Kirkko voi muuttaa avioliittokäsitystään
Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä on käyty kiivasta keskustelua kirkkohallituksen johtoryhmän päätöksestä tukea Pride-tapahtumaa. Taustalla on erilaiset käsitykset avioliitosta ja kirkon opista.
Kirkossa on 2000-luvulla toteutettu laaja selvitysprosessi suhtautumisesta rekisteröityihin parisuhteisiin ja sittemmin samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Vuonna 2010 piispainkokouksen selvityksessä todettiin kirkossa olevan kaksi erilaista Raamatun tulkintalinjaa. Ensimmäisen mukaan Raamatun homoseksuaalisuutta koskevat kiellot koskevat homoseksuaalisuutta kaikissa muodoissaan. Toisen tulkintalinjan mukaan homoseksuaalisuuteen liitetyt raamatunkohdat eivät kuvaa tämän päivän luottamukseen ja rakkauteen perustuvia suhteita. Piispainkokouksen selvityksessä molempien tulkintalinjojen edustajien todetaan haluavan olla uskollisia Raamatun sanomalle ja molempien toivotaan mahtuvan kirkon sisälle. Tämä kahden tulkintalinjan salliva piispainkokouksen kanta näyttää usein unohtuvan keskustelupuheenvuoroissa, joissa Raamattua käytetään perusteluna.
Vuonna 1999 hyväksytty Katekismus vaikenee homoseksuaalisuudesta. Tämä osoittanee, ettei kysymys homoseksuaalisuudesta ole, tai ainakaan tuolloin ollut, kirkolle kovin keskeinen. Vuonna 2003 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjassa morsiusparin sukupuolet mainitaan eri tekstivaihtoehdoissa ja vihittäville esitettävien kysymysten sanamuodoissa aviomieheksi/aviovaimoksi. Kaava mahdollistaa avioparin vihkimisen kirkkokäsikirjan mukaisesti ilman mainintaa avioliiton kuulumisesta miehen ja naisen välille tai avioliiton elinikäisyyttä. Jälkimmäinen on yhteiskunnallisen kehityksen myötä muuttunut vaatimuksesta ihanteeksi, joka voidaan jättää vihkimisessä mainitsematta.
Kirkon avioliitto-opetusta kuvataan laajasti vuonna 2008 julkaistussa piispojen puheenvuorossa Rakkauden lahja. Teoksessa korostuu kaksi kirkon avioliittokäsityksen keskeistä tekijää: avioliitto Jumalan asettamana järjestyksenä ja avioliitto suhteena, joka edistää hyviä seurauksia.
Avioliiton järjestysluonteeseen kuuluu, että Jumala asetti avioliiton luomisessa. Miehen ja naisen elinikäisen avioliiton ihanne kuuluu ihmisen olemukseen ja siksi se tukee parhaiten puolisoiden, lasten ja yhteiskunnan hyvinvointia. Jumalan asetuksen korostus merkitsee, ettei kirkon päättäjillä ole oikeutta muuttaa kirkon avioliittokäsitystä.
Toiseksi avioliittoa kuvataan suhteena, jolla on hyviä seurauksia. Parisuhde, puolisot ja mahdolliset lapset voivat hyvin, kun puolisot tukevat toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä ja opettelevat rakastamaan toisiaan yhä syvemmin. Vuonna 2016 julkaistu piispainkokouksen selonteko korostaa hyvien seurausten ja parisuhteen lainalaisuuksien kuulumista yhtä lailla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuin heteroiden parisuhteisiin. Hyvien seurausten edistäminen ei kirkon uusimmissa asiakirjoissa liity välttämättä Jumalan asetukseen.
George A. Lindbeckin mukaan kirkkokunnan oppi ei välttämättä kuvaa sen uskon kannalta keskeisiä, vaan ristiriitoja herättäneitä asioita. Kirkon jäsenet jakavat erilaisia uskomuksia ja käytänteitä, joista ristiriitatilanteissa muotoillaan virallisia oppilauselmia. 300-luvun kiista Jumalan kolminaisuudesta ja reformaatioajan erimielisyys kasteesta tai pappien selibaatista näkyy edelleen kirkkomme opissa.
