Kirkko voi muuttaa avioliittokäsitystään
Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä on käyty kiivasta keskustelua kirkkohallituksen johtoryhmän päätöksestä tukea Pride-tapahtumaa. Taustalla on erilaiset käsitykset avioliitosta ja kirkon opista.
Kirkossa on 2000-luvulla toteutettu laaja selvitysprosessi suhtautumisesta rekisteröityihin parisuhteisiin ja sittemmin samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Vuonna 2010 piispainkokouksen selvityksessä todettiin kirkossa olevan kaksi erilaista Raamatun tulkintalinjaa. Ensimmäisen mukaan Raamatun homoseksuaalisuutta koskevat kiellot koskevat homoseksuaalisuutta kaikissa muodoissaan. Toisen tulkintalinjan mukaan homoseksuaalisuuteen liitetyt raamatunkohdat eivät kuvaa tämän päivän luottamukseen ja rakkauteen perustuvia suhteita. Piispainkokouksen selvityksessä molempien tulkintalinjojen edustajien todetaan haluavan olla uskollisia Raamatun sanomalle ja molempien toivotaan mahtuvan kirkon sisälle. Tämä kahden tulkintalinjan salliva piispainkokouksen kanta näyttää usein unohtuvan keskustelupuheenvuoroissa, joissa Raamattua käytetään perusteluna.
Vuonna 1999 hyväksytty Katekismus vaikenee homoseksuaalisuudesta. Tämä osoittanee, ettei kysymys homoseksuaalisuudesta ole, tai ainakaan tuolloin ollut, kirkolle kovin keskeinen. Vuonna 2003 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjassa morsiusparin sukupuolet mainitaan eri tekstivaihtoehdoissa ja vihittäville esitettävien kysymysten sanamuodoissa aviomieheksi/aviovaimoksi. Kaava mahdollistaa avioparin vihkimisen kirkkokäsikirjan mukaisesti ilman mainintaa avioliiton kuulumisesta miehen ja naisen välille tai avioliiton elinikäisyyttä. Jälkimmäinen on yhteiskunnallisen kehityksen myötä muuttunut vaatimuksesta ihanteeksi, joka voidaan jättää vihkimisessä mainitsematta.
Kirkon avioliitto-opetusta kuvataan laajasti vuonna 2008 julkaistussa piispojen puheenvuorossa Rakkauden lahja. Teoksessa korostuu kaksi kirkon avioliittokäsityksen keskeistä tekijää: avioliitto Jumalan asettamana järjestyksenä ja avioliitto suhteena, joka edistää hyviä seurauksia.
Avioliiton järjestysluonteeseen kuuluu, että Jumala asetti avioliiton luomisessa. Miehen ja naisen elinikäisen avioliiton ihanne kuuluu ihmisen olemukseen ja siksi se tukee parhaiten puolisoiden, lasten ja yhteiskunnan hyvinvointia. Jumalan asetuksen korostus merkitsee, ettei kirkon päättäjillä ole oikeutta muuttaa kirkon avioliittokäsitystä.
Toiseksi avioliittoa kuvataan suhteena, jolla on hyviä seurauksia. Parisuhde, puolisot ja mahdolliset lapset voivat hyvin, kun puolisot tukevat toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä ja opettelevat rakastamaan toisiaan yhä syvemmin. Vuonna 2016 julkaistu piispainkokouksen selonteko korostaa hyvien seurausten ja parisuhteen lainalaisuuksien kuulumista yhtä lailla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuin heteroiden parisuhteisiin. Hyvien seurausten edistäminen ei kirkon uusimmissa asiakirjoissa liity välttämättä Jumalan asetukseen.
George A. Lindbeckin mukaan kirkkokunnan oppi ei välttämättä kuvaa sen uskon kannalta keskeisiä, vaan ristiriitoja herättäneitä asioita. Kirkon jäsenet jakavat erilaisia uskomuksia ja käytänteitä, joista ristiriitatilanteissa muotoillaan virallisia oppilauselmia. 300-luvun kiista Jumalan kolminaisuudesta ja reformaatioajan erimielisyys kasteesta tai pappien selibaatista näkyy edelleen kirkkomme opissa.
Kirkon 2000-luvun kannanotot korostavat avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille. Esimerkiksi kirkolliskokouksen perustevaliokunta kuvasi vuonna 2010 miehen ja naisen avioliittoa kirkon uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan kuuluvana muuttamattomana käsityksenä. Kirkon asiakirjojen lukijoiden on syytä ymmärtää, että tällainen korostus kertoo enemmän asian tosiasiallisesta ristiriitaisuudesta kuin kirkon iankaikkisesta muuttumattomasta käsityksestä.
Kirkolliskokouksen perustevaliokunta arvioi kirkon avioliittokäsityksen laajentamista mietinnössään 1/2018. Samalla kun mietintö perustelee avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille, mietintö tulee kuvanneeksi kaikki sellaiset argumentit, joilla avioliittokäsityksen laajentaminen on perusteltavissa.
