ei hän varmasti tarkoittanut, että Tomppeli olisi henkilökohtaisesti Leenan leikkikaverina taivaassa. Ei tosin ehkä paavikaan, mutta sellainen epäilys kyllä jutusta heräsi.)
Jos ajattelemme ikuisuutta äärettömän pitkänä aikana, niin Leenalla pitäisi olla äärettömän monta tilaisuutta leikkiä sekä Ransu-paavin että Tomppeli-koiran kanssa.
Luotettavuuden ja häilyvyyden perusteella ja suhteen ei mitään syytä olla eri mieltä Paavin kanssa.
Paavin etu on se, että hän Katolisen kirkon ehdottomana auktoriteettina voi julistaa, mikä on oikein ja mikä ei ole oikein.
Tällä katolisella logiikalla paavin määrittely eläinten iankaikkisuusosasta menee läpi, vaikkei se olekkaan julistettu ”ex-catedra”.
Eikö tämän Paavin ilmoitus liity ajatukseen ja kysymykseen eläinten sieluisuudesta? Siitä, onko eläimillä sielu, siitä on keskusteltu niin kauan kuin muistan. Ja aina on oltu erimielisä tästä. Onhan aina kiistelty myös ihmisten sieluisuudesta.
Kysymys on myös siitä, ovatko kaikki eläimet tasa-arvosia, ja jos ovat, niin ovatko jotkut tasa-arvoisempia kuin toiset. Lemmikkieläin taivaassa ei ole mitenkään outo ajatus, mutta onko siellä myös syöpäläisiä?
Kyllähän klassinen teologia antiikin filosofiaan tukeutuen ilman muuta myöntää, että eläimilläkin on ”sielu”, mutta ei ”rationaalista sielua” eikä myöskään kuolemattomuutta.
Mutta mahtaako paavi tosiaan meinata, että muurahaisetkin pääsevät taivaaseen, ja hyttyset, ja särjet ja simput ja talitintit, kaikki yksilöinä ja erikseen … ?
1. Kor. 15:35-58, selvittää ja erottelee katoavan ja katoamattoman. Muutama ote:
Lihasta, 39. jae: Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
Ruumiista, 40. jae: Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; …, ja
44. jae: kylvetään sielullinen-luonnollinen (psuchikos) ruumis , nousee hengellinen (pneumatikos ) ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen
50. jae: Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
Eli hengellinen, uudestisyntynyt osa ihmistä perii ja kestää Jeesuksen seurassa ikuisuuden, mutta muu on tulelle talletettu, jopa inhimillinen ihanuus.
On totta, että antiikin filosofiat ja klassinen kirkko-kristillisyys usein tulevat samaan tulokseen kuin edelläoleva kohta Raamatusta. Mutta miksi viitata niihin? Ihmisten ”paranteluihin” tarttuu aina tarpeetonta, jopa väärää.
Entäs kirput, luteet ja täit…myöskin yksilöinä ja erikseen?
Jumalan valtakunnassa kaikilla on kivaa. Erityisesti ihmisillä, mutta miksei myös kirpuilla, luteilla ja täillä. Kukaan ei kiusaa ketään, joten mieluusti näkisin siellä myös syöpäläisistä vapaat koira-vainajani, jotka kaikki yhdessä iloitsevat ihmiskunnan pelastuksesta Kristuksen tähden.
Vai eikö siellä olekaan tilaa kaikelle hyvyydelle ja rakkaudelle, joka on Jumalasta syntynyt?
Ymmärrän Room.8:19-21 siten että eläimet pääsevät taivaaseen. Tai siis siihen hyvään paikkaan joka on maailmanlopun jälkeen. Vai miten tuo pitäisi ymmärtää?