Kirkon 2000-luvun kannanotot korostavat avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille. Esimerkiksi kirkolliskokouksen perustevaliokunta kuvasi vuonna 2010 miehen ja naisen avioliittoa kirkon uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan kuuluvana muuttamattomana käsityksenä. Kirkon asiakirjojen lukijoiden on syytä ymmärtää, että tällainen korostus kertoo enemmän asian tosiasiallisesta ristiriitaisuudesta kuin kirkon iankaikkisesta muuttumattomasta käsityksestä.
Kirkolliskokouksen perustevaliokunta arvioi kirkon avioliittokäsityksen laajentamista mietinnössään 1/2018. Samalla kun mietintö perustelee avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille, mietintö tulee kuvanneeksi kaikki sellaiset argumentit, joilla avioliittokäsityksen laajentaminen on perusteltavissa.
Mikäli kirkolliskokouksen riittävä enemmistö haluaa jonain päivänä muuttaa kirkon avioliittokäsitystä, perusteluissa kannattaa korostaa kirkon tukea ja siunausta kaikille parisuhteille, jotka edistävät hyvää elämää ja ihmisten hyvinvointia. Avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille tukee parhaiten avioliiton järjestysluonteen ja Jumalan asetuksen korostus. Jälkimmäisessä on riskinä, että kirkko ajautuu tilanteeseen, jossa kirkon uskon varassa ylläpidetään näkemystä, jota yhteiskunnassa ei pidetä eettisesti oikeana.
Kirjoittaja on Lopen kirkkoherra, jonka väitöskirja kirkon eettisistä kannanotoista tarkastetaan syksyllä 2019.
Teksti on julkaistu Kotimaa-lehden mielipide-osastolla 25.7.2019. Blogitekstiin on lisätty linkkejä tekstissä mainittuihin dokumentteihin.
117 kommenttia
> Jälkimmäisessä on riskinä, että kirkko ajautuu tilanteeseen, jossa kirkon uskon varassa ylläpidetään näkemystä, jota yhteiskunnassa ei pidetä eettisesti oikeana.
Erittäin hyvin sanottu ja nyt ollaan mielestäni asian ytimessä.
Mielestäni voimme vain tiettyyn rajaan perustella, että Jumala vaatii meitä tekemään asioita, jotka ovat eettisesti arveluttavia. Siinä vaiheessa kun Jumalan meille asettamat säännöt tuntuvat kohtuuttoman epäeettisiltä, herää oikeutettu kysymys siitä, olemmeko sittenkin ymmärtäneet Jumalan tahdon väärin.
Kirkon suunnalta on 2000-luvulla esitetty hyvin arvovaltaisia anteeksipyyntöjä siitä, että kirkko on menneisyydessä kohdellut seksuaalivähemmistöjä epäeettisesti. Nyt en puhu avioliitosta vaan yleisestä suhtautumisesta ja kielenkäytöstä. Tämän voi ajatella, että kirkko myöntää erehtyneensä ja menneillä vuosikymmenillä tapahtunut seksuaalivähemmistöjen halveksuntaa ei nykyisin pidetä kirkon opin tai Jumalan tahdon mukaisena.
Tästä seuraa tietenkin se kysymys, että jos edellisten vuosikymmenten käytöksemme ei ole eettisesti oikein ja kirkon opin mukaista, olemmeko nyt sitten tänään annostelleet seksuaalivähemmistöön kuuluville lähimmäisillemme juuri oikean määrän suvaitsevaisuutta.
Sanokaahan kuka johtaa kirkkoa ja on siis johtanut?
Voiko siis uskoa sellaiseen kirkkoon joka itse väittää perustavansa itsensä kalliolle ja nyt sitten on muuttanut mieltään täydellisen päinvastaiseksi, onko kallio murentunut vai mitä?
Tämä on hyvä, olen odottanut tätä Tuomas. Olet tehnyt tutkimusta ja näyttää siltä, että se on laajentanut käsitystäsi tai ajatteluasi – elleivät ne ole jo valmiiksi olleet laaja-alaiset.
