Ketä voimme kristittyinä kannattaa?

Uskonsisaremme ja -.veljemme USA:ssa, kuulemma myös suomalaiset evankelikaaliset ovat kannattaneet miestä,
-joka heilutteli Raamattua ja
-toimitti saudeille hienoimpia hävittäjiä roppakaupalla ja
-hyväksyi sauditoimittaja Khashoggin paloittelumurhan.

Mielestäni oli hyvä kommentti, kun Biden sanoi, että Trumpin olisi hyvä myös lukea Raamattua.

Samantapaista suhtautumista esivaltaan on ollut suomalaisilla Israelin ”ystävillä”. Benjamin Netanjahu ei piittaa YK:sta, vaan pyrkii koko ajan laajentamaan valtion rajoja ja ottamaan miehitetyt arabien alueet hallintaansa. Korruptiosyytteet hän haluaa ratkaista ottamalla oikeuslaitoksen omaan määräysvaltaansa. Israelin ”ystävät” eivät tästä piittaa, eivät edes koko demokratian romuttamisesta. He seisovat Israelin valtion ja sen yksinvaltaan pyrkivän esivallan rinnalla ja puolella. Eikö tämä väistämättä johda sotaan – niinkuin meillä ei sitä maailmassa jo kyllin olisi?

    • ”Asuvat omilla asuinalueillaan – – – käyvät omia koulujaan – – – saavat vähemmän rahoitusta – – – infrastruktuuri, koulut ja palvelut heikompia – – – kieli menetti virallisen asemansa…” Nämä voisivat kuvata zulujen, xhosien , sothojen ja muiden asemaa Etelä-Afrikassa ennen Nelson Mandelan kautta. Ne kuvaavat kuitenkin Israelin arabien tilannetta.

    • En todellakaan kaipaa enkä seuraa FOX-kanavaa tms. Mistä sellaista olet saanut päähäsi? Koen kommenttisi suorastaan loukkaavana. Trump on valehtelullaan ja käytöksellään nolannut koko maan.

    • Kyllä huomaa miten miten meidän oma propaganda-koneistomme on onnistunut antamaan todella yksipuolisen kuvan Israelin tilanteesta. Samalla naureskelemme naapurimaamme uutisointia. Tässä suhteessa omamme ei ole yhtään parempaa. Monet on täysin sokeita sille, että meille uutislähetyksissä syötetään aivan tietynlaista asennoitumista. Siinä uutistoimistomme lietsoo vihaa Israelin kansaa ja juutalaisia kohtaan. Näin se on osaltaan toteuttamassa Raamatun ennustusta siitä miten kansat juopuvat vihasta pyhää maata kohtaan.

    • Muistaako joku maamme uutislähetyksissä edes yhtä positiivista uutista Israelista? Sitä maata parjataan jatkuvasti ja samaan aikaan tuo meitä suurempi valtio joutuu jatkuvasti taistelemaan olemassaolon oikeudestaan. Häpeäkseni saan huomata miten maamme äänestää aina Israelia vastaan. Israelia ei kohdella oikeudenmukaisesti. Jos samoja periaatteita noudatettaisiin kaikkia muitakin maita kohtaan, niin ymmärtäisin. Nyt en voi käsittää sitä miten äänestykset Yk:ssa ovat kovin yksimielisiä siitä että Israel on yksin syyllinen alueen ongelmiin.

    • ”Siinä uutistoimistomme lietsoo vihaa Israelin kansaa ja juutalaisia kohtaan.” Benjamin Netanyahu ei ole Israelin kansa. Hän on kansaa kohdannut onnettomuus.

    • TIMO, jos olen sinua henk.koht. loukannut, ei se ollut tarkoitukseni ja pyydän anteeksi.
      PEKKA, median aina Israeliin kohdistuvaa vihaa en ole huomannut. Entä ne sadattuhannet protestoijat paikan päällä? Hehän ovat asianosaisia. Onko Netanjahu johtanut maata rauhaan vai sotaan? Eikö korruptiosyytteissä ole mitään perää? Miksi hän on oikeusvaltiota romuttamassa?