Mikäli kirkolliskokouksen riittävä enemmistö haluaa jonain päivänä muuttaa kirkon avioliittokäsitystä, perusteluissa kannattaa korostaa kirkon tukea ja siunausta kaikille parisuhteille, jotka edistävät hyvää elämää ja ihmisten hyvinvointia. Avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille tukee parhaiten avioliiton järjestysluonteen ja Jumalan asetuksen korostus. Jälkimmäisessä on riskinä, että kirkko ajautuu tilanteeseen, jossa kirkon uskon varassa ylläpidetään näkemystä, jota yhteiskunnassa ei pidetä eettisesti oikeana.
Kirjoittaja on Lopen kirkkoherra, jonka väitöskirja kirkon eettisistä kannanotoista tarkastetaan syksyllä 2019.
Teksti on julkaistu Kotimaa-lehden mielipide-osastolla 25.7.2019. Blogitekstiin on lisätty linkkejä tekstissä mainittuihin dokumentteihin.
117 kommenttia
Aikanaan presidentti Sauli Niinistä teki viisaan ehdotuksen. Hän sanoi, että miehen ja naisen avioliittoa olisi hyvä jatkossakin kutsua avioliitoksi, ja homojen liittoa pariliitoksi. Jos näin olisi tehty, ei ehkä meidänkään tässä tarvitsisi kinata koko asiasta. Kaikille olisi liitto oman erikoislaadun mukaisesti.
Väitetään, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Pälkähtipä tuosta väittämästä päähäni hypoteettinen kysymys, että mitenköhän kirkko suhtautuisi sellaisen parin avioon vihkimiseen, jossa kumpikin solmittavan liiton osapuoli on vaihtanut sukupuolta – mies naiseksi (morsiameksi) ja nainen mieheksi (sulhaseksi)?
Mitenkäs tämä synkkaa tuon Jumalan luomistyön kanssa yhteen?
Jos sukupuolten vaihto olisi virallinen, niin ei kai kuvatun kaltaisen parin vihkimiselle voisi olla mitään esteitä – vai kuinka?
Ei sukupuolta voi vaihtaa leikkauksella, tuo on ihmisten keksintöä.
Siis ihmisestä lähtöisin, ei Jumalasta.
Onkin jo monta kertaa todettu, etteivät Raamatun tarinoiden kertojat olisi mitenkään voineet kirjoittaa siitä, mikä ilmaantui maailmaan vasta satoja tai tuhansia vuosia myöhemmin. Vaikka homoseksuaalisuutta ja -suhteita oli, monissa kulttuureissa asiasta ei kaiketi sopinut puhua tai tunnustaa sitä harjoittavansa.
Raamatusta ei suoraan löydy ohjetta, miten Suomen evlut kirkon pitäisi suhtautua samansukupuolisten avioliittoon vihkimiseen. Ei sieltä löydy orjuuden kieltoakaan, vaikka asia on nykyään (useimmille) kristityillekin päivänselvä.
Avioliitto on varsin pitkään ollut keino solmia liittoja ja järjestää sukujen taloudellisia asioita. Monin paikoin niin on vieläkin. Tästä seuraa mm. se, että (tytön) on syytä olla koskematon avioliittoon mennessään. Arvo kun heikkenee tai suorastaa romahtaa, jos (tytöllä) on jo yhdynnästä kokemusta.
Suomen kaltaisessa maassa parisuhde ja avioliitto ovat merkitykseltään tyystin toisenlaisia kuin Lähi-Idässä tuhansia vuosia sitten. Meillä ihmiset ovat keskenään varsin tasa-arvoisia. Seksi ennen avioliittoa on useimpien mielestä ihan ok. Tasa-arvoinen avioliitto on sitä myös. Kun enemmistön Raamatuistakin löytyy näille asioille hyväksyntä, tuskin meidän kauaa tarvitsee luvallisia kirkkovihkimisiä odotella.
Avioliitto Jumalan asettamana järjestyksenä. Onko Jumala asettanut tai sanonut tästä asiasta yhtään mitään? Kyllä nämä asetukset ja järjestykset on ihan ihmisen tekeleitä.
Nähdäkseni erilaiset käsitykset samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä kirkossa palautuvat näkemyseroihin homoseksuaalisen parisuhteen suhteesta kristilliseen ihmiskäsitykseen. Tämä tulee esiin piispainkokouksen selvityksestä (2016), johon blogistikin viittaa. Näin piispainkokous:
”Kirkon jäseninä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat erilaista suhtautumista. Kirkon jäsenistä osa katsoo, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät sovi yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa, vaikka hyväksyvät homoseksuaalit ihmisinä. Toiset näkevät, että homoseksuaalien hyväksyminen kirkossa edellyttää myös heidän parisuhteensa hyväksymistä.”
Piispoillakaan ei käsitykseni mukaan ole yhtenäistä näkemystä asiassa. Piispainkokouksella on kuitenkin pöydällään kirkolliskokouksen antama tehtävä etsiä ratkaisu asiaan ja tehdä siitä esityksensä.
Tuomas Hynyselle kiitokset oivaltavasta tekstistä!
Raamattu sitoo avioliiton lisääntymiseen ja se pois sulkee muunlaisen parisuhteen tästä nimenomaisesta suhteesta. Avioliitto on erityinen ihmisen lisääntymiseen liittyvä suhde. Tämä erityissyys ei pois sulje sitä, ettei kaikista suhteista synny jälkeläisiä. Mustaa ei saa valkoiseksi sillä, että rupeaa kutsumaan mustaa valkoiseksi.
Ilmoita asiaton kommentti