Mitä ajattelet siitä, jos viimeinen lauseesi olisi muodossa ”Jälkimmäisessä on varauduttava siihen, että kirkko ajautuu tilanteeseen, jossa kirkon usko ylläpitää näkemystä, jota yhteiskunnassa ei pidetä eettisesti oikeana”? Tai peräti ”… jossa kirkon usko ylläpitää näkemystä, jota se ei pidä eettisesti oikeana”? Tarkoitan että voivatko yhteiskunnan ja kirkon eettiset näkemys ovat erilaisia – tai että voiko kirkon usko osoittaa toiseen suuntaan kuin sen etiikka?
(Pitää tässä kohtaa sanoa oma näkemykseni, jolla sanoudun irti koko dilemmasta: mielestäni avioliittoon vihkiminen ei ole lainkaan kirkon asia, riippumatta vihittävien sukupuolista tai suuntautumisista. Ajattelen sen kuuluvan niihin asioihin, joita kirkolle sälytettiin niihin aikoihin kun Ruotsin kuningas johti uskonpuhdistuksen toteutumista näillä seuduilla. Ei kiertokoulujen pitäminenkään ole enää seurakuntien vastuulla. Historiaa pidemmälle oppineet voivat tässä minua kyllä valistaa.)
Kirkko voi muuttaa avioliittokäsitystään vain siinä tapauksessa, että samalla hyväksytään, että ollaan tietoisesti muuttamassa avioliiton perustetta uskonnollisessa kontekstissa. Kyse ei siis ole esimerkiksi aikojen saatossa perusteettomaksi käyneen rajoituksen poistamisestä, vaan koko avioliittokäsityksen olemuksen uudelleen arvioinnista.
Sammalla on muistettava, että kirkko voi edistää yksilöiden välistä tasa-arvoa ihmisten biologisista eroista riippumatta, mutta ei itse biologiasta. Jumala on siis tarkoittanut, että nimenomaan miehet ja naiset lisääntyvät keskenään ja tästä syystä miehen ja naisen välisillä parisuhteilla säilyy aina erityinen merkitys verrattuna muunlaisiin ihmissuhdekombinaatioihin.
Jos kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien kihlaparien kirkollisen vihkimisen, tarvitaan tätä varten uudenlainen retoriikka joka ei kuitenkaan poissulje perinteisen avioliittokäsityksen edelleen soveltamista miehen ja naisen välisiin vihkitoimituksiin. Vain tässä tapauksessa voidaan perustella, ettei avioliittokäsityksen laajentamien olisi mitenkään miehen ja naisen muodostamilta kihlapareilta pois. Ratkaisua voidaan kutsua positiiviseksi erilaisuuden huomioon ottamiseksi, joka on siis vastakohta negatiiviselle yhdenvertaisuudelle, kaikkien kohtelulle kaikissa olosuhteissa samalla tavoin.
Raamatun arvovalta kannattaa pitää tärkeimpänä, jota ei imisen ole lupa muuttaa. Lähinmäisen rakkaus on eri käsite, kuin miehen ja naisen välillä oleva käsite rakkaudesta.
Näen tämän kirkon ”ymmärtämyksen” valepuvussa hyväksyvän homot ja lesbot jäsenikseen . Kirkon johtajat puolustavat homo ja lesborakkautta eivätkä vain toivota sitä tervetulleeksi, vaan rohkaisevat harjoittamaan sitä. Homo ja lesbopappeja asetetaan virkoihin ja heille annetaan vaikutusvaltaisia paikkoja tässä kirkossa ja heitä tervehditään uudenlaisina uranuurtajina, jotka esittävät uusia käsityksiä rakkaudesta ja evankeliumista.