    • Martti P.

      ”Benjamin Netanyahu ei ole Israelin kansa. Hän on kansaa kohdannut onnettomuus.”

      Ehkä näinkin, demokratiassa enemmistö päättää, valitettavasti joskus omaa etuaan vastaan. Olisiko sinulla ehdotus vaihtoehtoisesta tavasta miten valita päättäjät?

  1. Martti Pentti:

    Kyllä Etelä-Afrikan aparthaid-valtiossa oli ihan eri meininki. Israelissa käsitykseni mukaan arabi voi valita asuinpaikkansa ja opiskelija myös koulunsa. Mitään periaatteellista estettä ei elämässä ja asemassa etenemiselle käsitykseni mukaan ole. On tietysti varakkuudeltaan, koulutustaustaltaan ja ns. sivistykseltään erilaisia koteja niin kuin kaikissa maissa. Arabeja on kyllä kaikissa yhteiskuntaluokissa. Syynä jonkinlaiseen eriytymiseen voi olla historiallinen painolasti, ollaan totuttu vähän ikäänkuin olemaan erillään.

    Muuten, vietin kerran päivän erään israelilaisen turistioppaan – joka oli eläkkeellä oleva kenraali – seurassa. Hän oli minulle henkilökohtaisena oppaana muinaisessa Kesareassa. Hämmästyin, miten paljon hänellä oli arabi-ystäviä. Hän kävi niitä matkalla moikkaamassa ja niitä kävi häntä moikkaamassa. Hän tankkasi arabien pitämällä huoltoasemalla ja vei minut syömään arabiravintolaan. Ystävyys näytti olevan todellista ja lämminhenkistä.

    Tässä muuten artikkeli, joka ei ole ihan tuore. Jo tuolloin oli tarkoituksella perustettu yhteisiä kouluja arabeja ja juutalaisia varten. Erilaisia yrityksiä on ja toivotaan niille menestystä.

    https://yle.fi/a/3-10018012

    • ”Kyllä Etelä-Afrikan aparthaid-valtiossa oli ihan eri meininki.” Sana apartheid ei ole saksaa vaan afrikaansia. Sitä ei kuulu edes ääntää noin vaan kutakuinkin miten se kirjoitetaan. On selvää, ettei entinen Etelä-Afrikka ollut samanlainen kuin nykyinen Israel. Se ei muuta sitä, että samat ’erillisen kehityksen’ piirteet on löydettävissä. Kehityksen suunta pelottaa.

    • Olemme tietysti kaikki tässä vaatimassa oikeudenmukaisuutta. Objektiivista näköalaa ei kuitenkaan kenelläkään meistä ole. Eikä voi olla. Tilanne Israelissa on hyvin erityinen. Palestiinalaisia on kohdeltu myös kaltoin, jopa omien taholta. EU syöttää valtavasti varoja yhdelle maailman korruptoituneimmista alueista. Oloja voisi niillä rahoilla parantaa alueella huomattavasti, mutta jostain syystä asiat ei vaan siellä suju.

      Palestiinalais- alueella vakavasti loukkautunut Israelilainen nuori joutui sairaalaan. Sieltä vihainen joukkio repi hänet letkuista irti ja tappoi. Ei tämmöisistä tapahtumista koskaan MTV:n uutisissa mitään kerrota. Aina vain siitä, että sotilaat ampuivat takaisin ja tappoivat hyökkääjät. Sitten meille kerrotaan uutisissa miten monta sotilaat on jo ampuneet.
      Näin saamme oikeaa tietoa, mutta emme huomaa siihen kätkeytyvää vaikutusta, joka antaa yksipuolisen kuvan tapahtumista.

    • ”Objektiivista näköalaa ei kuitenkaan kenelläkään meistä ole. Eikä voi olla.” Olkaamme siis niin subjektiivisia kuin mielemme tekee, niinkö? – Aina voi yrittää olla tänään objektiivisempi kuin eilen.

  2. ”Mitään periaatteellista estettä ei elämässä ja asemassa etenemiselle käsittääkseni ole.”

    Että tämä koskisi (kaikkia) Israelissa asuvia arabeja, sitä minun on vaikeaa, – ei vaan mahdotonta uskoa. Asiantuntija en ole, en ole kertaakaan edes käynyt Jerusalemissa. Jo kymmeniä vuosia sitten sanoin, että mielelläni menisin, mutta vasta sitten, kun maassa on rauha. Sen edellytykset ovat käyneet koko ajan heikommiksi.

    • Ne Arabit jotka lähtivät pois 1948 sodan jaloista, eivät saaneet palata. Ne jotka jäivät saivat Israelin kansalaisoikeudet. Muista tuli pakolaisia ja se identiteetti jäi heille pysyväksi. Siksi, että heidän odotettiin pian palaavan takaisin. Kunhan Israel ensin häviää. Eikä heille pakolaisina suotu pakopaikkansa oikeuksia. Näin ongelmaa on tarkoituksellisesti pidetty yllä vuosikymmenet. Pakolaiset on pidetty kurjissa olissa pakolaisleireillä, vaikka tuemme heitä runsaasti. Sen sijaan korruption tähden siellä monet johtajat elävät luksus elämää.

  3. Me väännämme täällä kättä historiasta, erilaisista sopimuksista ja päätöksistä ynnä siitä, kuka kulloinkin on syyllinen tai syytön, vaikka kaikkk tiedämme, ettei tämä vääntö johda mihinkään. Kukin jää omalle kannalleen.

    Israelin presidentti Isaac Herzog sen sijaan puhui televisiossa ajankohtaisemmasta ja vakavammasta aiheesta, kun hän varoitti kärjistyneen sisäisen tilanteen uhkaavan johtaa väkivaltaisiin yhteenottoihin. Hän teki keskiviikkona välittävän esityksen oikeuslaitosta koskevaan kiistaan. Netanjahu kmppaneineen hylkäsi sen suioalta kädeltä, oppositio ja mielenosoitusten johto hyväksyivät. Kun liittokanleri Olaf Scholz ilmaisi huolensa muutoshankkeista Berliinissä vierailevalle Netanjahulle, tämä vastasi, ettei niissä ole mitään ongelmaa.

    Netanjahu turvasi paluunsa pääministeriksi tukeutumalla äärioikeiston johtajiin. Toinen heistä on äärioikeistolaista sionistipuoluetta johtava Itamar Ben-Gvir, toinen äärioikeistolaisen uskontopuolueen Bezalel Smotrich. Vuosia aikaisemmin Likud, Netanjahun puolue, pyrki välttelemään näitä herroja kuin ruttoa. Nyt edellinen on sisäisen turvallisuuden ministeri, jälkimmäinen valtiovarainministeri.

    Smotrich on näinä päivinä käynyt vierailulla Yhdysvalloissa. Haaretz on julkaisut vierailusta useita juttuja. muun muassa tämän: ”120 U.S. Jewish leaders: Smotrich shoulnd’t

    • Suomeksi siis näin: ”Juutalaiset johtajat: – Smotrichille ei pitäisi antaa foorumia yhteisössämme.”

    • Siis. 120 juutalaista johtajaa totesivat perjantaina, jonka oli järjestänyt keskusta-vasemmistolainen Israel Policy Forum, että

      ”Smotrich has long expressed views that are abhorrent to the vast majority of American Jews, from anti-Arab racism, to virulent homophobia, to a full-throated embrace of Jewish supremacy.”