Kaikkein murheellisinta on se, että näen tulevan päivän, jolloin homoseksuaalit eivät enää etsi apua kirkolta. Sen sijaan kirkko puolustaa ja ihailee heitä heidän rohkeutensa vuoksi ja siitä syystä, että he haluavat olla erilaisia. Tämä kirkko mukautuu ihmisen lihan heikkouksiin ja lähtee rohkaisemaan ihmiskuntaa synnissään. Syyllisyyskomplekseista syytetään vanhanaikaisia synnin tuomitsevia saarnaajia, koska nää sanovat suoraan, mitä ajattelevat niiden ihmisten teoista, joiden pitäisi saada apua ja neuvoa. Uudenlaisin opetuksin yritetään valistaa ihmisiä elämään ongelmiensa kanssa ja jopa nauttimaan heikkouksistaan ”Jumalan lahjoina”.
Kiitos blogista, Tuomas! Hiottu, analyyttinen teksti, jota on ilo lukea.
Jos kirkko muuttaa aviokäsitystään koskemaan myös samansukupuolista tahtomista muuttuu myös avion status. Näin pitää voida todeta ja lukea myös kirkon järjestyksestä. Ilman kirkon päätöksiä kirkon papin siunaus samansukupuoliselle parille vertautuu uskovan maallikon antamaan siunaukseen.
On vielä huomattava ettei Helanderin malli vapaaehtoisuudesta käy koska ilman kirkon päätöksiä vapaaehtoisesti siunaava pappi ei anna kirkon siunausta ja samalla kirkon alttarin siunausta.
Näin kysymystä perinteisen aviomallin statuksesta ja sen laajentamisesta on mahdoton sivuuttaa taktisilla oivalluksilla verbalisaation mahdollisuuksista sanoa yhtä ja tarkoittaa toista esimerkiksi seurakunnan, seurakunnan tavan, ja lukijan mukaan.
””Kirkon ja sen jäsenten ja toimijoiden kannattaa luottaa Jumalan Sanaan kuin kallioon. Ja kyseenalaistaa omaa raamatuntulkintaansa, koska vaikka Jumalan Sana ei erehdy, oma tulkinta ja yhteinen tulkintaperinne voi mennä hyvinkin metsään.””(Tuomas Hynynen)
Otetaampa sitten kalliolta tekstiä
Matt. 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Siis nyt on varmaa että Jumala salaa evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ILMOITTAA sen lapsenmielisille.
Mitä tarkoittaa ”Jumala ilmoittaa”, onko se enää epäselvää ja oman tulkinnan varaista?
Ajatellaampa nyt opetuslapsia eli he elivät liki kolme vuotta Jeesuksen seurassa ja kuulivat kaiken Hänen opetuksistaan ja kaikki vertaukset ja niiden selitykset, ymmärsivätkö he ne, eivät, siis jokin ”mätti” eli evankeliumi oli vielä ”salattu” heiltäkin.
Kuinka sitten Jumala ”ilmoittaa” evankeliumin, Pyhän Hengen kautta eli niin kuin opetuslapset saivat Pyhän Hengen joka avasi heille Jeesuksen Sanat niin tänäpäivänäkin vasta kun ihminen saa Pyhän Hengen hän voi ymmärtää evankeliumin, muuten se on salattu ja omien tulkintojen ja yhteisten tulkintaperinteiden sekasotku.
Siis KUN JUMALA ILMOITTAA evankeliumin niin se ei ole epäselvää vaan selvää että lapsenmielinen sen voi ymmärtää, ei Isä jätä lapsiaan poukkoilemaan sinne tänne vaan johtaa selkästi Jeesuksen Sanoilla jotka vain Hänen seuraajansa kuulevat.
Ihan vain kuriositeettina pitäisi lukea Raamatusta niitä kohtia, joissa yksilöiden väärät teot ovat tuoneet turmelusta koko kansalle. Emme siis ole vastuussa vain itsellemme, vaikka Jumala olisikin siirretty keskiöstä jonnekkin.
Hyvä kirjoitus, kiitos Tuomas. Onnea väitökseen.
Linkistä voi tilata erinomaisen katekismuksen, suosittelen:
https://www.lhpk.fi/kauppa/martti-lutherin-teokset/katekismus-martti-lutherin-vaha-katekismus-lyhyesti-selitettyna/
Ilmoita asiaton kommentti