      ”Smotrich on pitkään ilmaissut näkemyksiä, jotka ovat vastenmielisiä valtaosalle Amerikan juutalaisista, arabien vastaisesta rasismista vihamieliseen homofobiaan ja juutalaisten ylivallan korostamiseen.”

    • Israel on jo kauan ollut jakautunut maa. Varmaan jo 10v. sitten kuulin puhuttavan sisällissodan mahdollisuudesta. Nyt se mahdollisuus on aika lähellä. Jos pääministeri murhattaisiin nyt, niin se voisi laukaista sodan. Vastustajat näkyvät kaduilla mielenosoituksissa, mutta toinen puoli kansaa kannattaa nykyistä hallitusta. Israelissa on väkeä lähes 10 miljoonaa. Lisää tulee jatkuvasti. Alue on vain entisen Uudenmaanläänin kokoinen ja siitäkin muistaakseni 30% on aavikkoa. Joten tilaa alkaa olla vähän. Jos sisällisota syttyy niin Palestiinalaiset siinä rytäkässä eniten saattaa kärsiä. Ehkä tämä hallitus on tässä tilanteessa parasta mitä maassa voi tällä hetkellä olla. Ilman hallitusta mikään valtio ei pysy pitkään kasassa.

    • ”Sortaako Suomi saamelaisiaan?” En oikein pidä kysymyksestä. Siinä on holhoava sävy. Saamelaiset eivät ole Suomen omia vaan Suomi on myös saamelaisten oma.

    • Pääministeri Jitzhak Rabinin murha 1995 oli kohtalokas Israelin tulevaisuuden kannalta. Murhaaja oli äärioikeistolainen Israelin juutalainen.

      Nykyinen sisäisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir sai julkisuutta uhkaamalla Rabinin henkeä kolme viikkoa ennen kuin tämä murhattiin. Ben-Gvir on koulupojasta lähtien ollut mukana juutalaisten äärijärjestöissä, muun muassa terroristijärjestöksi luokitellussa rabbi Meir Kahanen nimeen vannovassa ultraortodoksijärjestössä.

    • Ennustuksia?
      Kirjoittiko joku tulevaisuuden Tooraan? Kysymys on mielekäs, sillä Raamattukoodin tulkinnat näyttävät myös useita tämän päivän historiaan liittyviä nimiä ja ennustuksia, joista kuuluisin koskee Israelin pääministeri Yitzhak Rabinin 4. 11. 1995 Tel Avivissa tapahtunutta murhaa. Jumalan valtuuttamaksi itsensä asiassa uskonut Yigal Amir oli ampunut pääministeriä selkään.
      Uutinen oli tietenkin sensaatio, mutta kuinka suuri se olisikaan ollut, jos olisi tiedetty, että murha oli ollut tiedossa etukäteen, sillä jo vuotta ennen murhaansa Rabin oli saanut vastaanottaa hämmästyttävän kirjeen:
      ”Eräs israelilainen matemaatikko on löytänyt Raamatusta koodin, joka näyttää yksityiskohtaisesti paljastavan tapahtumia, jotka tapahtuivat tuhansia vuosia kirjoitusten jälkeen. Syy, miksi kerron tästä teille, on, että koko nimenne Yitzhak Rabin, esiintyy koodissa vain kerran ja nimeen risteää teksti: rotsach asher jrotsach (murhaaja, joka murhaa). Tämä ei saisi jäädä huomiotta, koska Anvar Sadatin ja sekä John että Robert Kennedyn salamurhat ovat myös koodatut Raamattuun. Luulen, että olette suuressa vaarassa, mutta vaara voidaan torjua!”
      Kirjeen viestiä ei otettu kuitenkaan vakavasti ja murha tapahtui. Samalla saatiin kammottavalla tavalla vahvistus raamattukoodin paikkansapitävyydelle, kätketyille viesteille, jotka kenties jo tuhansia vuosia sitten oli asetettu Raamattuun kertomaan menneisyydestä, mutta ennustamaan myös tulevaisuutta, näyttihän koodi sisältävän ei vain murhan aikaa ja paikkaa vaan jopa murhaajan nimen Amir, johon risteää vielä teksti: ”Hän iski; hän tappoi pääministerin!”
      Vastauskirjeen Rabinille oli kirjoittanut muuan amerikkalainen lehtimies Michael Drosnin, jonka aiheesta kirjoittama kirja The Bible Code ilmestyi aikanaan valtavan kohun saattelemana. Drosninin oppi-isä professori Elihu Rips, myöntää tärkeimmän eli Rabinin koodin aitouden, kun hän julkisessa lausunnossaan tunnustaa, että ”…herra Drosnin on löytänyt hänen kirjansa kannessa nyt esiintyvän pääministeri Rabinin nimeen liittyvän kooditaulukon”.

    • Saamelaiset on ihan yhtä riitainen porukka , kuin Israel. Näyttää siltä, että syy miksi Marinin hallitus ei saanut lakia aikaiseksi johtuu heidän keskinäisestä erimielisyydestään siitä, ketä voi pitää oikeina Saamelaisina. Tietenkään se osa Lapin asukkaista joka on jo kadottanut Saamenkielen ei mitenkään voi hyväksyä sitä, että heitä ei sen tähden hyväksyttäisi enää alkuperäiskansaksi. Hehän menettäisivät ne edut, joita uusi laki Saamelaisille toisi. Syntyperä olisi paljon reilumpi jakoperusta.

  4. Saamelaislakia ei hyväksytty, koska yksi hallituspuolue asettui sitä vastaan. Käynnistäkää se keskustelu muualla. Blogissa oli kysymys Pyhän maan jaosta ja oikeuksista. Toisten mielestä oikeus palaa kuningas Daavidin aikaan, toiset hyväksyisivät asumis- ja omistusoikeuden yli tuhat vuotta paikalla asuneille. Kenelle siis Viipuri kuuluu? Saksalaisille, ruotsalaisille, tanskalaisille, suomalaisille vai venäläisille?

    • Tässä alustusta. Voitte blogisteina esim. Heikki Palmu tai Martti Pentti käynnistää keskustelun.

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006283536.html

      ”Suomi on sortanut Saamen kansaa vuosisatoja, arvioi uusi tietokirja: Parempi ymmärrys saisi alistamisen vihdoin loppumaan.”
      Kukka Rannan ja Jaana Kannisen Vastatuuleen-kirja kertoo Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta, saamelaisten äänellä.

    • Heikki voisi käyttää oikeuta ja poistaa asiaan kuulumaton kommentti. Ei ole kovin reilua ottaa toisen aloittamaa keskustelunaihetta omaan käyttöön.

    • Tässä Israel-Palestiina -kysymyksessä on monta eri tasoa. Olen päätynyt, Timo Stewartin tutkimuksista riippumatta, mutta niiden tukemana ja täydentämänä, seuraavaan näkemykseen:

      Suuri(n) osa Israel-lobbaajista edustaa ns. kristillistä siionismia. Pointti menee jotenkin niin, että nimenomaan juutalaisilla on jumalallinen oikeus maahansa ja kansallisvaltioonsa. Tämä oikeus ylittää siis periaatteessa kaikki kansainvälisen oikeuden ja normaalin politiikan normistot. Lisäksi ”Israelin tukeminen” nähdään kristillisenä hyveenä.

      Uskontoargumentti ei kuitenkaan erityisesti toimi nykymaailmassa. Siksi korostetaan eri tavoin Israelin valtion ja yhteiskunnan tai jopa poliitikkojen hyviä puolia, esitetään palestiinalaiset eri tavoin negatiivisessa valossa sekä syytetään kansainvälisiä yhteisöjä epäreiluudesta Israelia kohtaan. Ja historiaan vedotaan soveltuvin osin…

      Samalla on tietysti ihan totta, että palestiinalaiset eivät oikein taida kyetä muodostamaan elinkelpoista valtiota, palestiinalaishallinto on korruptoitunut, Gazasta ammuskellaan raketteja ja kv-yhteisö soveltaa Israeliin usein vaatimuksia, jotka eivät ole yhteismitallisia moniin muihin valtioihin sovellettujen poliittisten vaatimusten kanssa. Ja kuitenkin on ilmeistä, että israelilaiset ovat myös pyrkineet tietoisesti hävittämään entisten arabikylien muistoa. Eikä yhden valtion ja kahden kansan malli sovellu kun vihanpito on molemminpuolista.

      Tosiasia on edelleen se, että nyky-Israelin syntyaikana etnisiä puhdistuksia pidettiin hyväksyttävinä keinoina ratkaista erilaisia uskonnollis-kansallisia kiistoja. Nykyään ajattelemme ainakin länsimaissa toisin.

  5. Israelin nykyinen pääministeri on ainoa, joka kykenee saamaan aikaan toimivan hallituksen. Syynä on se, että siellä on erilainen puoluepoliittinen systeemi. Meillä puolueet toimivat puoluepoliittisten ohjelmien mukaan. Täälä ei kaikkea ratkaise se kuka johdossa on. Siellä puolueen ohjelman määrää puoluetta johtava henkilö. Labid voisi aivan hyvin liittoutua Netanjahun kanssa, mutta ei voi sitä tehdä, sillä haluaa itse jatkaa pääministerinä. Näin Syntyisi vahva hallituspohja. Jopa vahvempi kuin nykyinen. Israeliin saataisiin toimiva hallitus ja äärikonservatiiviset puolueet voisi laittaa siitä pois. Nyt Lapid pyrkii kumoamaan kahden ja puolen milj. äänestäjän äänestystuloksen. Demokratiaa vaatiessaan mielenosoittajat pyrkivät romuttamaan vaalin tuloksen. Demokratian puolesta taistellessaan he itse asiassa toimivat sitä vastaan.

    • Pekka P., eivät asiat noin yksinkertaisia ole. Netanjahu ja Lapid ovat näkemyksiltään kaukana toisistaan. Netanjahu äärioikeistolaisine kumppaneineen tähtää oikeuslaitoksen alistamiseen poliittiselle päätöksenteolle, siis oikeuslaitoksen politisoimiseen. Lapid taas vastustaa sitä, koska se uhkaa oikeusvaltioon nojaavaa demokraattista järjestelmää.

      En ryhdy kuvaamaan Israelin puoluepoliittista systeemiä, koska se veisi sivupoluille. Wikipedia on siinä määrin luotettava, että siitä saa kyllä kuvan systeemistä ja puolueista. Haaretzin englanninkielinen nettiversio taas raportoi kattavasti nykytilanteesta. Ei siis tarvitse jäädä suomalaisen median varaan.

    • En halua sotkea tätä keskustelua, tämä on vain vinkki blogisteille. Mutta tämä lähellä oleva aihe ei taitaisi herättää herättää keskustelua intohimoista puhumattakaan.

    • Kari, Israelin Ystävät r.y., on 1900-luvun alussa perustettu yhteiskristillinen järjestö, johon on kuulunut joitakin tuhansia jäseniä En tiedä, mikä on sen yhteys Karmel-yhdistykseen. Kun marraskuussa 1974 aloitin papin-taipaleeni Oulussa, törmäsin sattumalta tähän yhdistykseen. Esimieheni tuomiorovasti Olavi Airas määräsi minut edustamaan seurakuntaa Karmel-yhdistyksen tilaisuuteen. Sen matkasaarnaaja näytti dioja Israelita. Yhden kuvan kohdalla hän kertoi, että kuvan alue ei YK:n mukaan kuulunut Israelille, mutta ettei Israelin rajoja määrätty YK:ssa, vaan Vanhassa testamentissa.

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!